Minulla alkoi 5päivä sitten silloin sängystä nousta ylös ja yhtäkkiä oikeamman alaselässä sattuu.Ei käveleminen sattuu vain kumartaa ja istumasta ylös kyllä.Kokeilin koskea alaselkä onko lihas kipeä tai ei.Ei ole lihas kipeä vain eniten luussa ihan kuin jumitta.Tein venyttelyt alaselän kanssa,että tuntui se oli jokin kiristyy ja sattuu kuin koveutuu.En voisi nukkua selällään sängyssä pitkään,koska heräneen jälkeen ylös tosi hankala.Seistoessa selkä suorassa helpottaa kun ettei satu missään.Mitä vikaa?Onko ketään kokemuksia?
-27v nainen-
P.s en ole raskaana
-27v nainen-
P.s en ole raskaana
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni oli samoja oireita 7 vuotta sitten. Tein seisomatyötä siihen aikaan, monesti kun tulin kotiin töistä ja istahdin alas en meinannut päästä enää ylösä. Yhtäkkiä oli myös todella vaikeaa nousta sängystä aamuisin. Alaselän lihakset eivät olleet kipeitä, mutta liikkuminen oli vaikeaa/kankeaa ja kipua säteili reiteen. Kipu tuntui myös takareidessä.
Eräänä aamuna en sitten oikeasti päässyt sängystä ylös. Soitin töihin, ilmoitin käyväni lääkärissä, ja sitä kautta asiat sitten lähtisi selviämään. Minulla todettiin nimakasiirtymä, joka aiheutti sen jumin ja kivun. En sano, että sinulla on nikamasiirtymä, mutta minulla nuo samanlaiset oireet olivat sitä.
Käy lääkärissä, eiköhän asia selviä sitä kautta :)