meni niin kuin meni. En voi sun tunteita muuttaa, tämäkin kirjoitus on ihan turhaa, enkä tiedä miksi tuhlaan aikaani tällaiseen. On tää kuitenkin parempi, että tiedän ettei meistä tule mitään kuin että eläisin kuvitelmissa.
J, mua harmittaa
kun kaikki
271182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ole mihinkään muuttunu. Mistä olet sellaisen mielikuvan saanut?
hänen vikansa, ettei voinut minun kanssa millekään ruveta, koska oli varattu. Tulisipa joku ja aukaisi minut, olen jotenkin niin lukossa nyt :(
Ihan sivusta tämä!
Kirjoitteleeko täällä taas se vahvasti ihastunut ja pakit saanut haaveilija. Häiritseekö jo sun elämää?
Asiasta toiseen, bensiinin hinta on jälleen alkanut laskea, mikä onkin positiivista tässä kesässä.
pitkään aikaan mitään. Että se siitä. Haista sinä paska!!
(ihan sivusta tämäkin)
että eikö tänne jumalauta ole vapaus ihmisellä kirjoittaa ilman että tulee tuollaisia syyllistäviä tölväisyjä? On siinä sulla elämä tarkkailla jotain toisten kirjoituksia, ihan kuin kaikki olisivat joltain samalta ihmiseltä mukamas.
tunteille nauraminen!
Totta kirjoitat! Oli vain ironiaa, ajattelematonta sellaista. Ei ollut tarkoitus pahoittaa kenekään mieltä. Kenenkään ei VARMASTI kuvitella tuon olleen hänelle. Siitä olen ihan varma. :D
kostaa minulle omia epäonnistumisiasi.
ja kuvittelet päässäsi kaikkea. et elä elämääsi reaali maailmasa. ota nappi kaksi lisää. ja olutta päälle.
....hmmm...yksinkertainen?
mun tunteet sua kohtaan on muutunu,
minuun aina, tapahtui mita tahansa !
eikä ole yhtään ikävä sinua.
http://www.youtube.com/watch?v=8_96uyfmqgo
kaikki tunteet selviää.................. varmaan ihan parempi olis keskustella hänen kanssa elävässä elämässä. Silleen niinkuin toiselle ihmiselle, tiedätkös? Ihmiselle.
kiuhuttavan, muillakin palstoilla. Sukupuoli jää yleensä kertomatta ,silti jokainen vastaaja tietää tarkalleen kenestä kysymys ,saati kirjoittajasta. J on pop näköjään. Tämä kaikille ketjussa muissa ketjuissa
narsisti kun olet>vaihda Tee jo kohdetta.
on tee? joku katkero?
haluan sua? mikä sua estää olemasta mun kanssa jos sä haluat. olen voinut esittää välinpitämätöntä ja kylmää, koska olen epävarma sinun tunteista minua kohtaan. luulen ettet halua minua tai jopa inhoat minua.
mua harmittaa myös että meistä ei tullutkaan mitään.
mitä jos tutustutaan uudelleen?
ilman ihmistä kaatavia odotuksia? rennosti?
tommoinen anominen......
ei ei...
nyt käsität väärin.
kysyin. en anonut.
anominen niille jotka tarvitsevat, keskustelu niille jotka rakastavat...
tämä sinun keskustelu/rakkaus...
joten antaapa olla.
toi jonka kanssa sä keskustelit. joku esiintyi minuna. tarkoitan olen kello 19.07-viestin kirjoittaja. mäkin haluaisin tutustua suhun uudelleen. ilman mitään suurempia odotuksia
jotain