Kun lukee näitä Kaarina-keskustelun tekstejä, niin tulee vääjäämättä mieleen, että kaarinalaiset ovat tyytymättömiä lähes kaikkeen ja varsinkin muihin Kaarinassa asuviin ihmisiin ja erityisesti julkisen palvelun ammatissa toimiviin.
Kaarinalaiset riitelevät paljon ja ennen kaikkea, kadehtivat ja ovat hyvin pahan suopaisia muita, varsinkin kaarinalaisia, kohtaan.
Toivottavasti vain harva kaarinalainen kirjoittelee tänne.
Kaarinalaiset riitelevät paljon ja ennen kaikkea, kadehtivat ja ovat hyvin pahan suopaisia muita, varsinkin kaarinalaisia, kohtaan.
Toivottavasti vain harva kaarinalainen kirjoittelee tänne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei siitä mihinkään pääse. Takaisin en siihen hourulaan muuta. Kaarinassa on toki ihan asiallisiakin mestoja, mutta niissäkin asuessaan joutuu asioimaan yleensä oskarinaukiolla ja kohtaamaan sen systeemi ja hovirinnan hoopot.
Se on ruskea väriltään ja siinä on reikä. Toiset kutsuvat sitä läveksi ja toiset Kaarinaksi.
Jos "Muualta muuttanut" tutustuu Kaarinan kanssa vertailukelpoisten lähiökuntalaisten kirjoitteluun tässä mediassa, niin voipi havaita, että pienet ja vähäiset ovat kaarinalaisten murheet.
Tämän kanavan tarkoitus ja liikeidea on tarjota kenelle tahansa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Tietysti lain ja hyvän maun puitteissa, noin periaatteessa.
Netin keskustelu- ja mielipidekanavilla jokainen saa asiansa sanottua. Sanomalehtien yleisönosastojen maksullisilla tekstaripalstoilla on tietysti se etu, että julkaistun kirjoituksen voi saksia talteen. Jutun pitää vain olla lehden linjan mukainen ja koskea jotain paikallista kevytasiaa tai olla poliittisesti opportunistinen.
Eihän tältä kanavalta kuntakohtaisestikaan isoja muutostarpeita kerralla löydy, mutta aktiivinen ja taitava kehittäjä huomioi kokonaisuuksia, tietäen, että vaikka kiitos tuntuukin kivalta, niin vain kriittisellä palautteella voidaan rakentaa parempaa.