Kun nuorempi tyttäreni näki äitinsä kuolevan.
Mitähän taakkaa hän kantaa koko loppuelämänsä...
Mitähän taakkaa hän kantaa koko loppuelämänsä...
Yksi vuosi ja tasan tunti
hamdek
14291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
siirtyminen yleensä jätä taakkaa vierelläolijalle. Suru, tuska, menetys ja ikävä ja jäähyväiset ottavat aikansa. Voi olla että se, että on saanut jättää viimeisen jäähyväisen on pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Ei jää mieleen epäselvyyksiä.
Elvytikö häntä väärin?
Toisaalta ensihoitajat myös mokasivat, intuboivat ruokatorveen.
tuo on jo ymmärrettävämpi näkökulma. Toimit parhaan taitosi mukaan ja nyt sinun on vain hyväksyttävä se, ettei elämä jatkunut tästäkään huolimatta. Sinä ja tyttäresi olette elossa ja voit armahtaa itsesi jo hänenkin tähden ja ennen kaikkea itsesi tähden. Miun vanhempi veli, isän kuoleman jälkeen rakkain ihminen maailmassa kuoli väkivaltaisen (?) hukkumiskuoleman ja minä 7 vuotta nuorempi pikkusisko kahlitsin hänet tuskaisiin muistoihin 32-vuodeksi ennen kuin näin vapauttavan unen. Veljeni oli sellaisessa graniittisen kivijalan syvennyksessä jossa oli ollut kultainen paksu kalteriristikko edessä. Tässä unessa klterit katkaistiin ja veli siinä syvennyksessä oli kyykyssä, katsoi minua hymyillen silmiin ja haihtui pois. Tämä 'vapautuminen' tapahtui siksi kun ihastuin yhteen miehen ja sitä miettiessäni tajusin vertailla häntä tähän nuorukaisena kuolleesseen veljeeni ja olin syvästi onnellinen tietoisuudesta että vaikka veljeni oli kuollut niin maailmassa on myös ihmisiä joissa asuu samanlainen hyyvyyden olemus mitä veljelläni oli ollut.
jää kysymyksiä, kun on menettänyt erittäin läheisen ihmisen, riippuu tietysti myös siitä miten on hänet menettänyt. Onko menetys tullut yhtäkkiä vai onko luovutusta tehty pitdemmän ajan? Mutta aina se lopullinen hetki on shokki.
Lapset luottavat vanhempiinsa kuin ikuisesti elävään, tuntevat pettymystä ja vihaa jos toinen vanhemmista kuolee. Tämäkin on niin vivahteikas asia, riippuu luonteista ja kuinka läheiset ja lämpimät on välit olleet. Jokainen kokee asian omalla laillaan, käy läpi kokemansa omalla rytmillään. Aika tekee oman tehtävänsä, mutta koskaan se ei unohdu.
asiasta keskustella kotonakin, eikä vain täällä.
sillä sitä taakkaa kevennetään.
Koska ei täällä muita ole...
tyttäresi?
Soita pois surut ja aaveet
Muista sävelessä, unet ja haaveet
Kerro runossa tuskasta ja onnesta
Laula laulussa ilosta ja rakkaudesta
Elämä kantaa, ja toiveisiin vastaa
Tee se itse, se täytyy vaan uskaltaa
Hyvää jatkoa Sinulle :D
t. "yks seinähullu"
ja sanoja rakkaudesta ja kuolemasta...Profeetta on hyvä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kahlil_Gibran
osittain luotettava lähde
...jäänyt unhoon, mutta kaivan sen jostakin esiin.
Vintistä pyykkikorista kaivettua!
Löysin, Rakasatamisen Taito, Ovidius
Ovidiuksen runoelmat, Ars amatoria (Rakastamisen taito) ja Remedia amoris
(Rakkauden parannuskeinot)-suomeksi julkaistu teos sisältää molemmat runoelmat Seppo Heikinheimon proosakäännöksinä.
" Jos teidän joukossanne, roomalaiset on joku joka ei hallitse rakastamisen taitoa, lukekoon hän runoni, jotta viisatuneena oppisi rakastamaan.
Taidolla purjehditaan ja soudetaan nopeita pursia, taidolla liikutellaan keveitä rattaita - taidolla on siis rakkauttakin ohjattava."
Publius Ovidius Naso (43 e.Kr - n. 18 j.Kr)
Lainaukset: "Suomentanut ja selityksin varustanut, Seppo Hekinheimo"
Oy Weilin & Göös AB:n Kirjapaino Helsinki 1965
p.s. tämä vintti on "aarreaitta" kunhan viitsin penkoa ja kannoin läppärinikin jo tänne kokeillakseni toimiiko;ja vieläpä verkkosähköllä :)
p.s.2 olin varma, että löytäsin myös Kahil Gibranin täältä, mutta ei vielä ainakaan.
terv. kuulolla"
että viimeisen 18v aikana on kuollut 12 rakasta ihmistä.
Neljän kuolemaa, ovat lapset seuranneet vuoteen viereltä.
Pirteitä lapsosia, heille oli selitetty että aikanaan on aika.
Joskus nopeasti joskus hitaammin.
Osa on jo naimisissa osa opiskelee vielä.
Hyviä lapsia, elämä jatkuu heissä, he eivät ole vaipuneet murheeseen.
He eivät kanna muuta kuin rakkaita muistoja.
He katsovat eteenpäin.
mummin kituessa sairaalassa viimeisillään syöpänsä kanssa.
Olivat lapseni, poikani niitä jotka siellä ahkerimmin kulkivat mummia katsomassa.
Antakaa lasten tutustua kuolemaan luonnollisella tavalla, niin ei kehity pelkoa tuntematonta kohtaan, vaan on luonnollista niinkuin aina entisvanhaankin, että toiset kuolee, toiset syntyy.
Miksi elämä ja kuolema pitää eristää meidän elävien elämästä?
viisastu tästäkin.