Minä olen miettinyt, mutta mihinkä se miettimällä paranee

Tuulentukka sinisukka
sydämestään pieni rukka
rinnassa ruusu tai muu kukka
vieruskaverina pelkkä unijukka

Tuittupää tulisielu
rinnassa paistaa
rakkaus ja riemu
pääsi sitten vaikka
itku tai pieru

Ps. vielä...
Surut lähtee kuitenkin vain suremalla
ja pahamieli purkamalla
mutta kerran tulee vielä sekin päivä
kun sinun suruistasi on jäljellä enää häivä

Vautsi. Olipa upeaa mietintöä sinulla rakkauden moninaisuudesta, sydämen hyvistä ja huonoista puolista. Minäkin melkein tulisin siihen lopputulokseen, että nykyinen käytäntö on käyttökelpoisempi, enemmän hyviä kuin huonoja puolia kuitenkin. Kokonainen aina parempi.

..kun tämä on mielenkiintoinen aihe. Tälläinen vähän henkilökohtainen pohdinnallinen runo. Meitä ihmisiä on kovin monenlaisia ja rakastumiset, sekä rakastamiset myöskin erilaisia. Olen sitä mieltä, että rakastuminen kauneimmillaan muuttuu aikaa myöten syvemmäksi rakastamiseksi silloin, kun se ei perustu pelkkään erotiikkaan, vaan muutoinkin tullaan toimeen keskenään. Ihmisten moninaisuudella tarkoitin sitä, että jotkut eivät ole tyytyväisiä siihen seesteisempään tilaan vaan hakevat iseään uusista rakkauksista. He ovat onnellisia silloin, kun on koko ajan uutta säpinää meneillään ja saavat siitä itsetunnolleen vahvistusta.

Minusta taas rakastamaan pystyminen on kypsän ihmisen merkki. Se että pystyy antamaan itsestään toiselle jotakin pelkäämättä, että itsestä häviää paloja sitä mukaa. Parisuhteessa molemmilta vaaditaan vastuunottokykyä yhteisen tiimin toimivuudesta, niin ettei toinen ole koko ajan kantavana osapuolena.

Mielestäni tuo "tähti", josta kirjoitit on juuri sitä oikeaa aitoa kypsää rakkautta kahden aikuisen ihmisen välillä. Sitä joka kestää läpi elämän ja jää jäljelle loistamaan hehkuaan. Sitä kuvaa mielestäni oikein hyvin A-M Kaskisen iki-ihana rakkausruno:

Minä Sinua rakastan -runo
=================
Minä Sinua rakastan, tiedän sen.
Se ei ole vain hetken huumaa.
Se on nuotion hehku hiljainen
ja roihua polttavan kuumaa.

Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt,
se ei kuole, kun maassa on routa.
Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
se kestää, on myrsky tai pouta.

Minä Sinua rakastan, katsohan,
kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet.
Joka päivä ne Sinulle lahjoitan,
jos kanssani matkalle lähdet.

Ja kun kuljemme raskain askelin,
ja aika tuo murheita tupaan,
pidän kädestä Sinua silloinkin,
yhä Sinua rakastaa lupaan.

Minä Sinua rakastan silloinkin,
jos ehdimme korkeaan ikään.
Olet edelleen minulle suloisin,
ei hellyyttä sammuta mikään.

Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat,
taikka kumaraan selkäsi taipuu.
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat,
taas polvilleen rakkaus taipuu.

-Anna-Mari Kaskinen-

P.S Vastoin yleistä luuloa, en oleta aloitteen tekijää keneksikään, enkä tämän palautteen lukijaakaan. Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, eikä kohdistu kehenkään erityisesti.