Näky profetia

Mirka Nurkan näky 1.7.2009 ja sanoma 2.7.2009

Jumalan maailmoissa on tapahtumassa paljon, ja siitä eivät jää myöskään tietyt maat paitsi. Koen, että Pyhä Henki on puhunut minulle Lähi-idän tilanteesta: rytiseekö siellä piakkoin? Rukoilkaa uskovat sisaret ja veljet koko Lähi-idän ja etenkin Israelin puolesta! Pyhä Henki antaa kyllä rukousaiheet itse kullekin, kun tosissamme käymme Herran kasvojen eteen.

Jeesus näytti minulle unen 1.7.2009, joka koski lähinnä omaa tulevaisuuttani, ja oli siten henkilökohtainen. Mutta siihen liittyi näky, joka lohduttaa varmasti kaikkia Herran omia. Sain myös sanat Herralta 2.7.2009, kesken kaiken, kun olin pihatöissä.

Näky oli vesiheinä. Jokainen, joka on ollut kitkemispuuhissa, tietää, millaisesta rikkaruohosta on kyse. (Tässä vähän perustietoa: Pihatähtimö eli vesiheinä on vetinen, runsashaarainen, rento, yksivuotinen ruoho. Se on yksi kaikkein laajimmalle levinneistä kasveista. Pihatähtimöllä voi olla useita sukupolvia vuodessa. Se on erittäin tehokas lisääntymään, sillä se pölyttää itse itsensä, eikä kukkien tarvitse olla edes auki pölyttyäkseen. Kukkia muodostuu lähes ympäri vuoden, ja siemenet voivat itää mihin aikaan vuodesta tahansa, enin osa kuitenkin keväällä. Jos vesiheinää kasvaa puutarhassa, voi olla tyytyväinen maan laadun suhteen. Se ilmentää humuspitoista viljavaa maaperää, jossa on riittävästi ravinteita. Vesiheinä haihduttaa maasta liiallista kosteutta ja käyttää liialliset nitraatit omaan kasvuunsa.) Hämmästyttävää.
Vahvana tuli sanat: Niin kuin vesiheinä versoo, niin voimakkaasti tulee Herran Sana leviämään. Oi, katso, Minä annan ankaran piston ihmisten sydämiin. Ja he kaikki katsovat sitä, jonka ovat lävistäneet. Ristin tie tulee heille tutuksi, sitä he saavat vaeltaa. Minä annan heille kaikkeni omastani, siitä, minkä Isä on Minulle antanut. Pelastuksen päivät ovat koittamassa siis.

Koen, että näky ja sanoma liittyvät yhteen, vaikkakin ne tulivat peräkkäisinä päivinä.

2.7.2009

Rakkaani, laittakaa verkkonne valmiiksi. Karhu on heräämässä. Tämä ahdistus kestää vain määrähetken, mutta se on tuottava valtavan siunauksen Minun kansalleni. Elävät vedet tulevat virtaamaan tulvan lailla. Olkaa siis valmiina, kun Minä kutsun, että kuulisitte Minun ääneni, kun käsken teidän lähteä liikkeelle. Tuo karhu ei tee mitään Minun niin sallimattani. Minä pidän sen kurissa, niin, ettei se saa vahingoittaa teitä, jotka ette vastarintaa tee. Tulva murtaa padot, joita tämä kansa on rakentanut Minua voideltuansa vastaan. Minä annan siunaustani Isän kädestä tälle kansalle. Minun on kuritettava sitä, jotta se voisi taipua Minun tahtooni. Minä Olen, Kaikkivaltias, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Te ymmärrätte tämän, kun Minä näytän voimani. Kulkekaa rakkaudessa toinen toisenne kanssa, niin te täytätte lain. Minä Olen Rakkaus. Yhtään liikaa kyyneleitä ei tarvitse teidän vuodattaa, Minä tulen ne itse teiltä kuivaamaan. Pysykää lujina, pysykää Minun rakkaudessani, niin te tulette kokemaan Minun apuni, silloin, kun sitä tarvitsette. Se on pian, Minä laitan tämän kansan kulkemaan kyynelpolkua.

Koetelkaa jokainen tykönänne nämä Herran sanat. Tämä Suomen maan rauha ei ole mikään itsestäänselvyys, niin kuin sitä on on sellaisena pidetty, vaan se on ollut Herralta tullutta siunausta. Kiitos Jumalalle! Anotaan Herralta Hänen lahjojaan, Hän jakaa niitä kaikille, jotka sydämestään pyytävät. Eikö Herra ole Rakkaus!
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

melperi 2 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu