Bella 700/701

Minkälaisia kokemuksia tämän palstan lukijoilla on kyseisistä Bella malleista? Ainakin niitä näkyy liikkeellä tolkuttoman paljon, joten kannatusta ilmeisesti löytyy. Sen verran olen itsekin lukenut netistä, että kyseessä ei mikään huippupurkki ole. Itseä kiinnostaa lähinnä soveltuvuus kolmen hengen käyttöön merellä alle 10 m/s tuulessa. Hinnat tänäpäivänä sijoittunee 12000-16000€ välimaastoon tapauksesta riippuen. Onko koneen kestosta millaisia kokemuksia? (Yanmar 34hv yleisin)
4654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ominaisuuksiltaan, siis ajettavuudeltaan, vene ei ole häävi. Keulassa turhan vähän kantoa eli isossa aallokossa vaarana että keula sukeltaa ja vähän pienemmässä keula roiskiin koko ajan ts. tuulilasinpyyhkimet viuhuu. Ja muutenkin rullaa aallokossa.

Mutta muuten vene on pätevä retkivene, mahtuu asumaan perhe hyvin. Yanmar on hyvä peruskone mutta vaatii toki huoltoa pitkän iän takuuna. Matkavauhti alle 10 solmua.

Äänestä

pähkäilin belloja ja muita, mutta seiskari s-23 tuli lopulta hankittua. sopii varmaan kolmelle paremmin takahytin ansiosta, mutta sisusta ja muut ratkaisut ovat toki makuasioita. hyvin on pärjätty merellä reilummassakin tuulessa, joten ihan ok vene.

Äänestä

kolmelle kasitonninen, kahdelle seiskasatanen. ei tartte kokoajan leikkiä patjoilla ja köökin pöydällä ja 8000 o parempi ajaa, ota isoimmalla koneella.
ps. 12v ilmastointilaite koneen käydessä tekee olemisen helteellä oikein mukavaksi...

Äänestä

Nojuu, kolmisen vuotta ajeltiin 700:lla vaimon kanssa kunnes vaihdettiin isompaan. Kaksi henkilöä reissaa yöpymisineen kohtalaisesti 700:lla ja jos on kolmas mukana niin ahtaaksi menee valitettavasti. Kaksi aikuista saa menemään keulapunkkaan jatkopalalla ja yhden max 150 senttisen saa alaslasketulle pöytäpunkalle. Päiväreissuja ollaan tehty viidellä henkilöllä niin että jokaisella oma paikka veneessä. Ihan mukava taloudellinen vene, vaikka muut usein valittaakin ajettavuutta/merikelpoisuutta/vedenroiskimisia. Itse en häiriintynyt edellämainituista asioista. Bellat on vähän niinku "asennekysymyksiä" mitä niillä veneilyyn tulee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielipiteitä? kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia tämän palstan lukijoilla on kyseisistä Bella malleista? Ainakin niitä näkyy liikkeellä tolkuttoman paljon, joten kannatusta ilmeisesti löytyy. Sen verran olen itsekin lukenut netistä, että kyseessä ei mikään huippupurkki ole. Itseä kiinnostaa lähinnä soveltuvuus kolmen hengen käyttöön merellä alle 10 m/s tuulessa. Hinnat tänäpäivänä sijoittunee 12000-16000€ välimaastoon tapauksesta riippuen. Onko koneen kestosta millaisia kokemuksia? (Yanmar 34hv yleisin)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu