teillä siellä Varkaudessa pahalle. Yksi yö riitti ja kiitos, sitten nopeasti pois.
haisee
turisti turneella
15607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ainoa hotellimme sijaitsee valitettavasti tehtaan vieressä. Siitä ovat vieraammekin valittaneet. Täällä on kaupunginosia esim. Kaura-aho, Käpykangas jne. missä hotellin pitäisi mieluumin sijaita, sillä täällä ei tehdas haise ja turisteillekin jäisi parempi mielikuva Varkaudesta.
Tuel tänne tehtaan seisokkien aikaan, silloin ei haise Päiviönsaarellakaan.
että avaus liittyisi jotenkin kunnallispolitiikkaan, mutta olinkin väärässä.
ei tuota kukaan turisti kirjoittanut,selvää provokaatiota,eri tänne kukaan tule yhdeksi päiväksi haistelemaa,mieti vähän kun kirjoittelet,ja teet itsesi naurettavaksi.
Kaipa alkuperäiset varkautelaiset ovat turtuneet hajuun, eikä heidän nenäänsä tehdas haise. Minä asuin vuoden Viinamäessä ja kyllä sinnekin melkein päivittäin se haju tunki. Kesälläkään ei voinut ikkunaa jättää auki. Jos jätti, eikä lähtiessä kaupungille haissut, niin kyllä tullessa oli koko kämppä p--an hajua täynnä. Juuri hajun takia sitten muutin pois. Selväähän se on, että ihan tehtaan läheisyydessä haisee melkein aina, mutta luvattomasn usein haju tunki etemmäksikin. Minulle sanottiin muuttaessani, että ehkä kerran, pari päivää vuodessa haisee. Kyllä se valitettavasti oli toisin päin. Kerran, pari päivää vuodessa ei haissut!
Varkautelaisena tehtaan kupeessa asuvana voisin väittää, että kyllä Varkaudessa haisee. Olipa täällä sitten päivän tai enemmän. Onneksi hajuun turtuu ajan kanssa.
Asiaa tuskin turistien tänne saamiseksi auttaa tuommoinen perus varkautelainen mietivähän räksytys... Kyllä iskee nolous kun käy näitä viestiketjuja tällä palstalla lukemassa.
ps. Säästä minut tällä kertaa siltä pakkaa laukkus ja kato peiliin osiolta... pliis=)))))
Riippuu missä asuu ?
Tehdas on nykyää hieman sivussa joten oikeat turistit asuvat
muualla !
[quote] ei tuota kukaan turisti kirjoittanut,selvää provokaatiota,eri tänne kukaan tule yhdeksi päiväksi haistelemaa,mieti vähän kun kirjoittelet,ja teet itsesi naurettavaksi.[/guote]
Voihan joku tulla myös töiden perässä tänne päiväksikin!
Koittakaa jo myöntää, että tehdas haisee ja Varkauden asiat on perseellään!!
Eikä aina vaan niitä tekosyitä...
Täysin totta, Varkauden asiat on perseellään ja täällä haisee. Päättäjät ovat syyllisiä et asiat ovat kuten ovat. Ei ne ajattele kuin rahaa, ja nimenomaan sinne omaan pussiin, muista viis. Ja näitä paskoja sit vielä pitäis äänestää. Saunan taakse koko porukka, eduskuntaa myöten. Ei tulis ikävä. Vanhanen ekana, saatanan änkyttäjä.
Kyllä täällä haisi ainakin provo, se vain hävisi johonkin.
Nytkun vielä valitat leirintäalueesta ja kauppakadusta ja haukut nykyisen leirintäalueen ja vasemmiston. onkin Kirkonmäki provovo valmis.
Eiköhän se ole meille kaikille parempi kun vielä edes vähän haisee, voi tulla päivä kun ei haise ollenkaan mites sitten suu pannaan
Jos ja kun tässäkin asiassa ajatellaan hinta-laatusuhdetta, niin voisinpa tässäkin yhteydessä väittää palvelun laadun ja hinnan olevan toistensa kanssa olevan yhtä kuralla, kuin paikallisessa Varkautelaisessa kosmetiikkaliikkeessä (ei Emotionissa), jossa yritettiin mm. minulle myydä tuubi kuorintageeliä hitaan 52€ 100ml, kun muualla tietty merkkituote maksaa 150 ml 11,90€. Tulipahan ainakin sanottua paikalliselle myyjälle selvät sävelet ja olipa myyjäkin vähän suruissaan, mutta syystäkin, kun tulikin kerta, jolloin kusetus ei mennyt läpi...
Että samalla rahalla tämä kyseinenkin asiakas olisi mahdollisesti voinut saada joko 100-150 kilsaa etelämmästä tai pohjoisemmasta hajuttomamman vaihtoehdon itselleen ja mahdollisesti myös perheelleen.... Älkääkä nyt taas ruvetko mullekin, että "siellä se ylä-Savon poika taas on äänessä"...
munakennotehdas
pilkki ukko muniaan kairas
jerry