KOTIMAA

Lehden kannessa on kokosivun kuva suviseuroista ja seuraava teksti:

Lestadiolaisuudessa muhii muutos
Vanhoillislestadiolainen liike on mainettaan moniäänisempi.

Sivut 4-5, koko aukeama kertoo aiheesta. Laitan poimintoja.

Muutos kumpuaa liikkeen sisältä

-Suviseurojen 60 000 vanhoillislestadiolaista vierasta ovat moninainen joukko. Kaikki toisinajattelijat eivät lähde liikkeestä pois.

-Vanhoillislestadiolaisuus onkin alkanut saada julkisuudessa aiempaa monipuolisemmat kasvot, pitkälti siksi, että internetissä käytävä keskustelu on tuonut liikkeestä esiin uusia totuuksia.

-Esimerkiksi se, että liikkeen sisällä olevien elämäntavat olisivat yhtenäiset, ei ole todellisuutta, sanoo eräs vanhoillislestadiolainen nuori aikuinen.

-Kaikki toisinajattelijat eivät hylkää yhteisöä: Suviseuroissa tapaa nuoria aikuisia, jotka ovat syvästi sitoutuneita liikkeeseen, vaikka he eivät allekirjoitakaan kaikkia liikkeen johtoportaan kantoja.

-Vanhoillislestadiolaisuus ei perinteisesti ole hyväksynyt naisia liikkeen puhujiksi tai Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnan jäseniksi. Lauantaina SRK:n vuosikokouksessa kuitenkin käytiin periaatteellista keskustelua naisen paikasta vanhoillislestadiolaisuuden johtotehtävissä.

-Liikkeessä on niitäkin ihmisiä, joiden mielestä vanhoillislestadiolainen nainen voisi aivan hyvin olla pappi.

-Paarma: painostusta ei saa tapahtua.
Omantunnon vapautta painotti myös arkkipiispa Jukka Paarma Oripään Suviseurojen avajaisissa pitämässään tervehdyspuheessa.

-Piikkiöläiset Jaakko ja Hilkka Kaivola kuuntelivat arkkipiispan tervehdystä seurateltassa tuhansien muiden lailla. -Ehkäisy on perhekohtainen ratkaisu, mutta jos on uskomassa, on noudatettava omatuntoaan, Hilkka Kaivola kommentoi jälkikäteen. -Sanooko uskovan omatunto sitten, että ehkäisyä ei pidä käyttää? -Todennäköisesti, Hilkka Kaivola totesi. -Ilman muuta hoidettu omatunto sanoo totuuden, Jaakko Kaivola lisäsi.

"Ehkäisy ei ole opillinen kysymys"

Oululainen Riikka-Maria Saukkonen, 33, sanoo nähneensä elämäntilanteiden moninaisuuden. Siksi vanhoillislestadiolainen - liikkeen kielellä uskovainen - perhe voi hänen mielestään käyttää ehkäisyä. -Kyllä, ihminen voi olla uskomassa ja ehkäistä. Ehkäisy ei ole opillinen kysymys, vaan jokaisen perheen henkilökohtaisen keskustelun asia. Vanhempien pitää olla niin kartalla toistensa jaksamisesta, että lapsi saa olla joka kerta toivottu, neljän lapsen äiti sanoo.

SRK:n virallinen kanta ehkäisyyn ei ole muuttunut.

-Jumalalla on valta antaa elämä ja ottaa se. Siksi ehkäisy ei ole asia, johon ihmisellä olisi oikeutta missään olosuhteissa, SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki sanoo.
Onko ihminen tervetullut vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, jos hänen perheessään käytetään ehkäisyä? -Aina saa tulla seuroihin, mutta jos ihminen elää vastoin Jumalan sanaa, niin eihän se ole uskovaisen ihmisen toimintaa.

Riikka-Maria Saukkonen ei näe liikkeen nykytilannetta vastakkainasetteluna vaan kehityskulkuna. -Minulla on liikkeen sisällä kymmeniä ihmisiä, joille voin puhua näkemyksistäni. Keskustelu on kiihtynyt, sillä meidän sukupolvellamme on siihen halua ja valmiuksia.
15882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?

Arkkipiispa Jukka Paarma ja pääsihteeri Aimo Hautamäki vastasivat niihin oleellisimpiin kysymyksiin.

Vanhoillislestadiolaisuuden asema luterilaisessa kirkossa on jännitteinen herätysliikkeen vaaliman seurakuntaopin takia. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) opetuksen mukaan pelastus koskee vain oikealla tavalla uskovia. Käytännössä oikeaa uskoa opetetaan SRK:n mukaan vain vanhoillislestadiolaisuuden piirissä.
Viimeksi viime viikolla teologian tohtori Kari Kuula puuttui aiheeseen Kotimaan verkkosivun blogissaan.

Arkkipiispa Jukka Paarma, miten kirkon sisällä voi olla liike, jonka seurakuntanäkemys poikkeaa ratkaisevasti luterilaisen kirkon käsityksestä?
-Tässä suhteessa ei ole ollut erityisempiä ongelmia viime aikoina. Liike on selkeästi ilmaissut halunsa olla kirkon sisällä, ja se on erittäin hyvä lähtökohta. Olen kuitenkin ehdottanut, että keskusteluyhteys kirkon ja tämän liikkeen välillä tiivistyisi.

Vanhoillislestadiolaisuudessa elää ajatus, jonka mukaan vain liikkeen sisällä elävät uskovat oikealla tavalla ja pelastuvat. Eikö tämä ole erikoinen asetelma kirkossa?
-Niinhän liikkeen ulkopuoliset sanovat. Minä en osaa ihan tarkalleen sanoa, miten liike itse asiassa tällä hetkellä opettaa siitä.

Eikö siitä pitäisi ottaa selvää?
-Nyt on tarkoitus tällä mielellä keskustella. Eroilta ei pidä ummistaa silmiä, mutta vielä tärkeämpää on korostaa sitä, mikä yhdistää. Lestadiolaisessa liikkeessä on hyvin monenlaista näkemystä. Kyllä minulla on lestadiolaisia ystäviä, jotka tunnustavat, että minäkin voin pelastua.

Lestadiolaiset korostavat, että he kunnioittavat kirkkoa. Voiko kirkolle riittää kunnioitus, jos ei ole käsitystä yhteisen uskon jakamisesta?
-Näistä oppikysymyksistä voisit kysyä liikkeen johtajilta.

Kyseessähän on kuitenkin kahden kauppa, jossa kirkonkin pitää olla kiinnostunut siitä, mitä sen sisällä opetetaan.
-Meidän pyrkimyksemme ei voi olla, että lähtisimme ajamaan jotain liikettä ulos kirkosta, jos se haluaa pitäytyä kirkon sisällä ja luterilaisessa opissa, kuten tämä liike haluaa selkeästi tehdä. Jos joku liike haluaa vetäytyä eroon kirkosta, niin se on sen oma ratkaisu.

Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset, SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki?
-Sellaiset ihmiset pelastuvat, jotka uskovat niin kuin Jumalan sana opettaa. Meidän käsityksemme mukaan me opetamme Jumalan sanan mukaisesti sitä, miten ihminen saa synnit anteeksi ja tulee autuaaksi.

Eli usko on vääränlaista, ellei se ole vanhoillislestadiolaisen liikkeen opetuksen mukaista?
-Niin, tällainen käsitys meillä on, että on yksi usko, yksi kaste, yksi Jumalan seurakunta, joka koostuu uskovaisista ihmisistä.

Onko mielestänne ristiriitaista, että haluatte olla sisällä kirkossa, jossa on paljon väärin uskovia ihmisiä?
-Mikäs siinä on ristiriitaista? Ei Lutherkaan halunnut lähteä roomalaisesta kirkosta pois, mutta hänet ajettiin pois. Meidän tulee Jeesuksen sanojen mukaan saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Kirkkomme jäseninä meillä on vastuu toisistamme.

Opettaako arkkipiispa Jumalan sanan mukaisesti?
-En ota arkkipiispaan kantaa. Arkkipiispa opettaa varmasti niin kuin hän uskoo ja ajattelee.

Meri Toivanen.

Äänestä

koska he eivät voi olla "yhteisessä rakkaudessa"! Erään hoitomiehen alustuksesta 80-luvulta: "Nämä toisinajattelijat on sielunvihollinen lähettänyt keskuuteemme ja heidät on leikattava pois viinipuusta ja kuin kuivat oksat tuleen heitettämän."

Siinäpä oli pohjaa "keskustelulle"!

Eli turpa kiinni, tai otamme sinulta taivaspaikan pois.

