KEMIKAALIT

Syyllisiä

Minulla on voimakas hajusteallergia ja reagoin todella nopeasti pieneenkin määrään kemikaalipohjaista hajua. Reaktio on kuin tulisi
pakokauhun valtaan, en kertakaikkiaan voi olla samassa tilassa, jossa
on parfyymin, maalien tai muiden kemikaalien hajuja. Mutta voitteko kuvitella, laitoin voimakastuoksuista tiikeribalsamia iholleni, niin en voinut ollenkaan huonosti. Eli kysymys on näiden aineiden kemikaaleista joihin reagoimme.

Joka tapauksessa haluan sanoa, että me allergikot olemme aivan toisen luokan kansalaisia terveisiin nähden. Olen työpaikallani sanonut vain aivan ystävällisesti, että voitteko polttaa muualla kuin varastossa, sillä olen astmaatikko, niin ei se mene perille.Olen ainakin huomannut, että aivan sama mitä sanoo, niin ei minua haluta ymmärtää. Toisessa työpaikassa rouvat käyttivät niin paljon hajusteita, että jouduin lopettamaan siellä. Kaikki ja aina allergikon tappioksi, emmekä mitään korvauksia saa.

Näiden kaikkien oireiden kanssa, vielä pitäisi kokeilla ruokavaliohoitoja, esim. kasvisruokaa. Se on henkisesti hyvin raskasta, kun ei ole mitään takeita tuloksesta.

2

667

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä....

      Sinun todella kannattaisi käydä keskustelemassa asiasta psykiatrin luona.

    • Jeop

      Äskeinen vastaus viestiisi oli todella julma. Itse altistuin pahasti kemikaaleille siivoustöissä nelisen vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole pystynyt koskemaan siivous/tiskiaineisiin ilman hanskoja. Käsiin nousee hyvin nopeasti punaisia kutiavia näppylöitä, pidemmässä juoksussa iho alkaa kesimään ja kuoriutumaan. Sen jälkeen huomasin saavani oireita myös tavallisista kumihanskoista, joten käytän vain lateksisia. En kestä voimakkaita hajuja, joskus pelkkä liiallinen deodorantin käyttö laukaisee voimakkaan aivastelukohtauksen (aikaisemmin sain itsekin pakokauhunomaisen reaktion, mutta olen siedättänyt itseäni, ja huomannut tietyt hajusteet pahemmiksi kuin toiset). Minulla ei ole astmaa.

      Olen huomannut, että erittäin harvat ihmiset ymmärtävät asian. Jos erehdyn mainitsemaan asiasta ja selitän tilanteeni, ihmiset yleensä lisäävät hajusteiden käyttöään. Miten ihanan huomaavaista. Olen saanut pahimman vihamieheni sen kautta, kun erehdyin hermostumaan siitä että olin pärskinyt putkeen kaksi viikkoa ja pinna oli jo erittäin kireällä, ja ko. henkilö vain lisäsi hajusteiden käyttöään.

      Allergialääkkeistä on erittäin pieni hyöty, ellei sitten vedä koko ajan esim duactia, joka väsyttää huomattavasti...

      Hyvin harva ihminen on niin fiksu kuin kuvittelee olevansa. Narsismi kukoistaa ja empatia on tuntematon käsite. Sen kanssa on pitänyt opetella vain elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1182
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1150
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1017
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1003
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      983
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      900
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      838
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      781
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      691
    12. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      671
    14. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      67
      666
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      662
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      609
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    Aihe