mitä tarkoittaa "parannuksen" tekeminen? tai mikä on käsityksesi siitä? raamattuakin voi laittaa;
Melperiii
kerroppas
22338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Joh. 3:16
"16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
= sydämen kääntyminen Jumalan puoleen, syntien ja oman syntisyyden tunnustaminen ja Kristuksen sovitustyön kautta sielun pelastuksen anominen (ei millään tietyillä sanoilla tms.). Kunhan ajatus on tuo.
Tähän ei tarvita mukaan mitään vl-keppihevosta kuten ihmistä korostavat ja ihmistä palvovat SRK ja vl-saarnamiehet opettavat. Tuo prosessi voi tapahtua yksin ollessa, mutta toki myös uskovaisen henkilön läsnä ollessa.
Tämä on ns. perusparannus = ihmisen uudestisyntyminen Jumalan lapseksi = siirtyminen pimeydestä valoon = siirtyminen kuolemasta elämään.
Sitten meidän on syytä tehdä parannus, jos matkaa tehdessämme narahdamme synteihin - ja näin tapahtuu jokaisen kohdalla. Me voimme pyytää syntejämme anteeksi suoraan Jumalalta kuten Jeesus "Isä meidän rukouksessa" opettaa. Jälleen ei tarvitse mennä pokkuroimaan kenenkään veeällän luokse kuten SRK ja vl-saarnamiehet suuressa korskassaan ja ihmispalvonnasta pulleina opettavat.
Peruslähtökohta = usko Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena pelastajana ja vapahtajana antaa synnit anteeksi ja tuottaa sielun pelastuksen. Me uskovaiset saamme koko ajan olla Kristuksen syntejä pois pesevän verivirran alla. Tämän verivirran puhdistava vaikutus loppuu, jos me tahallaan ja jatkuvasti lähdemme rypemään synneissä.
Meidän pitää kilvoitella uskontiellä, mutta toisaalta olemme vajavaisia ja lankeavia. Jumala tietää kyllä mitä tekoa me olemme, koska Hän on meidät luonut.
Siunausta sinulle kysyjä!
Lutherin Isosta katekismuksesta poimastua:
>>>Tämän välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä. Missä ikinä on syntinsä tunteva ja lohdutusta ikävöivä sydän, se saa lujan turvapaikan, kun se löytää Jumalan sanan ja kuulee, että Jumala itse ihmisen suulla päästää hänet synneistä ja julistaa vapaaksi. >>>
Noin Luther. Siis hänen mielestään em on vapaaehtoista. Toisaalla Luther sanoo, että Pyhä Henki pakenee ihmisestä silloin kun hän lankeaa syntiin ja jos jää siihen 'kiinni' eli ei käänny sen kanssa Kristuksen, Vapahtajan puoleen. Silloin jää lain alle, kuten sieki sanoit: "Tämän verivirran puhdistava vaikutus loppuu, jos me tahallaan ja jatkuvasti lähdemme rypemään synneissä. "
Se pitää muistaa, ettei ripittäytyminen oo sama asia kuin usko Kristukseen, kuin se miun mielestä meikäläisyydessä usein sekoitetaan. Tietty (mielestäni) synninpäästösanat tavallaan 'ohjaavat' siihen, eli synnit ovat anteeksi Jeesuksen Kristuksen ansion tähden, eikä minkään muun ansion tähden. Äh; sekoilua, otappa siitä selvää:(.
tuohon Ison katekismuksen kohtaan:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/rippi.html
että usko Kristukseen puhdistaa meidät ja pitää meidät puhtaina. Ei siis mitkään ihmisvilkuttelut tai ihmispokkuroinnit.
SRK ja vl-puhujat opettavat tätä jälkimmäistä tapaa.
Kesän jatkoa!
opettaa.
samaa mieltä, mutta ääneen sitä ei tietenkään uskalla sanoa.
uskovansa Raamatun oppeihin SRK:n oppien sijasta, niin seurauksena on erottaminen vl-herätysliikkeestä.
Luther ehti kirjoittaa kaikenlaista....
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/rippi.html
1.YKSIN JUMALAN TAI YKSIN LÄHIMMÄISEN KUULLEN JA PYYDETÄÄN SYNTIÄ ANTEEKSI ELI RUKOUKSETKIN JUMALA KUULEE
"Olen ensiksikin sanonut, että nyt puheena olevan ripin lisäksi on olemassa kahdenlaista muuta rippiä, joita kuitenkin on parempi sanoa kaikkien kristittyjen yhteiseksi tunnustukseksi. Tarkoitan sitä, että tunnustus tehdään yksin Jumalan tai yksin lähimmäisen kuullen ja pyydetään syntiä anteeksi. Sellainen tunnustus sisältyy myös Isä meidän -rukoukseen, jossa lausumme: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Onhan koko Isä meidän -rukouskin sellaista tunnustusta. Rukouksemmehan on juuri sen tunnustamista, mitä meillä ei ole ja mitä emme tee, ja syyllisyytemme myöntämistä siihen; samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa."
2.PITÄÄ PYYTÄÄ ANTEEKSI LÄHIMMÄISELTÄÄN, JOS ON HÄNTÄ LOUKANNUT.
"Toinenkin ripin laji, se rippi jota itse kukin tekee lähimmäiselleen, on yhteydessä Isä meidän -rukoukseen, siten nimittäin, että meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa. Kaikkihan me olemme syyllisiä suhteessa toisiimme. Siksi meidän tulee ja me voimme tunnustaa syntimme julkisestikin, kaikkien kuullen, ketään arastelematta. Oikein sanoo sananlasku: "Jos yksikin on hurskas, niin sitten ovat kaikki" - yksikään ei täytä velvollisuuttaan Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan. Tämän yleisen synnintunnustuksen lisäksi on olemassa myös yksityinen. Jos on loukannut lähimmäistään, sitä on pyydettävä anteeksi. Näin ollen Isä meidän -rukouksessa on kaksi synninpäästöä: meille annetaan anteeksi kaikki mitä olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäistä vastaan, kunhan me puolestamme annamme anteeksi lähimmäiselle ja teemme sovinnon hänen kanssaan."
3.SALAINEN RIPPI, VAPAASTI KÄYTETTÄVÄ
"Tämän välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä. Missä ikinä on syntinsä tunteva ja lohdutusta ikävöivä sydän, se saa lujan turvapaikan, kun se löytää Jumalan sanan ja kuulee, että Jumala itse ihmisen suulla päästää hänet synneistä ja julistaa vapaaksi."
Ein Sermon Mart. Luther Über das Euangelion Matth. ix. von dem gichtbrüchtigen. 5.10.1529. WA 29,564-582.
30. Sentähden, jos tahdot päästä synnistä vapaaksi, niin kaikella mokomin älä hae äläkä jumalan eteen vie omia töitäsi ja omaa ansiotasi; saan kätkeydy ainoastaan Kristukseen, joka on ottanut pois sinun syntisi ja pannut ne omille hartioillensa, niin ett`et tarvitse painia niitten kanssa etkä olla minkäänlaisessa tekemisessä niitten kanssa. Sillä Hän on, niinkuin Johannes 1:29 (Joh. 1:29) sanoo: Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit; ja niinkuin Pietari Ap. t. 4:12 sanoo: Ei myös ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaiksi tuleman. Siitä syystä meitä kutsutaankin kristityiksi, koska meillä on Kristus kaikkine Hänen ansioineen ja lahjoineen, eikä meidän tekemisestä tahi jättämisestä. Tämä oma tekeminen, se voipi kyllä tehdä jonkun karteusilais-, fransiskanilais- tahi augustinolaismunkiksi, kuuliaisuuden sankariksi tahi paasto-pyhimykseksi j.n.e., mutta ei ne koskaan voi tehdä ihmistä totiseksi kristityksi. Katso, tämä on se toinen osa tämän kristinopin kappaleen selityksessä.
31. Kolmanneksi: miten eli millä tavoin meille annetaan tämä vanhurskaus, niin että me saamme tämän Kristuksen ansaitseman aarteen? Tässä pitää myös hyvin tarkasti katsoa, että vaellamme oikeata tietä emmekä joutuisi harhateille, niinkuin ennen muinoin ja vielä nytkin monet villihenget, jotka luulottelivat, että Jumala teki jotakin erityistä heille sekä erinomaisen valistuksen ja ilmoituksen kautta sydämmessä antoi heille Pyhän Henkensä; ikäänkuin ei tarvittaisi mitään kirjaimia, kirjoitusta tahi ulkonaista saarnaa. Sentähden pitää meidän tietää, että Jumala on säätänyt tämän järjestyksen, ett`ei kukaan ilman ulkonaista, julkista välikappaletta voi tulla Kristuksen tuntemiseen eikä ilman sitä saada Hänen ansaitsemaansa vanhurskautta tahi tulla osalliseksi pyhästä Hengestä. Ei, Hän on kätkenyt tämän aarteen suusanaan eli saarnavirkaan eikä tahdo tehdä sitä nurkassa eli salaa sydämmessä, vaan tahtoo saada sitä julkisesti julistetuksi ja jaetuksi ihmisten tiedoksi, niinkuin Kristus Mark. 16:15 - ja saarnatkaat evankeliumia kaikille luoduille j.n.e.
32. Tämän tekee Hän nyt sitä varten, että saisi olla varma, miten ja missä tämä tämmöinen armo on etsittävä niin että kristikunnassa vallitsisi sama tapa ja järjestys eikä kukaan tavoittelisi mitään omintakeisia ajatuksia ja siten, niinkuin siinä tapauksessa auttamattomasti kävisi, pettäisi itsensä ja muut. Sillä koskapa emme voi nähdä kenenkään sydämmeen, niin silloin voisi joku mies kehua Pyhän Hengen lahjoista ja sanoa omia ajatuksiansa ja tuumiansa hengellisiksi ilmoituksiksi ja Jumalan opettamiksi ja vaikuttamiksi, niin ettei kukaan voisi tietää, ketä ja mitä hänen pitäisi uskoa.
33. Sentähden kuuluu myöskin tämä kappale, nimittäin ulkonainen sana ja saarna, kristikunnan opinkappaleisiin, jonka kautta syntein anteeksisaaminen ja kristillinen vanhurskaus meille annetaan. Sana on se välikappale, jonka kautta Kristus ja Hänen armonsa meille ilmoitetaan ja esitetään eli ikäänkuin kätketään meidän syliimme, ja ilman sitä ei kukaan koskaan huomaisikaan tätä aarretta. Sillä mistä sen tietäisi eli kenenkään ihmisen sydämmessä se ajatus olisi voinut syntyä, että Kristus, Jumalan Poika, meidän tähtemme tuli alas taivaasta, meidän edestämme kuoli ja nousi kuolleista, meille ansaitsi ja lahjoitti syntein anteeksisaamisen ja ijankaikkisen elämän, kuka, kysymme me, olisi voinut tietää kaiken tämän, ell`ei Herra itse antaisi sitä julkisesti ilmoittaa ja saarnata? Ja vaikka Hän kärsimisensä ja kuolemansa kautta on ansainnut meille tuon aarteen, niin ei kukaan voisi siitä osalliseksi tulla, ell`ei Hän sanan kautta sitä meille toisi, tarjoaisi ja antaisi. Muutoin olisi kaikki, jota hän on tätä varten kustantanut ja tehnyt, turhaa eikä muu kuin suuri, kallisarvoinen maahan kätketty aarre, jota ei kukaan tietäisi etsiä eli käyttää hyväksensä.
34. Senpätähden olen aina teroittanut sitä oppia, että ensiksi ja etenkin pitää suusanan olla käytännössä ja korvin kuultavana, jos mieli Pyhän Hengen päästä sydämmeen. Sillä sanan kautta ja sanassa Hän valaisee sydämmen ja vaikuttaa uskon. Siis usko ei synny eikä pysy ilman evankeliumin kuulemista ja ulkonaista saarnaa, jonka kautta se alkaa, kasvaa ja vahvistuu. Sentähden ei pidä millään muotoa ylönkatsoa sanaa, vaan pitää se kunniassa, mielellään seurustella sen kanssa sekä lakkaamatta teroittaa sitä mieleensä niinkuin sitä, joka ei koskaan ole hedelmää kantamatta ja sitä paitse ei koskaan tule liian tarkoin opituksi ja käsitetyksi. Varokoon siis jokainen niitä saastaisia henkiä, jotka joko halveksivat sitä niin, kuin olisi se tarpeeton ja hyödytön uskoon tahi myös kohta tulevat niin oppineiksi siinä ja kylläisiksi, että vihdoin lankeavat siitä ja kadottavat kaiken uskon ja Kristuksen.
noin pitkää plörinää.
Jos Luther tarjoaa jotakin vl-herätysliikkeen tapaista oppia, että vain ihmisen kautta synnit anteeksi, niin Luther on siinä harhaopettaja.
Luther ei ole minun Jumalani. Luther = yksi erehtyväinen ihminen.
35. Katso, siinä on sinulla kaikki , mikä kuuluu tähän kappaleesen kristillisestä vanhurskaudesta, joka juuri on syntein anteeksisaamista, joka lahjoitetaan meille Kristuksen kautta ja saadaan ainoastaan uskolla sanan kautta ja sanassa, ilman omia töitä. Kuitenkaan ei sillä tavoin, ikäänkuin ei kristityn tarvitsis tehdä hyvä töitä, vaan niin, ett`ei niitä sekoiteta uskon oppiin ja kaunisteta sillä onnettomalla luulottelemisella, että ne jotakin vaikuttavat vanhurskauttamiseen, jonka kautta vaan saastutetaan ja pilataan sekä oppi töistä että myöskin oppi uskosta. Sillä kaikki riippuu siitä, että tämä kristinopin kappale pidetään puhtaana ja kirkkaana, eroitettuna kaikesta meidän tekemisestämme. Mutta sitten, kun meillä on tämä vanhurskaus, pitää töitten seurata ja jäädä tänne maan päälle, niin että ne voimassa pitävät maallisen vanhurskauden. Sillä tavalla saavat molemmat nämät vanhurskaudet oikean suuntansa, kumpikin oman luonteensa ja arvonsa mukaisesti toinen uskossa jumalan edessä yli ja ennen kaikkia töitä, toinen rakkauden töissä lähimmäistä kohtaan; niin kuin me ennenkin usein olemme sanoneet.
36. Mitä nyt lopuksi tulee tuohon syntien anteeksiantamisen voimaan, niin tiesivät fariseukset hyvin kyllä, että se oli Jumalan työ, joka ainoastaan Jumalalle kuului; sentähden he pitivät Kristusta Jumalan pilkkaajana, joka, vaikka oli ihminen, tahtoi syntiä antaa anteeksi. Nyt löytyy kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi: ensimmäinen on se, kun synti ajetaan pois sydämmestä ja siihen vuodatetaan armoa, tämän tekee yksin Jumala: toinen on se, kun julistetaan syntein anteeksiantamus; tämän tekee myös toinen ihminen toiselle. Mutta Kristus tekee tässä molemmat osat. Hän antaa Hengen sisällisesti sydämmeen; ulkonaisesti julistaa Hän sen sanalla. Tämä jälkimmäinen on nyt anteeksiantaminen sanalla, se on julistaminen ja julkinen saarna siitä anteeksiantamisesta, joka sisällisesti on tapahtunut.
37. Tämä voima on jokaisella ihmisellä, joka on kristitty ja kastettu; sillä tällä he ylistävät Kristusta. Ja heillä on tuo sana: antaa synnit anteeksi suussa, niin että he, milloin vaan tahtovat ja niin usein kuin tarvis vaatii, voivat ja saavat sanoa: Katso, ihminen, Jumala tarjoo sinulle armonsa, antaa anteeksi kaikki syntisi, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi; usko ainoastaan se, niin on se varma - tahi mitä sanoja muutoin tahdotaan käyttää. Tämä ääni ei ole vaikeneva kristittyjen joukossa aina viimeiseen päivään asti: Sinulle annetaan syntisi anteeksi, ole iloinen ja hyvässä turvassa. Semmoista puhetta kristityllä aina on suussa. Siis on kristityllä tällä tavoin syntien anteeksi antamisen valta. Sentähden, kun sanon sinulle: Sinun syntis ovat anteeksi annetut, niin pidä se niin varmana, kuin jos Jumala itse olisi sen sinulle sanonut. Sillä kuka muutoin uskaltaisi tehdä tätä ell`ei Kristus itse olisi tullut alas, pannut sen minun suuhuni ja sanonut, että meidän piti antaa synnit anteeksi toinen toisellensa? Niinkuin Hän Joh. (20:22-23) sanoo: Ottakaat Pyhä Henki; joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Ja toisessa paikassa Matt. 18:19 - 20 sanoo Hän: Missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä, jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.
Nämät sanat tekevät sen ja tunkeutuvat aina sydämmeen.
38. Jos nyt ei löytyisi yhtään ihmistä, joka voisi syntiä antaa anteeksi, vaan olisi ainoastaan lakeja ja töitä, o, miten surkea silloin olisi murheellisen omantunnon laita! Mutta nyt, kun Jumala antaa kullekin suun täyteen, niin että toinen voi sanoa toiselle: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, missä tahansa oletkin, niin kultainen vuosi on käsillä. Siinä me saamme uhata syntiä, koska minä voin hädässä ja synnin tuskassa olevalle veljelleni sanoa: ole iloinen ja hyvässä turvassa, veljeni, sinun syntisi ovat anteeksi annetut; vaikka kyllä en voi antaa sinulle Pyhää Henkeä ja uskoa, niin voin kuitenkin julistaa sinulle sen; jos uskot sitä, niin sinulla on se. Ne, joille Hän lahjoittaa sen, ylistävät ja kiittävät Jumalata, niin kuin he myös tekevät tässä evankeliumissamme. Tämä on nyt se, että Jumala on antanut ihmisille vallan antaa syntiä anteeksi; ja se on Kristuksen valtakunnan enentämistä, kun me näin virvoitamme ja vahvistamme omaatuntoa. Tämän teemme me sanan kautta.
Suokoon Jumala, että me myös käsittäisimme sen siksi.
Näkyy Luther olevan samalla linjoilla, kuin mitä vl -kristillisyydessä opetetaan. Ei siis mitään kahdenvälisiä kauppoja synnistä Jumalan kanssa.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8280695/38667201
Olen tämän halunnut sanoa ennekin. Mutta sanon sen nyt.
Parannus tehdään aina Jeesukseen Kristuksena, Jeesuksen kirkastumisen jälkeen.
Taustaa.
Parannuksen teko Abrahamin ja Iisakin Jumalaan Jahveen tehtiin juutalaisten keskuudessa muista jumalista, kuten Ram ja sen tapaiset. Silloin Isä oli itse Herra, ja kaikki tapahtui Häneen.
Mutta Kristuksen kirkastumisen jälkeen, valta tuli Jeesukselle. Hän jopa kertoi ollessaan Jumalan käskyvallan alla, että rukoilkaa näin,,, - Isä meidän, joka olet Taivaassa…..
Mutta kun Jeesus kirkastettiin Jumalan toimesta, tapahtui vallan vaihto. Valtaan tuli Hän, josta Jumala oli puhut josta koko vanhaan liiton ajan, alkaen 1 moos 3 luvusta, Jumala siirsi vallan pojalleen. Matt. 28:18 >> Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.>Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, JOKA HÄNEEN USKOO, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
= sydämen kääntyminen Jumalan puoleen, syntien ja oman syntisyyden tunnustaminen ja Kristuksen sovitustyön kautta sielun pelastuksen anominen (ei millään tietyillä sanoilla tms.). ** Mutta kukaan ei pääse Jumalan luo, ennekuin omaa Jeesuksen sisäisen tuntemisen. Joh. 14:6 >> Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
"Jumalaa ei voi lähentyä suoraan, Hän ei näe ihmistä, ainoastaan Jeesuksen."
mielestä.
sulla menee vähän mettään.
Eikö Jeesuksella olekkaan VL;N mielestä valta.
Missä kohti Jumala puhuu Uudessa testamentissa?
Meniköhän sinulla nyt metsään.
Tässä pitää myös hyvin tarkasti katsoa, että vaellamme oikeata tietä emmekä joutuisi harhateille, niinkuin ennen muinoin ja vielä nytkin monet villihenget, jotka luulottelivat, että Jumala teki jotakin erityistä heille sekä erinomaisen valistuksen ja ilmoituksen kautta sydämmessä antoi heille Pyhän Henkensä; ikäänkuin ei tarvittaisi mitään kirjaimia, kirjoitusta tahi ulkonaista saarnaa. Sentähden pitää meidän tietää, että Jumala on säätänyt tämän järjestyksen, ett`ei kukaan ilman ulkonaista, julkista välikappaletta voi tulla Kristuksen tuntemiseen eikä ilman sitä saada Hänen ansaitsemaansa vanhurskautta tahi tulla osalliseksi pyhästä Hengestä. Ei, Hän on kätkenyt tämän aarteen suusanaan eli saarnavirkaan eikä tahdo tehdä sitä nurkassa eli salaa sydämmessä, vaan tahtoo saada sitä julkisesti julistetuksi ja jaetuksi ihmisten tiedoksi, niinkuin Kristus Mark. 16:15 - ja saarnatkaat evankeliumia kaikille luoduille j.n.e.
32. Tämän tekee Hän nyt sitä varten, että saisi olla varma, miten ja missä tämä tämmöinen armo on etsittävä niin että kristikunnassa vallitsisi sama tapa ja järjestys eikä kukaan tavoittelisi mitään omintakeisia ajatuksia ja siten, niinkuin siinä tapauksessa auttamattomasti kävisi, pettäisi itsensä ja muut. Sillä koskapa emme voi nähdä kenenkään sydämmeen, niin silloin voisi joku mies kehua Pyhän Hengen lahjoista ja sanoa omia ajatuksiansa ja tuumiansa hengellisiksi ilmoituksiksi ja Jumalan opettamiksi ja vaikuttamiksi, niin ettei kukaan voisi tietää, ketä ja mitä hänen pitäisi uskoa.
Onko vieläkin liian pitkä luettavaksi? Melperin "hengen heimolaisia" taisi olla Lutherinkin aikaan?
sais olla mitään maanpäällisiä oppimaestroja. "yksi on mestarinne, Kristus" eikä täm,ä tarkoita erästä historiallista henkilöä(Jeesus) maanpäällä. Paavalissakin oli Kristus eli hän oli voideltu.
Raamattu:
Joh. 3:16
"16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Minä:
"Peruslähtökohta = usko Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena pelastajana ja vapahtajana antaa synnit anteeksi ja tuottaa sielun pelastuksen."
Sinä:
"Parannus tehdään aina Jeesukseen"
Mitä minun näkökantaa sinä korjailet?
"Jos Luther tarjoaa jotakin vl-herätysliikkeen tapaista oppia, että vain ihmisen kautta synnit anteeksi, niin Luther on siinä harhaopettaja.
Luther ei ole minun Jumalani. Luther = yksi erehtyväinen ihminen."
kun tarjoat oppia, että ihminen voi kahden kesken Jumalan kanssa kuitata synnit maksetuiksi, niin et olisi siinä harhaopettaja.
Melperi = erehtymätön ihminen?
Jeesus ei sovittanut ainoastaan sytenämme, vaan ensisijaisesti LAIN, JOKA OLI TEHTY IHMISEN JA JUMLAN VÄLIIN.
Messias tuli täyttämään lain Vahan testamentin lupauksena, eikä vain syntejämme.
Minä:
"Peruslähtökohta = usko Jeesukseen Kristukseen omana henkilökohtaisena pelastajana ja vapahtajana antaa synnit anteeksi ja tuottaa sielun pelastuksen."
Ottiko ristin ryöväri Jeesuksen Messiaana, joka täytti lain, ( Hänhän oli oppinut ihminen ja tunsi kirjoitukset ) vai pelkästään syntien sovittajana?
Tiedän, että olet vanhurskautettu ja Voideltu, mutta vuo hieman vaivaa.
Olisko sinä siellä ristillä sanonut, - anna syntini anteeksi???
Rauhaa.