Eino Leino: Väinämöisen laulu
Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
Yks kevään riemu
ja toinen kesän
ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
Kyntää, kylvää,
korjata kokoon,
levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.
Ei suruja monta ihmislapselle suotu:
Yks sydämen suru,
elon huoli toinen
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
Ystävä pettää,
elämä jättää,
taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo.
Miks laulaisin minä, jolle on kantelo suotu,
riemuja muita
ja murheita muita?
Taida en lukea tähtiä taivahan kannen,
en kaloja meren,
en kukkia nurmen,
Laulan ma siis, mit' on ihmisen laulaa suotu.
Ei sovi urhon tietoja , taitoja laulaa,
ei esiintuoda.
sankarin sopii
laulaa vain, miten vaihtuvi vuodet ja viikot,
miten kipinät syttyy
ja jälleen sammuu
ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki.
Kaikki on muu vain välkettä taivahan kaaren,
katinkultaa,
laineiden läikkyä.
Sankarin laulaa sopii ninkuin meri,
suurena, pyhänä,
peljättävänä -
lempeenä niinkuin lepäävä yö yli maiden.
Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.
Yksi on laulu
ylitse muiden:
ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu.
Kansat katoo,
ei katoa mahti,
jonka laulanut mahtaja kansansa sielun.
Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
Yks kevään riemu
ja toinen kesän
ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
Kyntää, kylvää,
korjata kokoon,
levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.
Ei suruja monta ihmislapselle suotu:
Yks sydämen suru,
elon huoli toinen
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
Ystävä pettää,
elämä jättää,
taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo.
Miks laulaisin minä, jolle on kantelo suotu,
riemuja muita
ja murheita muita?
Taida en lukea tähtiä taivahan kannen,
en kaloja meren,
en kukkia nurmen,
Laulan ma siis, mit' on ihmisen laulaa suotu.
Ei sovi urhon tietoja , taitoja laulaa,
ei esiintuoda.
sankarin sopii
laulaa vain, miten vaihtuvi vuodet ja viikot,
miten kipinät syttyy
ja jälleen sammuu
ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki.
Kaikki on muu vain välkettä taivahan kaaren,
katinkultaa,
laineiden läikkyä.
Sankarin laulaa sopii ninkuin meri,
suurena, pyhänä,
peljättävänä -
lempeenä niinkuin lepäävä yö yli maiden.
Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.
Yksi on laulu
ylitse muiden:
ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu.
Kansat katoo,
ei katoa mahti,
jonka laulanut mahtaja kansansa sielun.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi kiva tietää minkävuoksi toit tämän Leinon mahtipontisuutta pursuavan runon nyt juuri näytille. Suureenkin itserakkauteen hänellä toki on aihetta, tässä hän säästää sen aivan viime metreille. Toivottavasti en syyllisty kuin melkein pyhäinloukkaukseen! Olen aivan varma, että viimeiseltä riviltä puuttuu on sana, koska tällaisena runon poljento rikkoontuu.
Ei missääntapauksessa pahalla Kerppuli!
No mie olen hiukan Leino-fani. Laitoin tämän runon palstalle ihan vain Eikan-päivän kunniaksi. Pidän tästä myös Veskun esittämänä sävellyksenä.
En millään muotoa loukkaannu kommenteistasi. Luen asiantuntevaa kritiikkiäsi aina mielenkiinnolla. Se on hyvin opettavaista.
Kerppuli
Niin tosiaan, nyt minäkin huomasin sen: tietysti runon viimeisestä säkeisöstä puuttuu on-sana! Olen jättänyt sen epähuomiossa pois runoa kirjoittaessani.