ESITTELY: Audi A6
Iso Audi tanakoitui
Pitempi akseliväli parantaa Audi A6:n ajettavuutta edelleen.
Lasse Erola
Audi on uudistanut alkukesällä myyntiin tulevaa A6:n uutta sukupolvea samalla tavalla kuin muutkin autonvalmistajat nykyään uudistavat mallejaan. Auto on kasvanut joka suuntaan ja on selvästi aikaisempaa tilavampi. Oikeastaan se kuuluisi jo pykälää suurempaan kokoluokkaan.
Lisäksi A6:sta on tehty aikaisempaa sporttisempi. Tosin Suomen-maahantuoja kavahtaa urheilullinen-sanaa ison Audin yhteydessä ja puhuu mieluummin luokkansa dynaamisimmasta autosta.
Dynaamisuutta autoon on tullut sekä kasvaneiden mittojen että uusien moottorien mukana. Uusi A6 on 4,92 metriä pitkä (lisäystä 13 cm) ja sen akseliväli on kasvanut 2,84 metriin (lisäystä 8,3 cm). Pitkä akseliväli yhdessä aikaisempaa jäykemmän korin kanssa takaa entistä vakaamman etenemisen.
Moottorivaihtoehtoja on tarjolla viisi, joista Suomeen aletaan alkuvaiheessa tuoda kolmea, kahta bensiini- ja yhtä dieselkonetta. Loppukesästä valikoima täydentyy.
Ensivaiheessa A6 on saatavana vain sedan-mallisena. Farmarikorimalli Avant tulee myyntiin vasta vuoden 2005 puolella.
Uutuuden maailmanensi-illassa maanantaina Audin edustajat painottivat A6:n hyvää ajettavuutta. Paikalle kutsutut lehtimiehet saivat vain ihailla ihmettä vierestä, ajamaan sitä ei vielä päässyt.
Sen vuoksi tarjolla on vasta Audi-väen vakuuttelua siitä, että nyt ajotuntuma on tanakka ja auton "dynaaminen ajettavuus on vertaansa vailla".
Huonoksi ajettavaksi Audi A6:ta ei tosin ole kuullut moitittavan ennenkään.
Muista valioluokan autoista A6 poikkeaa siinä, että yleensä sen omistaja ajaa autollaan paljon. Sen takia on ollut tärkeää, että malliuudistuksessa on keskitytty edelleen auton ajettavuuteen.
Muina uutuuden valtteina valmistaja pitää auton korkeaa laatua sekä tuttua ja testattua quattroa, nelivetoa.Muun maailman markkinoille valmistaja tekee A6:sta myös etuvetoista versiota, mutta tähän maahan outoon pohjoiseen, lumiseen ja sohjoiseen, tuodaan vain nelivetoa.
Myös automaattivaihteisto yhdistää kaikkia alkuvaiheessa Suomeen tuotavia uusia A6-malleja. Maailmalla tämän kokoluokan autoista jo 80 prosentissa on automaattivaihteisto.
Muutoksia on odotettavissa myös polttoainetottumuksiin. Toistaiseksi vain joka viides Suomessa myytävistä Audeista puhkuu dieselin voimin.
Maahantuoja ennustaa, että suuntaus muuttuu, kunhan A6:n koko moottoripaletti saadaan esille. Sieltä löytyy myös nyt aluksi myyntiin tulevaa pienempi, kahden litran turbodiesel. Siinäkin on hurjasti vääntöä, 320 newtonmetriä. Sen naulan pitäisi vetää.
(23.2.2004)
FAKTA
Audi A6
Mikä se on? Valioluokkaan kuuluvan auton uusi sukupolvi, kokonaan uudistunut Audi A6.
Mikä siinä on uutta? Kaikki oleellinen: mitat, muotoilu ja moottori.
Millaiset moottorivaihtoehdot ovat tarjolla? Ensivaiheessa Suomeen aletaan tuoda kolmea moottorivaihtoehtoa: 4,2 litran V8:a (teho 335 hevosvoimaa, vääntö 420 newtonmetriä), 3,2 litran V6:ta (255 hv, 330 Nm) ja 3,0 litran V6 TDI-turbodieseliä (225 hv, 450 Nm).
Milloin se tulee Suomeen? Toukokuun lopulla.
Mitä se maksaa? Hinnat ovat vielä päättämättä
Lähde: www.iltasanomat.fi

Vastaukset 11
Vanhimmat
Milloinkas Iltistä on alettu noteeraamaan autolehdeksi???
tarinat näyttäisi olevan uudessa TM:ssä ja Tuulilasissa... Ihan kuin yhdestä pressitiedotteesta käännetty (?)
No meikäläinen odottelee jonkun vuoden, että noita rupee saamaan käytettynä, uuteen ei oo varaa ainakaan Suomen hinnoilla. (Saksassa tietysti alkaen hinnat on 33.000Eur, mutta se onkin eri juttu se...)
on tuo uus a6.
tietenkin jos olisin miljuuuunääri ostaisin a8l:N
Tuulilasi:
"3.0 TDI quattro tiptronic 66 000 euroa
3.2 FSI quattro tiptronic 73 000 euroa
4.2 quattro tiptronic 95 000 euroa
Yllämainittuihin hintoihin sisältyy Comfort-paketti. "
TDI on jopa halpa ajattelee että se on täysin uusi auto ja moottori.
vertailu hintana voisi käyttää vanhaa 180hv 2.5 V6 TDI quoattroa joka on 62 200e
Myös V8(4.2) hinta on pysynyt maltillisena.
Saa nähdä mikä tulee loppujen lopuksi vajaa vetoisten pikkukoneiden(2.0 FSI?) hinnaksi.
malliksi veikataan loppukesästä tulevaa 2,4 V6:ta, tuon lähtöhintahan on Saksassa 33.000 €, minkähän verran Suomessa ? Tuleeko uusi A6 myös 2,0 FSi-versiona, en ole kuullutkaan ?
Suomessa hinta on uuten n.44 000
toi 95te:n malli ja ottaa siihen vielä jotain mausteita, ens viikolla pitäis tulla kesätöiden vimppa liksa. Nyt vain ahdistaa hiukan kiihtyyköhän se luvattuun aikaan vai jääkö siitä sekunnin tuhannesosan, jos näin on niin en kyllä osta.
ensi vuonna tulee IHAN uusi A6 korimalli..
Kiinasta tai Intiasta?????
Suomeen ei tule Audeja kiinasta tai intiasta, ne jäävät heidän omille markkinoille. Kuinka monta kertaa sinullekin pitää tuo toistaa kun et tunnu ymmärtävän? Onko aivot vielä kesälomalla?
on pysyvästi kesälomalla. Tos oli kyse tulevasta eikä nykyisestä. Mistä vitusta sä urpo tiedät mistä seuraavat autot tulevat, saattavat tulla vaikka Irakista.