B:n paperitko

Kyselisin hieman, jos jollai olisi vaikka tähän tietoa.

Minulla on lättäjalat sekä seborrooinen ekseema (=tali-ihottumaa päänahassa). Tuo ihottuma ärtyy, pahenee jos olen pitkään ilman pesua. Juostessa jalat joskus kipeytyvät noiden lättäjalkojen takia. Leirit kuulostavat epämukavilta tuon päänahan takia, kun ollaan peseytymättä ja likaisissa oloissa, ja marssit taas kuulostavat ikäviltä jalkojen takia.

Irtoaako B:n paperit? Auttaako ihan terveystarkastajalle itkeminen?

Minulle olis äärettömän tärkeää päästä 6kk:lla pois työasioiden takia.
129179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Rohkeasti vain C-paperit kouraan koko paskasta.

Äänestä

Pojallani on lääkärintodistuksessa B-kuntoisuusluokka ja ruksitettuna "jalkaterät -rajalöydös" sekä hajataitteisuus (vahvat silmälasit).
Luulisi että jos sinulla on lättäjalkojesi vuoksi vaikea kävellä ilman että jalat kipeytyy, niin B-paperit irtoaisi.
pojallani on myös ajoittaista säännöllistä hengitys/ahdistuskohtauksia, mistä ei kuitenkaan alustavissa lääkärintarkistuksissa ole maininnut.
Olen sitä lievästi painostanut kertomaan viimeistään alkutarkistuksessa.
Tarviiko tai kannattaako hänen mainita myös lääkeaineallergiasta ?

Onko B-miehillä automaattisesti puolen vuoden palvelusaika ?
Alustaviin kyselyihin, mitä tuolta puolustusvoimilta tuli, hän ei laittanut muuta tietoa kun pituuden ja painon, koska häntä ei kuulemma kiinostanut niistä mikään.

Äänestä
  • B-miehillä EI ole automaattisesti puolen vuoden palvelusaika. Itse astuin palvelukseen kesällä 2008. Ajattelin tuolloin, että B-miehen papereilla pääsen taatusti 6 kk:n palveluksella, mutta toisin kävi. Tiedän saapumiserästäni useita vuoden B-miehiä vaikka kuulemani mukaan B-miehen määrääminen vuoden palvelukseen onkin harvinaista. Tavallisesti vuoden B-miehille on ensin määrätty 12kk:n palvelusaika ja vasta myöhemmin palveluskelpoisuusluokka on vaihtunut A:sta B:hen.

    Äänestä

  • B-mies kirjoitti:

    B-miehillä EI ole automaattisesti puolen vuoden palvelusaika. Itse astuin palvelukseen kesällä 2008. Ajattelin tuolloin, että B-miehen papereilla pääsen taatusti 6 kk:n palveluksella, mutta toisin kävi. Tiedän saapumiserästäni useita vuoden B-miehiä vaikka kuulemani mukaan B-miehen määrääminen vuoden palvelukseen onkin harvinaista. Tavallisesti vuoden B-miehille on ensin määrätty 12kk:n palvelusaika ja vasta myöhemmin palveluskelpoisuusluokka on vaihtunut A:sta B:hen.

    Osaako jengi valaista, että mikä tulee olee meikäläisen intin kesto ja kulku, kun satun omaamaan b-paperit tälläisen korvavamman vuoksi, eli oikea korva on käytännössä kuuro. Eli ovatko puoli vuotta ja jotkut b-miehelle suunnatut hommat kuinka realistinen homma itselleni? Ja oon siis merivoimiin lähöss ny maanantaina

    Äänestä

  • rererer kirjoitti:

    ne yrittää pakottaa inttiin. Sitten kun joku paukku pilaa toisenkin korvasi kuulon, olet täyskuuro ja mitään et saa korvaukseksi. Tiedän monta tuttua, joille on tullut kuulon alenema intissä, vahinkoja sattuu jatkuvasti.

    Nyt kun sikarutto alkaa leviämään syksyllä ja talvella, niin intissä olijat saa varautua koko ajan kestävään karanteeniin.
    Miks vitussa olette niin nöyriä ja alistutte tuollaiseen paskaan, taistelkaa.

    Äänestä

  • kaikenlaista jengiä kirjoitti:

    Minä en aiokaan siellä olla kun korkeintaan siihen ekaan lääkärintarkistukseen asti.
    Valitan psykosomaattisia oireita, jotka ovat vaivanneet kouluajoillakin kuudennelta alkaen.
    Lisäksi on hengenahdistuskohtauksia ollut kolmen vuoden aikana (paniikkihäiriö?).

    Katsoin vain tuolta
    http://www.mil.fi/laitokset/laaketiede/terveysohje.pdf

    että ei ole kun huoltotehtäviä, missä ei vaadita A:n papereita.
    Ja kaikki huoltotehtävät ovat puolen vuoden pituisia.

    Mutta ei ole välii, koska aion palata sieltä tosiaan aika äkkiä ja jatkaa loppuun kesken jääneitä opintojani.
    Ammattikoulun tutkinto jäi kesken. Opintosuoriteotteessa, minkä sain keväällä, luki että pitäisi ottaa yhteyttä 10.8. jos haluan suorittaa tutkintoni loppuun.
    Minusta kuitenkin on tärkeämpää ammattitutkinnon loppuun suorittaminen kun armeija tässä vaiheessa.

    En tiedä vaan kelle tuon seikan esitän koska lääkärille tuskin koulutuksen keskenjääminen kuuluu.

    Äänestä

  • dfg238 kirjoitti:

    Opintosuoriteotteessa, minkä sait keväällä, luki että PITÄISI OTTAA YHTEYTTÄ 10.8. jos haluat suorittaa tutkintoni loppuun. Siinä EI lukenut, että sinun pitää palata kouluun syksyllä. Voit ehkä mahdollisesti pitää intin takia välivuoden koulusta TAI hakea intille lykkäystä vaikka ½-vuotta tai vuoden - ilman, että menet lässyttämään lääkärille mitään. Voit myös hakea henkilökohtaistasyylomaa 180 vuorokautta heti huomisesta lähtien koulun takia ja palata tammikuussa palvelukseen.

    Äänestä

  • Opettaja362 kirjoitti:

    pääsin armeijasta kersanttina ja nyt olen reservin ylikersantti.

    Äänestä

  • B1 paperit,mutta kirjoitti:

    pääsin armeijasta kersanttina ja nyt olen reservin ylikersantti.

    Onnea sulle... OOTKO NYT IHAN SAATANAN KOVA JÄTKÄ?

    Äänestä

  • uuomg kirjoitti:

    Onnea sulle... OOTKO NYT IHAN SAATANAN KOVA JÄTKÄ?

    TAIDAT OLLA KATEELLINEN ...HEI MIKÄ SUSTA TULI ARMEIJASSA TAI TUSKIN EDES PÄÄSIT SINNE

    Äänestä

Kersantit ja vänskät on kovia jätkiä. Muistakaa mainita joka kuppilassa, kioskilla ja työpaikkahaastattelussa se ensimmäisenä. Leikatkaa kanelipurkista pellinpalat kaulukseen, jotta kaikki sen tietävät!

Äänestä

Minä olin 1971 syksyllä armeijaan A1 luokassa jakesällä reserviin 1972 B2luokassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

??? ? kirjoitti:

Kyselisin hieman, jos jollai olisi vaikka tähän tietoa.

Minulla on lättäjalat sekä seborrooinen ekseema (=tali-ihottumaa päänahassa). Tuo ihottuma ärtyy, pahenee jos olen pitkään ilman pesua. Juostessa jalat joskus kipeytyvät noiden lättäjalkojen takia. Leirit kuulostavat epämukavilta tuon päänahan takia, kun ollaan peseytymättä ja likaisissa oloissa, ja marssit taas kuulostavat ikäviltä jalkojen takia.

Irtoaako B:n paperit? Auttaako ihan terveystarkastajalle itkeminen?

Minulle olis äärettömän tärkeää päästä 6kk:lla pois työasioiden takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu