Tällä palstalla on yksi tai useampi eri nimimerkeillä kirjoittava henkilö joka kirjoittaa tekaistuja kokemuksia ulkomaisista nettikaupoista. Nämä tekaistut kokemukset ovat pääasiassa negatiivisia ja ne on kirjoitettu useilla eri nimimerkeillä.
Lienee selvää, että näillä henkilöillä on kytköksiä suomalaisiin kauppoihin. Näiden henkilöiden harrastama kilpailijoiden mustamaalaaminen on todella törkeää toimintaa.
Toivottavasti ette anna näiden kirjoittajien haitata, vaan ostatte tuotteen sieltä mistä halvimmalla saa.
Kerronpa erään tositarinan 90-luvun alkupuolelta:
Silloin tietokonemuistien hinnat Suomessa olivat tähtitieteellisellä tasolla. Esimerkiksi Saksassa hinnat olivat selvästi alemmat. Mutta silloinpa ei nettiä ollut eikä muutenkaan ulkomailta ostettu. Niinpä suomalaiset kauppiaat keräsivät suomalaisilta rahat pois. Työkaverini päätti tuolloin alkaa tuomaan muisteja Suomeen ja hän hinnoitteli ne Keski-Euroopan hintatason mukaisesti - suomalaisittain siis edulisesti. Pian myynti-ilmoituksen julkaistuaan hän alkoi saamaan puheluita muilta suomalaisilta kauppiaulta ja nämä puhelut olivat erittäin törkeää ja suoraa painostusta.
Tässäkin se taas nähtiin, että Suomessa ei saisi myydä mitään niin edullisesti kuin muualla.
Varoitus palstalaiille
3
973
Vastaukset 3
- suolihuuhtelu24.fi
Minä en osta Suomesta yhtään mitään. Kotimaiset kauppiaat on pelanneet itsensä ulos aikoja sitten. Perustelevat että paikallista kauppiasta pitää tukea. Miksi pitää tukea? Jos firma ei pärjää kilpailussa niin sitten firma loppuu. Ei tässä aleta mitään vitun loispummiyrittäjätukiaisia makseleen. Hullu maksaa satasen tavarasta kahta sataa jos sen saa ulkomailta viidelläkympillä.
- caroNa
kertokaapa sitten mistä ulkomailta sais halvimmalla tilattua makro-objektiivin canon eos 350 d kameraan. Tarttisin semmosen, mutta en oo hennonu vielä ostaa.
- mini-erkki
Suurin osa maailman nettikaupoista toimii varmasti, kuten pitääkin.
En ala kertoilla omia huonoja kokemuksia, jottei minua sekoitettaisi avaajan mainitsemaan häirikköön, mutta kehoitan olemaan tarkkana, kun tilaatte esim. muistikortteja ulkomailta.
Tässä tärkeä linkki muistihuijareista varoittavalle sivulle:
http://sosfakeflash.wordpress.com
Avainsanoja lienevät muistikortin halpa hinta ja Hong Kong.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410