Sonera kilpailee

lämmittäjä

Kaupunkeissa
Ninni Myllyoja, 24.5.2007, 12:34 (kirjoitti)
Telia-Sonera rakentaa valokuitupohjaisia laajakaistayhteyksiään 15 Suomen suurimmassa kaupungissa. Yhtiön tarkoitus on tämän vuoden aikana nostaa valokuituverkon saatavuutta huomattavasti nykyisestä 100 000 kotitaloudesta.
Telia-Sonera vuokraa kaistaa Elisalta tai paikallispuhelinverkoilta.
Kattavin oma verkko on tällä hetkellä rakenteilla pääkaupunkiseudulla, mutta kuitu uppoaa maahan myös esimerkiksi Lahdessa, Kotkassa, Tampereella ja Turussa.
"Toiminta kilpailijan infrastruktuurin päällä maksaa. Mieluummin teemme itse kuin maksamme kuparivuokraa", Telia-Soneran laajakaistapalveluiden johtaja Juha-Pekka Weckström sanoo.

Vanhasta uutisesta paljastuu totuus !
EU nimeä'mällä hintaruuvilla kerätyt rahat on siirretty kuidun rakentamiseen kaupunkialueille ?
Maalla ei sonera vuokraa verkkoaan kilpailijoille, millään hinnalla ja kiristää ottamaan hitaampia ja heikompia yhteksiä
Luulimme että pörssivoittojen kasvattamiseen korkeat perus ja käyttömaksumme on menneet
Näyttävät menneen rehelliseen kilpailuun ja kerman kuorintaan
Maalle jää vain kurrista tislattu vesi ja huolimattomasti roikkuvat kaapelit ?
Toiminta aikaa jatketaan ja jälkilypsetään viimeiset tipat
veromarkoilla rakennetuista verkoista
Epäilen että Soneraa emme hyväksy rakentamaan valokuitua
tukirahoituksen turvin
Kylämme on sinne alustavasti hyväksytty

0

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        245
        4372
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        122
        2822
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2582
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        86
        1556
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        117
        1498
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        49
        1219
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        85
        1154
      8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        184
        1003
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        996
      10. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        993
      Aihe