Runon ja suven päivää alettiin viettää kansallisrunoilija Eino Leinon syntymäpäivänä 6. heinäkuuta Veikko Sinisalon aloitteesta, ja se on ollut vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1992 alkaen. Päivä osuu kukkeimpaan, täyteläisimpään kesän aikaan, jolloin Suomessa vietetään monella paikkakunnalla kulttuuritapahtumia myös runouden
merkeissä.
Mikä meitä saattelee ja kannattelee elämän koho- ja käännekohdissa : ristiäisissä, konfirmaatiossa, häissä, syntymäpäivillä, valmistujaisissa, hautajaisissa ? Runot (Raamattu ja virretkin edustavat runoutta) , musiikki ja kukat - ja ainakin minulle ne tekevät aina arjesta juhlahetken. Uhkea kasvihuonekukista sidottu kukkalaite ei suinkaan vie voittoa metsätähdestä tai vanamosta kasvupaikallaan. Kansanlauluissa saa kosketuksen menneiden polvien tunteisiin, iskelmät jatkavat samaa linjaa. Jopa tekstiviestien on sanottu olevan runoutta, niissäkin vähään tilaan kiteytetään oleellisin. Eduskunnassa meillä on oma rakkausrunoilija, Tommy Tabermann.
Kun katselee tätä meidän palstan runonurkkkaa, näkee että suurelle osalle tämän ikäpolven ihmiselle runon kieleen kuuluu riimit. Luontokuvat myötäilevät usein kirjoittajan mielentiloja ja tunnelmia, sanat järjestäytyvät napakasti säkeisiin. Siellä näkee ilahduttavan paljon eri nimimerkkejä, myös sellaisia, jotka eivät juuri muualla palstalla esiinny.
On sanottu, että kaunein, täydellisin musiikki, maalaus- ja sanataide on jo luotu. Mutta voi myös ajatella, että meristä kaunein on vielä purjehtimatta, lapsista kaunein uinuu vielä kehdossaan ja sanoista kaunein sanomatta.
Juuri tällä hetkellä mieleen nousee kaikkien mielirunojeni joukosta Aleksis Kiven säkeet (alkuperäinen kirjoitustapa) , jotka sopivatkin tänne palstalle, meille tyynille senioreille.
"Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans´ monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.”
merkeissä.
Mikä meitä saattelee ja kannattelee elämän koho- ja käännekohdissa : ristiäisissä, konfirmaatiossa, häissä, syntymäpäivillä, valmistujaisissa, hautajaisissa ? Runot (Raamattu ja virretkin edustavat runoutta) , musiikki ja kukat - ja ainakin minulle ne tekevät aina arjesta juhlahetken. Uhkea kasvihuonekukista sidottu kukkalaite ei suinkaan vie voittoa metsätähdestä tai vanamosta kasvupaikallaan. Kansanlauluissa saa kosketuksen menneiden polvien tunteisiin, iskelmät jatkavat samaa linjaa. Jopa tekstiviestien on sanottu olevan runoutta, niissäkin vähään tilaan kiteytetään oleellisin. Eduskunnassa meillä on oma rakkausrunoilija, Tommy Tabermann.
Kun katselee tätä meidän palstan runonurkkkaa, näkee että suurelle osalle tämän ikäpolven ihmiselle runon kieleen kuuluu riimit. Luontokuvat myötäilevät usein kirjoittajan mielentiloja ja tunnelmia, sanat järjestäytyvät napakasti säkeisiin. Siellä näkee ilahduttavan paljon eri nimimerkkejä, myös sellaisia, jotka eivät juuri muualla palstalla esiinny.
On sanottu, että kaunein, täydellisin musiikki, maalaus- ja sanataide on jo luotu. Mutta voi myös ajatella, että meristä kaunein on vielä purjehtimatta, lapsista kaunein uinuu vielä kehdossaan ja sanoista kaunein sanomatta.
Juuri tällä hetkellä mieleen nousee kaikkien mielirunojeni joukosta Aleksis Kiven säkeet (alkuperäinen kirjoitustapa) , jotka sopivatkin tänne palstalle, meille tyynille senioreille.
"Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans´ monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.”
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suvi on naisen nimi, mutta suvi on myös synonyymi sanalle kesä.
Mielestäni suvi on herttainen ja lämmin ilmaisu pohjolan valoisalle vuodenajalle.
Suvi on erityisesti runoilijoiden suosikkisana, mutta sen soisi yhä enemmän kuultavan tavallisessa puhekielessä.
Toinen samantapainen sana on nisu.
Mikä olisikaan parempaa, kuin nauttia Suven päiväkahvit nisun kanssa, ulkona puutarhaan katetussa kahvipöydässä, keskellä suvea.
Nimipäivälauluksi sopisi laulu Sunnuntaiaamuna, vaikka onkin maanantaiaamu.
"On kesän kirkas huomen ja suvisunnuntai..."
Eino Leino yitti tosissaan jättää Suomen. Eräältä "pakomatkaltaan" hän kirjoittaa Onervalle:
"Panin onneni pitkiin matkoihin.
Hihhei!
Isänmaani ihanan hylkäsin.
Ah voi!
Ei ollut missään mukava,
eväs huonoa, huonoja vuoteita,
myös kieli outoa."
Berlin 24/3 1909
E.L-o.
muistutitte. Täytyy lähteä nostamaan lippu salkoon. Hyvää runon ja suven päivää kaikille! Meillä on kuusi astetta lämmintä, näin suven päivänä.
Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat,
lepinkäiset tokko ne leijuivat,
ja tuoksuiko kukkaset tuhannet?-
Sitä tuoksua uhhota et.
Ja ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret,niemet ne terheniset?-
Sitä utua unhota et.
Ei paremmin olisi voinut päivää kukaan avata.
Aale Tynni
Kaarisilta
Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni,tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on ikävä päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta yli syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.
Minä sanoin: He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?
Ja Jumala sanoi: Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan-
pana kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämestä, joita rakastat,
he antavat kyllä sen anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisillan teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.
Heinäkuun alkupuolella vietetään Kajaanin runoviikkoa, ja sieltä aloite Runon ja suven päiväänkin lähti. Monen monena kesänä minäkin olen siellä vieraillut, samoin kainuulaisissa maisemissa Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla.
Kiitos ketjuun kirjoittaneille. Sinikynän valitsemat sanat suvi ja nisu ovat suloisen pehmeitä. Maalaismiehellä on aina takataskussaan kiinnostavia kuriositeetteja. Ruuneperin kehu saa minut ihan punastumaan. Marja-Liisakin uudempana tuttavuutena innostui päivästä. Pilville erikoiskiitos hienosti valituista runoista. Leinon Hymyilevästä Apollosta on moneen lähtöön, se on myös Suomen suven ylistys. Aale Tynnin Kaarisiltaa ei suotta paljon siteerata, siinä kiteytyy ihmsenä olemisen tarkoitus. Jossain ketjussa olin näkevinäni Irkun mainitsevan Maaria Leinosen, hänellä on tähän päivään sopivaa "käyttörunoutta".
Kajaanin kaksi edellistä suven runoilijaa olivat 80-kymppiset konkarit Paavo Haavikko ja Lassi Nummi, tämänvuotinen on 70-vuotias Sirkka Turkka. Hän ei sano olevansa suvinen, vaan syksyinen, surun, rakkauden ja elämänvimman runoilija. Pieni näyte häneltäkin näin sateisena päivänä.
Ystävä kallehin, uskollisempaa sydäntä/
et enää löydä, et, vaikka kenttälapiolla kaivaisit./
Ja kuitenkin minun täytyi jättää sinut/
haudan kylmän syliin, voi misery,/
syliin kumminkin.
Kiitos Sinulle itsellesi avauksestasi juuri oikeana päivänä palstalaisillekin:) Arjen vastakohdaksi tarvitaan kyllä mieltä ylentävää,ja ajatusta herättävää.
Tuon Sirkka Turkan runon loppusäe,on niin lohdullinen----syli kuitenkin.
kiittäen pilvi*
Tuokin, minkä pilvi* lainasi, on yksi kauneimmista Leino runoista.
Erityisen iloinen olen, että nyt nämä lainaukset saavat o l l a palstalla,
muistan edellisen seriffin (B-mies) aikana, että aivan kylmästi poistettiin runo,
jonka kirjoittaja oli asianmukaisesti esitelty ennen runoa.
Runokin oli vielä sitaateissa, joita ei edes silloin tarvittaisi, kun edellä on runon kirjoittaja selkeästi mainittu.
Se tuntui silloin tosi pahalta.
No niin, taas päädyttiin "asiaan".
Anteeksi vaan, ei voi mitään, näin se on täällä!
Onneksi muutoksen aiheuttama kaaos on jo laantunut melko hyvin.
1899 painetusta teoksesta, Tuomenterttuja.
osa II Tunteita ja mietteitä. J. H. Erkko
"Mun rinnassani vaihtuu tuntehet
kuin taivaan tähdet, meren aaltoset,
ne säveliä luovat rintahani
ja siksi juuri tiedän laulavani."
Jos nukkuisin nurmen alla.
"Jos ainiaaksi ma nukkuisin
tuon kentän kukkivan alle,
niin kukkisi nurmi kuitenkin,
ei laulais laivonen hiljemmin
ilosointuja armahalle....
Ohi vierahat astelis rientäen -
Mitä kumpuni kuuluis noihin?
Joku ystävä viipyis hetkisen,
sois ehkä muistolle kyynelen -
ja kulkisi karkeloihin..."
soimaan minunkin rinnassani:) vaatii kyllä koloratuurisopraanon tuota laulamaan.
Niin ihanan tuttuja säveliä!
On se ollut ankeaa,ilmankos on oma runonurkka perustettu.Nyt tietenkin oli tuo sallittupäivä meneillään:D