Kumpa olisit

silloin kun viimeksi lähdit ja kertonut suoraan, miksi et halua olla kanssani. Kuitenkin tulemme näkemään jossain. Piirit ovat pienet. Kestän melkein mitä vaan, mutta minusta on kaikista pahinta, että yhteys katkeaa. Olisi ollut rehellisempää, että pakoilemisen ja venkoilun sijaan olisit sanonut suoraan, mikä on sydämelläsi. Aina mietin, miksi. On vain arvailuja. Välillä olen katunut koko juttua niin paljon. On kuitenkin elettävä. En ole muuta syytä keksinyt, että halusit tuhota minut välinpitämättömyydellä ja ylimielisyydellä. Se oli sinun tarkoitus. Pohimmiltasi tahdoit hyvää ja teitkin niin, mutta sitten päätit toimia toisin.
10510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

niin äkkiä et huh.

Äänestä
  • nopeasti ja olit "peloissasi", et tiennyt mitä tehdä, mutta olisin lähinnä halunnut tietää persoonaani liittyviä ongelmia, että mitä tein väärin. Ei se täällä selviä. Tavallaan tiedän mitä tein ja mitä en tehnyt, mutta haluaisin vain kuulla suoran mielipiteen, jotta oppisin jotain. Jotta minun ei tarvitsi toistaa samaa virhettä.

    Eräs oikeusoppinut kiteytti eron ongelman ytimen: ihmiset hakevat oikeutta. Kuitenkin silloin, kun he menevät hakemaan sitä, on kyse jostain muusta syvällisemmästä - siitä että yhteys on katkennut. Se ei enää korjaannu hakemalla kolmannelta taholta oikeutta. Kun yhteys on katkennut ihmisten väliltä, se on mennyt.

    Äänestä

  • etenimme liian kirjoitti:

    nopeasti ja olit "peloissasi", et tiennyt mitä tehdä, mutta olisin lähinnä halunnut tietää persoonaani liittyviä ongelmia, että mitä tein väärin. Ei se täällä selviä. Tavallaan tiedän mitä tein ja mitä en tehnyt, mutta haluaisin vain kuulla suoran mielipiteen, jotta oppisin jotain. Jotta minun ei tarvitsi toistaa samaa virhettä.

    Eräs oikeusoppinut kiteytti eron ongelman ytimen: ihmiset hakevat oikeutta. Kuitenkin silloin, kun he menevät hakemaan sitä, on kyse jostain muusta syvällisemmästä - siitä että yhteys on katkennut. Se ei enää korjaannu hakemalla kolmannelta taholta oikeutta. Kun yhteys on katkennut ihmisten väliltä, se on mennyt.

    oikeusoppinut? Taidat olla taas se yks näiden palstojen provoilija.. ;D

    Äänestä

  • Sivusta.. kirjoitti:

    oikeusoppinut? Taidat olla taas se yks näiden palstojen provoilija.. ;D

    sitten. En puhu palturia.

    Äänestä

  • puoli vuotta kirjoitti:

    sitten. En puhu palturia.

    silti voinut käyttää jotakin muuta sanaa. ;D Ja tuolla provoilulla tarkoitin ihan jotakin muuta.

    Äänestä

  • Olisit kirjoitti:

    silti voinut käyttää jotakin muuta sanaa. ;D Ja tuolla provoilulla tarkoitin ihan jotakin muuta.

    tahansa alansa edustaja mikä lie hyväjää.

    Äänestä

  • Olkoon mikä kirjoitti:

    tahansa alansa edustaja mikä lie hyväjää.

    väittäisin, että ei ollut.

    Äänestä

tuo viesti.

Äänestä
  • johonkin väliin, että "Tämä ei sitten ollut minulta". Antiviestintää. Haluat olla täällä passiivisena hykertelijänä, joka sitten tokasee sopivasti tilaisuuden tullen, ettei tää nyt sitten ollut multa.

    Se olikin multa!

    Äänestä

  • iskeä tämä kirjoitti:

    johonkin väliin, että "Tämä ei sitten ollut minulta". Antiviestintää. Haluat olla täällä passiivisena hykertelijänä, joka sitten tokasee sopivasti tilaisuuden tullen, ettei tää nyt sitten ollut multa.

    Se olikin multa!

    loppupeleissä viestit ei oo keltään, ainskaan kun outsidessa otetaan puheeksi.

    j.k. minä en sitten liity tähän ketjuun millään tavalla.

    *nöf-nöf*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain halannut kirjoitti:

silloin kun viimeksi lähdit ja kertonut suoraan, miksi et halua olla kanssani. Kuitenkin tulemme näkemään jossain. Piirit ovat pienet. Kestän melkein mitä vaan, mutta minusta on kaikista pahinta, että yhteys katkeaa. Olisi ollut rehellisempää, että pakoilemisen ja venkoilun sijaan olisit sanonut suoraan, mikä on sydämelläsi. Aina mietin, miksi. On vain arvailuja. Välillä olen katunut koko juttua niin paljon. On kuitenkin elettävä. En ole muuta syytä keksinyt, että halusit tuhota minut välinpitämättömyydellä ja ylimielisyydellä. Se oli sinun tarkoitus. Pohimmiltasi tahdoit hyvää ja teitkin niin, mutta sitten päätit toimia toisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu