Konserttitaltiointia kuuntelin

Janna@

Kuuntelin Tapanin konserttitaltioinnin, joka on nauhoitettu viime syksynä Jävenpäässä. Lähes sanattomaksi vetää. Sen verran mykistävän komeita ja kauniita tulkintoja Tapsa vetäisee.
Kuunnelkaapa vaikka herkkääkin herkempi tulkinta SYYSLAULUSTA ( se on konsertin alkupuolella).
Tai huikean komeat tulkinnat kahdesta Romanssista eli Munkkiniemen kreivi- elokuvan tunnussävelmästä, sekä Tsaikovskin säveltämästä Romanssista ( Kuultavissa konsertin toisella puoliskolla).

Ei voi kun ihastella sitä miten upeana hänen ääneensä on säilynyt aivan ja iän myötä jopa vaan parantunut kaikenaikaa.

http://www.tapanikansa.fi/mp3/jarvenpaa.mp3

7

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lore-lai

      Eka puoliaika oli vähän tylsä. Laulut liikaa samankaltaisia. Toinen puolisko oli paljon parempi ja siinä oli vaihtelevampia lauluja. Aika mahtava esitys Tapsalta siinä lopussa kuultu "Laulu se on iloni ja työni. Sovituskin oli hieno ja aika erikoinen.
      On sillä Tapsalla vaan niin perhanan komee ja taipusa ääni. Veti aika kovaa ja korkealta Leif Fagerin Romanssin siinä yhdessä kohtaa.

    • Jivejalka1

      Kyllä rahkeita ja kapasiteettia äänessä löytyy ! Ihmeellistä muuten, että Tapsa saa äänensä kuulostamaan eri lauluissa niin erillaiselta. Osaa käyttää sitä ääntänsä monipuolisesti ja laaja-alaisesti, nii ettei lopu äänivarat heti kesken, kun vertaa moniin muihin iskelmälaulajiin esimerkiksi. Siitä huomaa ja kuuleekin just sen , että Tapsa on laulua opiskellut ja ääntään kehittänyt.
      jk.Olipa muuten aika hengästyttävä meno ja meininki R-A-K-A-S biisin aikana .

      • Olin tuolla Järvenpää konsertissa ja R-A-K-A-S laulu, kun alkoi Tapsa kävi pyytämässä eturivistä kolmea naista esiintymislavalle, kaksi niistä naisista lähti Tapsan mukaan esiintymislavalle, ja siellä sitä menoa riitti, Tapsa yritti saada sitä kolmattakin naista sinne kanssaan laulamaan ja tanssimaan, mutta se kolmas ei lähtenyt.

        Tuon R-A-K-A-S laulun aikana Tapsa välillä johti orkesteria, ja välillä palasi tanssimaan naisten kanssa, ja välillä oli polvillaankin esiintymislavan reunalla… ja kävi välillä niiden naisten takanakin tanssimassa.

        Oli huippu esitys, ja se kuuluu tuosta äänitteestä. Ja muutenkin Järvenpään konsertti oli huippu.

      • Lorujaje
        uralin kirjoitti:

        Olin tuolla Järvenpää konsertissa ja R-A-K-A-S laulu, kun alkoi Tapsa kävi pyytämässä eturivistä kolmea naista esiintymislavalle, kaksi niistä naisista lähti Tapsan mukaan esiintymislavalle, ja siellä sitä menoa riitti, Tapsa yritti saada sitä kolmattakin naista sinne kanssaan laulamaan ja tanssimaan, mutta se kolmas ei lähtenyt.

        Hitsit, että olisi ollut upeeta olla paikanpäällä se meno ja meininki kokemassa. Miksei tuollaisissa konserteissa voi koskaan olla televisiokamerat kuvaamassa.

      • tempo99
        uralin kirjoitti:

        Olin tuolla Järvenpää konsertissa ja R-A-K-A-S laulu, kun alkoi Tapsa kävi pyytämässä eturivistä kolmea naista esiintymislavalle, kaksi niistä naisista lähti Tapsan mukaan esiintymislavalle, ja siellä sitä menoa riitti, Tapsa yritti saada sitä kolmattakin naista sinne kanssaan laulamaan ja tanssimaan, mutta se kolmas ei lähtenyt.

        Tuon R-A-K-A-S laulun aikana Tapsa välillä johti orkesteria, ja välillä palasi tanssimaan naisten kanssa, ja välillä oli polvillaankin esiintymislavan reunalla… ja kävi välillä niiden naisten takanakin tanssimassa.

        Oli huippu esitys, ja se kuuluu tuosta äänitteestä. Ja muutenkin Järvenpään konsertti oli huippu.

        Loistoluokan lavaesiintymistä ja laulamista. Sitä Tapsa tarjoaa.

      • OK.
        uralin kirjoitti:

        Olin tuolla Järvenpää konsertissa ja R-A-K-A-S laulu, kun alkoi Tapsa kävi pyytämässä eturivistä kolmea naista esiintymislavalle, kaksi niistä naisista lähti Tapsan mukaan esiintymislavalle, ja siellä sitä menoa riitti, Tapsa yritti saada sitä kolmattakin naista sinne kanssaan laulamaan ja tanssimaan, mutta se kolmas ei lähtenyt.

        Tuon R-A-K-A-S laulun aikana Tapsa välillä johti orkesteria, ja välillä palasi tanssimaan naisten kanssa, ja välillä oli polvillaankin esiintymislavan reunalla… ja kävi välillä niiden naisten takanakin tanssimassa.

        Oli huippu esitys, ja se kuuluu tuosta äänitteestä. Ja muutenkin Järvenpään konsertti oli huippu.

        Siitä(kään) konsertista ei sitten tunnelmaa puuttunut :o)

      • Fågelskog
        OK. kirjoitti:

        Siitä(kään) konsertista ei sitten tunnelmaa puuttunut :o)

        Kovin tavalliselta Tapani Kansan ääni kuulosti. Kovin ihmeelliseltä kuulostaa puheet upeasta tulkinnasta ja äänen parantumisesta. Kovin oli yksitoikkoista laulua. Ääni on huonontunut viimeisen 20-vuoden aikana paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      6156
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      3992
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3353
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2878
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2287
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2282
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1916
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      24
      1759
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      28
      1524
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1382
    Aihe