Olen ollut yksin koko pienen elämäni koko 20 vuotta. Lapsuuteni oli vaikea, äiti ei jaksanut pitää huolta , isä lähti. Sitten tuli ala aste.. olin koulukiusattu koko ajan..tuli yläaste minusta tuli ns. popular girl , pojat kiinnostuivat, tunsin itseni kauniiksi kun aloitin mallintöillä oli ystäviä.. kunnesut ket kaikki katosi, ystäväni pettivät minut, turmelivat minut.. minulla ei ollut ketään. Äiti vihasi, isä kaukana, ystävät vihasivat, heidän valheidensa myötä pojat haukkuivat vihasivat hylkäsivät. koko maailma tuntui kääntäneen selkänsä. oli vain minä ja minun tiukka ruokavalioni joka sai minut vihaamaan jokaista osaa kehossani enemmän ka enemmän.. Olen masentunut, tein paljon töitä.. tuli lukio, tuli burnout, tuli ero ainoasta ihmisestä jonka kuvittelin välittävän minusta.. olin niin yksin. jäin lääkekoukkuun..koko elämä oli yhtä sumua..Kohtasun upean ihmisen, nykyisen parhaan ystäväni joka oli ainoana ihmisenä tukenani kun kävin pohjalla..hän kiskoi minua ainoana ylös.. Selvisin..kai.
Nyt oleva elämäntilanteeni voisi olla monelle unelmaa ja onnellista. Mutta mikä mussa on vikana?? mä en ole onnellinen. Päinvastoin, mulla on pahempi ja ykisinäisempi olo kuin ikinä. Mulla on poikaystävä joka pitää musta hyvää huolta, mulla on paras ihana ystävä, mulla on äiti jonka kanssa välit ovat parantuneet, mulla on asunto, mulla on työ kauneuden parissa jossa haluan työskennellä, mulla on kivoja kenkiä, kivoja vaatteita yms. materiaa.. Ja mitä Vi-tua, mä oon niin yksin ja epätoivoinen!! Vihaan ulkonäköäni jota käytän ns. työvälineenä. Joku sanoisi että mulla on kaikkea, mutta mä tunnen ette mulla oo mitään, pelkkää tyhjyyttä, mikaan ei tunnu miltään..Oon niin yksin..Mä oon jotenki kasvanut vinoon. Ainoa mitä mä tunnen on pelkoa ja surua siitä, että mulla on vihamiehiä tahtomattani täällä, ne selänkääntäneet ihmiset kouluajoilta, ne mun elämön turmelijat osoittavat mua edelleen sormella kun näen heitä..he nauravat, vihaavat mua. V-ttu kun mä tietäisin mikä mussa on vialla..
Nyt oleva elämäntilanteeni voisi olla monelle unelmaa ja onnellista. Mutta mikä mussa on vikana?? mä en ole onnellinen. Päinvastoin, mulla on pahempi ja ykisinäisempi olo kuin ikinä. Mulla on poikaystävä joka pitää musta hyvää huolta, mulla on paras ihana ystävä, mulla on äiti jonka kanssa välit ovat parantuneet, mulla on asunto, mulla on työ kauneuden parissa jossa haluan työskennellä, mulla on kivoja kenkiä, kivoja vaatteita yms. materiaa.. Ja mitä Vi-tua, mä oon niin yksin ja epätoivoinen!! Vihaan ulkonäköäni jota käytän ns. työvälineenä. Joku sanoisi että mulla on kaikkea, mutta mä tunnen ette mulla oo mitään, pelkkää tyhjyyttä, mikaan ei tunnu miltään..Oon niin yksin..Mä oon jotenki kasvanut vinoon. Ainoa mitä mä tunnen on pelkoa ja surua siitä, että mulla on vihamiehiä tahtomattani täällä, ne selänkääntäneet ihmiset kouluajoilta, ne mun elämön turmelijat osoittavat mua edelleen sormella kun näen heitä..he nauravat, vihaavat mua. V-ttu kun mä tietäisin mikä mussa on vialla..
Vastaukset 4
Vanhimmat
"V-ttu kun mä tietäisin mikä mussa on vialla.."
Tuosta on hyvä aloittaa. Ymmärrän ton vihamies jutun, koska sellaisia aina tulee älykkäille ja normaalia kehittyneemmille ihmisille. Koska he eivät ole tarpeeksi älykkäitä että ymmärtäisivät kehittynyttä ja täyttä ihmistä.
Mutta tarpeeksi uhrimonologia. Ongelmasi on sinä. Sinä et ole autenttinen. Sinä et ole todellinen, onnellinen, aito etkä autenttinen persoona. Sinä olet fiktiivinen ja inhon, vihan ja katkeruuden vallassa oleva ihmispolo. Mitä ei myönnä ei voi muuttaa. Jos et myönnä tuota, jatkat olemista onnettomana.
Olet määrittänyt itsesi muiden hyväksynnän, materian, rahan ja menestyksen mukaan. Siksi olet massaihminen, joka palvoo materiaa, suorituksia ja rahaa. Et ole onnellinen, koska et saa toteuttaa itseäsi. Kyse ei ole tässä elämässä tehdä muita ylpeäksi, vaan kyse on tehdä omasta itsestään tähti, kuningas ja kruunu.
Olet tehnyt kaikki yhteiskunnan karusellinen "pakolliset" suoritukset, mutta jättänyt omat tunteesi ja tarpeesi vaille huomiota.
En tarkoittanut pahastuttaa, vaan herätellä. Toivottavasti autoin sinua.
En pahastunut. Kirjoitin tänne koska tarvitsen jonkun joka antaa neuvoja, jonkun joka yrittää ymmärtää.. omassa piirissäni ei ole yhtään henkilöä joka ymmärtäisi, sillä he kaikki näkevät että minulla menee hyvin..he eivät näe sitä kuinka onneton olen, koska minullahan on jo kaikkea.. Mutta se kaikki mitä minulla on, on omia saavutuksiani, minä itse olen kovalla työllä hankkinut sen materian yms mitä minulla on.. Eikö sen pitäisi olla upeaa kun kovalla työllä on tulos? Minulle se ei merkitse mitään.. tai sitten täytyy saada epätoivossa enemmän.. mutta se enempikään ei tunnu paremmalta. Työni on ainoa josta saan tyydytystä elämääni, se on sitä mitä haluan tehdä.. mutta nykyään kaikki tunne tyydyttymisestä katoaa.. Pelkään että koen uuden romahtamisen, en uskalla mennä lääkäriin koska pelkään joutuvani lääkekierteeseen uudestaa.. Terapiassa olen käynyt mutta tuloksia en ole saanut.. Minulle puhuminen ei ole auttanut. Tuntuu niin typerältä puhua koska pyörittelen joka kerta mielessäni ajatusta, kuinka typerä olen valittaessani, ei minun kuulu valittaa, minullahan ovat asiat hyvin. Toisin kuin toisilla.. en haluasi valittaa turhasta.. Kukaan ei ymmärrä miksi mulla on niin paha olla, enkä mä ymmärrä sitä itsekään. Mä oon niin eksyksissä, tukossa.. Aamuisin odotan vaan iltaa jotta voisin nukahtaa. Mun elämä on totaalisen tylsää.. pelkkää rutiinia. Rutiiniksi on mennyt elämä myös suhteessa, mä olen pilannut meidän suhteen.. mä en vaan tunne enää mitään.. millään osa alueella. Surua, itseinhoa ja pahaaoloa osaan kyllä lietsoa ja rypeä siinä, mutta mitään positiivista en. oon niin pettynyt itseeni. mulla on jatkuva tarve muuttaa itseäni.. en tunne kelpaavani edes itselleni tälläisenä kun oon. Toisaalta en tiedä kuka haluaisi olla, vai haluaisinko olla kukaan.
Kiitos vastauksestasi, luen sen useaan kertaan, jotta löydän sen itsekin mistä aloittaa..
Hei!
Taidat olla tosiaan vähän kadoksissa tai eksyksissä. Et oikein tiedä mitä haluat ja mikä toisi iloa. Olet varmaankin joutunut nuorena tai lapsena tukahduttamaan/kieltämään tunteitasi. Mulla kävi niin ja sitten olinkin rikki 18 vuotiaana. Paha olla vaikka kaikki piti olla hyvin! Siis kulissit oli vanhemmilla aika kaunis talo, eivät eronneita,koulu sujui ihan hyvin ja silti hirvee ahdistus ja pelko.
Mitä jos alkaisit tekee todella sellaisia pieniä asioita mitä itse haluat ja arvostat.
Jos ja kun sulla on ystävää niin puhut oikeista asioista ja vältät pinnallisuutta teeskentellyä.
Mulle ainakin totuuden etsintä ja kohtaaminen elämässäni toi mielenrauhan. Olin paljon kieltänyt itseltäni tunteita ( vihaa, katkeruutta, surua)
Oikeastaan mun piti pettää itseäni nuorena hirveesti , kun en kestänyt nähdä totuutta elämästäni. Se että olin sylkykuppi, hyväksikäytetty, petetty henkisesti,läheisriippuvainen jne.
Lopulta pystyin antamaan tyhmyyteni, sinisilmäisyyteni itselleni anteeksi ja myös ihmisille jotka olivat mua hyväksi käyttäneet.Pystyin lopulta myös katsomaan itseäni silmiin ja myöntämään että musta oli myös tullut kova, katkera, epäluuloinen ja ihminen joka aliarvioi toisia ihmsiä! Väheksyin toisten tunteita ja kokemuksia....itse olin mielestäni kokenut paljon enemmän ja pahempaa - joten mulla oli muka myös oikeus satuttaa, valehdella jne.
Tsemppiä sulle vaan . Hyvä kun etsit syitä pahalle olollesi ja muista toteuttaa omia unelmia äläkä toisten odotuksia! Tärkeintä on että kelpaa itselleen ja osaa rakastaa itseään! Ja se on tosi vaikeaa... vasta sitten mielestäni pystyy tasapainoiseen parisuhteeseen. Ei tarvii kostaa , siirtää pahaa oloaan kumppaniin , ystäviin, työkavereihin....
Katselin eilen Tv.stä ohjelmaa, jossa tiedemiehet väittivät, että olemme tulleet
maapallolle avaruudesta. Tarkoittivat tietysti, että ammoisina aikoina ennen
ajanlaskun alkua. Siellä eräs tiedemies sanoi, että jos ihminen tuntee itsensä
yksinäiseksi, niin hänen olisi hyvä mennä observatorioon ja katsoa tähtiin ja
toisiin galagseihin. Itse en ole katsonut tähtiin kuin tavallisilla kiikareilla ja se
ei ole näyttänyt vielä oikein miltään. Olen minäkin kaiken kiireenkin keskellä
usein aika yksinäinen. Olen päättänyt, että jonain päivänä menen katsomaan
niitä tähtiä. Maailma on avara ja kukaan ei ole kenenkään orja. Ei ainakaan
pitäisi olla. Rohkaise ja vahvista itseäsi fyysisesti ja henkisesti. Olet maailman-
kaikkeuden lapsi ja Sinulla on oikeus olla täällä onnellinen.Kaikkea hyvää Sinulle.