Kuinka usein olet huomannut, että asiat ovat ihmissuhteessa juuri niin kuin olet aavistanut? Vai ovatko kenties luulosi vain osoittautuneet vääriksi?
kysymys
suhteista
12357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
...
olen alkanut uskoa, että pitäisi luottaa useammin omaan "vaistoonsa". Eli kyllä tähän mennessä joka kerta, kun olen epäillyt, että asiat eivät ole niin kuin päälle päin näyttää, olen ollut oikeassa. Kun olen nostanut kissan pöydälle, toinen osapuoli on suuttunut tosi paljon ja kieltänyt tietysti kaiken. Kun asiaa on sitten selvitelty, lopputulos on ollut, että olin osunut epäilyssäni tasan oikeaan.
osuminen oikeaan tarkoittaa sekä suhteessa toisiin naisiin ym. sutinaan, mitä as.omaisella on ollut menossa että esim. liialliseen juomiseen, pornon katseluun, aiempiin parisuhteen ulkopuolisiin suhteisiin, hyvin nuoriin seksikumppaneihin (täysi-ikäisiin kuitenkin), pelimiehenä olemiseen, muuten vain valehteluun jne. Näitä siis eri miehillä.
Kuten sullakin tänne kirjoittelu ;)
juu oikeeseen osui ja täsedes luotan aina vaistoihini, enkä kenenkään paskapuheisiin. Osaavat liirumit ja laarumit, mutta vaitoni on pettämätön ja nykyään ei ole uudessa orastavassa suhteessa tullut moiset aatokset mieleenkään ja jos tulee, niin pelit jää siihen... Aikaa ei kannata tuhlata, jos tunne on itsellä vahva ja toinen yrittää aivopestä ja näytellä vielä loukkaantunutta kun asian otat esille. Mulla on nykyään suuri luottamus tulevaan ja mennyt on nyt mennyttä, vaikka aikaa haaskasinkin, mutta nyt tiedän:)
Mä yleensä toimin suhteissa tunteiden mukaan, mutta kyllähän ne tunteet tietenkin perustuu myös havainnoille siitä toisesta ihmisestä. Joskus on toisesta tullut jotenkin outo fiilis, ettei ole ollut varma miten asiat on, ja silloin yleensä seuraan tilannetta jonkin aikaa kunnes otan asian puheeksi ja jos mitään uutta ei ilmene lopetan suhteen. En yleensä jää kovin pitkäksi aikaa roikkumaan, vaan luotan niihin fiiliksiini. Ehkä se mun nopea toiminta on säästänyt mut enemmiltä harmeilta ja suruilta. En toisaalta kaunaa ole ikinä jäänyt kantamaan, joten ainahan on mahdollista, että tilanteet ja ihmiset muuttuu.
kyllä, juuri niin se menee... se voimakas puhe sisältä sanoo ja kertoo miten asiat menee.... jos sitä yrittää tainnuttaa tule itselle vain paha olla..
Opin koko ajan luottamaan sisäiseen ääneen, paskapuheet ei sitä enää sekoita.
Ikävää on jos ne fiilikset tulee, niistä ei pääse eroon ennen kuin ne asiat on todella selvitetty, valitettavasti mun kohdalla asioiden selvittäminen on johtanut eroon koska suhteella ei enää ollut pohjaa ja merkitystä.
Mutta kaikki tapahtuu tarkoituksella.
Kuinka usein oma tunteesi/aavistuksesi on pitänyt paikkansa koskien toisen kiinnostusta? Tarkoitan nimenomaan omaan tunteeseen luottamista, ilman että toinen osapuoli sen kummemmin on eleillään osoittanut kiinnostusta. Onko olemassa kemioiden kohtaamista, niin vahvaa että tietää toisen tuntevan samoin?
kiinnostuksestaan eleillään aina, joten siinä mielessä kysymys on kumma. Toiset on vaan herkempiä havaitsemaan ja reagoimaan niihin toisen eleisiin. Se elehdintä usein on tiedostamatonta, mutta ulospäin havaittavaa.
myös alitajuntaista ku mä ainakin oon tajunnut muutaman kerran jonkun olevan kiinnostunut vaikkei must oo ollut mitään selkeitä eleitä vaan just vaan vahva tunne jostain syystä siit et joku on kiinnostunut.
myös alitajuntaista ku mä ainakin oon tajunnut muutaman kerran jonkun olevan kiinnostunut vaikkei must oo ollut mitään selkeitä eleitä vaan just vaan vahva tunne jostain syystä siit et joku on kiinnostunut.
onkin. Usein niin.