pettymyksistä ja toiveista

sanokaa nyt joku jotakin..

kuin kaksi marjaa,
sinä ja minä!

Itsellänikin nyt väsyttää päivät.
Olen siltikin saavuttanut tahtomiani asioita.
Paniikkihäiriöt ovat jo ohitse, ehkäpä toistaiseksi. En jaksa enää välittää,se on aivan sama punastunko tai salpautuuko henkeni. Olen saanut kohotettua itsetuntoa.

En ole piilotellut isäni alkoholismia. Olen kertonut kavereille avoimesti että isäni otti taas lääkkeitä ja alkoholia yhtäaikaa ja lähti ambulanssilla vatsahuuhteluun. Olen ollut ylpeä perheestäni ja kasvanut mielestäni onnellisen lapsuuden. 25 vuoden hujakoilla pelkäsin sairastuvani alkoholismiin, syömishäiriöihin tms.. ja kävin psykologilla juttelemassa. Pari kertaa riitti. Koin, että olen ihan terve!

Näyttää että itsekin pystyt asioita läpikäymään, kuten minäkin. väsyttää..

Sä olet vahva kun olet jaksanut tuollaisten vaiheiden läpi. Sanoit: "En usko edes masentumiseen. Mitä se auttaa, sillä kerkee aiheuttaa aidosti enemmän ongemia." Niin, asenne on hyvä, mutta masennusta ei ehkä voi aina tahdonvaraisesti päättää ottaa, vaan se voi tulla pyytämättäkin. Mutta asiaan. On oikeasti hienoa että olet selviytynyt elämässä noin hyvin. Vaikeina aikoina tuollaista sitkeyttä nousta sängynpohjalta tarvitsee jokainen.

Huonommalta kuulostaa se, että vaikutat välinpitämättömältä ja jotenkin luovuttaneen oloiselta. "Mitä se kannattaa?" Kuitenkin olet terve ja vahva, luulen, että elämäniloa on sinullekin olemassa. Kaikkia pettymyksiä ei ehkä ole määrä sivuuttaa olankohautuksella. Niitten myöntäminen ja jonkinasteinen käsitteleminen, vaikka voikin olla pitkä ja vaivalloinen prosessi, voi olla lähde uudenlaiseen elämäniloon. Niin on itselläni ollut. Oli mahdollisuus terapiassa purkaa siihenastinen elämä, ja näki omat lähtökohdat elämään ja omat ratkaisut vähän uudesta vinkkelistä. Kun asiat on puhunut selväksi, ne eivät enää vaivaa tai mikä pahempaa, katkeroita. Jotakin pienenpientä katkeruuden häivääkin olen aistivinani kirjoituksestasi. Ethän anna sen vallata elämääsi?

Tekstissäsi pisti silmään myös kompromissit, joita olet joutunut tekemään. Kuitenkin aika monelle meistä isotkin valinnat voivat olla kompromisseja eri vaihtoehtojen välillä. Harvoin sitä saa omaa tahtoaan aivan puhtaana läpi. Tietenkin ymmärrän, että joissakin etenkin nuoruuden kokemuksissa se on tärkeää. Ja jos koskaan ei ole saanut päättää itse, voi tulla tunne, että elänkö minä tätä elämääni vai kuka tätä elää, toiset ihmisetkö.

Ellet tunne terapiaa itsellesi sopivaksi, niin olisiko jokin muu elämänmuutos mahdollinen? Kirjoitit: "Ikinä en ole pystynyt toteuttaan itseäni." ja "Unelmat on aikalailla haudattu". En toki tiedä ikääsi ja tämänhetkistä elämäntilannettasi, mutta aikuinen ja sitkeä sellainen kun olet, niin mikä sinua estää vaikka tekemästä pitkää matkaa sellaiseen kohteeseen johon olet aina halunnut? Tai aloittamasta vaikka opiskella jotakin mistä aina olet pitänyt mutta joka on tähän saakka ollut mahdotonta. Kuuntelisit nyt hyvä ihminen viimeinkin itseäsi. Mitä kaikkea sellaista mielessäsi on, jota et ole jostain syystä voinut tehdä. Ja mikset tekisi sitä. Sinua ei ole kukaan estämässä nyt. Mulla on se kokemus, että rohkeus toteuttaa uusia asioita tuo aika ison hyöyn iloa elämään. Mitä ne asiat kenellekin on, riippuu ihmisestä. Sillä tiellä etenee myös jokainen omaa tahtiaan. Kuitenkin, vanhaa juutalaista sananpartta lainatakseni: "Jos ei nyt, niin milloin?"

Tällaista vähän kyökkipsykologian tapaista kirjoitteli sinulle pian kuusikymppinen nainen, pitkään masentunut, jälleen elossa.