Olen läski.
Olen yksin.
En uskalla mennä ulos.
Mulla ei ole YHTÄÄN kaveria.
Mä olen epäonnistunut.
Mua kyllästyttää kattoa sivusta, ku kaikki muut elää elämäänsä samalla ku mä vaan junnaan vaan paikoillaan. Musta on tullut kaikkea, mitä halveksin ja inhosin vielä muutama vuotta sitten.
Mun vanhemmat vittuilee mulle, ku mä olen kotona, ne ihan tarkotuksella yrittää saada mun itsetunnon alhaalle, jotta ne vois tuntee itsensä paremmiksi ku oikeesti ovat. Olen taas ollut koko kesän vaan sisällä kotona.
Miten voin tulla normaaliksi?!?
Olen yksin.
En uskalla mennä ulos.
Mulla ei ole YHTÄÄN kaveria.
Mä olen epäonnistunut.
Mua kyllästyttää kattoa sivusta, ku kaikki muut elää elämäänsä samalla ku mä vaan junnaan vaan paikoillaan. Musta on tullut kaikkea, mitä halveksin ja inhosin vielä muutama vuotta sitten.
Mun vanhemmat vittuilee mulle, ku mä olen kotona, ne ihan tarkotuksella yrittää saada mun itsetunnon alhaalle, jotta ne vois tuntee itsensä paremmiksi ku oikeesti ovat. Olen taas ollut koko kesän vaan sisällä kotona.
Miten voin tulla normaaliksi?!?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sammuta tietokone ja lähde jonnekin esim. nuortenkahvilaan hengailemaan. (jos teilläpäin on sellainen) Tajua olevasi ainutlaatuinen ja hieno ihminen.
Sitten voisit miettiä, mikä Sinua kiinnostaa ja sen pohjalta valita vaikka harrastus. Siellä tapaat ihmisiä ja saat lisää sosiaalisia taitoja.
Et ole huonompi kuin muut.
Ja jos olet tukeva, voithan aloittaa lenkkeilyn tai kuntosalilla käynnin. Sitäpaitsi vanhemmille täytyy saada puhua, jos siltä tuntuu. Vaikuttaa siltä että Sun kannattaisi puhua itsetunnostasi. En tiedä mitä tarkoitat tuolla... "vittuilulla", mutta joka tapauksessa. Kyllä se elämä siitä aukenee!
Voi ei.. taiat uskotella itselles liian paljon että olet huono ja huono ja ruma...Loppujen lopuksi, asenne ratkaisee.mä esimerkiski tiedän yhden tytön joka on tukeva, okeasti tukeva,mutta kaikki tietää sen tytön ja se on tosi suosittu, sillä on ihan järjettömästi ollut poikaystäviä! eli perus nuoriso-unelma-elämä..
No se johtuu siitä että se osaa rakastaa itseään, se on ihan vitun ylpeä ja siksi muutkin asennoituu kunnioittavasti. toivon että tajuat pointtini. mä oon itse pystynyt laihduttamaan, ja vaikka oon läski,elämä voi olla hohdokasta. nouse sieltä pohjalta.kuka tahansa voi. ja tsemppiä!!!
Olen laiha.
Olen yksin.
Uskallan mennä ulos.
Mulla ei ole YHTÄÄN (sellaista vapaa-ajan) kaveria.
Ja mikä tämän pointti oli... No, laihuus tai normaalius ei ainakaan ole "se juttu" jolla mitataan elämän onnistuminen. Ja minun tapauksessa ei näköjään edes aktiivisuus ole tarpeeksi.
Et ole epäonnistunut... Maailma vaan on joskus vähän epäreilu. "Vähän..." Just.
Olin läski.
Olin yksin.
En uskaltanut mennä ulos.
Mulla ei ollut YHTÄÄN kaveria.
Mä luulin olleeni epäonnistunut.
Mua mietityttää että miks susta on tullu "kaikkea sitä mitä halveksit viimevuonna". Mitä ihmettä sulle tapahtui? Mä en tiedä mutta kannattais varmaan lähteä siitä. Mieti mistä toi johtuu ja mitä tapahtu, mieti miksi tapahtu ja kenen vika se oli jos oli kenenkään. Jos sun - anna itelles anteeksi. Jos jokun muun - anna anteeksi sille ja unohda. Silleen pääsee elämässä eteenpäin.
Ja mikset uskalla mennä ulos? Pelot pitää kohdata - vaan silleen niistä pääsee eroon. Lihavuus puolestaan... mitä väliä? Mä näin yhen tytön joka oli lihava ja sitä kiusattiin koulussa, mutta myös saman näkösen tytön jota ei kiusattu ja joka oli suosittu. Ulkonäkö ei oo se joka vaikuttaa ja jos on nii sillon kyllä oot törmänny vitun pinnallisiin ihmisiin.
Ja yksinäisyys. Tää onki mun lempi aihe. Toi korostaminen on ehkä vähän ärsyttävää huomioon ottaen että ite olin 14vuotta elämäni alusta yksin ilman yhtään kaveria... sulla ilmeisesti kuitenki on niitä ollu? Ainakin niin päättelisin tosta "kaikkea mitä halveksin viimevuonna"-kohdasta. Mee ulos, mee kahviloihin, elokuviin - käy jossain. Juttele jos joku haluaa jutella, älä tyrmää ulkonäön vuoksi, ilmoittaudu leireille, hanki harrastus.
Ja miten sun vanhemmat vittuilee? Riippuu niin iästäkin mitä pitää vittuiluna. Juttele vanhemmilles asiasta - se on helpompaa kuin miltä aluksi tuntuis. Alkuun ku pääsee nii loput aukee itestään. Jos ei auta nii vittuile takas. Enkä muuten suosittelis tolleen aliarvioimaan vanhempias sillä on neki ihmisiä kuitenki. Vaikka sitä ei ehkä aina aattelekkaan nii neki on ollu joskus semmosia ku sinä ja ne tietää kyllä miten vaikeeta se on jos vaan muistavat.
Jos jotain nii sen oon elämässä oppinu että kaikki on itestä kiinni loppupeleissä. Jos masennut ja jäät kotiin se on sun oma valinta. Tiiän että se kuulostaa teennäiseltä mut niin se on - nii mäki luulin et se on teennäistä kunnes ite koin sen. Eli kantapään kautta. Ja hei. Muista et kaikesta voi selviytyä. Se on ihan susta kiinni miten päätät ajatella ja elää. Suhtautumistapas vaikuttaa aika paljon. Ja jos sä et usko nii toivottavasti joku muu joka tän ehkä lukee.
Unelma elämä, minäkin haluaisin olla yksiN ilman kavereita.
Vastuu itsetunnostasi on nimenomaan VAHEMMILLASI. Nytä tämä heille niin tajuavat.