Nykyään elämääni häiritsee ongelma, josta en pääse eroon. Ongelma saattaa olla alemmuuskompleksi, mutta en ole mikään psykiatri, joten en voi olla varma asiasta. Tuntuu, että tein mitä vaan ja miten vaan, niin teen sen väärin ja huonosti ja parhaimmillaankin vain keskinkertaisesti.
Ongelmani ei vaikuta hirveän suurelta, mutta se haittaa minua kaikessa mitä teen, ja mitä olen aikaisemmin pystynyt tekemään ilman, että itseään tarvitsee jatkuvasti arvostella/tuomita. Ongelma ilmoittaa itsestään mm. tilanteissa, joissa yritän opetella jotain uutta, vaikka jotain yleissivistävää tai jotain mistä olen kiinnostunut, niin etten pysty keskittymään itse oppimisprosessiin, koska joudun jatkuvasti ruoskimaan itseäni, jotta pystyisin entistä parempiin suorituksiin ja entistä nopeammin. Sama ongelma näkyy kaikessa, missä täytyy itse toimia aktiivisena oppijana tai suorittajana.
Haluaisin siis päästä hieman eroon tällaisesta suorittamiseen sidonnaisesta itsetunnosta, mutta niin etten kuitenkaan menetä kunnianhimoani enkä intoani kehittää itseäni eri elämänalueilla. Toinen vaihtoehto tällaiselle alemmuuskompleksisuusteorialle on ns. "ei savua ilman tulta"-teoria, eli ehkä olen vain tajuttoman tyhmä ja keskittymiskyvyn puutteesta kärsivä. Jos siellä siis on liikenteessä jotain psykologialle omistautuneita henkilöitä tai muuten vaan psykologiasta kiinnostuneita tyyppilöitä, niin auttakaahan ystävää hädässä. Anteeksi kömpelö retoriikka ja typerät sanavalinnat.
Ongelmani ei vaikuta hirveän suurelta, mutta se haittaa minua kaikessa mitä teen, ja mitä olen aikaisemmin pystynyt tekemään ilman, että itseään tarvitsee jatkuvasti arvostella/tuomita. Ongelma ilmoittaa itsestään mm. tilanteissa, joissa yritän opetella jotain uutta, vaikka jotain yleissivistävää tai jotain mistä olen kiinnostunut, niin etten pysty keskittymään itse oppimisprosessiin, koska joudun jatkuvasti ruoskimaan itseäni, jotta pystyisin entistä parempiin suorituksiin ja entistä nopeammin. Sama ongelma näkyy kaikessa, missä täytyy itse toimia aktiivisena oppijana tai suorittajana.
Haluaisin siis päästä hieman eroon tällaisesta suorittamiseen sidonnaisesta itsetunnosta, mutta niin etten kuitenkaan menetä kunnianhimoani enkä intoani kehittää itseäni eri elämänalueilla. Toinen vaihtoehto tällaiselle alemmuuskompleksisuusteorialle on ns. "ei savua ilman tulta"-teoria, eli ehkä olen vain tajuttoman tyhmä ja keskittymiskyvyn puutteesta kärsivä. Jos siellä siis on liikenteessä jotain psykologialle omistautuneita henkilöitä tai muuten vaan psykologiasta kiinnostuneita tyyppilöitä, niin auttakaahan ystävää hädässä. Anteeksi kömpelö retoriikka ja typerät sanavalinnat.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ruoksit itseäsi nopeampiin suorituksiin kun vasta opettelet jotain yleissivistävää niin tietenkin siinä tulee huonoa jälkeä.
Ei autoa ajettaessa kaasua paineta ellei osaa ohjata saati sitten ole asettanut penkkiä tarpeeksi ylös että näkee eteensä.
Kokemus tuo varmuutta ja silloin voi nopeutta pyrkiä lisäämään mutta kokemuskin tulee vain tekemällä vaikka hitaasti.