Yksitoista vuotta tänään.

Tänään tuli kuluneeksi yksitoista vuotta siitä, kun viimeksi olin juovuksissa. Hyvin merkittäviä vuosia koko elämää ajatellen, sikälikin, että tuskin olisin hengissä ilman juomisen lopettamista. Monikin asia on muuttunut näiden vuosien aikana, mutta en välttämättä osaa sanoa johtuvatko muutokset raittiudesta. En nimittäin ole "palannut" entiseen, viinattomaan elämään. Tämä johtuu siitä, ettei minulla ole sellaista ollut. Viina astui kuvioihin jo varhain ja vaikutti elämääni koko aikuisikäni. Olen siis joutunut rakentamaan "uuden elämän"! Mahtavasti sanottu, sillä tosiasiassa olen "rakentanut" sitä lähes yhtä vähän kuin edellistä, sitä viinallista elämää. Se on rakentunut. Voin tarkastella sitä ikäänkuin ulkopuolisena juuri siksi. Mm. seuraavanlaisia havaintoja olen tehnyt:

- Viinan poisjäänti on antanut minulle paljon aikaa muuhun käyttöön. On ollut mielekkäitä ajankäyttötapoja, ja vähemmän mielekkäitä. Kuitenkaan mikään niistä ei ole ollut yhtä mieletön kuin juominen.

- Minua vuosikymmeniä vaivannut atavistinen pelko, olemuksen pohjalla väijynyt tunne siitä, että jotakin elämässä on hirvittävän pahasti pielessä, on huomaamatta poistunut. Kaikki ei ole läheskään kunnossa elämässäni, mutta nyt asioille voi etsiä ja löytää syitä.

- Fyysiset ja moraaliset krapulat, jotka loppuaikoina kasvoivat sietämättömiksi ovat poissa.

- Elämän jäsentäminen "viina-viinattomuus"-sarakkeisiin on poistunut (huolimatta siitä, että ajoittain kirjoittelen tänne) ja tilalle on tullut mielekkäämpiä, laaja-alaisempia vaihtoehtoja.

- Ihmissuhteisiini juomisen lopettaminen on vaikuttanut vähemmän kuin luulin. En liikkunut juurikaan ryyppyseurassa varhaista aikuisuuttani lukuunottamatta. Ystäviä minulla on aina ollut vähän juomisesta riippumatta. Tosiystävät, 3-4, jäivät. Suhde perheeseen muuttui suoremmaksi ja ainakin minulle helpommaksi. Lapsiini minulla on välittömät ja luottamukselliset suhteet. Puolisoni ja minun välit ovat korrektit, mutta eivät muuta. Siihen lienee monia syitä.

- En koe enää sellaisia irrationaalisia hurmaantumisen tunteita enkä saa sellaisia suuria ideoita enkä ole sellainen henkevä ja vapaa seurustelija kuin alkuvuosien nousuhumalassa olin. Mutta en ollut sellainen enää loppuvuosina juodessanikaan.

Summa summarum, johtopäätökseni on, että viina auttoi minua nuorena, kun olin ujo ja epävarma itsestäni ja liki kaikesta muustakin. Olisi kuitenkin ollut alun alkaen parempi olla oma itsensä kuin yrittää olla jotakin muuta.

Koen saaneeni (sic!) jotain suuriarvoista, kun alkoholi jäi pois elämästäni. En ole saarnamies, joten totean vain, että omin voimin en ikinä olisi päässyt irti viinasta. Minua auttoi korkeampi voima! Siitä kiitos!

12

402

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhdestätoista raittiista vuodesta ja kiitokset hyvästä kirjoituksesta, tuohon on helppo yhtyä.

    • asia on

      kun haluat ja vaivaudut kertomaan kokemuksistasi.

      asioilla on tapana järjestyä jos niin tarpeeksi haluaa. tarvetta olis monella ja tietysti muissakin asioissa kuin juomisessa.
      onnittelut.

    • herra Wint

      Vilipitön onnittelu Simulle vuosipäivästä.

    • Kalle,

      Oman tulkintani mukaan toinen vuosi alkanut juomatta. Se on oma tulkinta, kun parit pienet yhden illan kokeilukännit välissä tullut nykäistyä, mutta entiseen menoon verrattuna se ei ole yhtään mitään. Ne kerrat, uskokoon ken voi, vain vahvistivat juomattomuutta.

      Koko aikuisiän on alkoholi ollut kuvioissa täälläkin. Enpä tiedä minäkään, miten uutta alkoholitonta elämää rakennetaan, kun vertailupohjana ei ole kuin lapsuus, ja sinne taantuminen on aikaista, ainakin vielä. Juomaton elämä ikäänkuin rakentuu, ja minäkin seuraan sivusta, että mitä syntyy.
      Ainakin paljon kivuttomammalta tämä tuntuu.

      Entisaikojen fiilistely viinalla ei palaa koskaan. Yksin nuorena kossua juodessa ajatus suorastaan lensi nerokkaissa ulottuvuuksissa, tai pubin nurkassa porukalla filosofoidessa, mutta aamulla aina niistä nerokkaista ajatuksista oli jäljellä vain kissan eritteiden maku suussa. Pelkkää harhaa.

      Aina on vaivannut jonkinlainen kaikkialle ulottuva pelko, että kaikki on pielessä, omat ja maailman asiat. Ikäänkuin kaava olisi se, että oman ymmärryksen lisääntyessä lisääntyy myös ahdistus ja vakaumus siitä, että maailma on surkea, epäoikeudenmukainen paikka, ja ihmis-eläinlajin viisaus ei lisäänny yhtään ja johtaa vain tuhoon.
      Jokin riivaava maailmantuska. Sama vaiva ollut kylläkin jo ennen alkoholin hallinnoivaa otettakin.
      Hieman tyyneyttä on jo tullut, mutta sekin kai ikävyyksien tietoisella pois sulkemisella, mikä sekin edustaa minulle välinpitämättömyyttä tai itsepetosta.

      Kai jo lapsuudessa kortit jaettiin, kun oli saanut synkistelevän ja kyynisen mielenlaadun, niin sitä piti lääkitä.
      Sitä joskus ihmetellyt, miten jotkin ihmiset osaavat viettää kepeän pintaraapaisuelämän, ja kaikki pyörii vain omien käytännön asioiden ympärillä eikä päätä vaivata ylimääräisellä?

      Niillä eväillä on mentävä, mitkä on saanut, ja positiivista on se, että niitä en ehtinyt lopullisesti viinalla tuhoamaan. Tosin kaikilla taitaa taivallus mennä niin, että kun oppinut elämään, se kääntyykin jo loppua kohden?
      Synkkä mielenlaatu on taakka.

      Tyyneyttä odotellen.

      • juoppo ja tiedän sen

        Mulla ihan samanlaisia juttuja.
        Tuo murehtiminen on vaan täytynyt jättää vähemmälle ja osasta suhtautua siihen. Mulle riittää kun kannan oman tuskani.
        Nimenomaan harhaa oli ryyppyelämä, minun ja koko silloisen juopporemmin suurimmat saavutukset tehtiin jossain hämärässä tupakansavuisessa kämpässä. Oltiin parempia ja viisampia kuin muut, todellisuudessa pelkkiä nollia.

        Enää eivät juopot saa minulta sympatiaa. Näen heissä usein entisen itseni jota halveksin. On siinä jonkinlaista synkkää vahingoniloakin kun näen juopon retostelevan jotakin.

        Kyllähän niitä ongelmia alkoi olla kasassa aika paljon kun aloin lopetella ryyppäämistäni. Käytössä oli mielialalääkkeet, nukahtamislääkkeet, unilääkkeet, rauhoittavat, viina ja tupakka(Cipralex, mirtazapin, imovane, Tenox, Diapam, Rivatril),. Lisäksi kun katsoin silloin itseäni peilistä, näin turvonneet miehen kasvot jolla oli vatsa kuin raskaana olevalla naisella. Sai itkeä tai kirota, mikään ei auttanut, piti vain juoda ja syödä lääkkeitä. Jos milloin viina loppui ennen sammumista, söin mitä vain lääkkeitä kaapista löytyi. Jos ei muuta niin kourallisen buranaa(joka ei tietenkään mitään auttanut)

        Nyt on kumpu rinnan alta kadonnut, turvotusta ei ole ja lihakset tulleet tilalle. Olen kuin kuka tahansa ihminen. Lääkkeen lääkettä en enää käytä, en myöskään viinaa enkä tupakkaa. Kaikki ei jääneet kerralla, eikä mikään tapahtunut yhtäkkiä.
        Olen erittäin kiitollinen siitä että olen päässyt tuosta päihde helvetistä ja saan olla raittiina. Uskallan kulkea tuolla ihmisten seassa, häpeämättä...
        Mikä parasta, tämä on TODELLISTA


    • -booster.

