Ahdistaa

Kaverini on raskaana, ihan suunniteltu raskaus. Kaverini on kärsinyt vauvakuumeesta jo useamman vuoden, ja yksi keskenmeno takana. Niillä on mennyt miehen kanssa nyt tosi pahasti sukset ristiin, molemmat ovat aika "vaikeita" tapauksia, ja nyt kaverini puhuu että tekisi abortin. Kun ei kuulemma halua sellaisen miehen lasta ja olla yksinhuoltajana jumissa yms.
Tuntuu TODELLA pahalta.:/ Raivostuttaa että miten aikuinen ihminen voi olla noin lapsellinen ja vastuuton tuuliviiri. En haluaisi tuomita, koska olemme läheiset ja hän on tärkeä minulle mutta en myöskään pysty hyväksymään enkä käsittämään tuollaista käytöstä. Miten ihminen, joka haluaa lapsia, voi harkita aborttia vain siksi että mies on mikä on..

Itselläni on lapsi, jonka isä on aivan täysi *******, mutta lapseni on minulle silti maailman tärkein ja rakkain. Tuntuu niin väärältä leikkiä ihmiselämällä, vain siksi että aikuisten omat suhteet ovan päin persettä. En voisi lastani enempää rakastaa vaikka olisinkin suhteessä hänen isänsä kanssa. Toivoisin että kaverinikin ymmärtäisi tämän. Ei ihmishengestä voi päättää vain siksi että just nyt ei tunnu siltä että haluaa sitä.

En tiedä aikooko hän oikeasti tehdä abortin vai onko tämä vain jotain ahdistunutta puhetta, mutta mikäli hän sen tekee, en tiedä miten voin hänen kanssaan enää olla luontevasti. Kun hän leikkii lapseni kanssa niin ajattelen varmaan vain kuinka hän on oman lapsensa abortoinut..:/ INHOTTAVAA...
7282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Auta ystävääsi ja hänen lastaan, sillä ystävän apua hän nyt tarvitsee. Kerro hänelle se mitä tänne kirjoitit. Sano hänelle, miten tärkeä ja kaunis lapsen elämä on. Sano, ettei parisuhdesotkujen vuoksi lasta tule tappaa abortissa.

ps. Aloitajan kirjoitus osoittaa millaiseen rappioon ja laittomuuden ja lapsivihan tilaan yhteiskunta on vajonnut. Ihminen saattaa surmauttaa laillisesti lapsensa "jos sattuu olemaan sitä mieltä" tai jos "miehen kanssa on menneet sukset ristiin". Lääkäreitä ja terveydenhuoltoa käyteään kumileimasimena ja myrkyn tai silppurin jakelijana lasta vastaan. Hirvittävää raakuutta. Millaista sivistymättömyyttä!

Äänestä

Olen lähes samassa tilanteessa. Mutta mieheni halusi lapsen, ja se olisi nyt tulossa, mutta mieheni lähti. Harki itsekkin aborttia. Kaverisikin syitä voi olla; Ei jaksa, pysty, ei taloudellista katetta lapseen, elämä pyörii lapsen ympärillä, opiskelut, miehet ja kaikki mahdollinen. Joskus pitää hyväksyä se mitä haluaa, vaikka olisi mikä vauvvakuume! Kaveri tarvitsee tukea nyt enemmän kuin aikoihin, joten auta häntä, ÄLÄKÄ SYYLLISTÄ! Mieti oma tilasi, jos laste ei halua. Ei asialle voi mitään. Se on tosia asia, lapsi muuttaa elämän, ja kaikki ei pakosti ole siihen valmiita!

Äänestä
  • Siis jos kaksi aikuista ihmistä tekee lapsen yhteisymmärryksessä, siis jättää ehkäisyn pois ja antaa näin raskaudelle mahdollisuuden, niin ei siinä vaiheessa enää mietitä opiskeluja, rahaa, jaksamista tms. Näitä asioita pitää miettiä ENNEN kuin lapsen tähän maailmaan tekee. Mielestäni kyseessä on lapsi vaikka vasta mahassa onkin. Tämä on minun mielipide.
    En ole abortinvastustaja henkeen ja vereen, en käy tällä palstalla käännyttämässä aborttia harkitseviä, mutta tällainen tilanne, jossa yhtäkkiä ei halutakaan sitä mikä ollaan jo luotu, on minusta hirveää.
    Joo, mies lähtee lätkimään, niin lähti minunkin mieheni, ja jäin yksin odottamaan lasta. Ei ollut ammattia, eikä rahaa, opiskelija olin ja kaikki meni sekaisin.
    Mutta jos lapsi on tehty niin vastuu on otettava. Ja hyvin olen pärjännyt, lapsi on terve ja ihana, tulemme hyvin toimeen ja uusi mieskin on, ei elämä lopu lapseen (ja yksinhuoltajuuteen).
    En sano että tilanteeni olisi mikään ideaali, mutta näitä asioita olisi hyvä miettiä ennen lapsentekopuuhia. En halua kaveriani syyllistää, ja eihän tämä asia oikeastaan minulle edes kuulu, mutta en voi mitään sille että tuntuu todella pahalta. En tietenkään kaveriani myöskään aio hylätä, teki mitä vain, mutta luultavasti suhtautuminen jollain tavalla muuttuu.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Siis jos kaksi aikuista ihmistä tekee lapsen yhteisymmärryksessä, siis jättää ehkäisyn pois ja antaa näin raskaudelle mahdollisuuden, niin ei siinä vaiheessa enää mietitä opiskeluja, rahaa, jaksamista tms. Näitä asioita pitää miettiä ENNEN kuin lapsen tähän maailmaan tekee. Mielestäni kyseessä on lapsi vaikka vasta mahassa onkin. Tämä on minun mielipide.

    Sanoit taikasanat: sinusta lapsi on lapsi jo mahassa. Ja joitain asioita pitää miettiä ennen kuin lapsen tekee tähän maailmaan.

    Näin varmasti kaverisikin on tehnyt. Hänestä lapsi vain ei ole vielä lapsi, vasta kun se on tehty tähän maailmaan kohdun ulkopuolelle.

    Itse olen täydelliseti samaa mieltä. Monia asioita pitää harkita ennenkuin lapsia tehdään tähän maailmaan, ehdottomasti ennen, ei sitten kun paska on jo housussa. Siksi on hyvä, että meillä saa abortin, se seuraamus (eli lapsi) on vielä ennaltaehkäistävissä...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Siihen on kuule tarjolla kondomit, pillerit, kierukat, laastarit yms. Siinä vaiheessa kun lapsi on saanut alkunsa, ja mietitään aborttia, kyse ei ole ennaltaehkäisystä vaan pään pistämisestä pusikkoon, vastuun väistelystä ja lusmuilusta.
    Lapsi on TÄSSÄ MAAILMASSA jo siinä vaiheessa kun se on kohdussa. Jos kohtu on olemassa, niin on myös silloin kohdun sisältö. Eikö esim. 40. viikolla oleva "sikiö" ole vielä "tässä maailmassa" koska on kohdun sisällä? Oma lapseni syntyi etuajassa ja oli oli jo 40. viikon kohdalla ollut kaksi viikkoa kotona kanssani eläen täysimittaista pienen poikavauvan elämää.
    Joissain tapauksissa 23. viikon ikäisä vauvoja yritetään pelastaa kun taas jotkut siinä vaiheessa "ennaltaehkäisevät" kun on joku ikävä pipi lapsessa, down tms. Onko sekään nyt ihan asiallista...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Siis jos kaksi aikuista ihmistä tekee lapsen yhteisymmärryksessä, siis jättää ehkäisyn pois ja antaa näin raskaudelle mahdollisuuden, niin ei siinä vaiheessa enää mietitä opiskeluja, rahaa, jaksamista tms. Näitä asioita pitää miettiä ENNEN kuin lapsen tähän maailmaan tekee. Mielestäni kyseessä on lapsi vaikka vasta mahassa onkin. Tämä on minun mielipide.
    En ole abortinvastustaja henkeen ja vereen, en käy tällä palstalla käännyttämässä aborttia harkitseviä, mutta tällainen tilanne, jossa yhtäkkiä ei halutakaan sitä mikä ollaan jo luotu, on minusta hirveää.
    Joo, mies lähtee lätkimään, niin lähti minunkin mieheni, ja jäin yksin odottamaan lasta. Ei ollut ammattia, eikä rahaa, opiskelija olin ja kaikki meni sekaisin.
    Mutta jos lapsi on tehty niin vastuu on otettava. Ja hyvin olen pärjännyt, lapsi on terve ja ihana, tulemme hyvin toimeen ja uusi mieskin on, ei elämä lopu lapseen (ja yksinhuoltajuuteen).
    En sano että tilanteeni olisi mikään ideaali, mutta näitä asioita olisi hyvä miettiä ennen lapsentekopuuhia. En halua kaveriani syyllistää, ja eihän tämä asia oikeastaan minulle edes kuulu, mutta en voi mitään sille että tuntuu todella pahalta. En tietenkään kaveriani myöskään aio hylätä, teki mitä vain, mutta luultavasti suhtautuminen jollain tavalla muuttuu.

    aikuista ihmistä tekee lapsen. Ystäväsi tilannehan on täysin muuttunut alkuun suunnitellusta. Nyt hän saisi lapsen yksin. Se, että sinä olet ollut rohkea ja saanut lapsen yksin, ei tarkoita sitä, että ystäväsi olisi yhtä rohkea ja valmis saamaan lapsen yksin. Yritä puhua ystävällesi syyllistämättä, selvittää hänen kanssaan mitä hän oikeasti haluaa. Mitä ilmeisemmin hän katsoo asiaa eron sokaisemin silmin, joten voiko hän olla täysin varma päätöksestään.

    Äänestä

  • kaksi kirjoitti:

    Vaikka kaksi ihmistä tekee lapsen, ei mikään takaa, että he olisivat ikuisesti yhdessä. Kun tekee lapsen, pitää olla valmis myös pitämään huolta siitä, siitä lähtien kun se mahassa on. En voi sille mitään että ajattelen näin. Ei nainen tee lasta miehen vuoksi vaan siksi että itsekin haluaa lapsen, ja jos mies syystä tai toisesta lähtisi pois, niin mitä se muuttaa, tuleeko siitä rakastetusta maha-asukkaasta yhtäkkiä vain solumöykky josta "halutaan eroon"?
    Ymmärrän kyllä etteivät kaikki ole valmiita tekemään lasta yksin mutta se pitäisi tiedostaa jo siinä vaiheessa kun alkaa tehdä lasta epävakaaseen parisuhteeseen.

    En todellakaan halua itseäni nostaa millekään alustalle sen takia että olen itse saanut lapsen yksin. Ei se tee minusta mitenkään hienompaa ihmistä, mutta pointtini olikin se, että ystäväni tuki minua koko sen ajan ja muistutti että lapsi on lahja joka tapauksessa, joten olisi outoa jos itse kuitenkin vastaavassa tilanteessa päätyisi aborttiin.

    No, ei sen enää väliä tässä vaiheessa.. Ystäväni on nyt jo 12. viikolla raskaana ja kävi juuri ultrassa, siellä heiluivat pikkuiset kädet ja tuleva äiti oli ihan onnessaan.=) Yrittävät miehen kanssa uudestaan, joten ihan hyvältä vaikuttaa. Abortti ei ainakaan enää ole mielessä. Toivon että kaikki menisi hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ääh.. kirjoitti:

Kaverini on raskaana, ihan suunniteltu raskaus. Kaverini on kärsinyt vauvakuumeesta jo useamman vuoden, ja yksi keskenmeno takana. Niillä on mennyt miehen kanssa nyt tosi pahasti sukset ristiin, molemmat ovat aika "vaikeita" tapauksia, ja nyt kaverini puhuu että tekisi abortin. Kun ei kuulemma halua sellaisen miehen lasta ja olla yksinhuoltajana jumissa yms.
Tuntuu TODELLA pahalta.:/ Raivostuttaa että miten aikuinen ihminen voi olla noin lapsellinen ja vastuuton tuuliviiri. En haluaisi tuomita, koska olemme läheiset ja hän on tärkeä minulle mutta en myöskään pysty hyväksymään enkä käsittämään tuollaista käytöstä. Miten ihminen, joka haluaa lapsia, voi harkita aborttia vain siksi että mies on mikä on..

Itselläni on lapsi, jonka isä on aivan täysi *******, mutta lapseni on minulle silti maailman tärkein ja rakkain. Tuntuu niin väärältä leikkiä ihmiselämällä, vain siksi että aikuisten omat suhteet ovan päin persettä. En voisi lastani enempää rakastaa vaikka olisinkin suhteessä hänen isänsä kanssa. Toivoisin että kaverinikin ymmärtäisi tämän. Ei ihmishengestä voi päättää vain siksi että just nyt ei tunnu siltä että haluaa sitä.

En tiedä aikooko hän oikeasti tehdä abortin vai onko tämä vain jotain ahdistunutta puhetta, mutta mikäli hän sen tekee, en tiedä miten voin hänen kanssaan enää olla luontevasti. Kun hän leikkii lapseni kanssa niin ajattelen varmaan vain kuinka hän on oman lapsensa abortoinut..:/ INHOTTAVAA...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu