Hei
Tämä kuuluu ja ei kuulu tälle palstalle. Pakko kuitenkin purkaa ajatuksia. Toivon, että jaksat lukea tämän ja vielä kiitollisempi olen neuvoista/kommenteista.
Olen 27 vuotias nainen.
Sain viime viikolla diagnoosin epävakaasta persoonallisuudesta. Elämäni on ollut todella rankaa enkä ole koskaan ymmärtänyt itseäni. Diagnoosin saatua ymmärsin vihdoin miksi olen tehnyt asioita niin kuin olen ja miksi reagoin niin kuin reagoin.
Olen käynyt läpi erilaisia hoitojaksoja. Olen yrittänyt itsemurhaa, olen viillellyt itseäni, olen menettänyt elämästäni tärkeimpiä ihmisiä, jotka eivät enää jaksaneet minua, olen ollut sairaalahoidossa, psykiatrisessa päivystyksessä olen ollut useammin kuin kerran.
Kuitenkin minulla on ollut aina ihania ihmisiä ympärillä. Nyt olen löytänyt elämäni rakkauden. Hän on kaikkea mitä mieheltä toivon ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän. Meillä on kuitenkin raastavia riitoja, joiden seurauksena minä romahdan täysin. Jokin aikaa sitten nappailin unilääkkeitä ja jouduin suljetulle osastolle. Mies oli tukena koko ajan, joka sai minut arvostamaan häntä entistä enemmän.
Olen kuitenkin äärimmäisen hankala. Pohdin ja analysoin. Tahdon keskustella kaikesta. Minun on hankala kestää eroa miehestä ja vielä hankalampaa yrittää ymmärtää hänen tarvettaan olla ja mennä ilman minuakin. Ei ole siis kyse mistään sopimattomasta vaan ihmisen terveestä tarpeesta olla välillä yksin ja ystävien kanssa ilman tyttöystävää.
Olen järkevä. Olen koulutettu ja hyvässä työssä. Pääasiallisesti pystyn hoitamaan työni hyvin, kuin myös perhesuhteet ja ystävyyssuhteet. Pistän kuitenkin kaikki läheiseni todella koville. En voi sille mitään. Näistä tilanteista minulle tulee järkyttävät itsesyytökset enkä koe olevani hyvä ihminen. Hyvän jakson aikana taas ymmärrän ettei se ole totta.
Meillä oli poikaystäväni kanssa sunnuntaina järkyttävä riita. Lopulta tilanne johti siihen, että poikaystäväni ilmoitti haluavansa aikaa ja pyysi etten ota häneen yhteyttä. En pystynyt rauhottumaan, joten lähetin viestin jos toisenkin. Lopulta hän ilmoitti tekstiviestillä haluavansa erota. Minä romahdin tästä täysin.
Nyt tilanne on se, että hän suostuu tapamaan minut vielä kerran, jotta voimme puhua tilanteen läpi. Uskon kuitenkin hänen haluavan erota. Tämä tuntuu minusta niin epäreilulta.
Sain juuri tietää mikä minua vaivaa ja nyt saan oikeaa hoitoa siihen. Jo heti diagnoosin jälkeen oloni on helpottunut sillä sain vastauksen yli vuosikymmenen pahoinvoinnille ja käytökselle. Tiedän, että tilanteeni alkaa parantumaan tästä eteenpäin ja käytökseni alkaa muuttumaan. Tiedän myös, että poikaystäväni rakastaa minua täydestä sydämestään kuin myös minä häntä. Hän ei vaan enää jaksa.
Hän on minun paras ystäväni. Haluaisin hänet lähelleni nyt kun hoidot alkavat. Haluasin todistaa ja näyttää hänelle, että voin muuttua ja paranen. En tiedä mitä sanon hänelle. En tiedä suostuuko hän enää jatkamaan.
Onko kenelläkään kokemuksia epävakaasta persoonallisuudesta? Onko kenelläkään neuvoja tilanteeseeni? Tapaan poikaystäväni tänään. Onko minulla toivoa poikaystäväni suhteen? Auttakaa minua. Pyydän.
-Maaria-
Tämä kuuluu ja ei kuulu tälle palstalle. Pakko kuitenkin purkaa ajatuksia. Toivon, että jaksat lukea tämän ja vielä kiitollisempi olen neuvoista/kommenteista.
Olen 27 vuotias nainen.
Sain viime viikolla diagnoosin epävakaasta persoonallisuudesta. Elämäni on ollut todella rankaa enkä ole koskaan ymmärtänyt itseäni. Diagnoosin saatua ymmärsin vihdoin miksi olen tehnyt asioita niin kuin olen ja miksi reagoin niin kuin reagoin.
Olen käynyt läpi erilaisia hoitojaksoja. Olen yrittänyt itsemurhaa, olen viillellyt itseäni, olen menettänyt elämästäni tärkeimpiä ihmisiä, jotka eivät enää jaksaneet minua, olen ollut sairaalahoidossa, psykiatrisessa päivystyksessä olen ollut useammin kuin kerran.
Kuitenkin minulla on ollut aina ihania ihmisiä ympärillä. Nyt olen löytänyt elämäni rakkauden. Hän on kaikkea mitä mieheltä toivon ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän. Meillä on kuitenkin raastavia riitoja, joiden seurauksena minä romahdan täysin. Jokin aikaa sitten nappailin unilääkkeitä ja jouduin suljetulle osastolle. Mies oli tukena koko ajan, joka sai minut arvostamaan häntä entistä enemmän.
Olen kuitenkin äärimmäisen hankala. Pohdin ja analysoin. Tahdon keskustella kaikesta. Minun on hankala kestää eroa miehestä ja vielä hankalampaa yrittää ymmärtää hänen tarvettaan olla ja mennä ilman minuakin. Ei ole siis kyse mistään sopimattomasta vaan ihmisen terveestä tarpeesta olla välillä yksin ja ystävien kanssa ilman tyttöystävää.
Olen järkevä. Olen koulutettu ja hyvässä työssä. Pääasiallisesti pystyn hoitamaan työni hyvin, kuin myös perhesuhteet ja ystävyyssuhteet. Pistän kuitenkin kaikki läheiseni todella koville. En voi sille mitään. Näistä tilanteista minulle tulee järkyttävät itsesyytökset enkä koe olevani hyvä ihminen. Hyvän jakson aikana taas ymmärrän ettei se ole totta.
Meillä oli poikaystäväni kanssa sunnuntaina järkyttävä riita. Lopulta tilanne johti siihen, että poikaystäväni ilmoitti haluavansa aikaa ja pyysi etten ota häneen yhteyttä. En pystynyt rauhottumaan, joten lähetin viestin jos toisenkin. Lopulta hän ilmoitti tekstiviestillä haluavansa erota. Minä romahdin tästä täysin.
Nyt tilanne on se, että hän suostuu tapamaan minut vielä kerran, jotta voimme puhua tilanteen läpi. Uskon kuitenkin hänen haluavan erota. Tämä tuntuu minusta niin epäreilulta.
Sain juuri tietää mikä minua vaivaa ja nyt saan oikeaa hoitoa siihen. Jo heti diagnoosin jälkeen oloni on helpottunut sillä sain vastauksen yli vuosikymmenen pahoinvoinnille ja käytökselle. Tiedän, että tilanteeni alkaa parantumaan tästä eteenpäin ja käytökseni alkaa muuttumaan. Tiedän myös, että poikaystäväni rakastaa minua täydestä sydämestään kuin myös minä häntä. Hän ei vaan enää jaksa.
Hän on minun paras ystäväni. Haluaisin hänet lähelleni nyt kun hoidot alkavat. Haluasin todistaa ja näyttää hänelle, että voin muuttua ja paranen. En tiedä mitä sanon hänelle. En tiedä suostuuko hän enää jatkamaan.
Onko kenelläkään kokemuksia epävakaasta persoonallisuudesta? Onko kenelläkään neuvoja tilanteeseeni? Tapaan poikaystäväni tänään. Onko minulla toivoa poikaystäväni suhteen? Auttakaa minua. Pyydän.
-Maaria-
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostaa todella paljon samalta sinun tarinasi, millaista on minulla...
minulla on myös diagnoosina sama, epävakaa persoon.häiriö, ja nyt ymmärrän että käytökseni joka on jo pitkään ollut "kiukkuista, äksyilevää, räjähtelevää, ja agressiivista" johtuu juuri siitä. Ennen en ole ymmärtänyt MIKSI olen tällainen..!
Minä olen 26v, ja minulla on kaksi lastakin. Ymmärrän nyt itseäni paremmin myös kasvattajana, että MIKSI suutun hetkenä minä tahansa rajusti vaikka ei olisi syytäkään suuttua. Poikaparkani ei varmasti ymmärrä asiaa, ennenkuin aikuisena, toivottavasti silloin... että en ole "paha äiti", vaan olen sairas.
Nyt kun tiedän MISTÄ tämä johtuu, voin ehkä saada siihen myös apua, kuten itsekin kirjoitit hakeneesi,vaikkakin pelkäsit että liian myöhään; kun miehesi ei enää jaksanut vaan otti eron... Miten nyt menee teillä, erositteko, vai palasiko mies takasin? Minullakin on sama tilanne ollut, nytkin käytökseni on niin rasittavaa aika ajoin ollut, että IHMETTELEN miten mieheni kestää minua...! Samoin minä kuin sinä, estän miestä lähtemästä kavereidensa kanssa, ja kaikki "erossaolot" tarkoitan jos mieheni haluaa jonnekin esim. jäädä yöksi aiheuttaa minulle "tuskaisen olotilan" jonka sitten puran miehelleni esim. uhkailemalla jne.
Kestämistä on.
Terapiassa käyn ja koitan selvitä voittajana.
Monet kerrat olen ollut lähellä "luovuttamista" ja yrittänyt itsemurhaa. Tyhjyys on välillä järkyttävää ja olotila tosi epämukava. Toivon että paranen ja voisin joskus elää tasaista elämää.
surumielisenä ja myötätuntoa tuntien teidän nuorten (sillä nuoria todella olette!) tuskailuja - mielestäni ihan normaalissa elämänvaiheessa jossa ihminen vielä etsii itseään - ja joka vaihe sekin nykyään halutaan "epänormalisoida" joksikin "sairaudeksi"!
Ihan normaaliahan on tuntea kaikkea tuota - ja paljon muutakin lisäksi!
Elämäähän tämä vain on.
Ei tämä ole "sitä nuoruuden" hulluutta, vaan ihan oikeasti diagnoosi!
Eikä se mene ohi "iän myötä" tai kypsyyttä saadessasi lisää... se on ja pysyy!
LUOKITELTU MIELENTERVEYSPOTILAAKSI?KÄVIT SIIS PSYKIATRILLA.SELLAISTA DIAGNOOSIA EI OLE KUIN EPÄVAKAA PERSOONALLISUUS.MENIT SIIS KERTOMAAN JOLLEKKIN TUNTEMATTOMALLE IHMISELLE OMASTA ELÄMÄSTÄSI,JOKA TUNTEMATON IHMINEN ON JUURI KOULUTETTU JA OPETETTU LUOKITTELEMAAN JOKAINEN IHMINEN PSYKIATRISIN DIAGNOOSINUMEROIN.TEIT ELÄMÄSI SUURIMMAN VIRHEEN.SAATKO VAKUUTUSYHTIÖISTÄ ENÄÄ KORVAUKSIA.
NE JOTKA TOISIA DIAGNOSOIVAT JA PILAAVAT IHMISTEN ELÄMÄN VAROVAT TARKKAAN PUHUMASTA OMIA ASIOITA KELLEKÄÄN.
OLETTEKO HUOMANNEET,NIIN TERAPEUTIT EIVÄT JUURIKAAN KESKUSTELE KANSSANNE.SIKSI HE ISTUVAT HILJAA VAIKKA KOKO TUNNIN,KOSKA PELKÄÄVÄT PALJASTAVANSA OMAN MIELENVIKAISUUTENSA JA ELÄMÄNSÄ KURJUUDEN JA OMAN PÄÄNSÄ TUOTTEET.HE EIVÄT TODELLISUUDESSA TIEDÄ,ISTUUKO HEITÄ VASTAPÄÄTÄ HYVINKIN PITKÄLLE KOULUTETTU IHMINEN,JOKA HAVAITSEE HEIDÄN HULLUUTENASA.PARASTAKIN OLLA PUHUMATTA.RAHAA EI SELLAISESTA PUHUMATTOMUUDESTA EIKÄ IHMISTEN HUIJAUKSESTA SAISI OTTAA.JOKA KERTA TULEE LASKU,VAIKKA HILJAISUUS VALLITSEE.MITÄ HYÖTYÄ??????ONKO HILJAA ISTUMISESTA VIERAAN IHMISEN KANSSA HYÖTYÖ?ONKO?------EI OLE EI TODELLAKAAN OLE.
jos on julkisen puolen psykiatrian poliklinikalla hoidossa. Ainoastaan silloin tulee sakkomaksu, jos ei jostain syystä tule sovittuun tapamiseen.
Sakko jos ei mene psykiatrille? Kuulostaa ihmisen sosiaaliselta kontrolloimiselta.
Hoito on vapaaehtoista, jos sanon etten halua enää täällä käydä niin tuskin on mikään ongelma. Psyk. poliklinikoille on niin suuret VAPAAEHTOISET jonot että tuskin siellä väkisin ihmisiä pitävät. Sakkomaksu on sen takia kun hoito on muuten ilmaista niin kynnys peruutukselle on matala. Edellisenä päivänä voi perua ajan, ei mitään ongelmaa.
silloinkin, kun jättää menemättä terveyskeskukseen varatulle lääkäriajalle peruuttamatta sitä. Ja erikoissairaanhoidossa 'sakko' tulee samoista syistä kaikkialla muuallakin psykiatrian lisäksi. Aivan sama onko kysymys psykiatriasta, gynekologiasta, tai mistä muusta erikoissairaanhoidosta hyvänsä. Tulee 'sakkomaksu', jos potilas jättää ilmestymättä paikalle ilman, että olisi perunut hänelle varatun ajan.
Olet väärässä luuloinesi. Peruuttamattomista ajoista peritään 'sakkomaksu', koska jokaikinen peruuttamatta jätetty aika maksaa yhteiskunnalle rahaa - sen lisäksi, että peruutuspaikalle voitaisiin ottaa toinen potilas, jos vain ihminen tajuaisi etukäteen ilmoittaa, ettei tule hänelle varatulle lääkäriajalle.