anot ylläpidolta bannia sellaisille palstalaisille, joiden kommentteja sinä itse poistat asiattomalla ja täysin sääntöjen vastaisella tavalla?
Miksi Moppi
Kerro meille
88652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 88
Vanhimmat
vl-kasvatuksen ja imenyt itseensä perkeleellisiä vl-valheoppeja.
En ole anonut bannia Melperille enka Vakakselle. Heidän viesteistään on tullut niin paljon käyttäjävalituksia, että ylläpito on päättänyt laittaa herrat jäähylle.
Sensijaan tein kymmeniä bannipyyntöjä hävyttömistä ja ala-arvoisista mollausviesteistä muutama päivä sitten. Joihin bannit ovat kolahtaneet, tutkailkoot tuntoaan.
Melperin avauksen "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa"?
Eivät kaikki täällä voi (eikä ole tarvettakaan!) olla SRK-mielisiä. Miksi rajoitat vapaassa maassa vapaata keskustelua? Ry:llä ei tietenkään saa keskustella lainkaan, mutta täällä olemme vapaampia. Miksi et käsitä sitä?
Vielä kysymykseeni jonka aamulla sinulle esitin sinun omassa aloituksessasi. Nyt sitä aloitusta ei löydy, ja en tiedä oletko siihen vastannut.
Kysymys siis kuului. Mikä on sinun ja ylläpidon poistolinja tällä palstalla? Palstalaisiin kohdistuva herja saa palstalla olla ja sitä ei kukaan poista. Kuitenkin täältä on poistunut liuta muita kommentteja, mutta tuo saa vain olla.
Kirjoittajien arviointi ei kuulu tämän palstan aihepiiriin, vaan täällä kuuluisi keskustella vanhollislestaadiolaisuudesta. Ja jos tuon avauksen tekijä pitää tuota huumorina, että ottaa Alpon uskon pilkkansa aiheeksi, niin kyllä vaan täytyy ihmetellä.
Mielestäni tuollaiselle herjaajalle voisit myös anoa bannia. Miksi kyseinen avaus mielestäsi kuuluu tälle palstalle josta laitan alle lainauksen. Olen ihmetellyt asiaa myös ylläpidolle. Jos tuolle edes saisi perustelun miksi palstalaisiin kohdistuva herja pysyy palstalla, kun poisto perusteluita ei tunnu kukaan antavan.
Tässä lainaus:
"En Kirjoittanut: millään malta / Eilen / klo 09:22
olla profiloimatta kirjoittajia;
Ei pahalla;
Aloitetaan A:sta Admata : tiedän kaiken,olen aina oikeassa ;-)
A--ankka: Kallistunko ekumeniaan ?
D--Devoit: Välillä olen eksyksissä oleva pikkupoika :-D
E--Emmalia: puen sanani sivistyksen kaapuun kritisoidessani vl.uskoa :-)
H--hys,hys: voi kun pääsisin näistä samoista aiheista, jotka kalvaa :-)
K--Kempeleläinen: profeetta, joka tiedän asiat, aina en muista katsoa mitä näppäimistöltä tulee :-)
L--Lyyleri: annan lyhyet napakat kommentit :-D
M-- melperi: toivottavasti en silti kirjoita vihassa :-)
M--mulberg: oikeinkirjoitus on minulla hallussa; voi kun se oikea usko hävisi muutama vuosikymmen sitten ?
W--weha : seison suorana mielipiteeni takana :-)
Ei kai tässä mitään poiston aihetta ole. Kai huumoriakin saa olla."
ei minusta ainakaan
Arviointi mielestäni tämän palstan aihepiiriin? Kyllä siinä oli pahojakin juttuja, jos niitä ei kaikki pidä pajoina, niin ei se oikeuta siihen, että herja saa palstalla olla.
Kummallista on, että seriffi ei siedä itseensä kohdistuvaa arvostelua, vaan poistaa ne kiireen vilkkaa. Mutta seriffi hyväksyy kyllä palstalisiin kohdistuvan herjan, ja niitä ei vaivaudu poistamaan.
Oikeastaan tuossa "huumoripljäyksessä" suurimman pilkan saivat osakseen Admata, Hyshys ja Alpo.
vaan huumoria
sinä itse puolustit sitä Mopin hävytöntä herjaajaa jonka viestit oli oikeasti herjoja.
onko sulla nyt jotenki piuhat sekaisin?
"sinä itse puolustit sitä Mopin hävytöntä herjaajaa jonka viestit oli oikeasti herjoja."
Josta minua syytät. Alan olemaan totaalisen kypsä myös tähän minunkin jatkuvaan syyttelyyn, ja mitään perusteluja ei koskaan saa, vaan pelkkää ivaa ja syytöksiä.
Se kuka nuo kommentit kirjoitti, niin hänelle ne ovat huuomiria, ja näköjään muillekkin. Mutta se mitä joku toinen pitää huumorina, niin toinen näkee sen herjana. Moppihan on saattanut sitten myös erehtyä, ja ei ole ymmärtänyt häneen kohdistuvaa huumoria vaan on pitänyt sitä "häiriintyneiden herjaajien" herjana.
Joka tapauksessa tosi on se, että tämän palstan aihepiiriin ei kuulu palstalaisten arviointi, vaan täällä kuuluu keskustella vanhollislestaadiolaisuudesta, ja siinä jo riittävät poisto perusteet.
"onko sulla nyt jotenki piuhat sekaisin?"
Miettimään, että voisinhan oikeastaan "tehdä Mopit", ja alkaa selvittämään onko meillä palstalsilla mitään oikeuksia.
Jos Eniro järjestää tällaisia yleisiä keskustelupalstoja joissa kaikilla pitäisi olla tasavertainen mahdollisuus keskustella, niin onko se todellakin oikein, että Eniro voi kohdella osaa palstalaisista täysin ala-arvoisesti, ja suosii tietynlaista näkökantaa palstalla.
Tuo minusta ampuu jo tosi pahasti yli, että keskustelupalstoilla sallitaan vaikka minkälainen kielenkäyttö ja herja, jos se kohdistuu siihen puoleen jonka puolella ei ainakaan Eniron ylläpito yhtään ole, eivät edes kuuntele jos on jotain "valittamista". Sekä käytös palstalaisia kohtaan on ollut hyvinkin kyseenalaista ylläpidolta, se hyväksyy jopa vilpin uskonnollisella palstalla.
etten voi näyttää niitä sun puolusteluviestejä kun ne oli poistetuissa ketjuissa.
tällä palstalla sallitaan kevennyksiä ja semmosina muutkin kai tuota ketjua pitää kun eivät siitä valita
"etten voi näyttää niitä sun puolusteluviestejä kun ne oli poistetuissa ketjuissa."
Avausta joka on nyt poistettu jostain syystä. Postuuko ne juuri sen vuoksi, että sitten voi esittää palstalaisia kohtaan valheelliisia syytöksiä kun mitään ei voi toteen näyttää? Miksiköhän tuo Mopin avaus on täältä poistunut, ei voi kun ihmetellä sitäkin. No se on ollut Mopilla hyvin tavallista, että poistaa omat viestinsä.
Herjaajaa en siinä kyllä ole puolustanut, joten väitteesi on täysin valheellinen. Kerroin siinä omia kokemuksiani, ja niitä asioita joita pidän vääränä. Sekä huom! Kirjoitin jollekkin joka minua syytti siinäkin keskutelussa, että en pidä herjaajan toimia oikeana, että unohda se.
Jostain kumman syystä, meistä jotkut palstalaiset ovat joutuneet valheellisten syytösten kohteeksi, ja ivakin alkaa olla jo aika härsikiä.
viesti näy tuossa ketjun viestimäärässä eikä ketju noussut ylös
kokeilen näkyykö tämä viesti
"tällä palstalla sallitaan kevennyksiä ja semmosina muutkin kai tuota ketjua pitää kun eivät siitä valita"
Silloin kun pilkka kohdistuu vl-liikkeen ulkopuolisiin, paitsi Hyshys on vl, mutta suhtautuu kriittisesti joihinkin vl-opin kohtiin, ja on usein saannut pilkkaa palstalla osakseen.
Kirjoittajien arviointi ei kuulu palstan aihepiiriin, ja siinä jo kylliksi perustelua poistolle. Piste.
sun puolusteluviestejä juuri siinä Mopin avaamassa ketjussa
kahdessa eri ketjussa niitä kuitenkin oli ja molemmat ketjut on poistuneet
et kai sentään tosissas väitä ettet ole muka niitä puolusteluviestejä kirjoittanut?
jos niin teet niin valehtelet häikäilemättä. miten ilkeät? monet ihmiset ennätti ne viestit lukea ja tietävät
puolustit niissä herjaajaa kovasti ja tosissas. sanoit että hän on vain saanut mitan täyteen Mopista ja kirjoittaa vihapäissään ja se on ymmärrettävää
sheriffin herjaamisen ja puolustat sitä?
"et kai sentään tosissas väitä ettet ole muka niitä puolusteluviestejä kirjoittanut?
jos niin teet niin valehtelet häikäilemättä. miten ilkeät? monet ihmiset ennätti ne viestit lukea ja tietävät
puolustit niissä herjaajaa kovasti ja tosissas. sanoit että hän on vain saanut mitan täyteen Mopista ja kirjoittaa vihapäissään ja se on ymmärrettävää"
En ole puolustanut herjaajaa. Olen kertonut niistä asioista joita pidän vääränä Mopin toiminnassa, ja se ei ole herjaajan puolustamista, vaan minu omia mielipiteitäni.
Ymmärrä, että kaikilla ihmisillä ei pinna riitä, ja kun kokevat vääryyttä tapahtuneen, niin he eivät pysty pitämään kiukkuaan sisällä, ja uskon, että siitä on saannut alkunsa tuo Mopin herjaaminen.
Meitä on useampia palstalaisia jotka emme hyväksy Mopin toimintaa kaikilta osin, ja olemme sen sanoneet. Mutta se ole herjaajan puolustamista. Osa meistä osaa hillitä kiukkunsa pidempään, osalla taas pinna palaa herkemmin.
Tämä alkaa olla jo sairasta, että viestejä poistetaan, ja sitten niiden perusteella aletaan syyttämään kirjoittajia valheellisesti:( Jotain kieroa tässä koko touhussa on!
"no miksi sinä sitten uusi Kirjoittanut: sallit / Tänään / klo 23:31
sheriffin herjaamisen ja puolustat sitä?"
En salli ihmisten herjaamista, ja siksi ihmettelen kun tuokin yksi avaus saa palstalla olla jossa palstalaisia herjataan, siksi olen siihen avaukseen myös puuttunut.
nimenomaan sitä herjaajaa, älä viitsi valehdella!
en jatka tätä enempää, itse omassatunnossa tiedät ja ne tietää jotka niitä viestejä luki
johan on kumma kun ihminen kirkkain silmin väittää tehtyään tekemättömäksi
huh huh
hyvää yötä!
kun hänen herjaamisen sallit?
hyvää yötä vain!
"KYLLÄ SINÄ KUULE uusi Kirjoittanut: PUOLUSTIT / Tänään / klo 23:42
nimenomaan sitä herjaajaa, älä viitsi valehdella!"
En ole edes lukenut kyseisen herjaajan viestejä, niin en voi häntä mitenkään puolustaa.
Olen vain tuonnut esille omat rehelliset mielipiteeni. Ihmisiin kohdistuvaa herjaa en hyväksy, joten pidä se mielessäsni. Itse olen sitä mieltä, että asioiden kuuluu riidellä, ei ihmisten.
niin epärehellisen kuvan itsestäs että mua ainakin hirvittää
en voi sitä tulkita muuten kuin että valehtelet itselles ja selität itselles mustas valkoiseksi
mutta se on sinun päänsärky
mielenkiintoista olis kyllä jatkaa tätä ja katsoa miten selität itselles itseäs viesti viestiltä viattomammaksi
onko se sun tapa?
"eikö sheriffi uusi Kirjoittanut: ole ihminen / Tänään / klo 23:44
kun hänen herjaamisen sallit?"
Ja en salli hänenkään herjaamista. Mutta jos seriffi toimii väärin, niin saahan siitäkin sanoa. Se on asia josta sanotaan, ei ihmiseen kohdistuva herja. Ihmisethän voivat ja ottavatkin monesti opikseen asioista joita vääräksi sanotaan. Ainakin itse otan. Jos joku moittii minua jostain mitä teen väärin, niin en ota sitä herjana, vaan asiana joka on korjattavissa.
"niin epärehellisen kuvan itsestäs että mua ainakin hirvittää
en voi sitä tulkita muuten kuin että valehtelet itselles ja selität itselles mustas valkoiseksi
mutta se on sinun päänsärky"
Että en todellakaan lukenut niitä herjausviestejä joiden vuoksi sefu joutui kääntymään poliisin puoleen. Kerroin Mopin omassa keskutelussa vain omia mielipiteitäni. Jos joku on käsittänyt sen herjaajan puolustamiseksi josta itse en mitään tiedä mitä on herjattu, niin ei voi mitään.
moittinut sinua siitä mitä teet väärin
moitin siitä että valitat herjoista jotka ei oo mitään oikeita herjoja mutta puolustat oikeaa härskiä herjaajaa
moitin myös siitä että valehtelet ja kiellät puolustaneesi sitä herjaajaa
miksi et sitten ota näitä tekojas asioina jotka on korjattavissa vaikka ne sinulle vääriksi sanotaan?
"moitin siitä että valitat herjoista jotka ei oo mitään oikeita herjoja mutta puolustat oikeaa härskiä herjaajaa"
Millaista herjaa seriffiä kohtaan olen puolustanut? En todellakaan tiedä miten seriffiä on täällä herjattu.
Jos olen kertonut asioista joita olen pitänyt Mopin toiminassa vääränä, niin olen kohdistanut arvosteluni siihen asiaan, en Moppiin.
mutta onnistuit sulkeen silmäsi aina herja-avausten kohdalla ja luit ketjuja mutta vaisto sanoi sulle aina etukäteen mikä on herjaviesti ja hyppäsit sen yli etkä niin ollen ole nähnyt yhtään mitään?
just joo
"mutta onnistuit sulkeen silmäsi aina herja-avausten kohdalla ja luit ketjuja mutta vaisto sanoi sulle aina etukäteen mikä on herjaviesti ja hyppäsit sen yli etkä niin ollen ole nähnyt yhtään mitään?"
Herja-avauksia on ollut palstalla silloin kun en ole ollut täällä. Vasta Mopin viestista huomasin, että jotain häslinkiä on ollut.
Sinunkin kirjoituksesi ovat aika herajaavia, suoraan henkilöön kohdistuvia, joten toivottavasti Moppi anoo sinullekkin bannia:D
on kiusattu tääl kaikista eniten...mut ei nyt Vaniljaporsas-nickillä ollessani. Tosin olen huomannu että mun tekemiä viestejä poistetaan vaikka kirjoittaisin niitä eri nimimerkilläkin...
Vakasta. On todella outoa, että ylläpito on pistänyt hänet banniin. Hänhän vain kertoi avioerosta, ja siitä missä tilanteissa pitää sitä vääränä. Kipeitä asioita hänelle joista pitäisi voida puhua.
No, tietty hän juo viskiä, ja ehkä se on ollut bannin syy, koska vl-liikkeessä se on syntiä:D
Emmalia on tämän palstan pahin hurskastelija, varsinainen tekopyhä fariseus. Lisäksi tarpeeksi hölmö jotta tuo sen esiin tahattomasti joka käänteessä ja vaan seli-seli-selittää, vaikka toiset tuntee rankkaa myötähäpeää. Häneen ei kannata ruutia tuhlata. Anna olla.
"Emmalia on tämän palstan pahin hurskastelija, varsinainen tekopyhä fariseus. Lisäksi tarpeeksi hölmö jotta tuo sen esiin tahattomasti joka käänteessä ja vaan seli-seli-selittää, vaikka toiset tuntee rankkaa myötähäpeää. Häneen ei kannata ruutia tuhlata. Anna olla."
Vaikka pientä jäähyä:D. Selittelen kyllä silloin kovastikkin kun en hyväksy itseeni kohdistuvia valheellisia syytösiä. Mutta valheellista selittelyä yritän välttää, ja se ei ole tekopyhyyttä, vaan johtuu siitä, että tulisi huono omatunto valehtelusta.
"Lisäksi tarpeeksi hölmö jotta tuo sen esiin tahattomasti joka käänteessä ja vaan seli-seli-selittää, vaikka toiset tuntee rankkaa myötähäpeää. Häneen ei kannata ruutia tuhlata. Anna olla."
Kuinka paljon teitä toisia on tällä palstalla, jotka ette usko sitä mitä sanon, vaan luulette sitä selittelyksi, ja tunnette häpeää puolestani?
Ei siinä mitään, että häpeää toisen puolesta, sehän on ihan hyvä. Mutta sille toiselle kyllä mielestäni pitäisi kertoa miksi häpeää.
Et ilmeisesti ole vl, koska tunnet häpeää siitä kun olen mielestäsi tekopyhä fariseus. Toivon, vaan etten pilaa toiminallani teidän ei-vl ihmisten mahdollisuuksia tuoda asioitanne esiin. Voin hiljentyä, jos mielipiteistäni on haittaa heille jotka haluaisivat avoimesti puhua asioista.
mukaan olet ottanut minut hampaisiisi ja poistelet kirjoituksiani oudolla tavalla (vanhoillislestadiolaisten pyynnöstä?)? Esimerkkinä avaukseni "Etsikään ensin Jumalan valtakuntaa".
Toivon, että vastaat kysymykseeni. Älä vaan mene siitä, mistä aita on matalin ja poista tätä kommenttiani/ketjua. Silloin nolaat itse lopúllisesti palstalaisten silmissä.
Melperi
bannissa
ei kannata tuhlata ruutia
mitähän minäkin myöhään illalla väsyneenä rupesin jauhamaan
se oli vaan niin härskiä että meni yli jonkun rajan
onnistui, eikö olisi parempi bannata tuo suurvalittaja?
>> Emmalia on tämän palstan pahin hurskastelija, varsinainen tekopyhä fariseus. Lisäksi tarpeeksi hölmö jotta tuo sen esiin tahattomasti joka käänteessä ja vaan seli-seli-selittää, vaikka toiset tuntee rankkaa myötähäpeää.
tämän ketjun aiheesta, mutta onko sinulla admata tietoa, kuka tekee 24 syntilista-aloituksia?
..saisivat minusta aivan hyvin olla palstalla. Rumaa kielenkäyttöähän esiintyy myös Raamatussa ja Laestadiuksella. On taas eri asia jos käyttää kirosanoja väärin.
enkä puhu/kirjoita rumasti.
Minä käytän kohtalaisen terävää kieltä törkeitä vl-VALHEOPPEJA vastaan. Niin pitäisi kaikkien uskovaisten tehdä.
"Miten näiden nettikiusaajien kanssa sitten tulisi toimia?"
Ja miksi näitä ei ole meillä Hakomajassa? Siellä ei ole lainkaan kiusaajia vaikka Hakomajan lukijayleisö on varmaan suunnilleen sama kuin täällä. Uskoisin että jopa "vl-kermaporukka" seuraa sitä. Joten tässä pieni ihmettely Melperille. Miksi et kirjoittelisi Hakomajassa; siellä tavoittaisit todennäköisesti myös kohderyhmäsi?
valitettavasti en tänään kerkeä enempää mutta tässä nyt jotain
tuo viestis meni hurskastelussa vähintään Emmalian tasolle niin että kilpailette tittelistä
itsestäni sanon etten ole vl. se mikä mua ärsyttää on juuri tuo hurskastelu. sheriffin ootte ottaneet hampaisiin kateuksissanne ja mollaatte aina kun tarjoutuu pienikin tilaisuus ja omat arveluttavat tekonne selitätte NIIN valkeiksi että lukija tosiaan kiemurtelee myötähäpeästä
sitten. Emmalia ON puolustanut tuota herjaajaa ja kovasti ja monessa viestissä. jos luit ne viestit ja väität muuta niin valehtelet. jos et niitä lukenut ja väität semmosta mistä sulla ei oo tietoa niin valehtelet silloinkin.
ihmettelin vähän kun E. aluksi kirjoitti tuon minkä lainasit mutta rupes myöhemmin herjaajan puolustajaksi. ajattelin että se sai siitä niin hyvän herkkupalan Mopin mollaamiseen että tarttui siihen hanakasti. selitti että onhan se ymmärrettävää että joku on saanu niin tarpeekseen Mopista että kirjoittaa vihapäissään eikä ajattele mitä sanoo. siis syy oli E:n mielestä Mopin!
no ei siinä sinänsä mitään mutta kun E sitten nosti elämän siitä miten palstalaisia herjataan vaikkei ne edes mitään pahoja juttuja olleet, niin silloin meni yli rajan.
ette oo tainneet kuulla semmosta sanaa kuin oikeudenmukaisuus?
jos ymmärtää herjaajia niin ymmärtää heitä KAIKKIA eikä valikoidusti niin että ymmärtää lämpimästi vastustajan herjaajaa, mutta jos omaa turhamaisuutta joku sohasee niin sen päätä ollaan vaahto suussa vaatimassa vadille.
kaikkein avuttominta on tuo että kun teidän tekoja kritisoi niin olette ulvomassa että meitä nettikiusataan! ryhtiä pliis.
kun itse mollaatte muita ja varsinki kun ootte nakertamassa sheriffiä jokaisessa sopivassa käänteessä niin se ei suinkaan oo mitään nettikiusaamista vaan asiallista kritiikkiä. jeh ja niinpä niin.
tuo teidän toiminta on nimenomaan ryhditöntä
"sheriffin ootte ottaneet hampaisiin kateuksissanne"
kadehtia?
sehän on pommittanu vain Moppia mihin mun mielestä Moppikaan ei oo ihan syytön koska se on poistanu semmosia M:n avauksia jotka ei olleet liian epäasiallisia
Hakomajaa ylläpitää nettikiusaaja itse niin että jos häntä joku siellä kovasti kritisoi niin saa kyllä rankat loat päällensä
jotku muut ois halunneet hänen paikalleen
välillä tutkistella itseään ja motiiviaan kriittisesti. Itsetuntemus paranisi, eikä itsetuntokaan olis niin huono, ettei kestä leikkimielistä kritiikkiä.
Joka ainoa rekisteritynyt nikki kuitenkin viestittää itsestään jonkinmoisen kuvan toisille kirjoittajille. Ei sitä kannata porata ;-)
>> Ja miksi näitä ei ole meillä Hakomajassa?
Eikä myöskään Mopin palstalla. Syy on paremmat valvontamahdollisuudet. Näillä foorumeilla on paljon vaikeampaa laukoa puskista. Vaikka Hakomajassa on mahdollisuus kirjoittaa myös anonyymisti rekisteröitymättä, niin siellä on yhden nimimerkin sääntö ja puskista laukominen on siten vaikeampaa. Täällä S24:llä moderaattori on melkoisen rampa. Hän ei näe edes kirjoittajien IP-osoitteita, joka vaikeuttaa häiriköiden valvontaa ja mahdollistaa keskustelut itsensä kanssa sekä esiintymisen useampana kirjoittelijana.
>> Hakomajan lukijayleisö on varmaan suunnilleen sama kuin täällä.
Todennäköisesti se on hieman pienempi, vaikka siitä olen samaa mieltä että "vl-kermaporukka" seuraa sitä. Tähän viittaavia palautteita on tullut. (pikkulinnut laulaa kuulemaansa, miten Hakomajasta siviilissä keskustellaan.) Toisaalta Hakomajaa ja myös Mopin palstaa seuraavat monet sellaiset ihmiset, jotka eivät seuraa tätä S24:ää pitäen tämän tasoa liian huonona.
Olen jo aikaa sitten kutsunut Melperin Hakomajaan henkilökohtaisesti. Melperi kiitti kutsusta, mutta sanoi ettei ehdi kirjoitella useammalle palstalle sekä että pitää tätä S24 palstaa näkyvämpänä, jolloin tämä on hänen mielestään parempi paikka tuoda esiin vl-harhaoppia.
Vaikka "vl-kerma" kyllä seuraa Hakomajaa, niin se palsta lienee myös kaikkein eniten "demonisoitu" tavallisille vl:ille "katkerien exien" foorumina ;)
Mainittakoon vielä tähän joidenkin v:ien henkilöön käyvään mustamaalaamiseen, että itse olen viimeaikoina yrittänyt omaksua netiketin ohjeen, eli pyrin suhtautumaan niihin siten kuin niitä ei olisi olemassakaan. Joskus näen sitten paremmaksi oikaista kerran tai pari. Jos näiden provojen ja kiusaajien kanssa alkaa väittelemään, niin se on sama kuin heittäisi pensaa liekkeihin. Meitä on moneen junaan ja tällä palstalla kirjoittaa hyvin monenlaisia ihmisiä. Kaikilla ei ole ihan kaikki kotona.
Jännä juttu, että Raamattukin antaa tähän kahdenlaiset ohjeet:
"1.) Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
2.) Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi."
