koiran eroahdistus

vois alkaa riittää

Eli viimeistä oljenkortta viedään. Minulla reilu vuoden ikäinen pienikokoinen sekarotuinen koira, jolla ilmeisesti eroahdistus. aina kun jää yksin, alkaa haukkumaan tai vähintään itkemään. Seurana sillä on toinen koira joka ei reagoi mitenkään mun poissaoloon.

Haukkumisen lisäksi kotona odottaa aina vähintään kahdet pissat, huolimatta siitä kuinka kauan olen ollut poissa tai miten pitkän lenkin tein poikien kanssa ennen lähtöä. Koira on todella kiintynyt muhun ja olen saanut vinkkejä esim: olla osoittamasta niin paljon huomiota tälle kun olen kotona. Yritetty on...Kun tulen kotiin, ovella odottaa hysteerisesti läähättävä, tanssiva, nuoleva ja näykkivä pieni poika, vaikka olen jo useamman kuukauden noudatanut ohjetta olla huomioimatta tätä ennenkuin rauhoittuu.

Kotona ollessani en erikoisemmin lelli koiraa, mutta pitäähän sille välillä jutella ja osoittaa että olen tietoinen siitä. viikon verran ollu D.A.P seinässä ja samainen panta kaulassa; ei mitään apua kyseisestä laitteesta. Ultraäänipanta oli ihan lelu ja nyt olen ostamassa sitruuna/pippuripantaa, mutta sekin auttaa vain haukkumiseen...kokeiltiin housuja, pissasi läpi/päälleen

Semmoinen alkais olee edessä, että koira on miljoonalla pannalla varustettuna häkissä aina kun olen poissa.En kuitenkaan haluaisi sellaiseen turvautua vaan toivoisin että rakas hauvani saisi itselleenkin mielenrauhan ja osasi olla kotona rennosti ilman minuakin.

Jos jollain olisin joitain neuvoja, mitä voisi vielä kokeilla niin apu tulisi todella tarpeeseen.en haluasi luopua pienestä pojastani joka on muuten aivan unelmakoira.Kiitos

18

9393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielestäsi

      Mulla ei oikeen selvinny,miten se haukkuminen onsitten erilaista,kun se ulvoo siellä häkissä ??

      On sulla tainnu jäädä yksinolo opettamatta kaverille;))

      Koitappas etsiä jotain vanhaa ketju-kirjoitusta aiheesta; kun ei niitä samoja asioita viittis jokaiselle jatkuvasti kirjotella.

      • se sama

        olipa taas älykäs vastaus. JOS se sitruunapanta toimii niin häkissäolo estää ees sen että ei kuse ympäri kämppää. Kyllä niitä on luettu mutta suurimmassa osassa oli vinkkejä joita jo kokeiltu tai sit tollasia ala-arvoisia "neuvoja". kiitos pätemisestä.oli apua


      • p1nseri

        moikka!
        olisin eroahdistuksesta kysellyt. 1,5v pinseri kärsii eroahdistuksesta, pissii ympäriinsä ollessaan yksin, joskus jopa jo silloin kun näkee/tietää jäävänsä yksin.

        olisiko HYÖDYLLISIÄ neuvoja asiasta, tilanteen pitäisi saada loppumaan mahdollisimman pian!

        kiitos=)


      • 9999
        p1nseri kirjoitti:

        moikka!
        olisin eroahdistuksesta kysellyt. 1,5v pinseri kärsii eroahdistuksesta, pissii ympäriinsä ollessaan yksin, joskus jopa jo silloin kun näkee/tietää jäävänsä yksin.

        olisiko HYÖDYLLISIÄ neuvoja asiasta, tilanteen pitäisi saada loppumaan mahdollisimman pian!

        kiitos=)

        Pitkään jatkunutta häirökäyttäytymistä ei lopeteta sormia napsauttamalla.

        Koran kasvatus vaatii satoja tunteja, ja kasvatus alkaa heti, kun pentu saapuu taloon (mukaan lukien yksin jäänti).

        Jotta koiran osaa kasvattaa, pitää ymmärtää, miten koira "toimii" ja miten sen kanssa ollaan. Koira ei ole lelu eikä pieni ihminen.


      • pjentti

        osaisitko natty minuakin auttaa.. kyseessä oisi eroahdistuksesta kärsivä shetlanninlammaskoira poika :) haukkuu ihan hirveästi kun jää yksin vähäksikin aikaa


    • voi pientä...

      Meillä on kanssa Coton tyttö joka kärsi samasta vaivasta.Kaikkea koitettiin, mutta ainut mikä auttoi oli että jätin T-paitani lattialle jolla yön olin nukkunut ja radio päälle päiväksi. Koira varmaan haki turvaa mun T-paidasta. Koitettiin häkit ja pannat.Häkissä koira oli lopullisesti tulla hulluksi, mieluummin luopuisin koirasta kun häkkiin uudestaan laittaisin, koira meni pitkin seiniä ihan paniikiissa.Nyt on onneksi pois. Toivon onnea ja menestystä sinulle ja koirallesi!!

    • hepskatti

      oikeasti auttoi se HÄKKI.koira rauhoittui täysin ja kaikki saivat mielenrauhan.se myös meni siihen mielellään,eikä sitä loppujen lopuksi tarvittu, kuin ehkä pari kuukautta jonka jälkeen aloitimme yksinolo harjoitukset uudelleen,kun koira ei enää panikoinut. sitäkin voi kokeilla. Meinaan meillä oli asiat jo siinä pisteessä,että koira oli vaaraksi itselleen,milloin oli sähköjohdot,telkkarit ym hajalla,tassut rikki,ja melkein tullut ikkunasta läpi.joskus on pakko vaan häkittää,vaikka se pahalta tuntuukin.tosin ainakin meidän sakemanni oli siinä mielellään.

      • lupan mamma

        Hei nyt kun sanot tuossa aloitusviestissä esim. "Kotona ollessani en erikoisemmin lelli koiraa, mutta pitäähän sille välillä jutella ja osoittaa että olen tietoinen siitä." Kuulostaa siltä ettet ole kovin varma omasta linjastasi ja siitä mitä nyt yrität. Koetatko olla huomioimatta koiraa, vai oletko vain silloin tällöin huomioimatta. Ja millaisissa tilanteissa jutustelet koiralle. Ja mitä tarkoittaa ettet "erityisemmin" lelli koiraa. Siitä saa sen käsityksen että jotain lellintää kuitenkin tapahtuu.
        Suosittelen, että koira on sinulle kuin ilmaa, sitä ei edes ole. Jos se on täysin rauhassa vähän kauempana, eikä edes katso sinuun päin, voit pari kertaa päivässä kutsua sen luoksesi ja taputtaa neutraalisti, kehua vähän ja sitten taas lähettää sen pois. Mutta jos koira tulee jalkoihin pyörimään tms. niin älä silloin missään nimessä sille jutustele ja anna huomiota. Jos koira oppii, että huomio lähtee siitä itsestään ja se saa sen jollain (millä tahansa) omalla toiminnallaan aikaan, menee yksinharjoitteluopettelu jälleen takapakkia.
        Jos koira taas on täysin tottunut siihen, että sinä huomiot sen harvakseltaan ja vain silloin kun se on muualla rauhassa, sen ei ole mitään syytä huutaa ovella perääsi. Se tietää, ettei huomio lähde siitä itsestään.

        Minun koirani kärsi myös eroahdistuksesta aiemmin. Pahimmillaan se oksenteli kun jäi yksin. Oli kamalaa katsoa stressaantunutta ja kärsivää koiraa, joten ymmärrän hyvin kuinka rankkaa teillä on. Eroahdistus on vähintäänkin ärsyttävää ja oikeasti vaikuttaa koiran ja omistajan elämänlaatuun tosi paljon.
        Meillä auttoi todella tiukka "kuri". Eli en enää huomioinut koiraa MITENKÄÄN sen aloitteesta (tätä jatkui pari kuukautta, mutta kun koira rauhoittui/stressi loppui pystyin huomioimaan sitä enemmän). Meillä on myös DAP seinässä kiinni. Koiran olotilaa kotona on rajoitettu, yksinollessa se on vain olohuoneessa.
        Kun lähdin, en jättänyt mitään kiihdyttäviä leluja tai revittävää. Jätin useimmiten ruokaa, koska syöminen rauhoittaa koiraa (stressaantunut koira ei syö, joten aluksi ruoka jäi koskematta, mutta kun jätin maksalaatikkoa tms, se alkoi maistua = koira rauhoittui). Ruuan jätin niin, ettei sitä voi hotkia yhdellä kertaa, vaan koiran pitää ihan keskittyä siihen. Eli vaikkapa kong-lelun sisään, tai jopa levittelin jotain tahnaa/maksalaatikkoa johonkin pinnalle, jotta koiran pitää nuolla sitä pidempään.
        Puin kenkiä/takkia kymmeniä kertoja päivässä, jotta koira ei yhdistä niitä ulos lähtemiseen. Eteisessä en edelleenkään koskaan huomioi koiraa millään lailla.
        Jos koira oli stressaantunut jo siinä vaiheessa kun menin ovelle päin, en lähtenyt ulos, koska silloin yksinolo ei olisi onnistunut. En halunnut ruokkia epäonnistumista, vaan otin aina askeleen taaksepäin. Siis niiiiiiin pieniä vauvanaskelia tässä jutussa otettiin että VOI JEESUS!! Ihan ihmetyttää miten sitä onkin jaksanut, herranen aika...
        Aluksi treenattiin niin että menin vaan toiseen huoneeseen. Ei edes ovea kiinni. 1sek. 2sek. jne.

        Nykyään kun tulen kotiin, raotan ovea millin. Jos koiran nenä puskee heti vastaan, en mene sisään. Odotan että koira pakittaa ovelta pois/rauhoittuu. Vaikka siihen menisi vartti. Koska en palkitse sitä "oi ihanaa tulit kotiin!!" rituaalia. Tulen sisään vasta kun koira luovuttaa ja rauhoittuu ja pakittaa pois.

        Öh nyt menee ihan sekavaksi tämä.. Meillä oli miljoona pientä juttua mitä tehtiin. Ja oikeasti ne lopulta toimi!! Vaikken olisi IKINÄ uskonut ja vaikka välillä oli koko kämppä sekaisin ja koiraa kävi sääliksi. Harrastusryhmäänkään meitä ei otettu mukaan, koska koira oli liian hermostunut jos poistuin hetkeksikään. Mutta nyt kaikki on hyvin, koira ei stressaa ja osaa olla vaikka 10 h yksin jos tarttee..
        Kaikkea hyvää teille, älkää luovuttako!!!!!!


    • piinava onni :)

      Niinpä...Meille tuli keväällä vuotias kääpiöpinseri ja siitä asti olen siivonnu kusta ja paskaa ympäriinsä,riittää kun laittaa minkä tahansa oven kiinni...työpäivien ajan koira on vain eteisessä sillä siinä on ainoat puuseinät jotka estävät koiraa repimästä seinän läpi..on pantaa,on häkkiä(josta murtautui ulos repimällä pinnat poikki ? )..kaikkea on kokeiltu,myös tätä vauvanaskel tekniikkaa mutta mikään ei ole tepsinyt...automatkalle on turha suunnitella ottavansa koiraa,se kun repii senkin tai sitten tulle häkin läpi...

      huoh...itse olen ainakin jo niin täynnä tätä siisteyskasvatus eroahdistustouhua että varmaan pakko lähettää se pian takaisin kenneliin,tosin sekin oli niin hirveä paikka että yritän vielä jouluun asti mutta katsokaas,en voi koiraa yöllä käyttää tunnin välein ulkona,kun on töissä käyvä äiti,isossa talossa ja muutkin eläimet vaativat hoitoa....

      alkaa autolla ajokin olemaan hataraa kun ei nuku koskaan,tosin automatka kotiin se vasta hirveä on kun ei tiedä montako litraa ja kiloa on tavaraa lattialla....

      • ...

        Olisiko kenelläkään meille mitään vinkkejä..? Minulla on 1-vuotias uroskoira, joka tuhoaa tavaroita jäädessään yksin. Olen huomannut, että pari tuntia menee suht hyvin, mutta sitä pidempänä aikana tuhoja on tehty enemmän. Esim. jos pöydälle jää sanomalehti, se on silputtu. Tuhoaminen rajoittuu melko pieniin tavaroihin, esim. huonekaluja koira ei syö, eikä yritä kaivautua oven läpi tms.

        En huomioi koiraa lähtiessäni kotoa tai palatessani niin kauan, että koira on rauhoittunut. Radio on päällä ja koiralla on tekemistä (mm. jäädytetty kong-lelu, jossa on esim. maksalaatikkoa). Liikuntaa ja aktivointia koira saa varmasti riittävästi. Tosin aamulla aktivointi on vaikeaa, jos pitää lähteä töihin vaikka kuudelta. Pääasiassa aktivoin koiraa siis iltaisin. Tuhoamisen lisäksi koira kuulemma välillä ulvoo ja haukkuu itsekseen. Sitä kestää vähän aikaa ja sitten on taas monta tuntia hiljaista. Koira ei pissi sisälle ja pystyy syömään ollessaan yksin. Kun olen kotona, koira ei välitä jos olen oven takana eri huoneessa. En siis oikein tiedä, onko koiralla eroahdistus vai tekemisen puutetta tms... Koira on kyllä todella vilkas.

        Koira tosin saa meillä aika paljon huomiota. Ehkä pitäisi noudattaa lupan mamma-niminerkin neuvoja ja vähentää huomion antamista...


      • Kaikkeaonkokeiltu
        ... kirjoitti:

        Olisiko kenelläkään meille mitään vinkkejä..? Minulla on 1-vuotias uroskoira, joka tuhoaa tavaroita jäädessään yksin. Olen huomannut, että pari tuntia menee suht hyvin, mutta sitä pidempänä aikana tuhoja on tehty enemmän. Esim. jos pöydälle jää sanomalehti, se on silputtu. Tuhoaminen rajoittuu melko pieniin tavaroihin, esim. huonekaluja koira ei syö, eikä yritä kaivautua oven läpi tms.

        En huomioi koiraa lähtiessäni kotoa tai palatessani niin kauan, että koira on rauhoittunut. Radio on päällä ja koiralla on tekemistä (mm. jäädytetty kong-lelu, jossa on esim. maksalaatikkoa). Liikuntaa ja aktivointia koira saa varmasti riittävästi. Tosin aamulla aktivointi on vaikeaa, jos pitää lähteä töihin vaikka kuudelta. Pääasiassa aktivoin koiraa siis iltaisin. Tuhoamisen lisäksi koira kuulemma välillä ulvoo ja haukkuu itsekseen. Sitä kestää vähän aikaa ja sitten on taas monta tuntia hiljaista. Koira ei pissi sisälle ja pystyy syömään ollessaan yksin. Kun olen kotona, koira ei välitä jos olen oven takana eri huoneessa. En siis oikein tiedä, onko koiralla eroahdistus vai tekemisen puutetta tms... Koira on kyllä todella vilkas.

        Koira tosin saa meillä aika paljon huomiota. Ehkä pitäisi noudattaa lupan mamma-niminerkin neuvoja ja vähentää huomion antamista...

        Vaikuttaa siltä, että koirallasin on ihan selkeästi vain tekemisen puutetta ja turhautumista. Meillä ainakin toimii se, että jättää erinäisiä tavaroita joita on lupa purra ja repiä. Wc-paperi hylsyjä, maitopurkkeja missä sisällä jotain namia yms. Toimii paremmin ku kongi, ainakin meillä ja on mukava kun saa silputa.
        Kokeile käyttää koira aamuisin hieman pidemmällä lenkillä, jos normaalisti käytät esim 10min, niin tuplaa se jotta koiran energia pääsee purkautumaan osittain jo aamulla.
        Kannattaa selvittää ja pystyä erottamaan eroahdistus ja turhautuminen. Mikäli koira aloittaa tavaroiden hajoittamisen ja repimisen ja ulvomisen heti lähdön jälkeen, on se luultavasti eroahdistusta, mutta jos se alkaa vasta myöhemmin, on koiralla selvästi tekemisen puutetta.


    • apua kaivataan!!!

      Hei!

      Minulla on 12-viikkoa vanha whippetin pentu, ja tarvitsisin hieman neuvoja yksinjättämisen kanssa. Olen lukenut paljon eroahdistuksesta ja sen hoito- ja ehkäisyharjoituksista, mutta tarvitsen kuitenkin apua.

      Pentu on ollut kahden tavallisen kouluviikon ajan meillä (nyt olen talvilomalla), ja nämä 2 viikkoa menivät itseasiassa aika hyvin - vähän vaihtelevalla menestyksellä. Kun lähdin, annoin pennulle herkun, jota se jäi syömään. Pentu ei kiinnittänyt mitään huomiota lähtööni (en tehnyt lähdöstä mitään numeroa, en puhunut, en silittänyt jne.) mutta muutaman minuutin kuluttua saattoi itkeskellä ja ulvoa. Lopulta kuitenkin rauhoittui ja alkoi nukkumaan. Kahtena viimeisenä päivänä se repi omia pissilehtiään kylläkin.. Mutta en tiedä johtuiko se tylsyydestä vai ahdistuksesta.
      Olen kuvannut pentua kamerallani, mutta maximi kuvausaika on vain 60min... saan videokameran lainaan, joten voin alkaa kuvaamaan koko yksinolon.

      Tällä viikolla, kun olen lähtenyt kauppaan, pentu alkaa itkemään heti kun olen laittanut ulko-oven kiinni. Se on alkanut kiinnittää huomiota oven avaukseen, ja yrittää lähteä mukaan. Se syö herkkuaan pedillään, kunnes avaan ulko-oven. Silloin se ryntää ovelle... Olen siis joutunut sanomaan "ei" ja pysäyttämään pennun, jotta pääsen ovesta ulos yksin. Olen käskenyt pennun istua, ja sitten olen lähtenyt.
      Pentu itkee, ulvoo, ja repii tavaroita hyllyltä samalla vinkuen. Se on rikkonut puisen portin (kankaisesta osasta repien), joka minulla on ollut olohuoneen ovella, koska olohuoneessa on paljon ei-pentuystävällistä tavaraa... Ja pentu on kova pureskelemaan kaikkea, ja olohuoneessa on vähän liian kalliita "puruleluja". Olen miettinyt myös esteen poistamista, jos portti vaikuttaa jotenkin pennun hätään. Ensin ajattelin, että jätän pennun yhteen huoneeseen, kun lähden pois kotoa, mutta itkua jatkui ainakin sen tunnin, mitä kamerani kuvasi. Kun laajensin alueen yhteen huoneeseen ja eteiseen, pentu ei itkenyt läheskään niin kauaa. Sen takia mietin, että jos portti hermostuttaa pentua... Mutta olohuoneesta on todella vaikeaa tehdä sellainen, että voin jättää pennun sinne yksin.

      Kun tulen kotiin, pentu yleensä heiluttaa häntää ja hyppii vähän.. Rauhoittuu ja laittaa maate kuitenkin aika pian, ja silloin silitän sitä hieman. Muuten olen hyvin neutraali.

      Meidän arjesta:

      Annan pennulle paljon huomiota. Silittelen ja pusuttelen, mutta aina kuitenkin omasta alotteesta. Pentu ei saa huomiota vinkumalla... Kehuja ja joskus herkkuja annan kun se tekee jotakin oikein. Eli hellittelyä pitäisi varmaankin vähentää...
      Usein, kun teen vaikka ruokaa, laitan keittiön oven kiinni, ettei pentu pysty koko ajan olemaan samassa huoneessa kanssani. Tällainen ovien perässä sulkeminen toimii paremmin kuin pennun sulkeminen huoneeseen. Silloin se alkaa itkemään hirveästi. Mutta muuten ei välitä, vaikka joutuu olemaan kotona yksin. Suihkussa saan käydä rauhassa.. Ja pentu leikkii usein itsekseen.

      Pentu ei ole vielä oppinut nukkumaan omalla pedillään. Saan monen monta kertaa komentaa sen pois sängystämme (se hyppää sinne itse) ja omalle pedille yön aikana. Saatan joutua tekemään tämän useampaan otteeseen, ennen kuin pentu rentoutuu ja alkaa nukkumaan, Joskus pentu alkaa leikkimään keskellä yötä, kun se ei pysty omalla pedillään rauhoittumaan.
      Kahtena viime yönä en ole nukkunut kuin ehkäpä pari tuntia...

      Pentu vasta sai ensimmäisen rokotuksen, joten en ole vielä pystynyt lenkittämään pentua. Varmaankin se, että se pääsee aamulla lenkille, rentouttaa sitä vähän, ja yksin jääminen saattaa olla vähän helpompaa. Pentu kun väsähtää aika nopeasti...




      Tarvitsisin apua nimenomaan tähän lähtövaiheeseen. Miten tulisi toimia, kun pentu yrittää tulla mukaan? Silloinhan huomiotta jättäminen on vähän vaikeaa, kun pentu on änkemässä ovesta ulos...
      Miten saisin pennun rentoutumaan kun lähden? Ymmärrän, että ajan kanssa pentu oppii (toivottavasti) että tulen takaisin, mutta haluaisinkin nimenomaan tässä vaiheessa osata toimia oikein, kun pentu on vielä pieni enkä ole ehtinyt vielä tehdä kauaa asioita väärin. Enkä ainakaan jatkossa tekisi mitään väärin, mitä saa sitten tulevaisuudessa katua...
      Ja tietysti kaikenlaiset neuvot on tervetulleita - muuhunkin kuin lähtöön liittyvät.

      Ajattelin, että voisin opettaa pennun pysymään omalla pedillään. Käskisin sen pedille, sanoisin "paikka", ja lähtisin.
      Onko huono vai hyvä idea?

    • milleivaan

      Jätä radio päälle. Ei tuntisi itseään yksinäiseksi, kun kuulee ihmisten ääniä. Voisi auttaa.

    • windyday

      Miksei rokottamatonta pentua lenkitetä ? Mielestäni tarpeetonta ylihuolehtimista, liikunnan puutteesta seuraa ongelmia. Tästä teillä ehkä kysymys. Vinttikoirat tarvitsevat pennusta lähtien runsaasti liikuntaa, myös vapaana juoksemista. Kunnon aamulenkitys auttaa, väsyneenä pentu jää nukkumaan.
      Vinttarit ovat kyllä pentuna energisiä, mutta rauhoittuvat aikuistuessaan.
      Aloita vaan myös kaikenlainen koulutus ja käskyjen opettelu. Mukaan änkeevälle pennulle käsky: EI! Koiran turvallisuus syntyy omistajan jämäkästä johtajuudesta, jo pennusta lähtien. Pidät lähtörutiinit samanlaisina, jotta pentu oppii ennakoimaan asiat, se rauhoittaa. Aamulla koira mahdollisimman vähälle huomiolle, ei edes käskytetä paikalle, vaan oppii kyllä itse sinne hakeutumaan. Yksinjääminen on pennulle kova paikka, ja se opitaan vähitellen. Kaikilla on alussa vaikeuksia.

      • Hmm.

        Minuakin hieman ihmetyttää tuo uskomus, ettei rokottamatonta pentua voisi viedä ihmisten ilmoille. Ainoa mitä sen kanssa kannattaa välttää on paikat jossa liikkuu paljon koiria (koirapuistot jne). Tämäkin vain sen takia, ettei pennun omistaja voi tietää mikä koira on rokotettu ja mikä ei. Rokotettu koira ei ole pennulle riski, rokottamaton sen sijaan voi olla. Pentua voi ja pitää alusta asti viedä erilaisiin paikkoihin, silloin saadaan kaikki hyöty irti parhaasta sosiaalistamisajasta. Jos odotetaan, että koira on kokonaan rokotettu, aletaan olla jo myöhässä.. Myöskin koiriin pentua voi jo tässä vaiheessa tutustuttaa, toki kannattaa valita vain tuttuja, hyväkäytöksiä ja rokotettuja koiria.

        Kyllä meillä koiraa vietiin ulos, ja kaikkialle mahdolliseen missä pentu tulee käymään myös aikuisena, ihan alusta asti. Lenkkejäkin tehtiin (tuo pentuaika on loistavaa aikaa opettaa pentu kulkemaan mukana vapaana, pienenä kun se ei edes halua tai uskalla luotasi kauas lähteä, kun sitten alkaa ikää ja uskallusta riittää, on se jo oppinut homman alkeet). Pääasiassa lenkit toki olivat alkuun vielä melko lyhyitä, ja paikoissa jossa koiraa saattoi pitää irti turvallisesti, mutta jo nelikuisena pentu jaksoi hyvin tunnin metsälenkin, toki rauhalliseen tahtiin kuljeskellen. Ainoa mitä välteltiin oli tuntemattomat koirat, tuttuja koiria (joiden kanssa tulisi olemaan aikuisenakin tekemisissä) kyllä moikattiin ja treffattiin.


    • kiitosta

      Kiitoksia vastauksista!

      Minulle eläinlääkäri sanoi, ettei pentua kannata lenkittää rokottamattomana. Ja minun käsityksen mukaan rokotettukin koira voi olla jonkin taudin kantaja, ja näin tartuttaa sen pennulle.
      No, vaikka olisinkin ajatellut silloin toisin, en varmasti kuitenkaan olisi pystynyt lenkittämään pentua ainakaan kovin pitkään. Talvi oli kylmä, ja pentukarva oli niin ohutta, että pentu paleli jo rappukäytävässä.
      Heti rokotusten jälkeen ollaan kyllä käyty paljon lenkkeilemässä, koirapuistossa, irtilenkeillä jne. Ja käydään edelleen. Irti pentu on oppinut olemaan hyvin - ei karkaa, pysyy melko lähellä (spurtteja ottaa tietysti) ja tulee hyvin käskystä takaisin autoon, eikä ala temppuilemaan.
      Kevään aikana itkeminen väheni, mutta ei loppunut täysin. Joskus oli huonompia päivä, joskus parempia. Pentu oppi nukkumaan omassa pedissä.
      Muutin kesä-heinäkuun vaihteessa väliaikaisesti, kuukaudeksi, äitilleni, ja äitini on nyt ilman työtä, joten hän on kotona paljon. Jätän pennun tänne kuitenkin täysin yksin aina kun mahdollista.Tämä asumisjärjestely on pennun kannalta huono ratkaisu, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja. Uskon, että kun taas muutan pennun kanssa, meillä on kovat ajat edessä. Pitää alkaa taas tekemään paljon yksinoloharjoituksia.
      Pennun koulutuksen aloitin heti ensimmäisellä viikolla, kun se meille tuli. Olen tiukka, ja joka päivä käsken ja ohjaan. Joten en usko, että siinä on ongelma. Tietysti minun pitää kiinnittää huoniota tuohon lellittelyyn. Se pitää ainakin aamusta jättää kokonaan pois. Ja lähtörutiinit oli hyvä vinkki, sitä täytyy kokeilla.
      Radion olenkin jättänyt päälle.

      Tuo ajatus, että jätän koiran omalle pedille, ei ollut toimiva. Ja minusta huono muutenkin - koska en ole siellä sanomassa, milloin pediltä saa tulla pois. Ovelle pentu ei saa tulla, kun olen lähdössä. Sen se oppi melko nopeasti.

      • auttakee

        Meillä on 2.5- vuotias rotikkauros ja alussa oli pieni ongelma yksinjäämisen kanssa mutta nyt herra on ruvennut metelöimään ihan urakalla kun olen poissa, ulvoo ja haukkuu ja raapii ovea. Myös itselläni on toinen koira 9- vuotias sakemanni joka ei kärsi yksinjäämisestä. Jotkut ovat väittäneet että kastraatio on auttanut, mielellään otan vastaan neuvoja ja myös kastraatiokokemuksia. Nyt kun kylän nartuilla on juoksuja niin koira on ihan mahdoton jäädessään kotiin. NEUVOJA KIITOS


    • Valkkari

      kastraatio ei meidän valkkari urosta ainakaan asiassa rauhoittanut. Toki voi joillakin toimiakin, sitruunasuihkepanta on toiminut suurimalla osalla koiristani haukkumiseen ja aina kun tiedän koiran jäävän pitemmäksi aikaa kotiin ilman ihmisiä, käytän sen metsässä juoksemassa tai raskaammalla lenkillä, vaikka ei mieli aikaisissa aamu herätyksissä tekisikään mieli. Mutta rauhoittaa koiraa, sen verran, että voi pois sulkea tekemisen puutteen. Meillä lähinnä ongelmana eroahdistus mikä näkyy läähätyksenä lähtiessä, ja pissaamisena, vaikka olisi vain tunnin kaksi poissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe