Vihaan anoppiani joka suosii miehen veljen tytärtä vaikka väittää että poikamme on saman arvoinen. On se vaan niin monta kertaa ja niin monella tavalla tullut esiin että ei ole. Ehkä osasyy siihen on että lapsillamme on minun sukunimi eikä heidän isänsä. Anoppi olikin sanonut vanhemmalle lapselle että kyllä hänellä pitäisi olla sama sukunimi kuin isällä.
Vihaan anoppiani
------------
211377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jos anoppi on tuota mieltä et voi sille mitään, että hänelle ihmisen arvo mitataan sukunimen perusteella.
Pitämällä vihaa yllä anopiin hänen erilaisen ajatusmaailmansa takia pilaat omaa elämääsi. Toki tuollainen tuo vihan tunteita, mutta ajattelemalla vaikka, että et voi anopille mitään eikä ole sinun tehtäväsi muuttaa hänen järjenjuoksuaan, pääset energiaa vievästä jatkuvasta ja pitkäkestoisesta vihasta pienimuotoisempiin vihantunteisiin jolloin olet jo voiton puolella. En siis neuvo sinua olemaan tuntematta vihaa, mutta koska se kuluttaa omaa elämääsi kannattaa yrittää lievittää sitä ja vaikka päästä siitä lopulta eroonkin, niin elämäsi tuntuu kevyemmältä.
Tällainen ajattelu on minua auttanut hankalan anoppini suhteen ja olen hyväksynyt anoppini ilkeyden enkä yritä sitä hallita vaan annan hänen olla ilkeä ihan keskenään. Itsepähän on tyylinsä valinnut ja kantaa käytöksestään vastuun eli sen ettei näe omia sukulaisiaan (ystäviä hänellä ei enää olekaan..).
Ymmärrän sinua ja huoltasi miten lapsi joutuu tässä asiassa kärsimään, mutta anoppisi tuhoaa itse suhdettaan lapsenlapseensa ja saa siitä omat seurauksensa. Meillä murkkuikäinen ei välitä isovanhemmistaan enää pätkääkään, mutta se on isovanhempien omaa aikaansaannosta, koska ovat olleet aina niin pahansuopia lasta ja oikeastaan kaikkia ihmisiä kohtaan.
usein heikkoina lastensa tyttäriin. Onhan tyttö sentään aina tyttö.
Itselläni ei vielä ole lastenlapsia, ja sekä pojat että tytöt olisivat tervetulleita, mutta jos olen rehellinen, niin pientä tyttöstä minä kyllä enemmän kaipaan.
meikämummo ja anoppi on yhtä ihastuneita niin poikaan kuin tyttöönkin. On ne sellaisia kullanmuruja, ettei heitä voi verrata toisiinsa. Kumpikin pikkuinen lapsi jo aivan omia persooniansa. Valitettavasti me aikuiset ollaan myös negatiivisissa asioissakin omia persoonia, onneksi meidän tapauksissa on päällimmäisenä nämä hyvät ominaisuudet. - Mutta sanoisin kyllä, että joskus varmasti tekisi hyvää kysyä mummolta tai anopilta kahdenkesken kiihkoilematta, että miksi hän kohtelee lastenlapsiaan niin eri tavoin ja kaltoin. Ja jatkaa vielä, että lapsihan sen kokee todella epäoikeudenmukaiseksi ja vääräksi kohteluksi. Ja, jos ei tuosta mummo/anoppi tokene, niin silloin kyllä vanhuksella jo viiraa aika pahasti.
Oma äitini, jo manan majoille mennyt, ilmoitti aikoinaan esikoislapsenlapsensa synnyttyä,että tehkää niin paljon lapsia kuin lystää,mutta eivät muut enää merkitse mitään!
Tosin ei pitänyt paikkaansa kuin omien lasteni kohdalla,sisarusteni lapset olivat aivan erinomaisia ja se kyllä meidän perheessä lapset huomasivat.Puhuvat vielä aikuisinakin siitä!Isoisä suhtautui vaimonsa tavoin lapsenlapsiinsa.
Itse vasta eka kertaa isoäidiksi tulleena olen pienessä mielessäni päättänyt kohdella kaikkia tuleviakin lapsenlapsia tasaveroisina.
Kautta historian on perheen parissa poikia arvostettu enemmän kuin tyttöjä. Minun lapsuudenperheessä oli näin - ei meidän tyttöjen olisi annettu kunnolla käydä koulujakaan. Onneksi äitini oli koulutuksen suhteen tasapuolinen niin tytöille kuin pojillekin. Ja näinhän tuolla kaukomaissa on edelleenkin, että poika on arvokkaampi kuin tyttö. - Onneksi nyt elämme tasa-arvon aikaa, mutta onko se arvostus sitten monen mummon/papan tai anopin/apen vielä näin alkukantaista. Jtuo suosiminen ja lelliminen jotain lasta ja hänen lapsiaan, on kyllä mielestäni luonnevikaa tai pääkopan ahtaisuutta.
Appivanhempani halusivat aikoinaan tyttöä ja saivat kolme poikaa, ja kehuivat meille että poika tulee, kun ei heidän sukuunsa muita voi tulla, mutta tulikin tyttö ja siitäkös se pettymys tuli, mutta onneksi mieheni veli sai pojan ja poikaahan tietenkin ylistetään ja pidetään omana. Mutta olen myös tullut siihen tulokseen, että miten miestäni on kohdeltu lapsena, niin samalla tavalla anoppi on pyrkinyt toimimaan meidän lasten kanssa, mutta olenkin sen verran ilkeä miniä että se ei noin vaan enää onnistukaan...
Meillä oli neljä tyttöä ja yksi poika kotonani ja kotini oli maalla, iso tila, kun vanhempani jäivät eläkkeelle, myivät talon ja maat, kun kukaan ei jatkanut maanviljelyä sisarista.
Isäni osti omakotitalon, jonka laittoi veljeni nimiin, sanomalla, maksat sisarille joskus niitten osuus, siis suusanallisesti, minä kuitenkin kuulin sen.
Ei koskaan olla saatu mitään osuuksia, veljeni myi sitten sen talon, kun hänen vaimonsa halusi pois samasta talosta asuvista anopista ja apestaan ja vanhempani joutuivat muuttamaan kodistaa ja ottamaan vielä vanhoillapäivillään velkaa osakkeeseensa.
Koskaan ei veljeni ole maininnut osuuksista, ei me sisaretkaan, vaikka epäoikeuden tunsimmekin tapahtuneen.
Vanhemmat saivat maksettua uuden asunnon ennen kuolemaansa ja perinnönjaossa veli oli pokkana vielä mukana ja sai vielä niistä saman kuin mekin.
Ei enää nykypäivänä näin tapahdu ja olen sen oppinut, että olen omille lapsilleni ollut aivan ehdottoman tasapuolinen, riippumatta oliko poika tai tyttö ja takuulla olen myös lastenlapsilleni, kun / jos joskus pääsen mummuksi.
Kokenu jonkinlaista sorsintaa kohdallaan, kun ei muuten järki sano mitään, eikä ole minkäänlaista moraalia, tai oikeudenmukaisuutta. Mut on se kiva et jotkut kykenee noin saastaisiin tempauksiin, itse en ikinä tollaiseen kykenisi!
No, meillä anoppi toivoi tyttöä, sen nyt näki ja kuuli, kun pyysi mua valitsemaan neuletta jonka tekee tulevalle vauvalle.. "eikö tämä kävis, jos se oliski tyttö..."
Itellä jo raskauden alusta asti oli niin vahva poika olo, että en antanut anopin tehdä "tyttömäistä" neuletta, jopa rv 31 ultrassa varmistettiin että tulokas poika.
Jollon kyllä anopille tämä kerrottiin, silti toivoi tyttöä..
Nyt sitten poika 3kk ja mummo aivan myyty...eipä näy kaipaavan sitä tyttöä enää..
Katsotaan nyt sitten josko saadaan toinen niin joko saatais iskälle prinsessa..
liekö sitten mummokin sais sellaisen jolle neuloa niitä "tyttömäisiä" neuleita :)
Mulla ei omat vanhemmat enää elossa, joten en tiedä mitenkä olis oma äiti vauvasta todennut, sijaisäitille ei sukupuolella ollut väliä, onnellinen oli että saa itseään mummoksi kuhtua :)
tuolla on ihan anoppi ja appi palsta menen sinne.
Ihan oikealla palstalla me olemme anopit ja apet sekä mummot ja papat ovat myös isovanhempia. Joten ihan oikealla palstalla ja vielä tuiki tärkeän asian kanssa. On tuo lasten ja lastenlasten tasapuolinen kohtelu niin tärkeä asia.
vihaan koko akan sukua, vittu!!
]]}}}}}}}}}}}}{[{{{{[]€$$£@@££$
avoliitossa? Miksi muuten pojallanne olisi sinun sukunimesi? Menkää, hyvät ihmiset, naimisiin ja ota miehesi sukunimi, niin lapsesikin saa isänsä suvun nimen. Silloin olet samanarvoinen anoppisi silmissä kuin kälysi ja samoin lapsenne.
Monet vanhat ihmiset ovat siinä suhteessa vanhanaikaisia, etteivät pidä poikansa au-lapsia sukunsa jatkajina. Au-lapsihan kuuluu vain äitinsä sukuun, vaikka isä olisi hänet tunnustanutkin.
vaihtaa sukunimeään kun naimisiin menee ja lapsille voi vanhemmat valita kumman sukunimen antaa. Ja juridisesti au-lapsikin on isänsä sukuun kuuluva siinä missä aviolapsetkin.
Me olemme mieheni kanssa naimisissa, mutta pidin oman nimeni. Lapsilla on minun nimeni, joten mieheni ainoa eriniminen. Vähän kyllä miehen suku ihmetteli, mutta tämä oli meidän YHTEINEN päätös.
Minä olen mennyt naimisiin v.1989 ja pidin oman sukunimeni. Miksi sitä vaihtamaan kun mieskään ei ollut ottamassa minun sukuni nimeä.
Eli kyllä niitä avioliitossakin syntyneitä lapsia on, joilla on eri nimi kuin isällään.
Eihän noin ole enää ollut yli 20v, pitäisikö sinun edes joskus päivittää tietosi?
Monet miehet ottavat vaimonsa sukunimen, esim. jos sukuun ei ole syntynyt poikia, näin sukunimi jatkuu.
Ei ole vanhaksi tulemista, on todettava:/
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3970
jo otsikko kertoo sinne se kuuluu.
https://192.49.222.187/nimipalvelu/defaul.asp
tarkasta tuolta sukupuuttoon kuolevat ja harvinaiset nimet.
Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin, miten tuo suosiminen ilmenee? Kerroit vain että on monta kertaa tullut suosiminen esiin. Meille muille tuo pelkkä "monta kertaa" ei sano mitään.
Mitkä asiat tulkitset suosimiseksi?
Vanhemmat ihmiset, kuten anoppi näkevät eri sukunimen sillä lailla, että et ikään kuin hyväksy miehesi sukunimeä.
Ennen vanhaan automaattisesti lapsilla oli isän sukunimi, ellei lapsi ollut avioton ja niin sanottu äpärälapsi. Anoppi voi kuvitella, että protestoit tällä omalla sukunimelläsi miehesi sukua.
Voi olla teillä kummallakin sinulla ja anopilla on viestinnässä ongelmia. Luulette enemmän kuin tiedätte. Molemmat ajattelette toistenne päähän ajatuksia, kuvittelette lukevanne toistenne ajatuksia.
Teidän pitäisi tutustua toisiinne paremmin ilman ennakkoasenteita. Molemmat tulkitsette toistenne yksittäisiä lauseita pitemmälle kuin asia antaisi myöden.
Vihaaminen on huono tapa ratkaista ongelmia. Jokainen kaatuu OMAAN vihaansa. Niin sinäkin. Viha ei koskaan rakenna. Katso sotia käyviä maita, joissa viha on täyttänyt koko kansan. Mitä se saa aikaan? Raunioita.
Etsi jokin rakentavampi lähestymistapa anoppiisi. Jos anoppi on fiksu, saatte jonkinlaisen rauhan aikaiseksi. Jos anoppi on tyhmä, eikä tartu ojennettuun käteen, niin olet ainakin yrittänyt. Silloinkaan ei tarvitse kantaa vihaa sisällään. Anopin tyhmyydestä ei sakoteta. Eikä viha kalva sinuakaan.