Mielestäni mahdollisuus että jo aurinkokunnassa olisi elämää, tai viimeistään fossiileja muinaisilta ajoilta, on noin 20-30 prosenttia. Marsista pudonneessa meteoriitissa oli oletettavasti jonkunlaisen alkueliön fossiili, mutta varmaanahan tämä ei ole. Jupiterin tai saturnuksen kuissa voisi olla yksinkertaista elämää. Joissain näissähän, en muista nyt kuiden nimiä, oli vettä, maankaltainen ilmakehä sekä paljon tuliperäistä toimintaa lämmittämässä. Ei olisi lainkaan tavatonta löytää bakteereita tai jäänteitä bakteereista tällaisista oloista.
Uskon linnunradalta löytyvän elämää viimeistään. Varmasti yksisoluista, melko varmasti meidän kulttuurimme tasoista ja jokseenkin oletettavasti miljoonia vuosia sivilisaatiotamme edellä olevia kulttuureita linnunradan keskustasta, tietoiskuna siis linnunradan keskustan aurinkokunnat ovat syntyneet miljoonia, vai oliko peräti miljardeja, vuosia ennen omaani. Muista galakseista viimeistään on pakko löytyä ihmistä kehittyneempää väkeä. Ei ole myöskään tavatonta ajatella että tällaiset ihmistä kehittyneemmät olennot olisivat vierailleet maapallolla. Ihmisaistein tarkkailemme maailmaa hyvin pienellä skaalalle, havaitsemme vain enimmillään 4 ulottovuutta, joista yhtä emme edes ymmärrä, ja aistejakin meillä on vain kemialliset hajuun ja makuun, ääniaaltojen tulkitseminen, valon näkeminen (yksi monista säteistä) sekä objektien tunteminen ihoamme vasten.
Mitäs jos jossai kehittyneemmässä sivilisaatiossa on valjastettu useampien ulottovuuksien edut käyttöön, meiltä eroavin aistein on opittu tunnistamaan maailmaa ihan eri tavoin ja ollaan luotu tapa matkustaa avaruudessa valovuosien pituisia matkoja. Riittäisi kun havattaisiin joku kolmen tilaulottuvuutemme ulkopuolinen ulottovuus jota voisi tähän käyttää avuksi. Myös ajan suhteellisuuden kanssa kikkailemalla mahdollisuudet pitkiin avaruusmatkoihin, uskoisin näin, ovat todellisia.
Ufohavaintoja on paljon. Niitä tekevät kaikenlaiset ihmiset, ikään, kansallisuuteen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Niitä ovat tehneet poliisit, astronautit, astronomit ja sotilaslentäjät. Muinaisissa luolamaalauksissa esitetään helposti lentäviksi lautasiksi tai avaruusolennoiksi tulkittavia muotoja. Osa viljakuvioista muistuttaa enemmän viestiä avaruuksista kuin huijausta. Mitäs jos monimutkaisimmat muotoleikittelyt ovatkin avaruusolennoille itsestäänselviä tieteellisia kaavoja joita me ihmiset emme vielä kykene käsittämään? Area51 salaliittoteoriaan en ota kantaa kuin toteamalla sen olevan hyvinkin mahdollinen.
Uskon linnunradalta löytyvän elämää viimeistään. Varmasti yksisoluista, melko varmasti meidän kulttuurimme tasoista ja jokseenkin oletettavasti miljoonia vuosia sivilisaatiotamme edellä olevia kulttuureita linnunradan keskustasta, tietoiskuna siis linnunradan keskustan aurinkokunnat ovat syntyneet miljoonia, vai oliko peräti miljardeja, vuosia ennen omaani. Muista galakseista viimeistään on pakko löytyä ihmistä kehittyneempää väkeä. Ei ole myöskään tavatonta ajatella että tällaiset ihmistä kehittyneemmät olennot olisivat vierailleet maapallolla. Ihmisaistein tarkkailemme maailmaa hyvin pienellä skaalalle, havaitsemme vain enimmillään 4 ulottovuutta, joista yhtä emme edes ymmärrä, ja aistejakin meillä on vain kemialliset hajuun ja makuun, ääniaaltojen tulkitseminen, valon näkeminen (yksi monista säteistä) sekä objektien tunteminen ihoamme vasten.
Mitäs jos jossai kehittyneemmässä sivilisaatiossa on valjastettu useampien ulottovuuksien edut käyttöön, meiltä eroavin aistein on opittu tunnistamaan maailmaa ihan eri tavoin ja ollaan luotu tapa matkustaa avaruudessa valovuosien pituisia matkoja. Riittäisi kun havattaisiin joku kolmen tilaulottuvuutemme ulkopuolinen ulottovuus jota voisi tähän käyttää avuksi. Myös ajan suhteellisuuden kanssa kikkailemalla mahdollisuudet pitkiin avaruusmatkoihin, uskoisin näin, ovat todellisia.
Ufohavaintoja on paljon. Niitä tekevät kaikenlaiset ihmiset, ikään, kansallisuuteen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Niitä ovat tehneet poliisit, astronautit, astronomit ja sotilaslentäjät. Muinaisissa luolamaalauksissa esitetään helposti lentäviksi lautasiksi tai avaruusolennoiksi tulkittavia muotoja. Osa viljakuvioista muistuttaa enemmän viestiä avaruuksista kuin huijausta. Mitäs jos monimutkaisimmat muotoleikittelyt ovatkin avaruusolennoille itsestäänselviä tieteellisia kaavoja joita me ihmiset emme vielä kykene käsittämään? Area51 salaliittoteoriaan en ota kantaa kuin toteamalla sen olevan hyvinkin mahdollinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pitkästä aikaa asiallinen avaus palstalla. :)
En minäkään näe mitään estettä sille, että esimerkiksi Marsissa voisi olla jäänteitä siellä joskus kukoistaneesta elämästä tai jopa elämää jossain syvällä planeetan uumenissa. Myöskin nuo mainitsemasi kuut ovat aivan mahdollisia alustoja ainakin alkeelliselle elämälle.
Ihmisen aistit ovat rajoittuneet, mutta tekniikka mahdollistaa kyllä lähes koko sähkömagneettisen spektrin hyödyntämisen havaintojen tekemiseen. Myöskin painovoimaa voidaan mitata gravitometreilla jos nyt halutaan hakea jotain sähkömagneettisen spektrin ulkopuolelta. Gravitaatioaaltojakin etsitään, mutta löydetty niitä ei tietääkseni vielä ole.
Meidänkin tieteemme tuntee ainakin teorioiden ja hypoteesien muodossa enemmän kuin neljä ulottuvuutta. Niiden käyttäminen avaruusmatkailuun ei kyllä käsittääkseni ole kovinkaan suosittu hypoteesi tiedemiesten keskuudessa.
Missähän meidän palstan sheriffi luuraa asiallisine avauksineen? Niitäkään ei ole näkynyt yli vuoteen. Alkaa olla vähän niitä ikävä. Nykysysteemissähän asialliset avaukset jäisivät kellumaan kärkeen, eikä pyyhkiytyisi toiselle sivulle, kuten ennen uudistusta.
juttusi pysyi kasassa.
"...miljoonia vuosia sivilisaatiotamme edellä olevia kulttuureita linnunradan keskustasta,"
Linnunradan "keskustassa" säteilytasot ovat sitä luokkaa, ettei siellä ainakaan mikään tuntemamme elämänmuoto kykenisi selviämään hengissä.
Loppu olikin sitten jo UFO-uskonnon vakiintunutta liturgiaa.
Ok. Uskon, että omasta aurinkokunnastamme voisi löytyä alkeellista elämää maan ulkopuolelta. Uskon, että teknisen sivilisaation taso on maan ulkopuolella jo saavutettu ja tullaan saavuttamaan galaksissamme senkin jälkeen kun ihminen on ajat sitten kuollut sukupuuttoon.
Kontaktin mahdollisuutta pidän häviävän pienenä. Miljardit vuodet ja tuhannet valovuodet ovat ihmiselle mahdottomia hahmottaa.
"Ihmiskunta on kuin kedon ruoho, joka aamulla kukoistaa ja illalla uuniin heitetään." Ihminen on ollut (Gro Magnon) noin yhden miljoonasosan aurinkokuntamme iästä olemassa. Aurinkokuntamme on ollut olemassa vähän yli 1/3 maailmankaikkeuden iästä. Teknisesti kehittynyt ihmiskunta on ollut olemassa hyttysen henkäyksen. Karkeasti yhden sadasmiljoonasosan maailmankaikkeuden iästä. Elinaikaennusteemme ei ole kovin hyvä. Häivymme kohta kuin pieru Saharaanja tuskin muu universumi saa ikinä tietää meistä.
Juuri hiljan tein TUS:in palstalle avauksen hiljattain ihan käytännössä testatusta tekniikasta joka mahdollistaa lennon Mars-planeetalle noin 120 vuorokaudessa. Lähin tähti (poislukien aurinko) Alfa Centauri 4,37 valovuotta. Uskoisin sen olevan saavutettavissa kun tekniikka vielä tuosta hieman kehittyy. Ei ihan huono vaihtoehto, kaksoistähtijärjestelmä jossa saattaa olla planeettoja. Ei ehkä miehitettyä lentoa, mutta miehittämätön. Tuota kauemmaksi lentämiseen minultakin kyllä usko loppuu ellei sitten jotain aivan mullistavaa keksitä.
Kun seuraa NASA:n rahoitusta, niin alkaa usko kyllä loppumaan kaikenlaiseen toimintaan avaruudessa. :(
Centaurin tuolla puolen:
JOS oletamme, että ufovieraamme kotiplaneetta sijaitsee meistä 20:n valovuoden päässä ja heidän käyttämänsä kulkuväline saavuttaa nopeuden, joka on 0.99 * valon nopeus, sekä pystyy kiihdyttämään tähän vauhtiin parissa viikossa, kestää heidän matkansa tänne meidän kalenterimme mukaan n. 20 vuotta.
Ohjausjärjestelmän tulisi lisäksi tuossa nopeudessa pystyä väistämään mahdolliset esteet, meteorit ja muut
avaruusmurikat.
Suuren nopeuden vaikutuksesta aikaa ufon kalenterin mukaan kuluu vain n.3 vuotta. (ns. aikadilaatio) .
Ufokuskit siis vanhenevat vai tuon 3v. Jos he välittömästi lähtevät paluumatkalle samalla vauhdilla, he palaavat kotiplaneetalleen 6 vuotta vanhempina kuin lähtiessä olivat. Aikaa siellä on kulunut runsaat 40
vuotta. Jos matkalaisia reissulle saattaneet olivat silloin lähtöhetkellä samanikäisiä kuin lähtijät ja
tulisivat nyt vastaanottamaan palaajia, he toteaisivat olevansa heitä 34 vuotta vanhempia. Ei välttämättä kovin myönteinen kokemus kummallekaan osapuolelle. Maan läheisyydessä vietetty aika lisää tätä ikäeroa. Ehkä siinä syy, miksi vierailujen kestot usein kuvataan lyhytaikaisiksi.
Tuo mainittu 2 vKo:n lähtökiihdytyksen kiihtyvyysarvo olisi suunnilleen sama kuin vetovoiman kiihtyvyys
Auringon pinnalla, ja samalla hidastuvuudella tietenkin jarruteltaisiin 2 v:koa maata lähestyttäessä.
Melkoisia teknisiä vaatimuksia avaruusalukselle siis asetetaan.
Löytyykö meiltä ihmisiltä "teknologiaa" jolla voitaisiin nyt ainakin mielikuvien tasolla nitkauttaa niskat nurin lineaariselta aika käsitteeltä ? Jännä tapahan tämä on kokea "todellisuutta" mutta _jotain puuttuu_ ja minusta tuntuu että puutteen luonnetta päästän jotenkin vähän lähemmäksi kun puhutaan valonnopeuden desimaaleista, aikadilaatiosta ja sen semmoisista... Joku täällä palstalla kysyi että miksi mayojen kalenteri oli ympyrän mallinen, olisivatkohan penteleet pistäneet sen "käärmeen" syömään häntäänsä ;D
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ouroboros
No näköjään wikipedian mukaan mayat ovat antaneet Quetzalcóatl:lle krediititä kalenterin keksimisestä ... ja vielä puhun melkein samasta asiastakin. . .
:D
// Löytyykö meiltä ihmisiltä "teknologiaa" jolla voitaisiin nyt ainakin mielikuvien tasolla nitkauttaa niskat nurin lineaariselta aika käsitteeltä ? //
Nitkautuksella voisi olla mielikuvia vakavampiakin seuraamuksia:
Jos GPS paikannusjärjestelmän satelliiteissa radiolähettimien kellojen synkronoinnissa ei otettaisi huomioon sitä, että satelliittien kiertokorkeudella aika kulkee nopeammin ( painovoima siellä pienempi) kuin maan pinnalla, ohjaisivat autojen navigaattorit meidät päin seiniä, puita, ojia yms.
keskustelussa tulee aina ilmi nuo "nitkautukset" kuinka jotakin ei olla muka ajateltu tarpeeksi.
Tähän mennessä tiede on nitkauttanut aika rajusti kaiken päin seiniä jos ajatellaan sitä historiaa mitä maailmankaikkeudesta ja matkustamisesta aikaisemmin ajateltiin.
Se mikä tässä tieteen toteuttamassa nitkautuksessa on jännää, on se että se sopii loistavasti uusiin löytöihin joita kosmosta tutkiessa tulee eteen. Toisinsanoen, uudet löydöt vain vahvistavat teoriaa.
Ajatus tuosta tieteen luomasta nitkautuksesta on useimmille ihmisille täysin järjetön ja sitä eivät suurin osa ihmisistä ymmärrä lainkaan vaikka sen heille rautalangasta vääntäen selittäisi, tämä koskee myös joitakin tiedemiehiä jotka ovat samalla alalla. Tuota nitkautusta nyt ufohihhulit sitten syyttävät vääränlaiseksi ajatukseksi vaikka A) he eivät itse ymmärrä lainkaan sitä mitä tuo tieteen tekemä nitkautus käytännössä tarkoittaa B) heillä ei ole minkäänlaista käypää vaihtoehtoista selitysmallia joka pitäisi paikkansa tehtyjen löytöjen valossa.
Melko rohkeaa tulla väittämään että nykytiede on perseestä ja että kyllä me voimme lentää valoa nopeammin kunhan vain keksimme miten, vaikka väittäjällä itsellään ei ole mitään tietoa nykyisestä mallista, eikä varsinkaan tulevasta mallista.
Jos nyt oletetaan että alienien avaruusalukset seikkailevat maapallon ilmakehässä, niin se ei todellakaan tarkoita vielä sitä että tuo ufo olisi lähtöisin toisen planeetan pinnalta ja olisi siis kulkenut yli valonnopeuden matkatessaan tänne. Voi nimittäin olla kaksi mahdollisuutta joka selittäisi nuo ufoilmiöt, Ensimmäinen on se että alus tulee toisesta ulottuvuudesta, tai tulevaisuudesta ja on kotoisin Maasta. Toinen on se että alus tulee emoaluksesta joka toimii tukikohtana koko alien sivilisaatiolle jolloin sivilisaation ei tarvitse huolehtia sukulaistensa menehtymisestä kotiplaneetallaan odottaessa matkaajia kotiin. Muitakin sovellettuja selitysmalleja on varmasti olemassa, mutta tuossa nuo yleisimmät.
Henk. kohtaisesti toinen ulottuvuus ja ylivalonnopeus tässä ulottuvuudessa ei oikein kuulosta uskottavalta.
Aivan. Valon nopeus äärinopeutena on varsin tuore havainto - noin reilut 100 vuotta vanha. Tätä aikaisemminhan uskottiin, ettei nopeudelle ole mitään rajaa ja nopeus voisi periaatteessa olla vaikka ääretön. Itse asiassa valonkin ajateltiin kulkevan äärettömälla nopeudella vielä Newtonin aikoihin.
Ääretön nopeus on käsitteenä siis paljon vanhempi idea kuin äärellinen nopeus. Ääretön nopeus käsitteenä oli myös helpompi mieltää, koska ei tuon ajan tiedon perustein ollut mitään syitä asettaa käsitteelle nopeus joitain merkillisiä raja-arvoja.
Pitäisikö näin ottaa kehityksessä takapakkia ja palata tuohon äärettömän nopeuden ideaan, jota jotkut hihhulit pitävät uutena ja omana keksintönään.
Tämä herra
http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Clerk_Maxwell
laski teoreettisesti valon nopeudeksi sen, mikä se mittauksin on vahvistettu ja vahvistetaan edelleen monta kertaa vuodessa oppilaslaboratorioissa.
Missä sitten pointti? Maxwellin yhtälöissä valon nopeus on seuraus sähkö- ja magneettivakioista - luonnonvakioista. Nopeutta ei ole niihin tuuppaamalla tuupattu, vaan valon (sähkömagneettisen aallon) nopeus seuraa niistä luonnostaan.
Myöhemmin herra Hertz (muuten tietokoneesi gigaherzit tulevat tästä nimestä) keksi, että tällaisia Maxwellin teoreettisesti ennustamia sähkömagneettisia aaltoja on todellakin olemassa, ja että valokin on sähkömagneettinen aalto.
Einsteinin osuudeksi hommassa tuli huomata, että Maxwellin yhtälöt ovat voimassa liikkuvassa junassakin - tiedämmehän että sähköt toimii junassa huolimatta siitä liikkuu se tai ei.
>Area51 salaliittoteoriaan en ota kantaa kuin toteamalla sen olevan hyvinkin mahdollinen.<
juu kyllä Usa on sitten hyvä ja edistyksellinen maa kun sen kanssa humnanoiditkin ehkä leikkii:)