Raajojen heikotuksen tunne

MRmurdoc

Eli olen 36 vuotias 172 / 80 salibandya kerran, pari viikossa harrastava mies. Olen ollut n. 2,5 vuotta ilman tupakkaa. Mitään muita sairauksia ei tällä hetkellä ole eikä lääkitystä. Stressiä oli viime vuonna mihin jouduin syömään verenpainelääkettäkin (Cardace). Se meni ohi kuitenkin enkä enää lääkkeitä syö.

Oireet alkoi kesällä 2008 viisaudenhammas säryn jälkeen mihin vetelin buranaa (reilusti) ja v-pen megaa (leikattiin syksyllä pois vasemmalta ylhäältä ja alhaalta).

Alkoi oireilu jalkojen heikotuksen tunteena, ei itse heikotusta ole ollut tähänkään päivään mennessä ilmennyt (vielä ainakaan).

Oireita oli jaloissa mm. värinä, nykiminen, niinkuin veri ei pääsisi kunnolla kiertämään, tavallaan niinkuin olisi puutumista jaloissa. Erittäin epämiellyttävä tunne on vaikuttanut mm. nukkumiseen. Liikkeessä sitä ei huomaa mutta kun pysähtyy ja eritoten makuulla sen huomaa.

Kävin tammikuussa lääkärissä verikokeissa (2 kertaan), keuhkokuvauksissa, virtsatestit tehtiin ja sydänfilmit tsekattiin mutta mitään epänormaalia ei havaittu. Kun silloin ei tuntunut jostain syystä jaloissa pahalta niin enempiä tutkimuksia ei tehty.

Oireilua on ollut nyt vuoden verran välillä enemmän, välillä vähemmän.

Nyt oireet on levinnyt selkään ja käsiin ja tuntuu (mutua) että selästä johtuu sillä on kihelmöintiä ristiselän kieppeillä selkärangan seudulla. Mitään kipua ei missään vaiheessa ole ollut.

Eli pelkotilan ollessa taas päällä kysyisin mistä tämmöinen voisi johtua?

11

7644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tavalla tai toisella,

      jätä se täydellisesti pois ruokavaliostasi. Nuo oireet voivat kertoa lihassolujen hajoamisesta, rabdomyolyysista, jota kofeiini aiheuttaa osalle käyttäjistä.

      Tupakoinnin liopettaminen sopii kuvaan sikäli, että nikotiini nopeuttaa kofeiiniaineenvaihduntaa ja tupakoinnin lopettaminen voi jopa kaksinkertaistaa veren kofeiinipitoisuuden, joka sotkee adrenaliinin kautta luustolihasten solujen natriumvaihtopumppujen toiminnan. Soluihin kertyy liikaa natriumia, joka imee nestettä solun ulkopuolelta kunnes solu turpoaa liikaa ja repeää. Veren punasolujen hajoamisprosessi, hemolyysi, tapahtuu samoin jos veren natriumpitoisuus syystä tai toisesta laskee voimakkaasti.

      • eräslääkäri

        Paskapuhetta! Ei kahvi mitään rabdomyeloosia,eikä lihassolujen hajoamista saa aikaan.Kannattaisi paremmin perehtyä lääketieteellisiin asioihin,ennenkuin alkaa niitä höpöjuttuja tänne kirjoittelemaan!


    • mimmu-rouva

      Kyseessähän voi olla ihan vaan selän lihasten kireys, tai vastaavaa lihas huoltoon liittyvää. Käytkä hierojalla? venytteletkö hyvin? Mutta koska asia on sinua alkanut vaivaamaan niin mene ihmeessä käymään vaikka yksityisellä neurologilla. Neurologi kun on se kaveri joka noista puutumisista oikeesti paljon tietää....

      Epätietoisuus lisää oireita joten kannattaa tutkituttaa.

    • MRmurdoc

      "Käytkä hierojalla? venytteletkö hyvin?"

      En ole käynyt hierojalla ja venyteltyä tulee jonkin verran aina ennen urheilusuoritusta.

      Kahvia tulee juotua aamuisin 2 kuppia, ei enempää. Olen koittanut juoda nestettä (mehua) enemmän kuin ennen, ottaa buranaa jos olisi joku tulehdustila jossain, ice poweria selkään ja vatsaliikkeitä n. 30 päivässä. Myös rappusia kuljen hissin sijaan ja pyörällä liikun auton sijaan. Myös lenkillä olen käynyt muutaman kerran. Pitänee koittaa olla ilman kahviakin jos siitä olisi apua.

      Lääkäriaika taas ensi viikolla.

    • ....

      Itse kävin juuri lääkärissä vasemman jalan säryn/puutumisen/voimattomuuden takia. Sanoi että ihan selvästi on hermoperäistä kipua ja sain lähetteen enmg:hen (hermoratatutkimus). Jos siinä on kaikki kunnossa, lähtee lähete neurologille. Mulla on nimenomaan särkyä ym just levossa, varsinkin kun menee nukkumaan. Mitään kovia kipuja ei ole ollut, mutta jatkuva särky levossa ettei ilman särkylääkettä voi olla. Myös pientä jalkapohjan kihelmöintiä. Liikkuessa ei tunnu missään särkyä. Hermokipua esiintyykin enimmäkseen vissiin levossa.

    • ------

      luontaistuotteita.
      Kokeile banaania, ruisleipää, tummanvihreitä kasviksia. Vältä olutta.

      • MRmurdoc

        ..tulee vedettyä aamuisin usein. Samoin ruisleipää ja kasviksia, olutta (tai muuta alkoholia) aikast harvoin tulee juotua. Kahvinjuonnin lopetus ei ole vaikuttanut mitenkään (viikon tyystin ilman kahvia).

        Nyt kuitenkin tuntuu ettei selästä johtuisikaan vaan vasen alavatsa (n. 5 senttiä klo. 11 suuntaan navasta) tuntuu aralta, ei kuitenkaan erityistä kipua.

        Etenkin iltaisin ja aamuisin ennen suoliston tyhjennystä tuntuu pahalta eli liittynee ruokailuun. Paskantamisen jälkeen tuntuu taas paremmalta.

        Mikä ihme voisi olla syy? Lekuri torstaina niin eiköhän selviä.


      • MRmurdoc
        MRmurdoc kirjoitti:

        ..tulee vedettyä aamuisin usein. Samoin ruisleipää ja kasviksia, olutta (tai muuta alkoholia) aikast harvoin tulee juotua. Kahvinjuonnin lopetus ei ole vaikuttanut mitenkään (viikon tyystin ilman kahvia).

        Nyt kuitenkin tuntuu ettei selästä johtuisikaan vaan vasen alavatsa (n. 5 senttiä klo. 11 suuntaan navasta) tuntuu aralta, ei kuitenkaan erityistä kipua.

        Etenkin iltaisin ja aamuisin ennen suoliston tyhjennystä tuntuu pahalta eli liittynee ruokailuun. Paskantamisen jälkeen tuntuu taas paremmalta.

        Mikä ihme voisi olla syy? Lekuri torstaina niin eiköhän selviä.

        Juu ei ole mahassa enää tuota, oli joku ohimenevä juttu. Lekurilla tuli käytyä ja verikokeissa, tuloksia odotellaan.


    • voimattomat raajat

      Mitä sinulle tapahtui lekurissa käytyäsi? Miten voit?

    • MRmurdoc

      Oli vaan liikunnan ja venyttelyn puutetta eli mimmu-rouva oli oikeassa.

    • Anonyymi

      Magnesiumin tai raudan puutos heikottaa jalkoja. Itse yritin levottomia jalkoja hoitaa magnesiumilla,mutta selvisikin varastoraudan vähäisyys. Raudan lisääminen tabletteina auttoi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7314
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4712
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4644
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3388
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1985
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1779
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1766
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1620
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      36
      1527
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1287
    Aihe