      Jos dokaaminen ei sovi ja sen lopettaa, sehän on järkevää. Ihminen tekee jos on tehdäkseen. Siis asioita.

      Tota uskonnollista fanitusta, mitä palstan vakkarit alkoi heti lässyttään en oikein ymmärrä. Sä et höpissyt uskonnosta, vain että oli apuja ulkopuolelta.

      Hyvä että aina joskus kirjoitat palstalle, tää on ollut jo vuosia ihan pelleilyä muuten.

    • RaitistuvaN

      olkoon vuosipäivän johdosta.
      Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi.

    • calmato

      Tuli hyvä ja lämmin olo viestiä lukiessani. Aina kun joku selviytyy, se antaa toivoa kaikille, niin alkoholisteille kuin meille läheisillekin.

      Lämpimät onnittelut uuden elämän rakentumisesta ja kiitos myös rehellisyydestäsi, sillä ei päihteettömyys anna joka päiväksi huippuelämää, mutta antaa hyvät mahdollisuudet mielenkiintoiseen elämään ja hyvään tavalliseen arkeen, jonka arvon tajuaa vasta kun se järkkyy.

      Lämpimät onnittelut,
      raittiin alkoholistin eukko, omaksi itsekseen kasvamassa oleva läheinen

      • onkin

        hyviä kirjoituksia. Paljon asiaa, jota luen mielenkiinnolla.

        Olen ollut semmoinen tissuttelija jo vuosikymmenet ja tuo joka viikkoinen oluen ja siiderin latkiminen alkoi todella rasittaa niin mieltä kuin kehoakin. Joudun syömään särkylääkkeitä selkävaivan vuoksi ja on muitakin lääkkeitä käytössä, joten nyt olen ollut ilman alkoholia jo toista kuukautta. Se on pieni aika monelle, mutta minulle se on jo merkittävä ajanjakso. Näin aijon jatkaa.

        Ehkä mukana on myös geeneissä periytyvä alkoholiriippuvuus. Isäni oli nuorempana ja vielä vanhoilla päivilläänkin kova ryyppäämään. Silloin lapsena se oli minulle aina painajaismaista, mutta niin se vain alkoi mullekin maistua aikuisena. Myös ex-mieheni joi kiitettävästi ja edesauttoi minuakin sillä polulla. No nyt mennään näin ja ihan hyvältä elämä tuntuu.

        Mukavia kesäpäiviä kaikille!
        T. aikuinen nainen


    • kaffeemuki

      ..pitkästä raittiuden tiestä, ja kiitos myös kun haluat edelleen harvakseltaan kirjoitella tänne. Viesteissäsi on ollut paljon miettimisen arvoista.

    • voipytty

      Paljossa samaistun kokemuksiisi. Minäkin sain raittiuden kauan sitten, kun en itse kyennyt lopettamaan juomistani. Elämä on sitten muuttunut normaalimmaksi, monipuolisemmaksi ja sisällöltään runsaammaksi. Osittain siksi, että ajan- ja rahankäyttötapani ovat tervehtyneet, osittain siksi, että ajatustapani ovat muuttuneet. Nyt raittiina en enää tarvitse rohkaisuryyppyjä, kun uskallan olla oma itseni muitten joukossa.
      Jatkakaamme päivä kerrallaan.

    • Edith

      Yhdestätoista vuodesta!

      Kirjoituksesi on rohkaiseva, ja poiki monta mielenkiintoista kertomusta lisää.
      Kiitos!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      48
      964
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      746
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      105
      717
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      643
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      564
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      538
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      496
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      46
      481
    19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      457
    Aihe