Seuraavaa tilitys on täysin turhaa sillä vaikka kuinka tilitän ja valitan, asia on ja pysyy eikä muuksi muutu. Silti pakko vähän päästää höyryjä...
Ai jumalauta miten ärsyttäviä humalassa olevat ihmiset ovat! Kännisessä väkijoukossa selvinpäin olevana on todella rasittavaa olla. Ihmiset tönii, huitoo, huutaa, riehuu, änkää väkisin liian lähelle tai eteen katsomaan bändiä eivätkä yhtään välitä kuka niiden alle tai taakse jää.
Päätin eilen pitkästä aikaa mennä keikalle katsomaan lempibändiä ja saldo on tämä: sain lähes tuopillisen kaljaa päälleni, kun jonkun naisen piti välttämättä päästä tungoksessa juuri siitä kohdasta väkisin ohi, umpihumalassa, niin huomaamattaan läikytti kasan kaljaa päälleni. Monta kertaa sain lähes turpiini kun piti tanssia tungoksessa välittämättä siitä, mahtuuko siinä edes liikkumaan. Ympärillä lähes kaikki tupakoi eivätkä yhtään katsoneet osuuko rööki johonkin ihmiseen tai minne tuhkansa karistavat. Humalan piikkiin laittaisin tämänkin. Ja tähän vielä päälle kiljuvat ja huutavat akat jotka alkoivat riitelemään kesken keikan ja peittivät kiljumisellaan kuuluvuuden.
Sitten oli vielä niitä, jotka saivat hyvän idean nostaa toinen känninen harteille istumaan ja horjuivat niin, että koko ajan sai pelätä milloin tämä torni kaatuu päälle.
Nauti siinä sitten musiikista tai yhtään mistään, kun joutuu vaihtamaan toisten ihmisten välinpitämättömyydestä jatkuvasti paikkaa. En kuitenkaan halua saada turpiini tai painavaa ihmispyramiidiä päälleni.
Miksi sitten en itse ole kännissä niin tämä kaikki olisi helpompaa sietää? Siksi, etten ikinä halua olla noin itsekäs ja välinpitämätön kusipää.
Ja anteeksi tämä valitus ja se, jos loukkasin jonkun tunteita.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ovat myös nämä julkisissa kulkuneuvoissa viereen tälläytyvät örisijät. Tulevat melkein suuhun sössöttämään juttujaan joista ei mitään selvää saa. Jos et sitten keskustelemaan ala niin olet vitt.... jne.....Paikkaa vaihtamalla saa vielä kuuluvammat haukut peräänsä.
Monasti saattaa olla päivän ainoa hetki se julkisessa kulkuneuvossa istuminen jonka voi hengähtää rauhassa niin ei jaksaisi kuunella jonkun säälittävää ruikutusta ja epäselvää sössötystä.
alakoholli ei sovi penikoille!!!humalassa kossu kädessä!
mieltä.
Muutenkin vastenmielisen näköistä kattella.
Tahtoo olla sekakäyttöä nykyään. Kellään ei ikinä ole omia pulloja mukana, koska niitä ei tarvita, pilleri mahtuu minne tahansa. Yleensäkin hankala juoda itseään känniin jossain keikalla, kalja kallista, jonot pitkiä ja jos jotain aikoo seuratakin, ei aika riitä kaljajonossa tönöttämiseen.