Äänestä
  • yksin Jumalan. Silti hoitokokoukset ovat julistettu siunauksellisiksi ja seurakunnat erehtymättömiksi. Vaikka Raamattu todistaa useaan otteeseen, että seurakuntien on mahdotonta toimia virheettömästi. Miksi seurakunnat eivät sitten tänä päivänä voisi erehtyä?

    Äänestä

  • kuuliainen, kirjoitti:

    yksin Jumalan. Silti hoitokokoukset ovat julistettu siunauksellisiksi ja seurakunnat erehtymättömiksi. Vaikka Raamattu todistaa useaan otteeseen, että seurakuntien on mahdotonta toimia virheettömästi. Miksi seurakunnat eivät sitten tänä päivänä voisi erehtyä?

    jopa voisi sanoa että ne erehtyvät useammin kuin että eivät erehdy.
    Mutta pointti onkin siinä että jos ne milloin erehtyvät niin ne silloin erehtyvät Jumalan sallimuksesta ja johdatuksesta, ja kas näillä onkin sitten ne Jumalan määräämät seuraukset käytännössä. Eli loppujen lopuksi voidaan summata että eipäs se Jumalan valtakunta erehdykkään, vaan se on tosiaan "erehtymätöin ja totuuden patsas ja perustus".

    Menikö tää nyt jo jakeluun?

    Äänestä

  • ne erhtyvät kirjoitti:

    Liukasta kuin saippua! Sanoilla manipulointia, retoriikkaa. Tuommoinen kielellinen pyöritys uppoaa vain niihin ihmisiin joille rehellisyydellä ei ole niin väliä.

    Äänestä

  • Ryhdikkyyttä kirjoitti:

    Liukasta kuin saippua! Sanoilla manipulointia, retoriikkaa. Tuommoinen kielellinen pyöritys uppoaa vain niihin ihmisiin joille rehellisyydellä ei ole niin väliä.

    Jumalaasi vastaan; se on samaa kuin tuulimyllyä vastaan taistelisit!

    Äänestä

  • taistella kirjoitti:

    Jumalaasi vastaan; se on samaa kuin tuulimyllyä vastaan taistelisit!

    että SRK on Jumala?!

    Äänestä

  • oikeasti kirjoitti:

    että SRK on Jumala?!

    että Jumala on kaikkivaltias ja armollinen, joka kutsuu ihmisiä elävään yhteyteensä Poikansa sanansa kautta aivan kuten ensimmäinen käsky sanoo.

    Äänestä

Tuosta Kotimaan jutusta tuli mieleen. Kyse on sukupolviristiriidasta.

30-40-vuotiaat koulutetut uskovaiset eivät enää pidä ehkäisyä syntinä. Näin se yksinkertaisesti on. Vähän koulutusta saaneilla samanikäisillä uskovaisilla saattaa vielä olla sama käsitys kuin vaikkapa Aimo Hautamäellä ("Ehkäisy on aina synti.").

Ehkäisy on meidän mielestämme osa vastuullista ja rehellistä uskonelämää. Tähän on kaksi perustetta.

Ensinnäkin jokainen syntyvä ihmisvauva tarvitsee äidin ja isän huomiota ja rakkautta ihan erikseen, mikä tarkoittaa tietysti että vanhemmilla tulee olla voimia ja aikaa juuri hänelle. Näin me toteutamme lähimmäisenrakkauden käskyä uuden ihmislapsen kohdalla.

Vauvan perusturvallisuus ei pääse kehittymään, jos perheeseen syntyy lapsia liian tiheään. Nykyinen korkea elintaso ja terveydenhoidon teknologia kyllä mahdollistavat teknisesti myös tiheästi synnyttävän naisen pysymisen hengissä, mikä ei luonnonkansojen kohdalla ole mahdollista. Alkuaan ihmislajille ei kuitenkaan ole ollut tyypillistä tihetä synnytykset, vaan jälkeläisiä on tullut korkeintaan 3-4 vuoden välein. Suurperhe ei ole aina lapsillekaan terveellinen kasvupaikka, jos hän jää vaille äidin ja isän syliä.

Toiseksi, meidän ikäisillä on jo paljon tietoa siitä että kannamme vastuuta osaltamme elinympäristömme ja koko maailman tulevaisuudesta.

Lähimmäisiämme ovat myös tulevat sukupolvet, omat lapsemme ja heidän lapsensa. LKähimmäisiämme ovat myös kehitysmaiden ihmiset.
Uskovaisilla ei ole lupaa kuluttaa enemmän kuin muuilla. Suurperheet eivät ole ekologisesti kestävä ratkaisu. Sellaiseen elämäntapaan liittyy piirteitä jotka ovat omantunnon asioita.

Onneksi näistä asioista on alettu keskustella, ystävien kesken ja netissä.

Äänestä
  • "30-40-vuotiaat koulutetut uskovaiset eivät enää pidä ehkäisyä syntinä."

    Aika rohkea väite ja yleistys. Oman kokemukseni perusteella arvelen että suurin osa 30-40 vuotiaista koulutetuista uskovaisista suhtautuvat ehkäisyyn samalla tavoin kun siihen on lestadiolaisuudessa ja historiallisesti tarkasteltuna aivan viime aikoihin asti myös kaikissa muissakin kristillisissä yhteisöissä suhtauduttu, eli kielteisesti.

    Äänestä

  • Mikä onkaan Jumalan osuus uskossasi? Jos sinun sydämessäsi olisi Pyhä Henki, et käsittelisi uskoa järjen kautta. Rukoilen, että Jumala saisi herättää sinunkin tuntosi.

    En halua loukata, mutta kommenttiesi perusteella et vaikuta koulutetulta (jos se nyt on niin tärkeä asia), vaan aivopestyltä.

    Äänestä

  • ...................... kirjoitti:

    "30-40-vuotiaat koulutetut uskovaiset eivät enää pidä ehkäisyä syntinä."

    Aika rohkea väite ja yleistys. Oman kokemukseni perusteella arvelen että suurin osa 30-40 vuotiaista koulutetuista uskovaisista suhtautuvat ehkäisyyn samalla tavoin kun siihen on lestadiolaisuudessa ja historiallisesti tarkasteltuna aivan viime aikoihin asti myös kaikissa muissakin kristillisissä yhteisöissä suhtauduttu, eli kielteisesti.

    Raamatussa sanotaan lasten olevan Jumalan lahja. Ehkäisystä ei mitään.
    Eihän tuo tarkoita ehkäisykieltoa!
    Onhan meille annettu järkikin. Sen avulla ratkotaan omat taloudelliset ja henkiset resurssit hoitaa lapset. Lasten edun mukaista ei ole huutavat ja väsyneet vanhemmat. Äidillä saattaa olla masennusta ja voimakasta väsymistä. Avulias mies voi sitä taakkaa helpottaa, mutta kovin monella tuskin sellaista miestä on.

    Sikäli Jumalan lahjalapsi näkyy, että kaikki eivät lapsia halustaan huolimatta saa.
    Sitäkin asiaa kierretään nykyteknologian avulla. Sekin on Jumalan sallimusta.

    Mielestäni vl.t ovat käytäntöihinsä lisänneet asian, mikä ei Raamatussa ole. Ehkä muitakin ihmissääntöjä. On kielletty lisäämästä sinne mitään, tai poistamasta mitään Raamatusta.
    On vakava asia asettua Jumalaksi, vaikka oltaisiinkin omasta mielestä vilpittömiä.

    Äänestä

"SRK:n virallinen kanta ehkäisyyn ei ole muuttunut.

-Jumalalla on valta antaa elämä ja ottaa se. Siksi ehkäisy ei ole asia, johon ihmisellä olisi oikeutta missään olosuhteissa, SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki sanoo.
Onko ihminen tervetullut vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, jos hänen perheessään käytetään ehkäisyä? -Aina saa tulla seuroihin, mutta jos ihminen elää vastoin Jumalan sanaa, niin eihän se ole uskovaisen ihmisen toimintaa. "

Tarkoittaako tämä edelleenkin sitä tulkintaa, että ei väliä vaikka ihmisiä kuolee? Kun sanotaan että ei missään olosuhteissa. Oliko asia todellakin näin lyhyesti sanottu alkuperäisessä tekstissä? Silloinhan julistus ei oikeastan ole kuin tyhjä paperi. Ei oikeastaan mikään vastaus esim Paarman esittämiin asioihin, vai muuttuiko jokin asia? Vai tarkoittaako se, että kun seuroihin saa tulla, sitä että että heikkokin ihminen saa armon?

Äänestä

on tyhymä
b) tekkeytyy tyhymäksi
mutta aivan munatonhan hän on!

Äänestä

Paarman on aivan turha muistuttaa vl:iä siitä, että painostaminen on kiellettyä, sillä SRK ja paikallisjohto painostaa alamaisiaan jatkuvasti. Koko SRK:n vallankäyttö perustuu alamaisten pelottelemiseen ja painostamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

2.7.2009 kirjoitti:

Lehden kannessa on kokosivun kuva suviseuroista ja seuraava teksti:

Lestadiolaisuudessa muhii muutos
Vanhoillislestadiolainen liike on mainettaan moniäänisempi.

Sivut 4-5, koko aukeama kertoo aiheesta. Laitan poimintoja.

Muutos kumpuaa liikkeen sisältä

-Suviseurojen 60 000 vanhoillislestadiolaista vierasta ovat moninainen joukko. Kaikki toisinajattelijat eivät lähde liikkeestä pois.

-Vanhoillislestadiolaisuus onkin alkanut saada julkisuudessa aiempaa monipuolisemmat kasvot, pitkälti siksi, että internetissä käytävä keskustelu on tuonut liikkeestä esiin uusia totuuksia.

-Esimerkiksi se, että liikkeen sisällä olevien elämäntavat olisivat yhtenäiset, ei ole todellisuutta, sanoo eräs vanhoillislestadiolainen nuori aikuinen.

-Kaikki toisinajattelijat eivät hylkää yhteisöä: Suviseuroissa tapaa nuoria aikuisia, jotka ovat syvästi sitoutuneita liikkeeseen, vaikka he eivät allekirjoitakaan kaikkia liikkeen johtoportaan kantoja.

-Vanhoillislestadiolaisuus ei perinteisesti ole hyväksynyt naisia liikkeen puhujiksi tai Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnan jäseniksi. Lauantaina SRK:n vuosikokouksessa kuitenkin käytiin periaatteellista keskustelua naisen paikasta vanhoillislestadiolaisuuden johtotehtävissä.

-Liikkeessä on niitäkin ihmisiä, joiden mielestä vanhoillislestadiolainen nainen voisi aivan hyvin olla pappi.

-Paarma: painostusta ei saa tapahtua.
Omantunnon vapautta painotti myös arkkipiispa Jukka Paarma Oripään Suviseurojen avajaisissa pitämässään tervehdyspuheessa.

-Piikkiöläiset Jaakko ja Hilkka Kaivola kuuntelivat arkkipiispan tervehdystä seurateltassa tuhansien muiden lailla. -Ehkäisy on perhekohtainen ratkaisu, mutta jos on uskomassa, on noudatettava omatuntoaan, Hilkka Kaivola kommentoi jälkikäteen. -Sanooko uskovan omatunto sitten, että ehkäisyä ei pidä käyttää? -Todennäköisesti, Hilkka Kaivola totesi. -Ilman muuta hoidettu omatunto sanoo totuuden, Jaakko Kaivola lisäsi.

"Ehkäisy ei ole opillinen kysymys"

Oululainen Riikka-Maria Saukkonen, 33, sanoo nähneensä elämäntilanteiden moninaisuuden. Siksi vanhoillislestadiolainen - liikkeen kielellä uskovainen - perhe voi hänen mielestään käyttää ehkäisyä. -Kyllä, ihminen voi olla uskomassa ja ehkäistä. Ehkäisy ei ole opillinen kysymys, vaan jokaisen perheen henkilökohtaisen keskustelun asia. Vanhempien pitää olla niin kartalla toistensa jaksamisesta, että lapsi saa olla joka kerta toivottu, neljän lapsen äiti sanoo.

SRK:n virallinen kanta ehkäisyyn ei ole muuttunut.

-Jumalalla on valta antaa elämä ja ottaa se. Siksi ehkäisy ei ole asia, johon ihmisellä olisi oikeutta missään olosuhteissa, SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki sanoo.
Onko ihminen tervetullut vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, jos hänen perheessään käytetään ehkäisyä? -Aina saa tulla seuroihin, mutta jos ihminen elää vastoin Jumalan sanaa, niin eihän se ole uskovaisen ihmisen toimintaa.

Riikka-Maria Saukkonen ei näe liikkeen nykytilannetta vastakkainasetteluna vaan kehityskulkuna. -Minulla on liikkeen sisällä kymmeniä ihmisiä, joille voin puhua näkemyksistäni. Keskustelu on kiihtynyt, sillä meidän sukupolvellamme on siihen halua ja valmiuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu