Aina sanotaaan, että pitäisi olla iloinen siitä mitä on eikä surra sitä, mitä ei ole. Tämä lause on täyttä paskaa. Miten se on mahdollista? Kaikki, siis aivain kaikki ympärillä muistuttaa juuri siitä, mikä minulta puuttuu.
Ei voi kuunnella radiota, musiikkia tai katsoa telkkaria ilman, että kaikkialla puhutaan rakkaudesta, parisuhteesta, onnesta... siitä, mikä minulta puuttuu kokonaan. Olen ollut niin yksin liian kauan enkä jaksaisi enää katsella, miten muilla menee hyvin rakkaudessa.
Ei voi mennä ihmisten ilmoille, kävelylle tai muutenkaan ulos ilman, että koko ajan on ympärillä pariskuntia, onnellisen oloisia perheitä eli sitä mitä minulta puuttuu kokonaan. Olen kauan halunnut miehen ja lapsen, mennä oman pikku perheeni kanssa kävelylle, kaupungille, rannalle, ihan vaan viettää aikaa heidän kanssaan. Tämä kaikki tulee kuin iskuna vasten kasvojani aina, kun laitan nenäni ulos ulko-ovesta.
Kaupungilla tai ulkona liikkuessa näkee myös iloisia ihmisiä, kaveriporukoita ja seurueita, joilla on hauskaa keskenään. Minulta puuttuu myös tämä kaikki. Liikun lähes aina yksinäni kaikkialla, yritän käydä eri tapahtumissa ja ravintolassa syömässä yksin mutta väkijoukossa yksinäisyyteni vain korostuu. Kaikki ne ihmiset ympärillä muistuttavat vai siitä, ettei minulla ole ketään. Tuntuu jopa, että minua oudoksutaan kun olen ja syön yksin.
Ja turha sanoa minulle, että mene ja hanki kaikki se puuttuva. Tekisin sen heti, jos minulla olisi voimia ja rohkeutta siihen.
Ei voi kuunnella radiota, musiikkia tai katsoa telkkaria ilman, että kaikkialla puhutaan rakkaudesta, parisuhteesta, onnesta... siitä, mikä minulta puuttuu kokonaan. Olen ollut niin yksin liian kauan enkä jaksaisi enää katsella, miten muilla menee hyvin rakkaudessa.
Ei voi mennä ihmisten ilmoille, kävelylle tai muutenkaan ulos ilman, että koko ajan on ympärillä pariskuntia, onnellisen oloisia perheitä eli sitä mitä minulta puuttuu kokonaan. Olen kauan halunnut miehen ja lapsen, mennä oman pikku perheeni kanssa kävelylle, kaupungille, rannalle, ihan vaan viettää aikaa heidän kanssaan. Tämä kaikki tulee kuin iskuna vasten kasvojani aina, kun laitan nenäni ulos ulko-ovesta.
Kaupungilla tai ulkona liikkuessa näkee myös iloisia ihmisiä, kaveriporukoita ja seurueita, joilla on hauskaa keskenään. Minulta puuttuu myös tämä kaikki. Liikun lähes aina yksinäni kaikkialla, yritän käydä eri tapahtumissa ja ravintolassa syömässä yksin mutta väkijoukossa yksinäisyyteni vain korostuu. Kaikki ne ihmiset ympärillä muistuttavat vai siitä, ettei minulla ole ketään. Tuntuu jopa, että minua oudoksutaan kun olen ja syön yksin.
Ja turha sanoa minulle, että mene ja hanki kaikki se puuttuva. Tekisin sen heti, jos minulla olisi voimia ja rohkeutta siihen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
joten sittenhän meitä on kaksi.
Toisaalta minuun kohdistetaan huomiota, usein tullaan juttelemaan.
Minua ei yleensä oikeasti kiinnosta ihmisten jorinat.
Useimmiten haluaisinkin olla vain yksin. Tekisi mieli karjaista, että jättäkää mut rauhaan, mutta en sitten kehtaa.
Ehkä olen vain väsynyt ihmisiin. Tyytyväinen nykytilaani.
Ei sekään ole onnen tae että on puoliso. Nimittäin. Mitäs vittua teet sillä välin kun toinen on töissä? Makaat vaan sohvalla ja luet lehteä. Mitä teet viikonloppuna jos puolisolla on tapaamisia kaveriensa kanssa yms. makaat vain sohvalla ja luet lehteä! Minä taas olisin hyvin onnellinen jos olisi ns. tavallisia kavereita joiden kanssa voisi mennä johonkin ja tehdä jotain. Mutta ei. Pääsisipä maahan, jossa ihmiset olisivat avoimempia ja sosiaalisempia.
Että se siitä...