En tiedä mistä voisin aloittaa tämän kirjoittamisen. Jo pitkään olen vain halunnut purkaa johonkin, mutta kokemukseni ovat sen luontoisia ettei niitä voi kertoa henkilökohtaisesti kenellekään.
Olin huonossa suhteessa. Todella huonossa. Se suhde oli ensimmäiseni ja mies oli minua paljon kokeneempi. En voi sanoa, että minua olisi käytetty seksuaalisesti hyväksi mutta menin mielestäni liian pitkälle. Suostuin hänen ehdottamiinsa asioihin koska kuvittelin hänen rakastavan minua. Olin koko sen ajan epävarma ja pelokas, mutta ajattelin että tahdoin sitä itsekin ja uskottelin itselleni ettei siinä ollut mitään väärää. Kun seksistä tuli "arkista", enkä uskaltanut kieltäytyä vaikka en olisi enää tahtonutkaan häntä, jatkoin hänen tyydyttämistään yksipuolisesti mutta en antanut hänen tehdä mitään minulle. Yhdyntää emme kuitenkaan harrastaneet koskaan, joten käytännössä olen vielä neitsyt.
Lopulta kaikki meni pieleen. Yritin välttää suhteen päättämistä koska pelkäsin jääväni yksin. Suhteen päättyessä tosin olin jo helpottunut enkä tuntenut häntä kohtaan enää mitään. Nyt jälkeenpäin olen alkanut miettimään asioita uudelleen. Tunnen itseni likaiseksi kun jatkoin sitä vasten tahtoani. Toivon että ensimmäiset kokemukseni tälläisista asioista olisivat olleet turvallisia ja molemminpuolin hyviä, ettei minun tarvitsisi ajatella olevani menettänyt mitään. Mutta ainut tuntemus minkä tämä jätti jälkeensä on tämä... Mieltäni kalvaa, voinko koskaan kyetä parempaan suhteeseen kun kokemukseni ovat tälläisiä? En haluaisi ajatella että olen pilattu tai jollakin tapaa saastainen mutta mitä tulen miettimään tulevaisuudessa jos kysyn itseltäni kenen kanssa koin ensimmäisenä ne asiat... Toivoisin voivani taas ajatella että olen täysin kokematon, nuori ja puhdas.
Olen itkenyt monia öitä tämän takia. En kuitenkaan voi syyttää miestä mistään koska itse suostuin siihen ja koin sen aluksi hyvänä, mukavana asiana ja olin itse innolla mukana, hyppäsin johonkin täysin uuteen enkä miettinyt sen varjopuolia. Mitä jos tulevaisuudessa päädyn rakastumaan henkilöön jonka kanssa voisin kokea "kaiken uudelleen", mutten kykene siihen koska muistot ensimmäisestä suhteestani painavat mieltäni? Jos koen vielä silloinkin olevani likainen? Tai jos mahd. tulevaisuuden kumppanini tahtoo tietää minun menneisyydestäni mutta ei kykene ymmärtämään jos kerron että se on ollut niin traumaattista etten tahdo puhua siitä?
Koin miehen kanssa myös asioita joista olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Ilman häntä en varmasti kykenisi minkäänlaisiin ihmissuhteisiin muiden ihmisten kanssa. Välillä vain unohdan kaikki ne hyvät asiat, joita suhde toi, kun huonot asiat ovat näin painavia. En halua syyllistää miestä mistään vaikka pieni ääni päässäni sanoo, että hänen vanhempana ja kokeneempana olisi pitänyt tajuta himoiltaan jarruttaa silloin kun asiat alkoivat selvästi mennä minun kehitysasteideni ylitse.
Lähetin tämän tänne koska en löytänyt "suhteet ja tunteet" kohdasta mitään sopivampaa aihealuetta. Olisin kiitollinen jos joku samanlaisia tunteita läpikäynyt ihminen haluaisi kertoa tai sanoa jotakin. Tai kuka tahansa.
Olin huonossa suhteessa. Todella huonossa. Se suhde oli ensimmäiseni ja mies oli minua paljon kokeneempi. En voi sanoa, että minua olisi käytetty seksuaalisesti hyväksi mutta menin mielestäni liian pitkälle. Suostuin hänen ehdottamiinsa asioihin koska kuvittelin hänen rakastavan minua. Olin koko sen ajan epävarma ja pelokas, mutta ajattelin että tahdoin sitä itsekin ja uskottelin itselleni ettei siinä ollut mitään väärää. Kun seksistä tuli "arkista", enkä uskaltanut kieltäytyä vaikka en olisi enää tahtonutkaan häntä, jatkoin hänen tyydyttämistään yksipuolisesti mutta en antanut hänen tehdä mitään minulle. Yhdyntää emme kuitenkaan harrastaneet koskaan, joten käytännössä olen vielä neitsyt.
Lopulta kaikki meni pieleen. Yritin välttää suhteen päättämistä koska pelkäsin jääväni yksin. Suhteen päättyessä tosin olin jo helpottunut enkä tuntenut häntä kohtaan enää mitään. Nyt jälkeenpäin olen alkanut miettimään asioita uudelleen. Tunnen itseni likaiseksi kun jatkoin sitä vasten tahtoani. Toivon että ensimmäiset kokemukseni tälläisista asioista olisivat olleet turvallisia ja molemminpuolin hyviä, ettei minun tarvitsisi ajatella olevani menettänyt mitään. Mutta ainut tuntemus minkä tämä jätti jälkeensä on tämä... Mieltäni kalvaa, voinko koskaan kyetä parempaan suhteeseen kun kokemukseni ovat tälläisiä? En haluaisi ajatella että olen pilattu tai jollakin tapaa saastainen mutta mitä tulen miettimään tulevaisuudessa jos kysyn itseltäni kenen kanssa koin ensimmäisenä ne asiat... Toivoisin voivani taas ajatella että olen täysin kokematon, nuori ja puhdas.
Olen itkenyt monia öitä tämän takia. En kuitenkaan voi syyttää miestä mistään koska itse suostuin siihen ja koin sen aluksi hyvänä, mukavana asiana ja olin itse innolla mukana, hyppäsin johonkin täysin uuteen enkä miettinyt sen varjopuolia. Mitä jos tulevaisuudessa päädyn rakastumaan henkilöön jonka kanssa voisin kokea "kaiken uudelleen", mutten kykene siihen koska muistot ensimmäisestä suhteestani painavat mieltäni? Jos koen vielä silloinkin olevani likainen? Tai jos mahd. tulevaisuuden kumppanini tahtoo tietää minun menneisyydestäni mutta ei kykene ymmärtämään jos kerron että se on ollut niin traumaattista etten tahdo puhua siitä?
Koin miehen kanssa myös asioita joista olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Ilman häntä en varmasti kykenisi minkäänlaisiin ihmissuhteisiin muiden ihmisten kanssa. Välillä vain unohdan kaikki ne hyvät asiat, joita suhde toi, kun huonot asiat ovat näin painavia. En halua syyllistää miestä mistään vaikka pieni ääni päässäni sanoo, että hänen vanhempana ja kokeneempana olisi pitänyt tajuta himoiltaan jarruttaa silloin kun asiat alkoivat selvästi mennä minun kehitysasteideni ylitse.
Lähetin tämän tänne koska en löytänyt "suhteet ja tunteet" kohdasta mitään sopivampaa aihealuetta. Olisin kiitollinen jos joku samanlaisia tunteita läpikäynyt ihminen haluaisi kertoa tai sanoa jotakin. Tai kuka tahansa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuinka nuori sitten olit kun olit tässä suhteessa? Itse sain ensimmäiset seksiin liittyvät kokemukseni yli 20 vuotta vanhemman miehen kanssa, johon en ollut rakastunut enkä ihastunut, se oli siis pelkkä seksisuhde. Varsinaista yhdyntää ei koskaan tapahtunut, joten minäkin olen vielä neitsyt, teimme siis muita asioita. Mitään traumaa en siitä ole saanut, olin kuitenkin jo 20v eikä hän satuttanut minua, mutta aina en olisi halunnut tehdä joitain asioita ja tein silti, välillä itsekin mietin miksi ihmeessä. Vaikka minulla ei tunteita mieheen ollut pelkäsin silti, että hän jättää minut, sillä olin silloin ja vieläkin todella yksinäinen ja jostain syystä tarrauduin sitten tähän äijään muiden ihmissuhteiden puutteessa. Missään parisuhteessa en ole ikinä ollutkaan.
Olen varman, että kyllä se sinulla tästä vielä helpottaa. Yleensä ihmiset ovat ymmärtäväisiä ja jos tulevaisuudessa uudelle kumppanille kerrot, että sinulla on traumaattisia kokemuksia niin kyllä ihmiset yleensä sen ottavat ymmärtäväisesti. Ja kun ihmiseen tutustuu ja luottamusta on tarpeeksi niistä voi koittaa kertoa ja yhdessä sitten kohti ahdistusvapaata tulevaa. Ja mitä tuohon likaiseksi tuntemiseen tulee, niin se on turhaa. Minäkin olen välillä tuntenut itsen sellaiseksi. Olethan sinä yhä kuitenkin melko kokematon jos olet neitsyt. Äläkä syyllistä itseäsi, kaikki tekevät virheitä ja erehtyvät ja mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa enää. Kyllä löydät jonkun jonka kanssa voit "aloittaa alusta" nämä hommat ja pikku hiljaa jättää huonot kokemukset taakse.
Jotain fiksua yritin kirjoittaa, en pysty nyt yhtään keskittymään tähän tekstin tuottamiseen.