bipo ja vuorotyö...

Mulla tuli lähtö kolmivuorotyöstä kyseisen diagnoosin takia. Nyt olen tehnyt aamuvuoroa ja lyhennettyä viikkoa, mutta pian pitäisi alkaa tekemään 2-vuoroa ja täyttä työviikkoa... Pelottaa miten taas jaksan, kun 3-vuoro vei yöunet aikoinaan kokonaan.

Onko täällä ketään kaksisuuntaisia vuorotyöläisiä joilla arki sujuu??
92036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mä nostan hattua, että olet jaksanut tehdä 3vuorotyötä sairauden aikana. Mulla alkaa täydet työpäivät maaanantaina pitkän loman (osa-aikaisen sairasloman) jälkeen ja olo on yhtä aikaa pelokas/jännittynyt/raivostunut.

Äänestä

kaupassa. Aamuvuoro on klo 6-14, iltavuoro klo 13.30-21.30. Teen siis täyttä päivää. Teen viikon aamua, viikon iltaa, mikä on hyvä, sillä silloin edes jonkinlainen säännöllisyys säilyy. Kun olen iltavuorossa ja tulen kotiin myöhään, vastaavasti voin aamulla nukkua pitempään eikä univelkaa yleensä kerry. Olen tosi tarkka unen kanssa, enkä anna minkään häiritä sitä. Nukkumaanmeno voittaa tv:n katselun ja jos olen menossa aamuun ja herätys on puoli viisi, aloitan iltarutiinit jo seitsemältä ja olen untenmailla jo kahdeksan jälkeen, vaikka se muille kuulostaisi liioittelulta.
Ne nukkumaanmenorutiinit ovat tosi tärkeitä minulle, samoin heräämisrutiinit. Niiden avulla helpotan vuoronvaihtumisväsymystä.
Mutta minun täytyy kyllä sanoa, että asun yksin eikä minulla siten ole perhettä huollettavana vuorotyön lisäksi.
Vuorotyöstä (ja kaksisuuntaisuudesta!) huolimatta elän kyllä hyvin säännöllistä ja rikasta elämää.
Jos 2-vuorotyö käy liian raskaaksi, ehkä voit jutella työnantajasi kanssa...? Usein työnantajakin haluaa löytää toimivan ratkaisun eikä menettää hyvää työntekijää.

Äänestä
  • Kuulostaa tosi hienolta että pystyt pitämään noin tarkat rutiinit yllä. Itse olen siinä tosi huono, vaikka tiedänkin että se on ainut keino selviytyä. Jonkin aikaa aina jaksaa mutta sitten homma riistäytyy ja menee taas viikkoja etten vaan yksinkertaisesti saa mentyä ajoissa nukkumaan yms. Minulla on kaksi lastakin, he ovat joka toinen viikko minulla. Heidänkin takia joudun kyllä pinnistelemään että arkirutiinit säilyy...
    Pelottaa tosi paljon tuleva että miten jaksaa, vuorot kun vaihtelevat jopa päivittäin ja viikonloppujakin joutuu olemaan paljon töissä. Olen hoitoalalla...
    Kaitpa se on vaan otettava sairaslomaa jos ei pää kestä. Edellisestä saikusta on nyt puolitoista vuotta aikaa ja sen jälkeen en ole lomia pitänyt kun työpaikat on vaihtuneet. Pitkään olikin ihan hyvä olla ja arki sujui mutta nyt alkaa paluu täyteen työviikkoon ahdistaa niin paljon että onkohan minusta edes aloittamaan sitä :-D

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kuulostaa tosi hienolta että pystyt pitämään noin tarkat rutiinit yllä. Itse olen siinä tosi huono, vaikka tiedänkin että se on ainut keino selviytyä. Jonkin aikaa aina jaksaa mutta sitten homma riistäytyy ja menee taas viikkoja etten vaan yksinkertaisesti saa mentyä ajoissa nukkumaan yms. Minulla on kaksi lastakin, he ovat joka toinen viikko minulla. Heidänkin takia joudun kyllä pinnistelemään että arkirutiinit säilyy...
    Pelottaa tosi paljon tuleva että miten jaksaa, vuorot kun vaihtelevat jopa päivittäin ja viikonloppujakin joutuu olemaan paljon töissä. Olen hoitoalalla...
    Kaitpa se on vaan otettava sairaslomaa jos ei pää kestä. Edellisestä saikusta on nyt puolitoista vuotta aikaa ja sen jälkeen en ole lomia pitänyt kun työpaikat on vaihtuneet. Pitkään olikin ihan hyvä olla ja arki sujui mutta nyt alkaa paluu täyteen työviikkoon ahdistaa niin paljon että onkohan minusta edes aloittamaan sitä :-D

    Noin yleisohjeena voidaan sanoa, että yötyö ei missään tapauksessa sovi. Riittävä ja laadukas yöuni on yksi tämän taudin hoidon kulmakivistä. Aamu- ja iltavuorot käyvät. Parasta ja vähiten riskaabelia olisi tietty yksivuorotyö.
    Oletko käynyt psykiatrian erikoislääkärillä? Kannattaisi käydä juuri siksi, että hän osaisi tämän, ja muutkin hoitoon liittyvät seikat, perustella sinulle. Ja myös suunnitella hoitosi riittävällä asiantuntemuksella.

    Äänestä

Olen saanut diagnoosin alkuvuodesta ja 3-vuo-
rotyötä teen myös vaihtelevalla menestyksellä. Nyt kuitenkin olen jäämässä osa-aikalisälle vuodeksi joka on minulle ja työnantajalle paras vaihtoehto. Mielenterveyshoitaja/ psykiatri kannusti jäämään koska silloin viikon aikana pystyn työskenetlemään 100% ja viikon pystyn huilaamaan. Näin mahdollisesti pitkät sairaslomat vähenevät kohdallani.

Ja mikä parasta myöskin kahden pienen lapsen äitinä pystyn ja jaksan suoriutua arjesta myöskin kotona tämän ratkaisun ansiosta:)
Toivottavasti lapsen näkevät äidistä muutakin kun väsyneen, äkäisen ja ennenkaikkea masentuneen tai siivoushullun äidin.

Äänestä
  • Olen kanssa vuorotöissä hoitoalalla ja uuvahdin täysin tammikuussa. iltavuoron jälkeen oli mahdotonta tulla aamuun kun unen sai vasta kiinni silloin, kun olisi pitäny herätä töihin.
    Yövuorot taas sopivat hyvin rytmeihini ja lopulta toivoin niitä tai vaan iltaa.
    Sitä en sitten tiedä mitä se olisi jos vain tekisi pelkkää aamua. nukkuisi lienee töitten jälkeen päiväunet ja valvoisi yöt :D

    Äänestä

Ite teen nyt pelkkää yövuoroa ja tähän on lääkäri antanu kyl suostumuksensa. :) pahin on kuulema just tuo 3-vuorotyö mut ite en uskois et tuo 2-vuorotyö ois niin paha sillä teen myös välillä ilta-ja aamuvuoroja eikä mul oo niiden kans mitään ongelmaa. Mut toki se riippuu tapauksesta ja jos susta tuntuu et et pysty tuohon 2-vuorotyöhön ni kannattaa puhua siitä esimiehen kans, meillä ainakin voidaan "räätälöidä" jokaiselle työvuorolista sellaseks ku mikä itestä elämäntilanteeseen nähden parhaimmalta tuntuu. :) Voimia ja kovasti tsemppiä sulle työelämään! =)

Äänestä

3- ja 2- vuorotyötä, eikä se sopinut laisinkaan, etenkin aamuvuorot olivat vaikeita, mutta jotenkin olen saanut itseni ja lapseni elätettyä.. vaikkakin ne työt tuntuivat aina olevan ei-sopivia.
huokasin syvään kiitollisuudesta päästessäni -97 kuntoutustuelle ja muutama vuosi eteenpäin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Nukun yhä mieluiten aamulla ja iltaisin luen myöhään.
Työt & lapset ovat ohi, lapsenlapsia hoidan joskus, mutta muutoin elän kuin 'pellossa' ja tämä sopii minulle.
Harrastan maalaamista yms. mistä saan iloa itselleni.

Olet varmaan nuori ja työelämää olisi edessä vuosia, tai kymmeniä, joten kokeile miltä vuorotyö tuntuu ja ellei se suju, pyydät lääkäriä kirjoittamaan lausunnon, ettet kykena siihen.
Toki en tiedä, millä alalla olet ja onko mahdollista työllistyä päivätyössä,ellei vuorotyö sovi...toivotan jaksamista!

Äänestä
  • Kyl tuo et ku joku tuol sano et ei missään tapauksessa sais tehä yövuoroa ni voin sanoo omasta kokemuksesta et se todellakin on hyvin yksilöllistä. Miehän ku nukun kaikista parhaiten just yövuoron jälkeen ku pääsee aamul sit nukkumaan, nukun jopa 10 tuntia ku taas aamuvuoroon jos meen ni rytmit ihan sekaisin ja se kyl vaikuttaa myös mielialaan. Mullehan lääkäri sanoi suoraan, et mulle näköjään just eniten kielletty vuoro on paras mahdollinen ja sanoi et senkuin vaan teet, ei hänel oo mitään sitä vastaankaan. Ja ihan hyvin on ollu sillä noista yövuoroista kertyy niin hyvät vapaat et se on myös mulle tosi iso asia ku miettii et sit saa monta päivää ihan rauhassa levätä ja vaan olla ku kummiski 5 päivää vapaata aina kerralla. :) ja se et menisin päivävuoroon enkä sais ku 1-2 vapaata aina kerralla ni olis mulle tosi huono asia, uupuisin kyl varmaan tosi nopeeta siinä ja sit varmaan alkais kyl herkästi tulee sairaspoissaoloja joita nyt ei oo ollu muuta ku pelkän flunssan ja mahataudin takia. Ja sitä tää mua hoitava lääkärikin sano et täähän on tosi hyvä ku on sit noin pitkät vapaat säännöllisesti. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia??? kirjoitti:

Mulla tuli lähtö kolmivuorotyöstä kyseisen diagnoosin takia. Nyt olen tehnyt aamuvuoroa ja lyhennettyä viikkoa, mutta pian pitäisi alkaa tekemään 2-vuoroa ja täyttä työviikkoa... Pelottaa miten taas jaksan, kun 3-vuoro vei yöunet aikoinaan kokonaan.

Onko täällä ketään kaksisuuntaisia vuorotyöläisiä joilla arki sujuu??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu