Hiihtokilpailut

Olimme tänään hiihtokilpailuissa kolmen poikamme kanssa. Isoveli 10 v. kaksoset 5 v. Kilpailun alkua odotellessamme kaksosilla oli koko ajan jonkinlainen kilpailu keskenään eli olivat toistensa kimpussa koko ajan. Sauvat heiluivat toista kohti ym. nahistelua. Ehkä jännitys teki tehtävänsä. Kilpailun alettua kumpikin meistä vanhemmista meni toisen vierellä ja hiihto sujui kyllä hyvin ennakkopeloista huolimatta, kun eivät nähneet toisiaan. Saivat hienot palkínnot, myös isoveli hiihti mainiosti. Jos kaksoset olisivat olleet näköetäisyydellä kilpailutilanteessa, hiihtämisestä ei olisi tullut mitään. Edellä menevä olisi koko ajan katsonut taakseen koska toinen tulee perään. Onneksi oli senverran muita välissä että huomio kiinnittyi ladulla etenemiseen
0215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


erotuomari kirjoitti:

Olimme tänään hiihtokilpailuissa kolmen poikamme kanssa. Isoveli 10 v. kaksoset 5 v. Kilpailun alkua odotellessamme kaksosilla oli koko ajan jonkinlainen kilpailu keskenään eli olivat toistensa kimpussa koko ajan. Sauvat heiluivat toista kohti ym. nahistelua. Ehkä jännitys teki tehtävänsä. Kilpailun alettua kumpikin meistä vanhemmista meni toisen vierellä ja hiihto sujui kyllä hyvin ennakkopeloista huolimatta, kun eivät nähneet toisiaan. Saivat hienot palkínnot, myös isoveli hiihti mainiosti. Jos kaksoset olisivat olleet näköetäisyydellä kilpailutilanteessa, hiihtämisestä ei olisi tullut mitään. Edellä menevä olisi koko ajan katsonut taakseen koska toinen tulee perään. Onneksi oli senverran muita välissä että huomio kiinnittyi ladulla etenemiseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu