Oli haaveissa saada mustia ahvenia. Pysähdyin Kurulaisen metsäjärven rantaan pienen siihen laskevan puron luo. Mustaahan se vesi siinä ja laskevassa purossa. Punainen jigi näkyi kymmenen senttiä veden alta.
Sainkin siinä heti yhden ja pudotin toisen. Hyvän kokoisia olivat. Muutaman heiton jälkeen jäi pohjaan kymmenen metrin päähän. Vaan kun aikani vapaa seurasin niin sehän liikahteli. Eli jokin hidasliikkeinen siinä kiinni. Ei kun kuljettelemaan sitä loivaa rantaa kohti kun ei ollut haavia. Sehän määräsi mihin suuntaan siima kulkee. Mutta ihmeen verkkaisesti työsti. Tuli mieleen mäyräkoiramme, joka hienotunteisesti ajoittain ilmoittaa että nyt on haistelun aika täällä. On latana ja kampeaa jotain hajua kohti. Tuon mustan veden elukka veti suurinpiirtein samalla voimalla kuin mäyräkoira stretchissä.
Siis veti ja meikäläinen yritti ohjata matalalle. Perukkeeton jigi tietenkin jäi sille elukalle saaliiksi. Jossain metrin syvyydessä teki komeat muljautusliikkeet lähtiessään. En nähnyt elukkaa.
Kysymys kuuluu jotta onko iso hauki tuollainen merkillinen kampeaja? Luulisi että sellainen ottaa ja lähtee. Tuo oli jotenkin passiivinen kuin kuha, mutta ottopaikka outo kuhalle. Järvikään tuskin kilometriä eli lieneekö tuollaisissa kuhaa ensinkään. Toisaalta pohjoisen väki sanoo haukea jänkäkoiraksi. Tuollainen kokemus sopisi siihen hyvin.
Mustien vesien elukka
15
851
Vastaukset
- olisi...
taimen tai säyne.
- Harjoitteleva
En ole koskaan säynettä pidellyt siiman päässä. Taimenta kyllä, mutta se on meneväisempää lajia. Ja pieniä haukia. Nekin retuuttavat. Mutta tuo oli kuin päiväunilta herätetty ja vähitellen siitä häippäisi kuin luikertelemalla. Onko Kurun järviin istutettu jotain monneja?
- 0
Jos on oikein iso hauki niin se ei kyllä paljon uiskentele vaan jökötelee paikoillaan.
- surkea...
Yritä parempaa !
- saalistaja.
surkea... kirjoitti:
Yritä parempaa !
Jos on oikein iso hauki niin ei kuule montaa kertaa potkase. jumii vaan pohjassa.
Kateellinen panettelija olet. Saat pelkkiä läpinäkyviä kaloja..
Metrinen hauki oli kiinni,ei potkassu kertaakaan siinä reilun kymmenen metrin päästä kun sitä kiskoin. Tuli perässä vaan kun vedin,ensin luulin että se on laudanpätkä mutta kun kääntyi siinä metrin päässä ja lähti toiseen suuntaan kun siima meni poikki pääsi kova perkele huuto.
- Harjoitteleva
Kävin eilen illalla siinä samassa paikassa. Pari 300-grammaista mustaa ahventa tuli musta-vihreällä jigillä ja kuparinvärisellä lipolla puolikiloinen hauki. Oli aivan patinoituneen messingin värinen hauki. Mielenkiintoisen tummia ovat humusjärvien kalat.
- se olla..
yhtä hyvin myös säyne, yhtä kovasti vetää siiman päässä kuin taimen.
- Ruma mies
se olla.. kirjoitti:
yhtä hyvin myös säyne, yhtä kovasti vetää siiman päässä kuin taimen.
Säynävä on hirmuinen tappelija, mutta se alkaa riehumaan vasta kun siima käy lyhyeksi. Kun siimaa on paljon, se vetää lujasti. Valitettavasti se on niin kurjan makuinen ja ruotoinen, että kelpaa lähinnä kompostoitavaksi.
Vetotavasta voisi arvella kyseessä olevan myös ison lahnan, mutta en ole koskaan kuullu lahnan tarttuvan jigiin. - Harjoittelija.
Ruma mies kirjoitti:
Säynävä on hirmuinen tappelija, mutta se alkaa riehumaan vasta kun siima käy lyhyeksi. Kun siimaa on paljon, se vetää lujasti. Valitettavasti se on niin kurjan makuinen ja ruotoinen, että kelpaa lähinnä kompostoitavaksi.
Vetotavasta voisi arvella kyseessä olevan myös ison lahnan, mutta en ole koskaan kuullu lahnan tarttuvan jigiin.Se veti aivan kuin mäyräkoira hihnassa. Rauhallisen päättäväisesti jalat latana vetää tuo meidän koira kun on sillä päätös tehtynä eli tunne on varsin tuttu.
Nyt on 23 kilon siima metsäjärville. Sillä saa jo heikomman koukun oikaistuksi. Ja jonkin kokoinen kalakin tulee jos kela kestää. Epäilen vaan, että nuo isommat kalat osaavat kiepauttaa siiman liekopuitten oksiin. Seuraavaksi pitäisi olla snorkkeli ja puukko mukana.
- jepsis jep
Aivan varmasti ja täysin selvästi isohauki,kahdeksasta kilosta ylöspäin se on kuin tukkia vetäis vastavirtaan.Kannattaa yrittää samasta paikasta mahdollisimman isolla vaapulla(siis samasta kohtaa ja mahdollisimman isolla)koska hauki on reviiri kala ja petokalat yleensäkkin havittelevat isoa saalista.
- Harjoitteleva
Tuollainen iso vaappu on kokeilematta. Pikkuvieheillä olen siinä käynyt muutaman kerran heittelemässä. Se pienen joen suu muutama metri sivussa virtauksesta sopisi kyllä reviiriajatteluun. Siinähän niitä ateriaksi sopivia varmasti menee ja tulee kaiken aikaa.
Isoa vaappua ei vielä olekaan. Ei ole koskaan ollutkaan. Eli kaupoille tänään.
- Harjoitteleva
Raaputtelin pohjaa 4 g jigillä tänään. Ahventa kävi silikoonissa kiinni lähes joka heitolla ja jokunen tarttui kiinnikin. Ja sitten oli joukossa yksi hieman toisenlaiselta tuntuva tarraus. Vaan kun aikani sitä siinä hilasin ja ihmettelin, voimistui vastaanpano melkoiseen mittaan. Tuo viikkojen takainen tuntemus - kylläkin eri järvellä - toistui. Vaan nyt on siima 23 kg kuitua ja kun kerran oli tukevasti kiinni niin ei kun väsyttelemään mikä sitten onkin. Ja jarrua löysäämään. Oli täysin jumissa kun sen jigin koukkua joutui välillä vetämään suoraksi. Onnistui jarrunkin löysäys. Melkoisen työrupeaman jälkeen sai elukan käymään pinnassa tunnistusta varten ja myös sen toteamiseksi että jigi on suupielessä tukevan oloisesti. Jarrun löysäämisen jälkeen onnistui haavinkin hamuaminen jostain. Ja vähitellen se siinä kulki sopivasti rannan tuntumasta ja toisella kerralla haaviin.
Haukihan se tietenkin. 4 g jigissä kiinni. Kotona punniten 3,8 kg. - Harjoittelija.
Ja taas mielenkiintoinen kokemus jigillä. Kävi ahven kiinni. Ja aika pian pani hanttiin lujasti. Kitkajarru tiukalla mutta niin vain alkoi vetää ja varsin tiukasta jarrusta huolimatta (koukun oikaisun jäljiltä taas) siima meni menojansa jonkin aikaa. Vaan tulihan se sieltä ylös. Vähän toista sataa grammaa painava ahven.
Eli siinä kävi niin, että ahventa puraisi matkalla hauki. Vaan kun ei ole koukkuja ahvenen kyljessä niin päästi sitten irti. Koukku oli ahvenen poskesta hyvin pihalla, mutta ei tartuttanut sitä haukea.
Hauki kääntää saaliskalan ennen nielemistä eli siinähän olisi pitänyt toimia niin, että hauki olisi saanut niellä saaliin ilman vetoa. Vaan mistä tuollaisen tietää etukäteen, jotta on tuplasyönti kyseessä. - harjoitteleva
Olen tässä parin vuoden aikana käynyt samaisessa paikassa kokeilemassa josko se mustien vesien elukka sieltä tulisi. Haukihan viettää aikansa samassa paikassa. Ja niin vain kävi, että epsodi toistui. Jäi kuin pohjaan aivan samassa paikassa kuin kaksi vuotta sitten, mutta sitten alkoi siima kulkea. Nyt vain on siima 22 kilon kuitua eikä haurastunutta monofiilia.
Väsyttelin rauhallisesti tuon ja kymmenisen minuuttia se kuljetteli siimaa ennen kuin tuli näkyville. Aivan samat reitit ja tuntemukset. Hitaasti veti siinä kymmenen metrin alueella sinne tänne. Laiska haukihan se tietysti. 7 kiloa eli pari vuotta sitten lienee ollut 6 kiloa. Isommat kasvavat hitaasti.
Musta jigi veren punaisella pyrstöllä ja 3,5 g painoa päässä koitui tuon elukan kohtaloksi joutua kalapulliksi. - Harjoitteleva
Ei tullut kalapullia siitä muuten. 7 kilon kalasta tulee jonkinmoinen kasa paistettavaa. Tein siitä paistoksia ja kalakeittoa. Selkälihaksia löytyi vielä muutama viikko sitten pakastimesta. Pakastin tyhjiöpusseihin parin hengen annoksina.
Ei ole perää siinä että isot hauet olisivat jotenkin kelvottomia. Aivan mainiota tavaraa ja isot ruodot helppoja vaikka ruotoineen paistelisi. Tein kyllä ruodottomiakin paloja siitä selkälihaksesta ja anopinfileen paistoin itselleni. Siis sen, jossa ovat Y-ruodot. Ranteen vahvuisesta lihaksesta saa aivan hyviä ruodottomia kalapuikkoja. Vatsapuolen levy on tuollaisessa ateria kahdelle.
Tein muuten suomustamalla tuon. Hyvin paistettu hauen nahka on aivan hyvää tavaraa. Maksa oli kuin kengän pohja. Aivan virheetön. Paistoin sen koirille. Ja keräsin suolirasvatkin ja paistoin koirille. Tosin tein siihen pannulle jääneeseen rasvaan itselle kurmetin.
Evien lihakset paistoin seuraavaksi päiväksi töihin evääksi. Oli aivan riittävä ateria sellaisenaan. Minusta nuo evien lihakset ovat parhaasta päästä makuisia hauessa.
Miten linee nykyisin elohopean kanssa näissä haukijutuissa? Eikös elohopeajuttu ole hellittämässä kun happosateet ovat vähentyneet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 164562
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831692Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2741542Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä731505Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2421381Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341110Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931044
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651023