Miten yleensä laumanvartijakoirat käyttäytyvät vieraita ihmisiä kohtaan? Tiedän haukkumisen ja tiiviin seurailun, mutta liittyykö siihen aggressiivisuutta ns. ilman syytä? Eli vaikka vieraasta ei olisi mitään uhkaa, niin saattaako koira silti murista ja käyttäytyä hyökkäävästi?
Ihan vain mielenkiinnosta kyselen, kun rotumääritelmiä olen lukenut ja esimerkiksi Sarplaninacin rotumääritelmässä lukee, että saattaa olla vieraita kohtaan yllättävän aggressiivisia.
Laumanvartijoiden käytös vieraita kohtaan
3
409
Vastaukset
- Hukka-Musti
Koira, joka on elänyt vain oman perheensä luona, tapaamatta vieraita ihmisiä ja muita koiria, voi olla vaikka kuinka epäluuloinen vieraita kohtaan ja samalla tavattoman herkästi värtijoiva ja suojeleva, joka ei emmi käyttää hampaitaan vieraan nähtyään.
Ihmisten ja muiden koirien keskellä pennusta asti kasvanut koira sen sijaan on yleensä avoin ja ystävällinen ja toimii vain todellisen tarpeen tullessa vastaan. - Vartijana
Vääriä tilannearvioita tulee paljonkin laumakoirille koska koulutus ei tapahdu hetkessä ja kaikkia paimenkoiria ei edes opeteta perustottelevaisuuteen.
- kuli
keskari,sosiaalistettu,ei ongelmia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san952063- 561240
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962