Stressiä!

Moi. Olen 20 vuotias nainen. Opiskelen opistolla vuoden kestävää sosiaali- ja terveysalaa. Minulla on nyt keväällä tullut sietämätön stressi. Minun pitäisi tehdä toukokuun mennessä portfolio hoitotyöstä. Olen tähän mennessä lukenut 5 kirjaa. Lukematta on vielä 3. En ole edes aloittanut vielä kirjallista työtä. Miten saan kaikki valmiiksi? Lainasin kirjat jo syksyllä, mutta tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Tuntuu, että ahdistun. Luettua en saa rauhassa, kun asun solukämpässä ja en voi lukea, jos ei ole täysin hiljaista. koulumotivaatio on nollassa. Tuntuu, etten jaksa mitään. Jatkuva väsymys, ärtyisyys ja lihasheikkous sekä tärinä vaivaa. Mitä teen? Mikä avuklsi?
1362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos kyse on vain opiskelutekniikasta niin annan vinkin kuinka itse luin vastaavassa tilanteessa suuria kokonaisuuksia. Aloitin vaikeimmasta asiasta ja tein siitä lyhennelmän vihkoon. Siirryin helpompiin osiin ja luin noin kerran päivässä tämän lyhennelmäni kaikesta aiemmin kirjoittamastani. Vaikeimman osuuden lyhennelmä tuli siis luettua kymmeniä kertoja ja se oli helppo ottaa mukaan esim junaan tai bussiin. Lyhennelmää voi kirjoittaa helpommin kuin yrittää keskittyä pelkkään lukemiseen hälyn keskellä. Ja kun kirjoittaa, jää kokonaisuus paremmin mieleen ja valmiiksi kirjoitetusta voi saada pohjan kirjalliseen työhön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jessie83 kirjoitti:

Moi. Olen 20 vuotias nainen. Opiskelen opistolla vuoden kestävää sosiaali- ja terveysalaa. Minulla on nyt keväällä tullut sietämätön stressi. Minun pitäisi tehdä toukokuun mennessä portfolio hoitotyöstä. Olen tähän mennessä lukenut 5 kirjaa. Lukematta on vielä 3. En ole edes aloittanut vielä kirjallista työtä. Miten saan kaikki valmiiksi? Lainasin kirjat jo syksyllä, mutta tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Tuntuu, että ahdistun. Luettua en saa rauhassa, kun asun solukämpässä ja en voi lukea, jos ei ole täysin hiljaista. koulumotivaatio on nollassa. Tuntuu, etten jaksa mitään. Jatkuva väsymys, ärtyisyys ja lihasheikkous sekä tärinä vaivaa. Mitä teen? Mikä avuklsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu