Hävettää tunnustaa kadottaneeni sosiaalisen verkostoni. Eron jälkeen yhteiset ystävät kaikkosivat, opiskelukaverit ovat häipyneet maailman tuuliin, työkuvionikin ovat olleen aika lailla yksin puurtamista. Aikuisilla lapsillani menee hyvin ja olen siitä onnellinen, mutta en voi olettaa heidän pitävän minulle seuraa aina kun tunnen itseni yksinäiseksi.
Ainoana lapsena en omista edes sisaruksia eikä muutakaan sukua enää paljon ole, äitini saatoin hiljattain hautaan. Perusasiat ovat kunnossa, terveyttä on onneksi riittänyt, asun mukavasti, harrastan mielenkiintoisia asioita ja tulen taloudellisesti toimeen. Silti puuttuu se tärkeä, toimiva sosiaalien verkosto ja varsinkin se sopiva vastakappale. Vaikka kuinka yritän kurkkia peiliin, en vain keksi, mikä mättää. Ehkä olen liian ujo tarttumaan hihaan ja tyrkyttämään säkenöivää seuraani...
Kaipaan hyviä neuvoja samaa kokeneilta varttuneilta itsensä yksinäisiksi tuntevilta sinkuilta. Tulkaa mukaan keskusteluun tai laittakaan suoraan sähköpostia [email protected].
Ainoana lapsena en omista edes sisaruksia eikä muutakaan sukua enää paljon ole, äitini saatoin hiljattain hautaan. Perusasiat ovat kunnossa, terveyttä on onneksi riittänyt, asun mukavasti, harrastan mielenkiintoisia asioita ja tulen taloudellisesti toimeen. Silti puuttuu se tärkeä, toimiva sosiaalien verkosto ja varsinkin se sopiva vastakappale. Vaikka kuinka yritän kurkkia peiliin, en vain keksi, mikä mättää. Ehkä olen liian ujo tarttumaan hihaan ja tyrkyttämään säkenöivää seuraani...
Kaipaan hyviä neuvoja samaa kokeneilta varttuneilta itsensä yksinäisiksi tuntevilta sinkuilta. Tulkaa mukaan keskusteluun tai laittakaan suoraan sähköpostia [email protected].
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse (48 v. nainen) huomasin muutama vuosi sitten että olen tosi yksinäinen. Minulla oli yksi hyvä ystävä johon takerruin liiaksi. Sitten laitoin ilmoituksia mm. TV4 ysi yhdistää palstalle. Tällä hetkellä minulla on kolme hyvää ystävää näiden palstailmoittelujen perusteella, lisäksi tuo vanha ystävä otti hiljattain yhteyttä. Käymme näiden ystävien kanssa elokuvissa, teatterissa, ulkoilemassa, kaupoissa jne. En seurustele ja olen ollut sinkku vuosia ja viihdyn tällä tavoin.
Sen huomasin että moni oli innokas tutustumaan ja erilaisiin menoihin mutta suuri osa kavereista lakkasi pitämästä yhteyttä; ei vastannut viesteihin eikä ottanut enää yhteyttä. Lieneekö syynä nykyisin kovin monella kiireinen elämänrytmi monine harrastuksineen ja eihän sitä enää samalla tavalla jaksakaan kuin nuorena?
Sinullahan tuntuu asiat olevan hyvin. Itselläni usein on rahasta pulaa vaikka töissä käyn enkä tuhlaile. Omaisia jokunen on, mutta emme ole oikein väleissä ja sukulaisten kanssa ei pidetä yhteyttä. Mutta olen aika tyytyväinen elämääni, varsinkin kun pääsin säikähdyksellä vaikeasta sairaudesta jonkun aikaa sitten.
Onnea ystävien löytymiseen!
Olet ilmeisesti nainen ? Olen 58v. nainen kans ja mulla sama ongelma.
Erosta on jo aikaa ja yhteiset ystävät jäi,muutin Helsinkiin.
Mun on vaikea tutustua,kun en käy juuri missään,osaksi johtuu rahan puutteesta,osaksi ei yksin tule lähdettyä.
Olen muutamaan mieheen tutustunut 24:lla .mutta en tiedä mitä he etsivät tai mikä on ongelma,mutta ei sekään ole oikein onnistunut.
Olen kuitenkin ihan mukavan näköinenkin,mutta ei vaan seuraa löydy ?
Kaipaan ystäviä elämääni,olis kiva ,kun olis joku jonka kanssa kävis jossain tai olis vaan kotona juttelemassa.
ja kaipaan seuraa liiankin itsenäiseen sinkkuelämääni. Olen aivan ihmeissäni, kuinka tässä näin pääsi käymään kun erosin ja lapset lentivät pesästä omaa elämäänsä luomaan. Voisin toki matkustella ja harrastaa, mutta yksin ei huvita oikein mikään. Muutaman kullanarvoisen ystävän omistajan, joilla kaikilla on tietysti omakin elämänsä elettävänä, eivät he voi minua kaiken aikaa leikittää ja laulattaa, ymmärrän sen oikein hyvin.
Voin varmaan katsoa peiliin ja miettiä, miksi ystävyys, rakkaus ja onni eivät löydä luokseni. Tavallaan olen ihan tyytyväinen - minulla on kiva koti, hienot lapset ja elämä mallillaan, vaan yhtä puuttuu. En osaa tyrkyttää seuraani, odotan kai vanhanaikaisesti, että prinssi valkoisella ratsullaan ratsastaa luokseni ja vie minut, vikisevän mimosankukan, kohti auvoisaa auringonlaskua. Pah! Elämä ei taidakaan mennä niinkuin nuorempana olen kuvitellut.
Pohdin edelleen, vieläkö pystysin löytämään uusia aitoja ystäviä, jotka seuraisivat mukanani loppuelämän. Toivon sitä, ja uskon, että vielä löydän sen unelmieni prinssinkin ja lisäksi muutaman rakkaan ystävän. Tiedän, että meitä yksinäisiä sydämiä on kaikkialla, miksi emme kohtaa toisiamme? Haloo, missä te olette, ihanat ihmiseyt!
Hei, tuo oli aivan kuin ite olisin kirjoittanut tuon jutun. Minä olen 48 ja eronut 6v sitten, siitä asti ollut tällanen kotihiiri, nyt tuntuu että pitäs pikkuhiljaa herää.
Ja onneksi en pidä itseäni ollenkaan melkein viiskymppisenä...naisystävän kanssa pidetään hauskaa ei kummiskaan rafloissa, vaan muuten. Ja ehkä minäkin olen kuvitellut että se prinssi tulee oven taakse noutamaan minut, mutta aika hiljaista on ollut.