lehtien uutisoinnit

Miksi taas tänään SK kirjoittaa "pelastuja-Benin" eli viimeisen sastamalan hevosista, jota ei tapettu, päässeen laitumelle, kun taas LS uutisoi Benin pian pääsevän laitumelle?

Eikö ko. hevosten olisi koko ajan pitänyt olla laitumella tai pihatossa ja miksei kavioita vuoltu heti kun hevoset tänne tuotiin, kohta kuukausi sitten eli 24.6.?

Ja miksi uutinen oli siihen tyyliin, että kuudesta hevosesta viisi kuoli siksi että niitä oli rääkätty? Sehän ei ole totuus, vaan niiden vaiheet "pelastumisen" jälkeen ovat vähintäänkin sekavat.

Ensin ell Moisalan mielestä ne oli kamalasti rääkätty, mutta kaikkia ei kuitenkaan heti lopetettu, eli eivät niin huonossa kunnossa olleet. Vain kolme lopetettiin.

Sitten uutisoitiin että loput kolme pitää lopettaa, kun ei niillä ole ottajia (vaikka oli, siitä oli taas eri uutinen) ja tiedetään monen kyselleen mutta ei kelvanneen eskolaisille.

Niissäkään kolmessa ei ollut suurempaa vikaa, vain ulkoloisia ja pitkät kaviot.

Sitten Esko osti hevoset. Luultiin jo että kaikki saavat elää. Mutta ei. Niistäki kaksi piti lopettaa (miksi?)

Saa nyt nähdä miten tämän viimeisen eli Benin käy? TOIVOTTAVASTI HYVIN, eli pääsee ymmärtäväiselle omistajalle.
7173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vuosia jo on annettu ilman korvausta vanhempia hevosia (voi olla nuoriakin) aivan ilmaiseksi, koska teurastamot on kaukana ja kaikki maksaa. Lopettaminenkin on kallista, saatikka hautaaminen/polttaminen. Oliko se Honkajoella lähin raatojen polttopaikka?

Äänestä

sitten sen asian kanssa, kun puhutaan että ori olisi päässyt huostaanottotilanteessa tamman kimppuun ja tamma olisi luonut varsansa? Esko ry:n tiedotteen mukaan "Lv-tamma ei ole varsonut tai luonut varsaa 12.6 ilta -26.6 aamu välisenä aikana." Joku puhuu paskaa, mutta kuka ja miksi?

Äänestä
  • "– Asia tuli tietooni keskiviikkona. Kun omistajaa ei tavoitettu, menimme paikalle perjantaina. Eläinsuojelurikoksesta ei ollut varsinaista epäilyä, sillä ulkona olleet kaksi hevosta olivat varsin hyväkuntoisia, Katri Moisala kertoo. "

    Eli ainakin kaksi hevosta oli alunperin varsin hyväkuntoisia!

    Äänestä

  • totesi: kirjoitti:

    "– Asia tuli tietooni keskiviikkona. Kun omistajaa ei tavoitettu, menimme paikalle perjantaina. Eläinsuojelurikoksesta ei ollut varsinaista epäilyä, sillä ulkona olleet kaksi hevosta olivat varsin hyväkuntoisia, Katri Moisala kertoo. "

    Eli ainakin kaksi hevosta oli alunperin varsin hyväkuntoisia!

    "Eläinsuojelurikoksesta ei ollut varsinaista epäilyä, sillä ulkona olleet kaksi hevosta olivat varsin hyväkuntoisia, Katri Moisala kertoo. "

    Mitkähän kaksi ne niistä olivatkaan. Aikamoinen soppa tämä ja mikä oikein on alkuperäinen totuus asiassa. Miksi TK selosti, että ei ole ennen käyttänyt sanaa eläinrääkkäys, mutta nyt käyttää.

    http://www.ls24.fi/raumajaalue/hevoset_jätetty_törkeästi_heitteille_eurassa_2084403.html

    Julkisuutta ainakin on saatu ja roppakaupalla, se tuli juuri kreivin aikaan, kun eläinkoti vaihtoi vetäjää.

    Äänestä

Joihin olisi hyvä saada vastauksia.

Muualta poimittuja: "Alueviestissä kirjoitettiin että hevoset osti Junnilalta bulvaani joka myi ne vielä samana päivänä Esko ry:lle. Huijausta tämä on koko juttu, laittakaa vinkkiä vaan lehtiin tekin, alueviestissä jutun lopussa jo lukikin että "ulkopuolista asiassa jaa ihmetyttämään mm.se, että hevosille olisi vielä viime viikolla ollut tarjota useitakin hoitopaikkoja, mutta että lopulta niistä tehtiin tarjous bulvaanin välityksellä taholta, jolla taas on kytköksiä euralaiseen hoitopaikkaan.

Hei, oisko TK ollut yhteydessä hevosten omistajaan poliisien tietämättä asiasta... vai miksi poliisit ei tavoita, yksityishenkilö kyllä??

Ihan pimee juttu tämä, täytyy vaatia poliisilta TK:n touhujen selvittämistä, ja eikös poliisitutkinta ole nyt ohi, joten kuvat pitäisi saada julki? Ainakin alueviestissä sanotaan: asiaa koskeva poliisitutkinta on nyt ohi ja aikanaan asia päätynee syyteharkintaan.

Lisäksi lehdessä sanotaan poliisien tarjonneen hevosia takaisin omistajalle mutta hän oli kieltäytynyt "kun ei ole niitä poiskaan vienyt".

Ja, että "myöhemmin paljastui, että ostaja olikin eläinsuojeluyhdistys Eskon asiamies, bulvaani. Yhdistys tarkastutti nämä neljä hevosta ulkopuolisella eläinlääkärillä, joka sitten määräsi niistä kolme lopetettavaksi.""

""Maanantain 29.6 - torstain 2.7.09 välisenä aikana paikallinen virkaeläinlääkäri ja poliisi olivat yrittäneet tavoittaa viimeisimmän kerran Timo Junnilaa jotta he olisivat voineet keskustella hevosten asioista ja saattaa hänelle tiedoksi mahdollisia asiaa koskevia hallintopäätöksiä.

Tässä he eivät kuitenkaan saamieni tietojen mukaan olleet onnistuneet"

"Timo Junnila on myynyt hevoset ( 3 kpl), joita ei tosin Hippoksen tietojen mukaan edes omista, omasta tahdostaan yksityishenkilölle 2.7.09 , 1000 euron hintaan.

Ostaja on maksanut kauppasumman käteisellä kaupantekohetkellä.

Osapuolet ovat tehneet kaupasta kirjallisen sopimuksen.

Eläinsuojeluyhdistys ESKO ry osti hevoset em. yksityishenkilöltä samana päivänä.
"

Poliisit eivät siis tavoittaneet Junnilaa, mutta tämä "yksityishenkilö" tavoitti...? On ne vaan aika agentteja.

"...kuitenkaan saamieni tietojen mukaan..." Jos allekirjoittaneita on kolme, olisi kait heiltäkin sitä kannattunut kysyä?"

""Hevoset ovat olleet koko ajan ammattilaisten hoidossa ja eläinlääkäreiden valvonnassa."

Miten ihmeessä sitten 2 laitumelta "löydettyä" hyväkuntoista hevosta pääsi eläinkodissa niin huonoon kuntoon, että ainakin toinen niistä jouduttiin lopettamaan?

"Perjantaina 3.7 kaksi lv-oria lopetettiin eläinsuojelullisista syistä ESKO ry:n hallituksen ja eläinlääkärin päätöksellä.Asiasta on annettu tiedote medialle 3.7.09 illalla."

Miksei missään kerrota, mikä näitä hevosia vaivasi (muu kuin eläisujelullinen syy)?"

"Uskoisin kuitenkin ettei ESKO saa elukoitaan TK:n (Kirpun) tiloissa ilmaiseksi pitää vaan se maksaa, uskoisin että aika ruhtinaallista vuokraa joka kuukausi, TK:lle, joka istuu samalla ESKO.ry:n hallituksessa mm. päättämässä vuokran suuruudesta...ei siinä paljon voittoa pääse syntymään... "

"Onko ESKO kilpailuttanut muita mahdollisia tiloja, missä näitä löytöeläimiä voitaisiin pitää? Vai onko hallitus, jossa TK itsekin istuu, päättänyt vuokrata tilat ilman kilpailutusta suoraan TK:lta/Kirpulta? Olisi voinut halvempiakin paikkoja olla, ja kerättyjä avustuksia säästynyt siihen itse tarkoitukseen, eikä mennyt TK:n pussiin vuokratulona..."

Äänestä
  • Kun Eläinsuojeluyhdistys Esko ry:stä tullut aputoiminimen avulla yhdessä Eskon eläinkodin kanssa yksityinen YRITYS.
    Hoitakoot eskolaiset bisnekset ihan itse, ilman rahankeräyslupaansa.

    Osaa ne "eläinsuojeluihmiset" junailla asioita niin, etteivät edes viranomaiset pysy perässä!

    Höpötetään mitä höpötetään mutta Kaupparekisterin mukaan kaikki siis:
    Kirpun eläinkoti
    Eskon eläinkoti
    Eläinsuojeluyhdistys Esko ry ovat YRITYKSIÄ, siis sitten nähdä koska eläinsuojeluyhdistys Esko ry on vain eläinsuojeluyhdistys Esko, jonka jäsenet itse kukin vastaavat omista tekemisistään, eikä enää yhdistyksenä (koko sakki).

    Mieluiten olkoon antamatta mitään tiedotuksia lehdille, kas kun eivät monet muutkaan saa samaa "mainostilaa".
    Mutta ei ehkä ole tunkua hoitoon tulevista eläimistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taas päin mäntyä kirjoitti:

Miksi taas tänään SK kirjoittaa "pelastuja-Benin" eli viimeisen sastamalan hevosista, jota ei tapettu, päässeen laitumelle, kun taas LS uutisoi Benin pian pääsevän laitumelle?

Eikö ko. hevosten olisi koko ajan pitänyt olla laitumella tai pihatossa ja miksei kavioita vuoltu heti kun hevoset tänne tuotiin, kohta kuukausi sitten eli 24.6.?

Ja miksi uutinen oli siihen tyyliin, että kuudesta hevosesta viisi kuoli siksi että niitä oli rääkätty? Sehän ei ole totuus, vaan niiden vaiheet "pelastumisen" jälkeen ovat vähintäänkin sekavat.

Ensin ell Moisalan mielestä ne oli kamalasti rääkätty, mutta kaikkia ei kuitenkaan heti lopetettu, eli eivät niin huonossa kunnossa olleet. Vain kolme lopetettiin.

Sitten uutisoitiin että loput kolme pitää lopettaa, kun ei niillä ole ottajia (vaikka oli, siitä oli taas eri uutinen) ja tiedetään monen kyselleen mutta ei kelvanneen eskolaisille.

Niissäkään kolmessa ei ollut suurempaa vikaa, vain ulkoloisia ja pitkät kaviot.

Sitten Esko osti hevoset. Luultiin jo että kaikki saavat elää. Mutta ei. Niistäki kaksi piti lopettaa (miksi?)

Saa nyt nähdä miten tämän viimeisen eli Benin käy? TOIVOTTAVASTI HYVIN, eli pääsee ymmärtäväiselle omistajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu