Näin Turun taideakatemiassa:
Ensimmäisen pääsykoepäivän alussa opiskelijoilta kysyttiin henkkarit ja heidät valokuvattiin heidän astuessaan sisään oppilaitokseen. Vaikutti sangen ammattitaitoiselta. Tämän jälkeen kaikki olivat kuitenkin vapaita liikkumaan ympäri oppilaitosta ja poikkeamaan uloskin, vaikkapa lähibaariin tai jonkun alaa opiskelevan ystävän luo - Myös tehtävien teon aikana! Ja ehkä nämä muutamat kokeita pyörittäneet ihmiset opettelivat kaikkien 60 osallistujan kasvot ulkoa pikaisesti siinä ennen ensimmäistä tehtävänantoa, jotta kukaan ei saattanut vaihtaa itseään hieman taidokkaampaan sijaiseen.
Aivan. Tehtävien tekoa ei valvottu millään tavalla. Kuka tahansa saattoi pälpättää puhelimessa kenen tahansa kanssa koko tehtävän ajan ottaen vastaan ohjeita. Tekstiviestit ja sähköpostit sekä netin selailu hoituvat toki myös kätevästi kännykällä. Muutamalla oli tietokoneetkin mokkuloineen mukana. Koulun yleisille koneille ei sentään kuulemma päässyt ilman salasanoja - mikä toisaalta huonontaa niiden asemaa, joilla ei ole edes kunnollista kännykkää. Mutta ei hätää! Ainahan oli mahdollisuutena poiketa lähellä asuvan kaverin luo ja palauttaa tehtävät sitten aikanaan ennen seuraavaa tehtävänantoa - paitsi jos sattui olemaan ulkopaikkakuntalainen.
3. pääsykoepäivänä joukko oli karsittu 30 hakijaan. (Edellisen kahden päivän tehtävävyöry tarkistettiin siinä pikaisesti 2. koepäivän iltana ja kaikkien tehtävät arvioitiin tasapuolisesti verraten niitä toisiinsa?) Vielä tänäkin aikana kännykät olivat ahkerassa käytössä. Yhteistö oli myös suosittua. Itse näin todistettavasti ainakin yhden pariskunnaksi lyöttäytyneen kaksikon, joka teki _kaikki_ tehtävät täysin yhdessä.
Yleensä katson lunttaamista yms. läpi sormieni, sillä tavanomaisessa opiskelussa yksilö on vastuussa vain itsestään ja omasta oppimisestaan. Tällä kertaa tilanne kuitenkin oli se, että mediatuotannon linjalle haki yli 800 ihmistä ja vain 20 otettiin sisään. Yhtäkään opiskelupaikkaa ei siis sovi antaa ei-niin-soveltuvalle persoonalle.
Voihan olla, että kukaan ei käyttänytkään nettiä tai kännyköitä. Ja voihan olla että hallusinoin yhteistyötä tekevät ihmiset? Univelkaisena sitä kun voi tapahtua vaikka mitä kummaa.
Onko kaikissa epäakateemisissa oppilaitoksissa vastaava pääsykoekäytäntö? Pitäisiköhän asialle tehdä jotain?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse kuulin tuon kaiken lisäksi eräänkin kerskailevan copy pastanneensa lähes koko ennakkotehtävänsä netistä (sen kulttuurihankejutun) Kun hakijoita on yli 800, luulisi valitsijoiden tarkastavan ennakkotehtävät hieman tarkemmin. Pääsykokeiden 1. vaiheeseen pääsi kuitenkin vain 60 hakijaa.
En usko et tietokoneen käyttäminen tai muu vilppi auttoi tehtävien tekemisessä. Ei yhteenkään tehtävistä ollut "oikeita vastauksia". Lopullisen valinnan tekee kaksi eri ryhmää, jotka antavat omat pisteensä ja ne suhteutetaan toisiinsa. Ei ne aivan juntteja siellä ole.
Sama juttu oli kuule mainonnan suunnittelun pääsykokeissa. Kyllähän tuo systeemi vähän ihmetytti, mutta silti... Ei vissiin paikka auennut sinulle?? :D
Itse pääsin hyvillä pisteillä sisään lunttaamatta yhtään keneltäkään yhtään mitään. Meillä oli mm. sarjakuvan piirtäminen yhtenä tehtävänä, mihin olisin halutessani voinut hakea apua joltain sarjakuvia piirtävältä tuttavalta. Sen sijaan eräs kaverini, joka piirtää kymmenen kertaa paremmin kuin minä EI tullut valituksi... Eli kyllä siellä jotain muita seikkoja katsottiin.
Sillähän ei ole merkitystä, millaiset pisteet sait, kun pääsit opiskelemaan. Aivan sama, kunhan ylitit riman. Kun varsinaiset opinnot alkavat, jokainen aloittaa NOLLASTA. Ei siinä pääsykoemenestyksen perusteella arvosanoja jaella...että ihan turhaa leuhkimista tuollainen.
No, eipä niistä hyvistäkään arvosanoista mitään hyötyä juuri ole.