Onko normaalia jos lapsi ei podekkaan eroahdistusta missään vaiheessa, ainakaan selkeää sellaista?
Minulla poika nyt reilun vuoden. Saattaa kyllä alkaa itkeä jos katoan vaikka vessaan. Tulee usein perässäni eri huoneeseen. Tykkää leikkiä minun läheisyydessäni, jos olen keittiössä tiskaamassa, hän viihtyy siellä ennemmin kuin lelujensa kanssa. Kun mennään kylään, äitin ja isin helmoissa katsellaan vähän aikaa, syliinkin haluaa ja hiukan vierastaa. Jonkun ajan päästä uskaltaa kuitenkin tutkimaan. Tulee kuitenkin hätä jos poistumme. Hänet voi kuitenkin jättää tutun ihmisen luo hoitoon (siis esim mummulle, päiväkodissa ei ole), pärjää kyllä eikä huuda ja raivoa vaikka on kuulemma kaihoisa ja meidän palatessamme kuulemma muuttuu täysin erilaiseksi, energiseksi ja juttelevaisemmaksi. On kuitenkin aika harvoin hoidossa. Jos joutuu hetken olemaan täysin oudon ihmisen seurassa ilman äitiä tai isiä, silloin tulee itku ja hätä (äitiysneuvolassa olen joutunut jättämään hetkeksi neukkutädin kanssa kun käyn antamassa pissanäytteen). Nukkumaan mennään niin että yleensä äiti, joskus isikin köllöttelee meidän sängyssä pojan köllötellessä omassaan. Haluaa pitää kädestä ja haluaa että jompikumpi on siinä vierellä, yksin ei halua jäädä koittamaan unta, itku tulee, muttei mikään mielenosoituksellinen itku. Olemmekin sitten olleet vierellä, huudattaa en ole voinut.
Poikamme on aika rauhallinen, mutta silti hyvin energinen menijä. Hän ei siis ole kauhea mielenosoittaja, ollut pikkuvauvasta asti leppoisa.
Minulla poika nyt reilun vuoden. Saattaa kyllä alkaa itkeä jos katoan vaikka vessaan. Tulee usein perässäni eri huoneeseen. Tykkää leikkiä minun läheisyydessäni, jos olen keittiössä tiskaamassa, hän viihtyy siellä ennemmin kuin lelujensa kanssa. Kun mennään kylään, äitin ja isin helmoissa katsellaan vähän aikaa, syliinkin haluaa ja hiukan vierastaa. Jonkun ajan päästä uskaltaa kuitenkin tutkimaan. Tulee kuitenkin hätä jos poistumme. Hänet voi kuitenkin jättää tutun ihmisen luo hoitoon (siis esim mummulle, päiväkodissa ei ole), pärjää kyllä eikä huuda ja raivoa vaikka on kuulemma kaihoisa ja meidän palatessamme kuulemma muuttuu täysin erilaiseksi, energiseksi ja juttelevaisemmaksi. On kuitenkin aika harvoin hoidossa. Jos joutuu hetken olemaan täysin oudon ihmisen seurassa ilman äitiä tai isiä, silloin tulee itku ja hätä (äitiysneuvolassa olen joutunut jättämään hetkeksi neukkutädin kanssa kun käyn antamassa pissanäytteen). Nukkumaan mennään niin että yleensä äiti, joskus isikin köllöttelee meidän sängyssä pojan köllötellessä omassaan. Haluaa pitää kädestä ja haluaa että jompikumpi on siinä vierellä, yksin ei halua jäädä koittamaan unta, itku tulee, muttei mikään mielenosoituksellinen itku. Olemmekin sitten olleet vierellä, huudattaa en ole voinut.
Poikamme on aika rauhallinen, mutta silti hyvin energinen menijä. Hän ei siis ole kauhea mielenosoittaja, ollut pikkuvauvasta asti leppoisa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meidän neiti, nyt jo 2.5 vuotias, ei myöskään kokenut eroahdistusta missään vaiheessa. Ollut aina ns. helppo lapsi, rauhallinen, luottavainen, iloinen, kiltti. Kaikilla sitä eroahdistus vaihetta ei tule, joten ole huoleti:)
mutta kannattaapaa lukea/selvittää lapsen psyykkinen kehitys. Mielestäni jos lapsella on eroahdistusta niin perusluottamus äitiin on syntynyt, tärkeä asia. Lapsi saattaa tosiaan toisella hoitajalla muuttua toisenlaiseksi juuri sen vuoksi ettei äiti / isä ole juuri siinä tilanteessa hoitamassa. Ericsonin kehitysvaiheet, lukekaapa.
rasittava esim nukutettaessa ja jokapäiväisessä elämässä. nukkumisesta ei tule mitään kun aina herää ja huutaa varmistaakseen että äiti on vieressä.10 kertaa ennen yötä. sikeää unta ei enää ole. joka risaus herättää...
.. että pojallasi on kyllä jossain vaiheessa ollut eroahdistusta mutta se vaan ei kaikilla lapsilla ole niin ylitsepursuava ja dramaattinen kuin toisilla.
Oma tyttöni on myös leppoisa, sosiaalinen, kohtalaisen rauhallinen joskin puhelias ja nauravainen, sellainen kohtuudessa pysyttelevä neiti (1v4kk) eikä meilläkään koskaan ole mitään suurta draamaa ollut. Jää mummin tai hyvän ystäväni hoitoon ilman mitään kummempia ongelmia muutamaksi tunniksi, yön yli hoidossa ei ole vielä ollutkaan. Vierastaa ja ujostelee ihmisiä ihan "normaalisti" eli kykkii mun sylissä tai helmoissa ja tarkkailee muttei kauaa malta olla tutustumatta.
9 kk iässä oli sellainen reilun viikon jakso että tahtoi koko ajan syliin ja siinä noin 10 sekuntia nökötettyään oli taas kiire pois. Ajattelin että tämä on nyt varmaan sitä eroahdistusta, 1.aalto, ja menee ohi parhaiten kun vastaan hänen sylitarpeeseensa heti tilanteesta riippumatta. No ei sitä kauaa kestänytkään.
Ja meidän kiintymyssuhde on kyllä kiitos vaan ihan kunnossa :)
asiat ihan ok. Mutta jos lapsi menee todella pidenenä päivähoitoon niin toki vaikuttaa asioihin eli silloihan on erossa pidempään vanhemmistaan / äidistään eikä vielä kykyä ymmärtää sitä, että äiti palaa hakemaan... lapsi sopeutuu ja tämähän koetaan hyväksi, kiltti lapsi vaikkakin tilanne saattaa olla lapselle kova paikka...Sitä tässä vaan pohdin, että me vanhemmat voitaisiin joskus ihan oikeasti asettua lapsen asemaan ja selvittää näitä kehitysvaiheita ja näin ollen tukea parasta mahdollista kasvua. Tämähän ei ole aina mahdollista, tiedän kahden lapsen äitinä!
Olisiko niin, että tuo pieni muutos juuri kielii siitä eroahdistuksesta ja se, että itkee kun menet vessaan. Luulisi, että lapsissakin on eri tempperamentin omaavia ja eroahdistus ja sen tajuaminen, että on mahdollista menettää äiti ilmenee erillä lailla.
Jos vahva perusturva niin se myös kantaa ahdistuksen yli mielestäni.