Saigon+PhanThiet kertomus 3-osa

mikah2

Toinen pvä Mui Ne hotellialueella jolla myös oma nimi (en nyt muista mikä). Aamupala Sunny Beach Resortissa oli ekaa krtaa työnalla. Aamupalalla oli seisovapöytä; aasialaista ruokaa alta lämmitetyissä tarjoilualtaissa. Osa oli ihan kylmää kun tulet sammuneet ja osa taas kelvollisen makuista. Kokki teki halutunlaiset munasörsselit pannulla, otettiin 2-munan omeletit jossa kinkkua, tomaattipaloja ja sipulipaloja - täyttävä ja hyvänmakuinen. Jälkiruoaksi tuoreita hedelmiä ja erilaisia pikkukakunpaloja. Tuoremehut olivat aidoista hedelmistä, kahvi super vahvaa ja tee Liptonia.

Ostimme uikkarit yhdestä läheisestä kaupasta; KimShop, jossa vaihtoivat myös rahaa melko hyvällä kurssilla; 25000vnd=1€.

Iltapvästä lähdimme mopolla Mui Ne'een varsinaiseen kalastajakylään. Ajoimme "keskustan" läpi tajuamatta että se oli kylän keskus, kertoo myös kylän suuruudesta turistin silmään. Kävimme kääntymässä Mui Ne'n niemen kärjessä, johon oli tuotu busseilla Aasialaisia turisteja. Rannalla myytiin mm. isoja mustekaloja, jotka sai mm. grillattuna mutta kun "kokkien/rantaravintolan" hygieniataso oli heikko – emme ostaneet näitä herkkuja (nämä mustekalat olivat isoimmat koko matkalla). Paikallinen kaveri osoitti iloisesti meille suunnan takaisin päin, kun kyselimme keskustaa. Mui Ne'n tori oli kiinni kun kello oli jo 19:00 tienoilla.

Kotimatkalla menimme seafood-ravintolaan, jossa söimme isopäisen tuoreen/elävän kalan (240.000vnd/kg). Kala n. 700gr. grillattiin muttei ollut paljoa syömistä kun sillä oli iso pää, nimeä ei muista mutta valkoista lihaa. Onneksi otimme riisin ja water spinach with garlic annokset, jotka veivät nälän. Kaljaksi valittiin kolme pikku pulloa Tiger kaljaa, tuopissa isot jääkimpaleet jotta kalja kylmenisi.

Suurimmassa osassa ravintoloissa on kalja viileän lämmintä joten jääpalat on tarpeen. Parasta hinta/laatua on muuten Saigon green kalja, 0,45cl pullon hinta vaihtelee 10000-18000vnd ravintoloissa. Ihmeellistä että 10000vnd myös ns. pikkukaupoissa. Heineken on täälläkin olevinaan parempaa kaljaa ja muutaman tuhat vnd'tä kalliimpaa. Vinkkinä mainittakoon ettei täällä/kuten Aasiassa välttämättä tilata omia annoksia vaan yhteisiä annoksia. Yksi iso kala, paistettu vesipinaattiannos ja riisiannos riittää kahdelle. Kannattaa syödä yhdellä kerralla vähemmän ja sitten vaikka useammin. Ei tule ähky ja väsy kuumuudessa. Samoin pitäisi juoda koko ajan myös vettä ja sokeripojaisia juomia sekä napostella suolapähkinöitä. Myös bakteerikannan ylläpitäminen (ei tule ripulia, jne maha/suolistovaivoja) pitää aloittaa 1-2 vkoa ennen matkaa maitohappobakteeri-pillereillä. Niitä sitten napsii aamulla tyhjään mahaan ja tarpeen mukaan niin pysyy suolistot kunnossa.

Lopulta tuli hetki kun piti aloittaa kotiinpäin tuleminen. Ostimme bick-up bussikuljetuksen 75.000vnd/henkilö hintaan, jossa hakivat hiace-bussilla hotellilta ja sitten kohta siirryimme normaaliin isoon bussiin. Bussi ajoi Saigon’in keskustaan Tässä bussissa ei huudatettu televisiota, mutta toisaalta penkit olivat muoviset ja pers’puoli hikosi matkan varrella. Mutta-mutta tämä vaihto-ehto oli paljon halvempi ja suora reitti, eli ei kannata lähteä Saigonista pohjoisen bussi-aseman kautta vaan ottaa matkatoimistosta suora reitti Saigon-MuiNe hotelli.

6

2255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lähetimme n 15 postikorttia Sunny Beach Resortin respan välityksellä Suomeen päin n. kuukausi sitten. Laitoimme "by Airmail" viitteenkin kortin yläreunaan. Kortteja ei vain näy.

      Pistin viestin hotellille ja kehuivat laittaneensa postin eteenpäin kuten kuuluu sekä että vain postitoimisto tietää enemmän.
      => ompa vastaus turistille, mitenkä lähden postitoimistoon ottamaan yhteyttä !

      • kusti polkevainen

        Moi me olimme Hanoissa ja lähetimme jätimme hotellin respaan läjän postikortteja Suomeen lähetettäväksi 31.8.08. Kortit tulivat perille tammikuun puolessavälissä 2009 eli reilu neljä kuukautta meni. Olivat kirjattu lähetetyiksi Hanoista joulukuun 12. eli oli respan jamppa sössinyt ja unohtanut kuitenkin kortit johonkin pöytälaatikkoon, mutta tulivatpahan perille lopulta. Olipahan saajat vähän ihmeissään vaan kun tuli tammikuussa korttia =D


      • satunnainen matkailija

        Olimme Phan Thietissä helmikuussa ja päätettiin kerrankin lähettää kavereille kortit.
        Olimme jo tosin tulleet kotia kun kortit tuli. Korttien tulo tänne kesti viikon verran.


    • Mui Nessa kävin minäkin

      Mekin aloitimme maitohappojen nappailun jo viikkoa ennen matkaa, mutta yhteistuumin lopetimme ne heti perillä, koska meillä molemmilla ikävänä sivuvaikutuksena oli vatsan turpoaminen, kipeytyminen ja ilmavaivat. Oli muuten tuskainen 14 tunnin lento, kun housujen nappia ja vetskaria piti avata paisuvan vatsan tieltä, ja piereskellä puolisalaa kun koneessa suurin osa porukasta nukkui. Lopetin tosiaan heti perillä pillereiden ottamisen ja maha rauhottui samantien. Eikä kyllä vatsavaivojakaan onneksi tullut, vaikka söin estottomasti kaikkea mahdollista. Yhden kerran tuli normaalia löysempi tuotos, mutta Imodium korjasi senkin.

    • operaatiovietman

      Olipa hauskaa lukea kertomustasi! Hienoa, että jaksoit sen tänne kirjata, on varmasti hyödyksi monelle Vietnamiin suuntaajalle. Me itse olimme Vietnamissa helmikuussa, tarina löytyy täältä http://operaatiovietman.blogspot.com/

      • Namviet

        Hauska juttu tuokin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe