Mä tiedän, että tää kysymys ei kuulu tänne, mutta tiedän, että laihdutuspalstalla kysymykseni tyrmättäisiin saman tien. Niinkuin varmaan täälläkin, mutta pakko yrittää.
Elikkäs, anoreksiaa sairastan, olin ossalla pari kuukautta, mutta sitten lihoin siellä silleen, että pääsin pois. Äitini tekee nyt uhkarohkean teon, ja lähtee muutaman sadan kilometrin pähään lomailemaan kahdeksi viikoksi, vaikk lääkärit ja kaikki muutkin on sitä mieltä, ettei mua sais jättää yksin kotiin niin pitkäksi aikaa. Mutta vakuutin hänelle, että pärjään, ja syön kyllä. Oikeastaan tein sen äitini takia, koska hän on todella uupunut takiani.
Mutta nyt kuitenkin olen kamala sotanorsu. Ja aijon laihtua. Olen miettinyt sairaala diettiä. Voisiko joku kertoa, toimiiko se hyvin?
Arvostan kovasti kaikkia, jotka vastaavat minulle asiallisesti.
Voimia kaikille
Elikkäs, anoreksiaa sairastan, olin ossalla pari kuukautta, mutta sitten lihoin siellä silleen, että pääsin pois. Äitini tekee nyt uhkarohkean teon, ja lähtee muutaman sadan kilometrin pähään lomailemaan kahdeksi viikoksi, vaikk lääkärit ja kaikki muutkin on sitä mieltä, ettei mua sais jättää yksin kotiin niin pitkäksi aikaa. Mutta vakuutin hänelle, että pärjään, ja syön kyllä. Oikeastaan tein sen äitini takia, koska hän on todella uupunut takiani.
Mutta nyt kuitenkin olen kamala sotanorsu. Ja aijon laihtua. Olen miettinyt sairaala diettiä. Voisiko joku kertoa, toimiiko se hyvin?
Arvostan kovasti kaikkia, jotka vastaavat minulle asiallisesti.
Voimia kaikille
Vastaukset 10
Vanhimmat
äitiäsi.Sanoit,että hän on väsynyt anna hänelle siis edes se 2vk vapaata ja unohda se laihduttaminen.
pitäisi siis vastata, miten tuollaiseen käytökseen voi asiallisesti vastata. Onko oma käytöksesi asiallista. Äitisi uskaltaa luottaa sinuun ja mitä aiot heti hänen selkäsi takana touhuilla. Mitä sillä on väliä vaikka painaisit sata kiloa, kyllä tärkeintä on ihmissuhteet ja luottamus rakkaiden välillä. Äitisi väsyy sinun kanssasi ja oman terveytesi rinnalla vaarannat myös hänen terveytensä. Arvaa vain kuinka uupunut hän on kun palaa reissuultaan ja toteaa kaikki ponnistelut puolestasi turhiksi. Järkeä jo käteen !!!!
äidilläs on sitten tuplasti raskaampaa ku tulee takasin 'lomalta' ja huomaa että oot taas riutunu
petä äitisi luottamusta! Et voi olla noin itsekäs ja lapsellinen. Ajattele tätä kahta viikkoa jotka sinulle on annettu mahdollisuutena. Mahdollisuutena tehdä äitisi onnelliseksi.Ja ennen kaikkea mahdollisuutema päästä paranemisen alkuun. Kai sinä haluat parantua?!?
Tuli kyllä surullinen mieli äitisi puolesta..
Harmittaa ettei ihmiset aina muista, että kaikki ei ole ikuista..
Oman äitini menetin ennen kuin ehdin sanoa hänelle kuinka pahoillani olin(ja olen edelleen) kaikesta tuskasta, jonka omalla itsekyydelläni hänelle aiheutin..
Ennen mä koin tuskaa jos kiloja oli tullut lisää tai en tuntenut oloani täydelliseksi, vaikka olin niin laiha kuin vain mahdollista, mutta nyt joka päivä tunnen tuskaa siitä että menetin ainoan ihmisen, joka oikeasti välitti musta ehdoitta ja jaksoi yrittää saamaan mua kuntoon niin paljon että unohti oman elämänsä ja itsensä siinä samalla.
Tuntuu pahalta tietää, että oma äiti tunsi epäonnistuneen äitinä. Voin vain kuvitella minkälaisia haaveita hänellä olikaan omasta lapsesta ja sai sitten tälläisen itsekään paskan..
En tiedä sun ja äitisi suhteesta. Onko se yhtä huono kuin mulla ja mun äidilläni oli..tai siis ei olisi ollut jos olisin ajatellut muutakin kuin vain ulkonäköäni,tiedän sen nyt ,mutta toivon ettet pettäisi äitisi luottamusta.
Koskaan ei tiedä, mikä on toiselle viimeinen pisara jolloin ei enää yksinkertaisesti vain jaksa..
Sori tämä kauhea purkautumiseni, en vain halua että kukaan tuntisi niin kuin mä tunnen..
Hyvää kesää.
menetit äitisi? Ei missään tapauksessa ole pakko vastata mutta ihan kuin syyttäsit itseäsi kun menetit hänet? Tuli niin surullinen olo aloittaja viestin äitin ja erityisesti sinun puolestasi kun olet menettänyt äitisi lopullisesti.. Ja hei kyllä tänne saa purkautuu etenkin tälläset ikävät mutta kannustavat viestit!! Sinulle myös hyvää kesää ja paljon voimia.
Samoin kuin edellinen sanoi, mullekkin tuli paha mieli ja aloin todella miettimään mitä paskaa olen aiheuttanut varsinkin äidille kun syöminen on ollut vaikeaa.. :( Jaksamisia sulle ja kaikille muillekkin.
Hei.
Niin kyllä mä tunnen edelleen syyllisyyttä siitä että äitini "lähti pois". Siitä ei ole niin kamalasti aikaa.. Uskon, että tämä tunne jatkuu lopun elämäni, vaikka en ehkä tule ajattelemaan sitä päivittäin niin kuin nyt..
Olin hänelle kuitenkin raskas taakka enemmänkin kuin lapsi, josta hän olisi saanut iloita ja olla ylpeä.
Sitähän vanhemmat haluavat.. nauttia lastensa seurasta (monet ainakin) ja nähdä kuinka me kasvamme ihmisinä ja iloita meidän kanssa hyvistä asioista ja olla tukena surullisissa.
En ehkä saanut sanotuksi niitä tärkeitä asioita äidilleni, mutta koitan aina tarpeen tullen muistuttaa muita että heillä on vielä mahdollisuus.
Ehkä joku muu heräisi silloin ajoissa ja ymmärtäisi, kuinka väärin on aiheuttaa mielipahaa niille jotka välittävät.
Silloin kun minulla oli vielä ystäviä ni koitin selittää, miksi heidän vanhemmat kielsivät asioita ja puuttuivat heidän elämään. Jotkut väittivät että ymmärsivät, mutta eivät tehteen asialle mitään ja olivat edelleen inhottavia vanhemmilleen.
Olen aika yksin nyt, kun äitini on poissa. Isääni olen koittanut ottaa yhteyttä, mutta hän ei halua olla kanssani tekemisissä, kun ei halua kuulemma näyttäytyä kävelevän ruumiin kanssa.. En siis ole vielä saanut itseäni kuntoon, näytän siis aika kaamealta..
Minulle syntyi puolsisko vähän aikaa sitten, mutta en saa nähdä häntä. Olisi kyllä mukavaa pitää omaa siskoa sylissä :) Hän olisi niin pieni ja viaton. Sitten kun hän tulisi isommaksi voisin leikkiä hänen kanssaan ja olla hänen tukenaan. Auttaa ja neuvoa häntä. Olla ystävä. Minulla ei ole sisaruksia, mutta vanhoilla ystävilläni oli ja jotkut olivat ihan kavereita sisaruksiensa kanssa. Niillä oli omat muistonsa ja juttunsa. Olisi ihanaa jos olisi joku, jonka kanssa olisi sellainen suhde.
Hänen takiaan en halua tehdä itselleni mitään, koska toivon että saisin tutustua siskooni jonkakin päivänä ja olla isosisko hänelle.
Joskus menen peilin eteen ja mietin oliko tämä sen arvoista..
Olen sairas ja yksin. Enkä tule koskaan saamaan omia lapsia. Kärsin kivuista, muisti muistikatkoksista ja kaikki vaatteet vain roikkuvat päälläni, mikä kiinnittää muiden huomion jos käyn kaupassa tai muilla asioilla.
Asun hetkellä ainoalla tädilläni(äitini sisko), joka ei kylläkään halua mua tänne, mutta sanoi, että siskonsa takia voin asua täällä..kunhan en häiritse hänen ja serkkujeni elämää.
En halua että kukaan mua säälii, vaikka joskus sitä kaipaisi että joku olisi vierellä lohduttaisi.
Koitan vain ajatella eteenpäin, että jonakin päivänä parannun ja saan elämäni kuntoon. Enhä mä ole kuin 17 vasta. Eikö sen elämän pitäisi kohta vasta alkaa?
Kun aloittaja kyselit siitä sairaala dieetistä, niin voin sanoo että ei kannata kokeilla, rahat vaan menee hukkaan ja se on ihan sairaan paskan makusta.. Sitä paitsi yrittäisit nyt keskittyä äitiis ja terveellisiin elämän tapoihin eikä mihinkään hömpötyksiin.
Voimia Sinulle paranemisen tiellä. Pystyt kyllä siihen kun oikein paljon haluat. Päätä parantua ja usko itseesi. Kyllä sinä onnistut!