Rapunaiset varokaa

Parhaimmat rapunaiset, varokaa kaksosmiehiä, jotka ovat kaksosiksi liian lempeitä ja sitoutuvia.

Koin juuri suhteen erityyppisen kaksosmiehen kanssa, jonka odotin olevan täysin erilainen.

Mikä tässä henkilössä olikaan outoa? Hän lässytti, kuin pienelle vastasyntyneelle vauvalle. Hän halusi minusta _heti_ jotain suurempaa, kuin pelkän tyttöystävän. Hänen kanssaan ei voinut väitellä, enkä saanut ikinä omaa rauhaa; joka toinen minuutti tuli viestiä; voinko tulla? Miten menee? ja sitä puheensorinaa itsestään ja itsestään ja itsestään.... Kun olin kertomassa, että olen kipeä tai tunsin itseni surulliseksi, hän puhui päälle ja narisi kuinka hänen elämäsä on surullista. Tunsin itseni narriksi; miksi olinkaan suostunut hänen tyttöystäväkseen? Ainiin, siksi että hän vaikutti niin kovalta ja miehekkäältä; mies, jonka kanssa voisi väitellä ja tehdä kaikkea hauskaa ilman, että ahdistaisi.

Olin kertakaikkiaan väärässä. Olen jo sentään yli 20 ja yritin ikäiseni mukaisesti käyttäytyä, kuin seurustelukumppanin pitäisi.
Muutaman päivän päästä seurustelusta, jouduin jo valehtelemaan tunteista itselleni; sen että pidän hänestä.
Mietin koko ajan, mitä tekisin. En halua leikkiä tunteilla, mutta en myöskään halunnut pahoittaa miehen mieltä. Ja tuntui todella lapsenomaiselta lopettaa suhde jo parin päivän päästä alkamisesta. Ei siinä mitään; rupesin välttelemään häntä enemmän ja en ottanut häneen yhteyttä, toivossa, että hän jättäisi minut; mutta hän otti kuin otti yhteyttä.
Kerran hän ilmaantui luokseni aamu kuuden aikaan sunnuntaina, sanoen; hei, tulin käymään! ainoa vapaapäivä töistä, ja jouduin stressaamaan senkin päivän.

Ei hän ole sellainen kaksosmies, jota haikailin. Kaksosmiehet ovat sosiaalisia, mutta myös menijöitä. Iloisia ja optimisteja, riippumattomia. Kyllä te tiedätte, millainen on kaksosmies. Tämä mies oli kaksoseksi liian äitelä ja ällö JA harvinaisen tyhmä.
Oikeastaan, näin hänessä jo vivahduksen omaa äitiäni.

Häneen liittyi myös piirteitä, joista en pitänyt; hän kouri ja lääppi. En tuntenut oloani yhtään mukavaksi, kun kädet koskettelivat vuoroin takapuolta, vuoroin rintojani ja yrittivät päästä alushousuihini. Olen TODELLA onnellinen, että kädet eivät housujeni sisällä käyneet; siinä vaiheessa olisin varmasti jo parkaissut, itkenyt ja oksentanut huonovointisuuttani. Yritin aina siirtää hänen kättään kauemmas, mutta hän silti teki sitä, mistä en tykännut. Mies oli minua vain vuoden ja vähän päälle vanhempi.

En myöskään pitänyt hänen tavastaan syödä, kohdella kavereitaan saati suutelutavastaan. Tämä on kyllä tarpeetonta, mutta mainitsen tästä, jotta ihmiset osaavat varoa näitä laiskoja kieliä. Vihaan kielisuudelmia; tämä mies tumppaa vain kielensä suuhuni ja antaa sen vain olla siellä. Ei se ole mikään kielisuudelma, vaan yritys saada minut oksentamaan.

Kaiken huippu oli loppujenlopuksi se, että kun jätin hänet, hän ajatteli vain itseään: "tämä ei ole oikein! tästä piti tulla jotain syvempää!" hän suuttui minulle, mutta sitten parin päivän päästä soitti ja kertoi, kuinka haluaa että minulla on kaikki OK, ja että ollaan ystäviä. Ystävä en voi hänelle olla, ainoastaan kaveri. Jouduin jättämisessäkin valehtelemaan hänelle, että pidän hänestä, vaikka en oikeasti pitänyt.

Tästä on aikaa jo vuosi, mutta se ahdistaa vieläkin. En uskalla astua uuteen suhteeseen, koska pelkään, että se on samanlainen. Tunnen syyllisyyttä siitä, että leikin tunteilla.
Joten naiset ja miehet, miettikää ennen kuin astutte suhteeseen; tunteeka toinen ihminen kunnolla ja tutustuttakaa hänet serkkuunne tai ystäviinne, jotta he osaavat auttaa.

Näin rapunaisena voin sanoa, että kirjassa lukema teksti "rakkaus vaikuttaa rapuun kuin dynamitti" pitää paikkansa.
en vain ollut rakastunut. Mutta se vaikutti silti kuin itse dynamiitti: kaikki on sen jälkeen säpäleinä.