(Sananl. 26:4,5)
"Olen jo aikaa sitten kutsunut Melperin Hakomajaan henkilökohtaisesti. Melperi kiitti kutsusta, mutta sanoi ettei ehdi kirjoitella useammalle palstalle sekä että pitää tätä S24 palstaa näkyvämpänä, jolloin tämä on hänen mielestään parempi paikka tuoda esiin vl-harhaoppia."
Juuri näin. Aika on rajallinen. Toivotan kaikkea hyvää sinulle ja palstallesi.
"2.) Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi."
Minä pidän vl-heinähattujen kohdalla parempana tuota. :))
Niin samaa mieltä kuin olla voi. Olipa tyhjentävä kirjoitus, kiitos siitä. Täydellinen oikeudenmukaisuuden puute ja inhottava tarkoitushakuisuus on se, mikä tuossa hurskastelussa eniten ärsyttää. Taas toisaalta, kun sitä esiintyy, se herättää kunnioitusta olipa sitten "vastapuolella" tai missä.
Emmalian idea on se, että jos joku lyö toista turpiin, niin voi alkaa hurskaasti sössöttää, että kyllä se oma vika oli koska oli niin ärsyttävä että oli pakko lyödä. Asia ei ole niin. Jokainen on TASAN ITSE vastuussa törkeästä ja kaikki rajat ylittävästä käytöksestään, eikä siinä sivusta sössöttelyt ja itsekehut auta.
admata sattunut huomaamaan tässä ketjussa sinulle esitettyä kysymystä?
Mutta noiden lisäksi --->
"1.) Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
2.) Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi."
(Sananl. 26:4,5)"
..voisi sanoa myös että "vastaa viisaalle hänen viisautensa mukaan ettei hän itseään viisaana pitäisi".
Tarkoitan että asialliselle kirjoittajalle osoitettu asiallinen kritiikki voi auttaa tätä ymmärtämään että vielä olikin jäljellä jotain opittavaa.
>> onko sinulla admata tietoa, kuka tekee 24 syntilista-aloituksia?
Ei harmainta hajuakaan. Joidenkin kirjoittajien kanssa pidän satunnaisesti yhteyttä, mutta kukaan ei "raportoi" minulle kirjoitteluaan ;)
Käsittääkseni useampikin kirjoittaja on kirjoittanut ja tehnyt avauksia vl:ien "seurakunnan rakkauden neuvoista", joista rehellisempi nimitys on syntilista, koskapa näiden neuvojen rikkomista pidetään syntinä.
Miksi ei?
;-) Taisimpa lukea jotain sieltä hakomajasta
näköjään kanttia vastata mitään. :(
>> ;-) Taisimpa lukea jotain sieltä hakomajasta
Jos historiaan mennään, niin aiheesta on kirjoitettu jo vuosia ja toki myös Hakomajassa. Tässäpä on Hakomajan arkistosta yksi hyshys:in avaus, joka puolueellisesti vl-sensuroitiin täältä:
http://www.hakomaja.info/vanha/post.php?cat=10&fid=1&pid=31&page=1
Syntilista wikissä:
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Synnit
Syntilistan käsittelyä etnisten vl:ien blogissa:
http://freepathways.wordpress.com/2009/04/02/synti-vanhoillislestadiolaisuuden-opetuksen-mukaan/
Ainakin kaikki nuo linkit ovat mitä todennäköisimmin eri kirjoittelijoiden kirjoittamia ;)
;-) :-( :-C ;-D
Nyt lopetan tämän.... Vielä jäi salaisuuksia...
"ihmettelin vähän kun E. aluksi kirjoitti tuon minkä lainasit mutta rupes myöhemmin herjaajan puolustajaksi. ajattelin että se sai siitä niin hyvän herkkupalan Mopin mollaamiseen että tarttui siihen hanakasti. selitti että onhan se ymmärrettävää että joku on saanu niin tarpeekseen Mopista että kirjoittaa vihapäissään eikä ajattele mitä sanoo. siis syy oli E:n mielestä Mopin!
no ei siinä sinänsä mitään mutta kun E sitten nosti elämän siitä miten palstalaisia herjataan vaikkei ne edes mitään pahoja juttuja olleet, niin silloin meni yli rajan."
En ole edelleenkään puolustanut herjaajaa, enkä ole herjannut enkä mollannut Moppia vaikka niin yrität väittää, en ole myöskään syyttäny Moppia. Joku siinä Mopin avauksessakin yritti vääntää kirjoituksen vääristyneeksi. Joku vain siinä avauksessa halusi väkisin vääntää sen kirjoitukseni Moppia vastaan.
Olen edelleenkin sanojeni takana, että Mopin käytös on saattanut johtaa osittain tuohon herjaamiseen, ja kun ihmiset suuttuvat niin silloin voi sanoa pahstikkin.
Perustelen tuon mileipiteeni ihan sillä, että ainakin itse olen ollut pettynyt ja turhautunut, ja tuntenut jonkinlaista kiukkua siitä kun ylläpito aina valitsee tänne saman seriffin, ei anna muille edes mahdollisuutta yrittää. Ja sitäkään en pidä oikeana, että palstalaisia yritetään harhauttaa, ja uskotella, että palstalla on uusi seriffi, mies. Ja sitäkään en pidä oikeana, että osa palstalaisista on eriarvoisessa asemassa kuin toiset. Sekä asiattomasti poistetut viestit turhauttavat, ja jopa suututtavat varsinkin jos keskustelu on ollut pitkään palstalla.
Jos joku ihminen jolla on lyhyempi pinna ajattelee samallalailla kuin minä, niin sellainen ihminen ei ehkä pysty pitämään kiukkuaan sisällä, vaan purkaa sen ulos. Herjaamista en pidä oikeana missään tapauksessa, ja pitäisikin oppia myös suutuspäissään laskemaan kymmeneen.
"ette oo tainneet kuulla semmosta sanaa kuin oikeudenmukaisuus?
jos ymmärtää herjaajia niin ymmärtää heitä KAIKKIA eikä valikoidusti niin että ymmärtää lämpimästi vastustajan herjaajaa, mutta jos omaa turhamaisuutta joku sohasee niin sen päätä ollaan vaahto suussa vaatimassa vadille."
Ymmärrän kyllä Moppia, ei varmaan ole helppo palata aina uudelleen palstalle, varsinkin kun tietää mitä osa palstalaisista on mieltä.
"tuo teidän toiminta on nimenomaan ryhditöntä"
Eipä sinustakaan tunnu tuota tarvittavaa ryhtiä löytyvän. Se on helppo olla puskiksena, ja voi suoltaa suustaan mitä lystää. Ei pupukaan ole piilossa, vaikka päänsä pensaaseen pistääkin, itse kuitenkin niin luulee.
että olisit vaan rehellinen ja sanoisit että halusit modeksi mutta kun et päässyt purat kaunojas Moppiin loputtomiin
oli tosi alhaista teiltä, että kun sheriffi joutu niin pahan vainon kohteeksi että joutu tekeen poliisille tutkintapyynnön, niin te näitte tilaisuuden tulleen saattaa hänet huonoon valoon ja ehkä vielä oikeen julkisuudessa, nam nam
se oli se asia mikä alunperin herätti inhon
jos joku on vääntänyt sun kirjoituksia siinä Mopin avauksessa niin se en ole minä
en keskustellut siinä ketjussa sun kans mitään
jos ymmärrät sitä että joku polttaa päreensä niin pahasti että se on poliisitutkinnan arvonen asia, niin kuinka et ymmärrä sitä että joku arvioi leikkimielellä palstalaisia? siitä nostit metelin eli et oo uskottava
kun teillä eväät loppuu niin viimenen keino näyttää olevan turvautua tuohon puskis-korttiin
sinä itsekin olet puskis koska ei täällä tiedetä sun siviilihenkilöllisyyttäs. ja mistä me tiedetään kuinka monilla nikeillä kirjoitat. vaikka kertoisit nimes ja näyttäisit kuvas voisit silti kirjoittaa muilla nikeillä joista ei tiedetä että se oot sinä. tämä netti on semmonen paikka
siispä ihmisellä ei oo täällä muuta kontrolloijaa kuin omatuntonsa. minusta tuntuu monesti että te jotka yritätte saada luottamusta sillä että kirjotatte rekattuina, ette luota omaantuntoonne vaan tartette toisten ihmisten kontrollin ja hyväksynnän
tässä ketjussa minut tunnistaa helposti. juuri siksi oon kirjottanu koko ajan tällä samalla tyylillä että tunnistais.
siksi että oot bannattuna. siis se ei ehkä voi virkansa puolesta sulle vastata koska virallisesti sua ei täällä nyt ole. jos se vastais niin se tekis "virkavirheen".
en tiedä, arvelen vaan
"kun sheriffi joutu niin pahan vainon kohteeksi että joutu tekeen poliisille tutkintapyynnön"
lapsellinen "vain me" vl toimii noin. :(((
"vastaan sen verran / Tänään / klo 21:38 että olisit vaan rehellinen ja sanoisit että halusit modeksi mutta kun et päässyt purat kaunojas Moppiin loputtomiin"
En ole ikinä halunnut tämän pastan seriffiksi, enkä ole myöskään koskaan seriffiksi hakenut. Sinulla taas mielikuvitus tekee teppoasia, niin saa aiheen herjata.
"oli tosi alhaista teiltä, että kun sheriffi joutu niin pahan vainon kohteeksi että joutu tekeen poliisille tutkintapyynnön, niin te näitte tilaisuuden tulleen saattaa hänet huonoon valoon ja ehkä vielä oikeen julkisuudessa, nam nam
se oli se asia mikä alunperin herätti inhon"
Edelleenkään en tiedä millaisen vainon kohteeksi seriffi on joutunut ja millaisia ne herjaviestit oli mistä seriffi joutui kääntymään poliisin puoleen.
"jos joku on vääntänyt sun kirjoituksia siinä Mopin avauksessa niin se en ole minä
en keskustellut siinä ketjussa sun kans mitään"
En ole väittänyt, että olisin kanssasi keskustellut siinä avauksessa. Teistä puskiksista ei koskaan tiedä kuka on asialla. Useampi häirikkö täällä taitaa olla joilla on tarkoitus vain pilkata kannakeskutelijoita, ja hyökätä tilaisuuden tullen kimppuun.
"jos ymmärrät sitä että joku polttaa päreensä niin pahasti että se on poliisitutkinnan arvonen asia, niin kuinka et ymmärrä sitä että joku arvioi leikkimielellä palstalaisia? siitä nostit metelin eli et oo uskottava"
Kyllä minäkin olen polttanut päreeni totaalisesti, ja mietin mistä voisi saada vähän tietoja mikä on oikein ja mikä ei.
"kun teillä eväät loppuu niin viimenen keino näyttää olevan turvautua tuohon puskis-korttiin
sinä itsekin olet puskis koska ei täällä tiedetä sun siviilihenkilöllisyyttäs."
Puskiksella tarkoitan sitä, että koskaan ei tiedä onko aiemmin keskustellut kyseisen henkilön kanssa. Kun ihmiset kirjoittavat nimimerkeillä, niin he tavallaan tulevat tutuksi. Itse kannatan yhden nimimerkin käyttöä, ja kirjoitan aina omalla nimimerkilläni palstalla, joko rekattuna tai ilman. Puskikset yleensä ovat heitä jotka latelevat palstalla ne pahimmat pilkat.
"tässä ketjussa minut tunnistaa helposti. juuri siksi oon kirjottanu koko ajan tällä samalla tyylillä että tunnistais."
On teitä muitakin jotka keskustelevat samalla tyylillä. Mm. siinä Mopin ketjussa jollain oli ihan sama tyyli kuin sinulla. Henkilö kuitenkin oli eri jos et kerran kanssani siinä keskustellut.
minäki oon niin älykäs ihminen että ku tarkemmin ajattelee niin ei täällä oo ketään muuta yhtä älykästä, ja täytyyki nyt sitten katsoa että ei vaan vastaa hulluille heidän hulluutensa mukaan tai että vastaa heille heidän hulluutensa mukaan kun kumpaakin tapaa suositellaan.
niitä viisaita on täältä vaikea löytää niin että kenenkään viisauden mukaan ei juuri tarvi ruveta vastaileen.
jos itsellä menee jauhot suuhun ja eväät on loppu, niin noita lauseita voi tietysti tulkita kätsysti niin että hulluille ei tartte vastata ja siispä en tuolle hullulle vastaa mitään, heh.
tai voihan sanoa ihan reilustikin että happamia sano kettu pihlajanmarjoista ja nyt minä kettu en niihin ylety
mitä kirjotin ainakin jos se kirjoittamani on sulle kiusallista, niin että tätä keskustelua on turha enää jatkaa
onhan tässä muutenki jo sanottu sanottavat
et taida käsittää etten ole herjannu tai pilkannu mitään vaan puhunu sitä mitä itse pidän totena
jos ottaa hampaisiinsa esim. sheriffin voi varautua siihen että tulee kritiikkiä
kirjotan täällä aina kirjakielellä mutta tässä ketjussa käytin huvikseni tämmöstä puhekieltä.
ei täällä tartte tietää kenen kanssa puhuu. jos haluaa olla tunnettu se on oma valinta. kunhan ei esiinny vedätysmielessä muuna kuin on koska silloin on feikki.
"vastailet asian vierestä Kirjoittanut: etkä siihen / Tänään / klo 22:49
mitä kirjotin ainakin jos se kirjoittamani on sulle kiusallista, niin että tätä keskustelua on turha enää jatkaa
onhan tässä muutenki jo sanottu sanottavat"
Vastasin kyllä juuri niin kuin komettisi ymmärsin. Jos vastaan mielestäsi asian vierestä, niin voisit sitten hieman tarkemmin yrittää kertoa mitä tarkoitat.
"et taida käsittää etten ole herjannu tai pilkannu mitään vaan puhunu sitä mitä itse pidän totena
jos ottaa hampaisiinsa esim. sheriffin voi varautua siihen että tulee kritiikkiä"
Tässä on taas yksi syytös, jota pidän valheellisena. Selittäisitkö miten olen mielestäsi ottanut seriffin hampaisiini? Miten se mielestäsi esiintyy?
Vuoksi, että on aivan sama kuka tuolla seriffin pallilla istuisi, ja toimisi mielestäni palstalaisia kohtaan väärin, niin sanoisin samat sanat. Mopiilla ei ole henkilökohtaisella tasolla siihen osaa eikä arpaa. Kirjoitan siitä, mitä pidän vääränä palstan seriffin toiminnassa.
Meillä jokaisella on oikeus erilaisiin mielipiteisiin, ja se on hyväksyttävä. Joku pitää serffin toimintaa oikeana, joku taas ei, ja se tosi asia on vain hyväksyttävä, kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta.
En lähde valtehtelemaan, että seriffi toimii mielestäni oikein vain siksi, että miellyttäisin ainakin osaa palstalaisista. Sekin olisi väärin, ja itselle ja muille valehtelemista. Valheellinen miellyttäminen on itsepetosta.
Anna Emmalia olla. Ei kukaan muukaan ymmärtänyt mitään logiikkaa tuon anonyymin puskalaukojan kirjoituksissa. Hänen kirjoittelutavassaan on samoja piirteitä kuin minua pitkään eri ketjuissa vainonneen selkeästi häiriintyneen yksilön. Kun toisella on oma todellisuudentaju kateissa, niin et saavuta keskustelulla yhtään mitään.
mitä lie taas keksitte täällä? tuleeko aika pitkäksi?
Ollakkin, mutta harmittaa jos tuo valheellisten syytösten esittäjä saa vedettyä Mopin tuohon mukaan, ja Moppi pian alkaakin uskomaan, että minulla on häntä kohtaan henkilökohtaisesti jotain.
Olen arvostellut seriffin toimintaa, mutta se liittyy puhtaahti seriffin toimintaan. Seriffi nyt vain sattuu olemaan Moppi, ja siksi hän seriffinä joutuu ottamaan kritiikin vastaan.
"Hänen kirjoittelutavassaan on samoja piirteitä kuin minua pitkään eri ketjuissa vainonneen selkeästi häiriintyneen yksilön. "
Häiriintyneestä en tiedä;) Mutta sama tuli eilen mieleeni, että sinuakin syytettiin todennäköisesti valheellisesti jostain sellaisesta mitä et ole oikeasti sanonut. Yllätys, että nekin avaukset olivat poistuneet joilla olisit voinnut näyttää toteen sen mitä olet oikeasti sanonut.
>> harmittaa jos tuo valheellisten syytösten esittäjä saa vedettyä Mopin tuohon mukaan, ja Moppi pian alkaakin uskomaan, että minulla on häntä kohtaan henkilökohtaisesti jotain. > Olen arvostellut seriffin toimintaa, mutta se liittyy puhtaahti seriffin toimintaan. Seriffi nyt vain sattuu olemaan Moppi, ja siksi hän seriffinä joutuu ottamaan kritiikin vastaan. > sama tuli eilen mieleeni, että sinuakin syytettiin todennäköisesti valheellisesti jostain sellaisesta mitä et ole oikeasti sanonut. Yllätys, että nekin avaukset olivat poistuneet joilla olisit voinnut näyttää toteen sen mitä olet oikeasti sanonut.
"Minä puolestani en voi välttyä ajatukselta, että kun Moppia rohkenee arvostella, niin saa hänen anonyymit verikoirat henkilökohtaisesti kimppuunsa. Haluan kuitenkin uskoa Mopista sen verran hyvää, että tämä yksilö toimii itsenäisesti. Kovin henkilökohtaisella tyylillä hän kuitenkin Moppia puolustaa ;)"
Elävästi mieleeni. Kun Moppi ensimmäisen kerran tuli Bergenä palstalle takaisin, niin sellainen hulbaloo alkoi palstalla. Yhtäkkiä alkoi satelemaan hurjaa ilkeyttä ja pilkkaa niskaan. Tämä myös herätti epäilykseni, että Berge saattaa jälleen olla Moppi.
Jos osa palstalaisista tiesi, että Moppi tuli jälleen takaisin serifksi, ja osalta tmä salattiin, käyttäen jopa kyseenalaisia keinoja siihen ylläpidon suostumuksella, niin tuollaista toimintaa pidän myös vääränä palstan seriffiltä ja Eniron ylläpidolta. Tämä on täysin eriarvoista kohtelua palstalaisi kohtaan, toisia kohdellaan hyvin ja toisia ala-arvoisesti.
Mutta toivotaan, että Moppi toimii itsenäisesti, ja nämä herjaajat ovat täysin oma-aloitteisesti liikkeellä, uskotaan ennemmin hyvää:)
"En ole anonut bannia Melperille enka Vakakselle. Heidän viesteistään on tullut niin paljon käyttäjävalituksia, että ylläpito on päättänyt laittaa herrat jäähylle."
paikallaan itse kullekin meistä.
Melperi
bannattu
paikkansa.
joka on kanssas keskustellu
rupesin jo melkeen tunteen sympatiaa sua kohtaan ja ajattelin että taidat olla vilpitön. kirjotat niinku oikeasti uskot asioitten olevan. samaa ajattelen edelleen. oot varmaan vain niin omien epäluulojes ja ties minkä vanki että siksi oot niin kielteinen ja näät pöpöjä joka paikassa.
myös minä oon kirjottanu niinku oon uskonu asioitten olevan ja sen oon sulle tässä sanonutkin.
vl en ole ja senki oon tässä ketjussa sanonu.
admatalle en viitsi vastata mitään koska pidän häntä vähän heikkomoraalisena. hänellä tarkotus pyhittää keinot. hän keksii tarkotushakuisesti noita teorioitaan, mutta sinusta uskon että ainaki uskot olevasi vilpitön.
eipä minun osaltani enää enempää tähän kärhämään
kun et vastaa Melperin tässä ketjussa sinulle esittämään kysymykseen.
En ole ottanut sinua hampaisiini sen enempää kuin ketään toistakaan tänne kirjoittavaa. Jostain syystä sinulla on ajoittain tarve kirjoittaa raa´asti ja hyökkäävästi rimaa hipoen. Sellainen tyyli ei kuitenkaa ole netiketin mukaista, vaikka se saattaa sinusta asianmukaiselta tuntuakin.
Jotkut ovat puolustaneet raakaa kielenkäyttöä Jeesuksen, Lutherin, Laestadiuksen jne. puheilla. Aikanaan ne ovat palvelleet kutakin tilannetta ja ovat olleet herättelemässä ihmisiä. Tämän ajan keskusteluissa on yleensä pyrkimys siistiin kielenkäyttöön, alatyylin ja asiattomien ilmausten välttämiseen.
Raa´ alla kielenkäytöllä on yleensä sellainen vaikutus, että se tyrmää kuulijansa ja "leikkaa korvat", ts. kuulija/lukija kokee viestin vastenmielisenä. Siivoton ja aggressiivinen viestintä ei yksinkertaisesti enää kuulu moderniin viestintään.
Melperi, omien sanojesi mukaan olet korkeasti koulutettu ihminen. Oletan, että et kommunikoi työtovereidesi/asiakkaittesi kanssa samalla tavalla kuin täällä. Herättelisin sinua pohtimaan, miten kristillinen rakkaus näkyy viesteissäsi.
Tämä kaikella ystävyydellä - huolimatta siitä, että olemme joutuneet täällä silloin tällöin napit vastakkain. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään sinua vastaan.
" Herättelisin sinua pohtimaan, miten kristillinen rakkaus näkyy viesteissäsi."
näkyy vanhoillislestadiolaisten ajattelussa, kun he kutsuvat vl-herätysliikkeen ulkopuolisia uskovaisia halveksivasti "epäuskoisiksi"?
>> Miten kristillinen uusi
Kirjoittanut: rakkaus. ...
" Herättelisin sinua pohtimaan, miten kristillinen rakkaus näkyy viesteissäsi."
...näkyy vanhoillislestadiolaisten ajattelussa, kun he kutsuvat vl-herätysliikkeen ulkopuolisia uskovaisia halveksivasti "epäuskoisiksi"?
Jos melperi on jo paikalla mihin jäi vakass/avakas kumpaa se nyt käyttää ?
No ehkäpä vakas on huonekaluostoksilla.
"Moppi poisti hieman nykyisen sheriffikauden alun jälkeen yhden minun tekemän avauksen "Voimala"-keskustelusta ja jätti muut avaukset samasta aiheesta palstalle. Kun tiedustelin Mopilta syytä tähän, hän kirjoitti:
"Minä otan jatkossa sinun kommenttisi entistä tarkempaan syyniin."
Tämä on suomeksi sitä, että Moppi ilmoitti ottavansa minut hampaisiinsa. Tämä ilmenee räikeällä tavalla avaukseni "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa" poistamisessa täysin ilman mitään pätevää syytä."
Eikö se ole vähän turhan köykäinen keino väistää epämiellyttävä ja kiusallinen kritiikki että leimaa kritiikinantajan oikopäätä hulluksi? Uskon kyllä, että te molemmat siedätte oikein hyvin kritiikkiä, kuten olette kilvan todistelleet, kunhan saatte itse päättää kritiikin sisällön :-D Se tästä ainakin käy selkeästi ilmi.
Mikäs sen kivempi, kuin rikkumaton keskinäisten kehujen kerho! Hullut kriitikot tukkikoon kitansa.
paha juttu, kun admata puolustaa Raamattua.
kaksinaamaiselta ihmiseltä.
näitä ikuisia mopinhuiskintaketjuja kun lukee niin voisi kuvitella että suurin osa palstalaista on ala-asteikäisiä...
laidasta luikien.
jos ollaan rehellisiä.
"Kaikki voi nykyään täällä huonosti Kirjoittanut: laidasta lukien, / Tänään / klo 00:47
jos ollaan rehellisiä."
Mutta miksi tätä ei kukaan palstan ulkopuolinen huomaa, ja miksei kukaan tee asialle mitään? Jotkut palstalaiset jotka puolustavat seriffin toimintaa henkeen ja vereen, niin hekin voivat todella huonosti, ja se paljastuu heidän käytöksestään.
He palstalaiset jotka eivät pidä seriffin toimia oikeana, niin voivat myös todella huonosti, se näkyy myös heidän käytöksestään, ja alkavat ilkeiksi. Tai sitte on niin, että ei tiedä mitä täällä palstalla uskaltaa kirjoittaa, ja koskaan ei tiedä onko ajatusten kirjoittaminen täysin turhaa koska viestit voivat koska tahansa poistua.
Itselleni herää väkisinkin epäilys, että kun ylläpito ei ole koskaan tänne kelpuuttanut toista seriffiä, vaan valitsee aina Mopin kun tämä laittaa hakemuksen, niin maksaako SRK Enirolle niin paljon rahaa pitääkseen täällä oman seriffin, että raha on soikaissut myös Eniron silmät? Moppi itse sanoo, että SRK:lla ei ole mitään tekemistä aian kanssa, mutta tuskin Moppikaan kaikkia SRK:n tekemisiä tietää.