Kuuntelen usein radio DEI: ltä ohjelmaa Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa. Suosittelen sitä lämpimästi. Paitsi että Jukka Norvanto on avannut minulle raamattua asiatuntevalla ja hienolla tavalla, hän on myös saanut minut ymmärtämään yhden asian: Raamattua voidaan käyttää väärin. Väärin sitä esimerkiksi käytetään silloin, kuin laitetaan omaan puolustuspuheeseen irrallaan olevia jakeita, joiden merkitys on aivan toista, kun ihminen omassa puolustuspuheenvuorossaan antaa ymmärtää. Raamatun sanat ovat ihmisille tienviitta ja lohdutus, mutta oman uskonvarmuutensa suojaksi niitä harvoin kannattaa pilkkoa, koska silloin helposti lohkaisee palan hyvää kokonaisuutta, joka jopa jossain vaiheessa täysin vaille oikeaa merkitystä.
Jokainen haluaisi olla oikeassa uskossaan siinä, missä on. Kysy keneltä tahansa, kaikki ovat oikeassa, hindut, muslimit, Jehovat kuin lestadiolaisetkin. Tosin eihän uskontoja olisi, jos ei olisi myös uskojia siihen omaan uskontoon, juuri siksi ainoaksi oikeaksi.
Totta kai siitä, missä on jo ehkä syntyessään ja kasvaessaan oppinut ainoat oikeat totuudet, on vaikea hahmottaa, että voisi olla mitään muuta totuutta. Totuus on kuitenkin olemassa, vaikka me sen kuinka kieltäisimme: Ainoaa oikeaa uskontoa ei ole olemassa. Niinpä siis muslimit, hindut, Jehovat kuin lestadiolaisetkin, jotka nojaavat ainoastaan uskontoon, voivat olla omistamatta ainoaa oikeaa uskoa sydämelleen, mikä on tietysti välttämätöntä, jos haluaa pelastua. Ja niin kauan, kuin tuon totuuden kieltää, että on olemassa jotakin, mitä minä en voi pelkästään kuulumalla johonkin uskontoon omistaa, ei pääse lähellekään totuutta. Kielteisyys ja kyseenalaistus eivät auta asiaa, vaan asioita kannattaa ihan oikeasti joskus myös kysyä suoraan ylhäältä.
Lestadiolainen, kuten kuka tahansa muukin muuhun uskontoon kuuluva pitää omaa uskontoaan ainoana oikeana tienä, koska tuntee epävarmuutta kaikesta ulkopuolisesta. No mitä muuta muka olisi kuin tämä minun tieni? Ai sellainenko missä kuka tahansa pääsee taivaaseen? Ai saa muka tehdä mitä haluaa?
Kaikki nuo kysymykset pyörivät hänen mielessänsä ja johtavat hänet loppujen lopuksi takaisin turvalliseen lintukotoonsa ja niin hän on taas saanut yhden syyn ummistaa silmänsä Jumalan totuudelta. Sillä ei ole olemassa kuin yksi totuus: Jeesus, Jumalan poika on kuollut ristillä ihmisten syntien tähden ja jokainen, joka hänen päällensä usko, ei pidä hukkuman, vaan iankaikkisen elämän saavan.
Vanhoillislestadiolainen tietysti ajattelee: Ei se noin helppoa voi olla. Sittenhän voi tehdä mitä vaan. No niin, taas yksi syy palata turvalliseen lintukotoonsa, jossa minua sentään ohjataan.
Mutta ensin tulee usko. Täytyy oikeasti uskoa Jeesukseen henkilökohtaisena pelastajana. Kuinka moni vanhoillislestadiolainen tietää, mitä se on?
Jeesus on uskon avain ja päätekijä, ei suviseurat, ei meikittömyys, ei korvakoruttomuus, ei lapsiluku vaan Jeesus. Monesti voisi oikein vanhoillislestadiolaiselta kysyäkin, että tunnetko sinä OIKEASTI vapahtajaasi? Varmasti moni miettisi, että nii-in, onhan siellä rauhanyhdistyksellä puhujanpöntön yläpuolella taulu siitä, tosiaan. Ja saarnataanhan synnit "Jeesuksen nimessä ja veressä" anteeksi, mutta mitä minä tunnen Jeesusta kohtaan? Mitä minä tiedän vapahtajastani?
Kannattaisi hyvinkin tietää, sillä hänen kauttaan sinä taivaaseen pääset.
Oikeaan uskoon ei siis ole muuta tietä. Ei ole tekoja, joiden kautta pääset siihen sisälle. Ei tarvitse riisua ensin itseään, muuttaa jotakin itsessään, vaan pääset sisälle juuri sellaisena kuin olet. Jeesus on iloinen saapumisestasi, ei siitä, miten saavut.
Uskon kautta avataan ovia. Ei ole ihmisellä minkäänlaisia avaimia, vaan kaikki on Jumalan ihmeellistä työtä pyhän henkensä kautta. Kaikki tulee ainoastaan ja vain ylhäältä. Se tuntuu hassulta, uskomattomalta ja typerältä, mutta niille, jotka ovat sen kokeneet, se on totisinta totta. Uskovan matkan aikana tapahtuu ihmeellisiä asioita: Usko alkaa muuttaa ihmistä parempaan suuntaan, ehdottomasti. Sellaiset asiat, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä, eivät enää ole, ja sellaiset tavat, jotka sopivat entiseen elämään, eivät enää tunnu sopivan tähän ollenkaan. Ja kaikki tulee kuin huomaamatta, kaikesta luopuu ilolla Jeesuksen tähden. Häntä on yhtäkkiä valmis seuraamaan kaikkialle ja häntä tulee usein hirveä ikävä. Sellaista usko on suurpiirteisesti, omasta näkökulmastani, uskovaisena ihmisenä.
Koskaan ei kannata seurata pelkästään uskontoa. Silloin kun oma usko perustuu täysin Jumalan totuuteen, siihen sanaan, että Jeesus todellakin on syntiemme sovittaja ja avaa meille uskon ovet, me löydämme oikean tien. Ylhäältä meidän tiemme merkitään, edelleenkin. Ihmisten merimerkit eivät koskaan ole näissä asioissa kovinkaan luotettavia.
Jokainen haluaisi olla oikeassa uskossaan siinä, missä on. Kysy keneltä tahansa, kaikki ovat oikeassa, hindut, muslimit, Jehovat kuin lestadiolaisetkin. Tosin eihän uskontoja olisi, jos ei olisi myös uskojia siihen omaan uskontoon, juuri siksi ainoaksi oikeaksi.
Totta kai siitä, missä on jo ehkä syntyessään ja kasvaessaan oppinut ainoat oikeat totuudet, on vaikea hahmottaa, että voisi olla mitään muuta totuutta. Totuus on kuitenkin olemassa, vaikka me sen kuinka kieltäisimme: Ainoaa oikeaa uskontoa ei ole olemassa. Niinpä siis muslimit, hindut, Jehovat kuin lestadiolaisetkin, jotka nojaavat ainoastaan uskontoon, voivat olla omistamatta ainoaa oikeaa uskoa sydämelleen, mikä on tietysti välttämätöntä, jos haluaa pelastua. Ja niin kauan, kuin tuon totuuden kieltää, että on olemassa jotakin, mitä minä en voi pelkästään kuulumalla johonkin uskontoon omistaa, ei pääse lähellekään totuutta. Kielteisyys ja kyseenalaistus eivät auta asiaa, vaan asioita kannattaa ihan oikeasti joskus myös kysyä suoraan ylhäältä.
Lestadiolainen, kuten kuka tahansa muukin muuhun uskontoon kuuluva pitää omaa uskontoaan ainoana oikeana tienä, koska tuntee epävarmuutta kaikesta ulkopuolisesta. No mitä muuta muka olisi kuin tämä minun tieni? Ai sellainenko missä kuka tahansa pääsee taivaaseen? Ai saa muka tehdä mitä haluaa?
Kaikki nuo kysymykset pyörivät hänen mielessänsä ja johtavat hänet loppujen lopuksi takaisin turvalliseen lintukotoonsa ja niin hän on taas saanut yhden syyn ummistaa silmänsä Jumalan totuudelta. Sillä ei ole olemassa kuin yksi totuus: Jeesus, Jumalan poika on kuollut ristillä ihmisten syntien tähden ja jokainen, joka hänen päällensä usko, ei pidä hukkuman, vaan iankaikkisen elämän saavan.
Vanhoillislestadiolainen tietysti ajattelee: Ei se noin helppoa voi olla. Sittenhän voi tehdä mitä vaan. No niin, taas yksi syy palata turvalliseen lintukotoonsa, jossa minua sentään ohjataan.
Mutta ensin tulee usko. Täytyy oikeasti uskoa Jeesukseen henkilökohtaisena pelastajana. Kuinka moni vanhoillislestadiolainen tietää, mitä se on?
Jeesus on uskon avain ja päätekijä, ei suviseurat, ei meikittömyys, ei korvakoruttomuus, ei lapsiluku vaan Jeesus. Monesti voisi oikein vanhoillislestadiolaiselta kysyäkin, että tunnetko sinä OIKEASTI vapahtajaasi? Varmasti moni miettisi, että nii-in, onhan siellä rauhanyhdistyksellä puhujanpöntön yläpuolella taulu siitä, tosiaan. Ja saarnataanhan synnit "Jeesuksen nimessä ja veressä" anteeksi, mutta mitä minä tunnen Jeesusta kohtaan? Mitä minä tiedän vapahtajastani?
Kannattaisi hyvinkin tietää, sillä hänen kauttaan sinä taivaaseen pääset.
Oikeaan uskoon ei siis ole muuta tietä. Ei ole tekoja, joiden kautta pääset siihen sisälle. Ei tarvitse riisua ensin itseään, muuttaa jotakin itsessään, vaan pääset sisälle juuri sellaisena kuin olet. Jeesus on iloinen saapumisestasi, ei siitä, miten saavut.
Uskon kautta avataan ovia. Ei ole ihmisellä minkäänlaisia avaimia, vaan kaikki on Jumalan ihmeellistä työtä pyhän henkensä kautta. Kaikki tulee ainoastaan ja vain ylhäältä. Se tuntuu hassulta, uskomattomalta ja typerältä, mutta niille, jotka ovat sen kokeneet, se on totisinta totta. Uskovan matkan aikana tapahtuu ihmeellisiä asioita: Usko alkaa muuttaa ihmistä parempaan suuntaan, ehdottomasti. Sellaiset asiat, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä, eivät enää ole, ja sellaiset tavat, jotka sopivat entiseen elämään, eivät enää tunnu sopivan tähän ollenkaan. Ja kaikki tulee kuin huomaamatta, kaikesta luopuu ilolla Jeesuksen tähden. Häntä on yhtäkkiä valmis seuraamaan kaikkialle ja häntä tulee usein hirveä ikävä. Sellaista usko on suurpiirteisesti, omasta näkökulmastani, uskovaisena ihmisenä.
Koskaan ei kannata seurata pelkästään uskontoa. Silloin kun oma usko perustuu täysin Jumalan totuuteen, siihen sanaan, että Jeesus todellakin on syntiemme sovittaja ja avaa meille uskon ovet, me löydämme oikean tien. Ylhäältä meidän tiemme merkitään, edelleenkin. Ihmisten merimerkit eivät koskaan ole näissä asioissa kovinkaan luotettavia.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuulut siihen uskonsuuntaan joka ei kysy mitä Uuden testamentin päähenkilö opetti jotta oppisit, vaan Jeesus on edelleen kuvitteellinen johtaja ja pelastaja ilman sanomaansa.
Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Tätä ei kukaan kai kiistä.
Tämän kirjan mukaan nimenomaa tulee syntyä uudestaan. Uudesti syntyminen on tarpeen Raamatun mukaan "sairaille", ja voi onnistua vain oivaltamalla uusi (joka oli siis Jeesuksen opetus).
Tämä vain sen vuoksi, että huomaisit kuinka monta oleellisesti erilaista tulkintaa ja suhtautumista voi olla samaan lähteeseen. Joskus ihmetyttää miksi osa saarnaajista ja papeista osa kuvittelee Suomesta puutuvan lukutaito. Ainoa oikea aivan varmasti väärin, vaikka opittu ja uskottu onkin itselleen ainoa ja oikea.
Anteeksi. En vain ymmärtänyt kommentistasi mitään...
En löytänyt tuota pakanallista aspektia aloittajan kirjoitusotsa. - Jeesus on edelleen kuvitteellinen johtaja ja pelastaja ilman sanomaansa?
Miksi sinä etsit joitain muuta, mitä Hän kirjoitti. Oletko ylipäätään kuunnellut tuota 21 aikaan alkavaa sarjaa. Hän on uudestisyntynyt kristitty, joka kirkastaa Isää Pojassaan Pyhässä Hengessä.
Hän ei kirkasta lahkoja, vaan Jeesusta Kristuksena.
Sinulle on sama, mihin ”uskonsuuntaan ” Hän kuuluu, se ei ollut aihe.
Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja. Tätä ei kukaan kai kiistä.** Niin on myös sinun vastuksesi.
Tämän kirjan mukaan nimenomaa tulee syntyä uudestaan. Uudesti syntyminen on tarpeen Raamatun mukaan "sairaille", ja voi onnistua vain oivaltamalla uusi (joka oli siis Jeesuksen opetus). ** Asia kirkastuu juuri tässä Dein ohjelmassa.
Tämä vain sen vuoksi, että huomaisit kuinka monta oleellisesti erilaista tulkintaa ja suhtautumista voi olla samaan lähteeseen. Joskus ihmetyttää miksi osa saarnaajista ja papeista osa kuvittelee Suomesta puutuvan lukutaito. Ainoa oikea aivan varmasti väärin, vaikka opittu ja uskottu onkin itselleen ainoa ja oikea.** Lukutaito ei ole avuksi, jollei ole Henkeä. Raamattu on seitsemällä sinetillä sinetöity.
Tulia mieleen se korvakoruhömppä, jostakin. Vanhoillislestadiolaisethan selittävät, että " korvakorut tms. "maailmalliset" ehostukset ovat uskovaiselle sopimattomia." Silti he jos ketkä tietävät muodikkaista vaatteista ihan kaiken. Solarium on niin kovaa huutoa, etenkin ennen kesän suurta tapahtumaa, että ihan mustaksi itsensä usea kärryyttää ja meikkivoiteet tuntuvat kuuluvan ihan jokaisen teinin elämään, niinkuin vanhemmankin. Sitä saa kuulemma käyttää, jos on huono iho. Minusta sitä käyttävät juuri ne, joilla ei ole huono iho. Nyt on myös musiikkijumpat suosittuja, niissä näkee lestadiolaisia. Silti he saattavat samaan aikaan kieltää lapseltaan musiikin tahdissa tanssimisen tms. Eri asia?
En nurise siitä, mitä he tekevät, vaan asioiden ristiriidasta. Toisaalta he puhuvat, ettei jokin ole sopivaa uskovaiselle, mutta kas, toinen onkin. Ja sitten kun ajatellaan niiden eroa, esimerkiksi meikkivoiteen ja ripsivärin, niin kertokaapa mullekin, mikä se on?
Tässä tulee yksi, ehkäpä yksi suurimpia kompastuskiviä vanhoillislestadiolaisuudessa. He eivät voi enää hallita sitä, minkä ovat aloittaneet. Ei ole enää minkäänlaisia selityksiä, mitkä avaisivat nämä ristiriidat minun ymmärrykselleni. Ei edes "eivät epäuskoiset tällaisia asioita ymmärrä" -klisee.
Ajattele, kuinka ihana on olla uskovainen tuntemattoman tietämättä. Jeesus silti tietää sen. Hän näkee minun sydämeeni, eikä välitä sellaisista asioista, jotka näille humpuukiuskovaislle on niin kovin tärkeitä. Minä voin jutella täysin tuntemattomalle pitkän aikaa, ja jossakin vaiheessa hän ihmettelee, miten minä voin olla niin erilainen sydämeltäni, voin sanoa, että minulla on Jeesus. Kokeile sinäkin.
Taas jos vanhoillislestadiolaisen näkee, piukoissa vaatteissaan, naama pölisten puuteria, nokka pystyssä kävelemässä epäuskoisten ohi, koska itse purjehtii parasta aikaa kohti iankaikkisuutta kymmenine lapsinensa, tulee mieleen, että tätäkö Jeesus todella tarkoitti?
Et ymmärtänyt mitään, et edes sitä että Jeesus opetti???
Miksi et ymmärrä, että joku Raamatun lukija voisi miettiä mitä Jeesus oikeastaan tarkoitti? Tai kirjoittaja.
Tottakai ymmärsit. Herää kysymys miksi et halua tai uskalla sitä myöntää.
Yritin sanoa, että Jeesus ei ollut itse tärkeä, vaan hänen sanansa. Yleensä käy niin, että uskonnolliset saarnaajat asettavat uskon Jeesukseen ainoaksi oikeaksi tieksi eli toimivat jonkinlaisena portinvartijana.
Tämän henkilöpalvonnan kaltainen asia eroaa siitä, että Raamattua lukeva miettisi mitä Jeesus oikeastaan tarkoitti. Kyse on siis suomennoksesta ja sen alkuperäisen sisällön henkilökohtaisesta oivaltamisesta. Asia on eri kuin yhteinen uskominen.
Toisaalta me emme tarvitse Raamattua, Jeesusta tai seurakuntia jotta saavuttaisimme aivan saman. Kyse on mielenterveydestä, mielekkyydestä ja ehkä ilostakin. Pelastuminen tarkoittaa pulasta selviytymistä, mutta jokaisen ei ole pakko olla pulassa.
Ehkä en usko, mutta varmasti en tiedä. Tämä tutkiminen on ihan hyvä tila. "Ainoan oikean" hyväksyn vain henkilökohtaisena toteamuksena. Oikeastaan jäi vähän epäselväksi aloittajan käsitys asiasta.
Ei pidä särkyä jos joku "pakanallinen" aukoo joskus päätään. Ei tämä keskustelu niin vakavaa ole, ja aika joutavaakin. Tyhjiä sanoja kaikki tyynni.
"Yritin sanoa, että Jeesus ei ollut itse tärkeä, vaan hänen sanansa. Yleensä käy niin, että uskonnolliset saarnaajat asettavat uskon Jeesukseen ainoaksi oikeaksi tieksi eli toimivat jonkinlaisena portinvartijana."
En voi itse henkilökohtaisesti sanoa, että Jeesuksen sanat olisivat olleet tärkeämpiä kuin hän, sillä Jeesus täytti sen, mihin koko usko perustuu, kuoli tuskallisen tukehtumiskuoleman meidän puolestamme. Jeesus ja hänen sanansa, siinä on minulle kokonainen merkitys. Tai voisinko sanoa, että se Kristus ja hänen sanansa, niinkuin viimeisessä puheenvuorossa hyvin tulee ilmi. Se, mikä tästä Jeesus lapsesta tuli sen jälkeen, kun hän sai nimen Kristus kaikessa merkityksessään.
"Toisaalta me emme tarvitse Raamattua, Jeesusta tai seurakuntia jotta saavuttaisimme aivan saman. Kyse on mielenterveydestä, mielekkyydestä ja ehkä ilostakin. Pelastuminen tarkoittaa pulasta selviytymistä, mutta jokaisen ei ole pakko olla pulassa."
En voi yhtyä tähän. Raamatun sana on uskovan juoma, jolla hänen janonsa lähtee. Hän tarvitsee sitä, jotta hänen tiensä kulkisi Jumalan tahdon mukaisesti. Ja Jeesuksen Kristuksen merkitystä ei tarvitse edes kyseenalaistaa. Kyllä se on uskon avain, edelleen.
"Ehkä en usko, mutta varmasti en tiedä. Tämä tutkiminen on ihan hyvä tila. "Ainoan oikean" hyväksyn vain henkilökohtaisena toteamuksena. Oikeastaan jäi vähän epäselväksi aloittajan käsitys asiasta."
Tarkoitukseni oli lyhyesti valaista, että ei ole ainoaa oikeaa uskontoa, on vain olemassa ainoa oikea usko. Kuka tahansa ihminen voi omistaa sen sydämmelleen uskonnosta riippumatta, mikäli oivaltaa raamatun totuuden. Yleensä silti uskonto sitoo ihmisen, jolloin hän ei kykene avaamaan sydäntään sille uskolle, vaan juuttuu uskonnon normeihin ja nojautuu sitä kautta pelastukseen pelkän uskonnon varassa.
"Ei pidä särkyä jos joku "pakanallinen" aukoo joskus päätään. Ei tämä keskustelu niin vakavaa ole, ja aika joutavaakin. Tyhjiä sanoja kaikki tyynni." En säry, en. Keskustelu voi olla yhtälailla joutavaa, kuin hedelmällistäkin. Silti aina tietysti kannatan sitä jälkimmäistä. (: Tuohon tyhjiä sanoja kaikki tyynni voin vain todeta, että kyllä se meille vielä selviää.
Yritin sanoa, että Jeesus ei ollut itse tärkeä, vaan hänen sanansa. Yleensä käy niin, että uskonnolliset saarnaajat asettavat uskon Jeesukseen ainoaksi oikeaksi tieksi eli toimivat jonkinlaisena portinvartijana. ** Mutta sehän on niin: Jeesus vain on portti. Ei kukaan muu.
Saarnaaja tai evankelista, joka tämän tuo julki ei ole mikään portinvartija, vaan Jeesuksen itsensä lähettämä, mutta jos siihen aletaan lupailleen ihmisille varkauksia, tappoja sekä raiskakausia anteeksi puhujan pöntöstä vilkuttelun johdosta, silloin ollaan väärässä atmosfäärissä, Jeesuksen roolissa, näin menettelee vain sielunvihollisen agentti.
Tämän henkilöpalvonnan kaltainen asia eroaa siitä, että Raamattua lukeva miettisi mitä Jeesus oikeastaan tarkoitti. Kyse on siis suomennoksesta ja sen alkuperäisen sisällön henkilökohtaisesta oivaltamisesta. Asia on eri kuin yhteinen uskominen.** Juuri näin. Amen
Toisaalta me emme tarvitse Raamattua, Jeesusta tai seurakuntia jotta saavuttaisimme aivan saman. ** Minkä?
Kyse on mielenterveydestä, mielekkyydestä ja ehkä ilostakin. Pelastuminen tarkoittaa pulasta selviytymistä, mutta jokaisen ei ole pakko olla pulassa.** ?????
Ehkä en usko, mutta varmasti en tiedä. Tämä tutkiminen on ihan hyvä tila. "Ainoan oikean" hyväksyn vain henkilökohtaisena toteamuksena. Oikeastaan jäi vähän epäselväksi aloittajan käsitys asiasta.** Olisi saanut jäädä kirjoittamatta.
Tietysti jokaisella on oma käsitys Raamatun sisällöstä. Ehkä sinulla on se yleisempi uskomiseen perustuva.
Minulle ko. kirjan Taivasten valtakunta on vain se mieli mikä meillä on kaikilla lapsena ollut. Lapsi suhtautuu yleensä välittömästi ja luottavaisesti ja ilolla. Tämä kyky meiltä usein katoaa jossakin vaiheessa. Siitä lienet samaa mieltä. Tuomio on vain tunkkainen mieli, josta elämänilo on kaikonnut.
Tätä uutta välitöntä suhtautumista ja päivän kerrallaan elämistä ei sanoilla saavuteta. Tyhjät sanat muuttuvat merkitykselliseksi vasta kun oivallus avaa mielen uudestaan.
Ei siis mitään uskoa, uskon esittämistä, hurskastelua ei mystiiikkaa, vaan silmien avaamista tässä ajassa. Hokemilla se ei onnistu, mutta ei varmaan millään tempullakaan. Nämä teologiset väittelyt täällä ovat aika turhia. Näissä jokainen vain vahvistaa oppimaansa sem sijaan että alkaisi katsoa ja nähdä uutta. Siksi ei kannata ottaa liian vakavasti sitä mitä lukee tai itse kirjoittaa.
Se Elämä menee NYT.
>>Näissä jokainen vain vahvistaa oppimaansa sem sijaan että alkaisi katsoa ja nähdä uutta. Siksi ei kannata ottaa liian vakavasti sitä mitä lukee tai itse kirjoittaa.
mutta en tarkoittanut, etten ymmärtäisi että Jeesus opetti. Tottakai minä sen ymmärrän. Mutta sinun kirjoitustyylisi on jokseenkin hmm.. epäselkoista, siitä en saa selvää ja sen voin jopa rohkeasti myöntää.(:
Mistään muusta tässä ei ole kysymys, joten älä turhaan ala tekemään kärpäsestä härkästä, vai miten se meni...?
Ystävällisin terveisin, Lasijoutsen.
..olemme mahdollisia Kristus- eli jumalihmisiä.
"Harvat kristityt tietänevät vieläkään, mikä ero on tehtävä "Jeesus" ja "Kristus" nimien välillä; ne jotka tietävät, ovat joko teosofeja tai rosenkreutsiläisiä. Ja kuitenkin voi sanoa, että näiden kahden nimen oikeasta ymmärtämisestä riippuu, tiedämmekö mitään kristinnskosta vai emmekö.
Evankeliumit itse tekevät tämän eron. Enkeli, joka ilmestyy Marialle, sanoo: "ja nimeksi pojalle, jonka synnytät, olet antava Jeesus, sillä hänestä tulee kansansa pelastaja." Jeesus merkitsee näet "vapauttaja, pelastaja". Vasta myöhemmin evankeliumissa mainitaan Jeesuksesta, että häntä mainittiin Kristukseksi eli Messiaaksi. Kristus ei siis ollut hänen nimensä, vaan syystä tai toisesta hänelle suotu kunnianimitys.
Tämä on samalla kielitieteellinen tosiseikka, sillä "Jeesus" yksin on substantiivi, joka varsinaisesti kelpaa henkilönimeksi. "Kristus" sitä vastoin on verbaalimuoto, adjektiivi, laatusana, joka ei sinänsä yksin ole sopiva henkilölle nimeksi. "Kristus" on samassa asemassa kuin esim. "suuri"; voimme puhua Aleksanteri suuresta, Pietari suuresta jne., mutta ei yksin "suuresta". Kristus (khristos) on kreikankielinen käännös hebrealaisesta sanasta mashiah (messias) ja merkitsee — samoinkuin messias — "voideltu". Juutalaiset kuninkaat voideltiin öljyllä korkeaan arvoonsa, ja juutalaisten messiaskäsite oli sentähden "kuningas, jonka Jehova itse oli voidellut." Kun nyt Jeesusta nimitettiin messiaaksi eli Kristukseksi oli tämä selvä viittaus siihen, että uskottiin hänen olevan se juutalaisten kuningas, jonka Jumala itse oli kuninkaaksi asettanut. Ja monen juutalaisen katkera pettymys oli siinä, ettei Jeesuksen valtakunta ollutkaan "tästä maailmasta".
Tärkeämpi tätä kielitieteellistä on kuitenkin oleellinen ero Jeesuksen ja Kristuksen välillä, sillä jos emme sitä tunne, emme tunne kristinuskon olemusta. Oleellinen ero on näet henkinen tosiseikka, joka selviää kristitylle vasta kokemuksen kautta. Siitä voidaan kyllä puhua, mutta sanat jäävät sanoiksi, kunnes saavat henkeä ja elämää kunkin yksilön omassa kokemuksessa.
Jeesus sai nimen Kristus vasta kasteensa jälkeen. Minkätähden? Mitä merkillistä tapahtui kasteessa?
Sen evankeliumi meille tarkasti selittää, kuvatessaan Jeesuksen oman kokemuksen kasteen ohella ja kertoessaan, kuinka Johannes Kastaja selvänäköisesti oli todistajana siitä osallinen. Korkein henkimaailma avautui Jeesuksen sisäiselle näkemykselle ja (Isän Jumalan) ääni taivaista kuului: "sinä olet minun rakas poikani, jonka tänään olen synnyttänyt."
Kasteessa siis syntyi jotakin. Jeesusko? Ei suinkaan, koska Jeesus jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin oli syntynyt. Vaan mikä se syntyi? Niinkuin evankeliumi kertoo: Jumalan poika.
Jumalan poika siis syntyi, mutta missä ja millä tavalla? Henkisellä tavalla, fyysisille silmille näkymättömästi Jeesuksen omassa sielussa.
Tämä on kristinuskon kulmakivi: Jumalan poika, joka syntyi Jeesuksen, ihmisen, sielussa. Siitä se sai alkunsa, voimansa ja sisällyksensä. Vähän kristinuskoa vielä tunnetaan. Luullaan, että Jeesus Natsarealainen on historiassa ainoa, jota Jumala on pojakseen nimittänyt; otaksutaan kristinuskon olevan siinä, että Jeesusta palvotaan Jumalan poikana ja Jumalana, maailman ja ihmiskunnan vapahtajana. Ja kuitenkin asia on päinvastoin.
Kristinusko on uskoa ja luottamusta siihen, että Jeesus oli "esikoinen", edelläkävijä, että hän ikäänkuin näytti tien ja itse oli tie, toisin sanoen, että se, mitä Jeesus sai kokea, voi ja täytyy jokaisen todellisen kristityn kokea. Ei ole vielä "kristitty" eikä varsinaisesti Jeesuksen seuraaja se, jota ei Isä Jumala ole pojakseen kutsunut. Vasta se totuuden etsijä, joka on kasteen sisäisen kokemuksen läpikäynyt, vasta hän on sanan varsinaisessa merkityksessä kristitty.
Kirkko on tehnyt kasteesta ulkonaisen toimituksen, jolla kyllä on maaginen, mutta ei henkinen merkitys. Mutta ainoastaan henkinen kaste on pätevä. Ja henkinen kaste on siinä, että ihmisessä syntyy uusi ihminen, jonka Jumala tunnustaa pojakseen.
Kasteen jälkeen Jeesus oli Kristus eli "voideltu". Henkisen kasteensa jälkeen on niinikään jokainen totuudenetsijä, nimittäköön hän itsensä sitten kristityksi, rosenkreutsiläiseksi, teosofiksi tai mystikoksi, Kristus eli voideltu, vaikka hän asiallisessa vaatimattomuudessaan ei sitä nimitystä itselleen ota. Uusi ihminen eli Jumalan poika on näet hänessä paljon heikompi niin sanoaksemme, paljon avuttomampi kuin Jeesuksessa. Jeesus oli Mestari-sielu ja totuuden etsijä voi olla vihkimyksen tien alkupäässä. Ero on karmassa suuri. Mutta henkinen elämä on laadultaan sama.
Oi te vähäuskoiset, jotka epäilette ja epäröitte, nouskaa, rohkaiskaa mielenne, etsikää Jumalan valtakuntaa ja antakaa isän kutsua teidät pojikseen!
{Toimittajalta — Ruusu-Risti, helmikuu 1921" lainaus netistä.
"Pelastuminen tarkoittaa pulasta selviytymistä, mutta jokaisen ei ole pakko olla pulassa."
Kyllä me ollaan kaikki pulassa viimeisellä rastilla. Pelastuminen tapahtuu iankaikkiseen elämään, joka meille on valmistettu - ota tai jätä!
Mikä viimeinen rasti?
Elämä on kuule nyt. Aika raskaaksi menee jos tuomioita varttoo tai koko elämänsä sitä välttää. Sanasi ovat juuri niitä taakkoja joista Raamattukin varoittaa.
Yritetäänkö keventää kantamuksia jatkossa tai ainakin välttää niitä lisäämästä?
"Harvat kristityt tietänevät vieläkään, mikä ero on tehtävä "Jeesus" ja "Kristus" nimien välillä; ne jotka tietävät, ovat joko teosofeja tai rosenkreutsiläisiä. Ja kuitenkin voi sanoa, että näiden kahden nimen oikeasta ymmärtämisestä riippuu, tiedämmekö mitään kristinnskosta vai emmekö. ** Tähän on vain yksi vastus, Kristus on Jeesuksesta oleva lupaus, joka on VT;N sanoma ja se on siellä luettavissa kymmeniä kertoja, alkaen 1 Moos 3 luvuissa. 15 Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille:* ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.
Mikä on sitten Jeesus, Hän on Ihmisen, Jumalan poika joka on se lupaus, ja yhdessä he ovat Jeesus Kristus, Kunnas, Vapahtaja, Herra, Voideltu, vapauttaja, pelastaja, nimiä Hänelle on yli 70 Raamatussa, mutta MIKÄ TÄKIEIN, YKIS JA SAMA, SEKÄ MYÖS JUAMALA, ei luotu.
Vasta myöhemmin evankeliumissa mainitaan Jeesuksesta, että häntä mainittiin Kristukseksi eli Messiaaksi. Kristus ei siis ollut hänen nimensä, vaan syystä tai toisesta hänelle suotu kunnianimitys. ** Juuri näin ja Valakin tuli Hänelle vasta kirkastumisen jälkeen, sen jälkeen on Isää Jumalaa turha rukoilla, Hän ei näe ihmistä, ainoastaan Pojan, Kristuksen.
Tämä on samalla kielitieteellinen tosiseikka, sillä "Jeesus" yksin on substantiivi, joka varsinaisesti kelpaa henkilönimeksi. ** Hieman naivia, Puhutteletko sinä Isääsi Isäksi, vain Antiksi? ( nimeä tietämättä ) se ei mitenkään pelasta, vaan se, että USKOO JEESUSKEN KRISTUSEKSI.
Juutalaiset kuninkaat voideltiin öljyllä korkeaan arvoonsa, ja juutalaisten messiaskäsite oli sentähden "kuningas, jonka Jehova itse oli voidellut." Kun nyt Jeesusta nimitettiin messiaaksi eli Kristukseksi oli tämä selvä viittaus siihen, että uskottiin hänen olevan se juutalaisten kuningas, jonka Jumala itse oli kuninkaaksi asettanut. Ja monen juutalaisen katkera pettymys oli siinä, ettei Jeesuksen valtakunta ollutkaan "tästä maailmasta". ** Osa vieläkään juutalaista ei usko, että Jeesus Nasaretilainen on Kristus, koska Hän ei ollut VOIMAKSA MAAN PÄÄLLÄ JA AJANUT ROOAMAISIA POIS.
Todellisuudessa Jeesus on suurempi, Hän on koko maailman ja Taivaan kuningas.
Jeesus sai nimen Kristus vasta kasteensa jälkeen. Minkä tähden? Mitä merkillistä tapahtui kasteessa? ** Niin hän se on, kukaan ei voi uudestisyntyä uudesti Jeesuksen ruumiissa ilman kastetta, ja upottamista, jossa vanha ruumis jää veden alle.
Sen evankeliumi meille tarkasti selittää, kuvatessaan Jeesuksen oman kokemuksen kasteen ohella ja kertoessaan, kuinka Johannes Kastaja selvänäköisesti oli todistajana siitä osallinen. Korkein henkimaailma avautui Jeesuksen sisäiselle näkemykselle ja (Isän Jumalan) ääni taivaista kuului: "sinä olet minun rakas poikani, jonka tänään olen synnyttänyt." ** Amen.
Kasteessa siis syntyi jotakin. Jeesusko? Ei suinkaan, koska Jeesus jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin oli syntynyt. Vaan mikä se syntyi? Niinkuin evankeliumi kertoo: Jumalan poika. ** Mutta tuo ripottelukaste vauvoille ei kuulu luokkaan kaste, vaan vauvan siunaus seurakuntaan.
Tämä on kristinuskon kulmakivi: Jumalan poika, joka syntyi Jeesuksen, ihmisen, sielussa. Siitä se sai alkunsa, voimansa ja sisällyksensä. Vähän kristinuskoa vielä tunnetaan. Luullaan, että Jeesus Natsarealainen on historiassa ainoa, jota Jumala on pojakseen nimittänyt; otaksutaan kristinuskon olevan siinä, että Jeesusta palvotaan Jumalan poikana ja Jumalana, maailman ja ihmiskunnan vapahtajana. Ja kuitenkin asia on päinvastoin.** Tsot, Tsot. Nyt meni mäkeen. Juomalla, Jahwella on vain yksi poika, se on Jeesus Nasaretilainen, Kristus.
Jeesu on edelläkävijä kyllä, sillä kukaan ei voi olla Jumalan lapsi, ennekuin on ottanut Jeesuksen Kristuksena. Joh 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen< Mutta Jeesuksen kuninkuutta tämä asia ei yhtään vähennä, Hän on kuningas ja tuomari.
Siinä olet oikeassa, että meidän tulee kokea sama kun Jeesus, poistuttuna ristin kuolemaa. Siihen liittyy evankeliumin vienti, rakastaminen, totuus, sekä kaste, sekä RAKASTAA ISÄÄ Hänessä.
Ei ole vielä "kristitty" eikä varsinaisesti Jeesuksen seuraaja se, jota ei Isä Jumala ole pojakseen kutsunut. Vasta se totuuden etsijä, joka on kasteen sisäisen kokemuksen läpikäynyt, vasta hän on sanan varsinaisessa merkityksessä kristitty. ** Vasta sitten tulee Jumalan lapseksi, Jumalan Valtakuntaan, kun ottaa Jeesuksen Herraksi, ja tunnustaa Hänet ihmisten edessä ja lupaa seurata Häntä. Mutta Jeesuksen rinnalle meitä ei koskaan ole.
Kirkko on tehnyt kasteesta ulkonaisen toimituksen, jolla kyllä on maaginen, mutta ei henkinen merkitys. Mutta ainoastaan henkinen kaste on pätevä. Ja henkinen kaste on siinä, että ihmisessä syntyy uusi ihminen, jonka Jumala tunnustaa pojakseen. ** Oliko Jeesuksen kaste henkinen vain. Ei, se pitää tapahtua, kuten Jeesus opetti, upottamalla uskoon tulon jälkeen.
Oi te vähäuskoiset, jotka epäilette ja epäröitte, nouskaa, rohkaiskaa mielenne, etsikää Jumalan valtakuntaa ja antakaa isän kutsua teidät pojikseen! ** Jumalan Valtakunta on Jeesus.
Rauhaa.