Överöiduin

Pahimmat överit ikinä tuli Amsterdamin ihmemaassa muutama vuosi sitten. Olin juuri saapunut kaupunkiin, reissu oli ollut melko rankka - ensin laivalla ruotsiin (yö penkillä buffan edessä) sieltä lentäen Brysseliin (muutama tunti unta rautatieasemalla kunnes heräsin aamuyöstä mielettömään horkkaan) sitten herätyksen jälkeen aamulla muutama tunti junalla damiin, jossa nukuin penkillä melkein koko matkan. Olin siis melko hajalla kun pääsin mestoille, onneksi jo paikalla oleva brittikaverini oli hoitanut hostellin läheltä damin asemaa ja pääsinkin pian tuttuun seuraan ja melko turvalliseen hostellibaariin.

Olin tuolloin melko uusi hiisaamisen kanssa, polttelin hyvin satunnaisesti jos jostain tuli eteen. Aika nopeasti tulikin eteeni paljon kokeneemman kaverini metskaamaa paikallista dunderpolttoa, en muista lajiketta, ja poltettiin siitä sitten kahteen pekkaan jointti. Olin juonut tätä ennen ehkä yhden oluen, toinen oli puolilleen juotuna edessäni. Jointin haihduttua savuna ilmaan kaveri meni pelaamaan bilistä ja minä jäin yksin pöytään. Sisään tulee kaksi hyvin öissä olevaan kaverusta ja istuu läheiseen pöytään. Toinen rojahtaa yläruumis pöydälle ja sammuu, toinen käärii jointtia ja ryhtyy sitä polttelemaan.

Jossain tässä välissä sammunut kaveri jäykistyy kouristuksenomaisesti selkänojaa vasten, silmät pullistuu päästä, käsi kourii rintaa ja pää näyttäisi räjähtävän. Jointtia imutellut jätkä menee helvetin hämilleen ja nopeasti yrittää saada jotain kontaktia kaveriinsa, joka kramppaa vieläkin kasvoillaan pelko ja kuolema. Jonkin aikaa tämä kesti, jengi parveili ympärille, baarimikko tuli jotain läpsimään ja mietittiin ambulanssin soittoa. Olin varma jätkän kuolevan johonkin herskaövereihin. Jonkun ajan päästä krampit loppu ja jätkä sammu samaan asentoon pöydälle. Kaverini oli pelannut bilistä koko ajan, eikä ilmeisesti huomannut mitään koko jutusta.

Tässä vaiheessa sekosin sitten itse. Olin aivan paskana siitä että näen jonkun kuolevan, silmissä sumeni ja tunto pakeni. Jätin bisseni juomatta, suuntasin ovelle joka johti porraskäytävään. Pyrin vimmatusti kohti omaa sänkyäni joka oli kolmannessa kerroksessa jyrkkien rappujen yläpäässä. Menetin näköni, Näin vain mustaa ja jotain vihreän sävyisiä varjoja, vähän kuin nightvisionilla. Hoipertelin, kaatuilin, mutta lopulta pääsin sänkyyni. Makasin tuijottaen yläpedin pohjaa ja olin paniikissa pitkän aikaa jonka jälkeen nukuin iltaan asti. Kaverini tuli jossain vaiheessa tarkistamaan kuntoani, oli huomannut etten ollut mestoilla ja epäili jonkin olevan pahasti vialla, koska tapanani ei todellakaan ole jättää puolikasta bisseä pöytään. Puhumisesta ei todellakaan tullut mitään.

Luullessani jonkun muun kuolevan tunsin itse kuolemanpelon.
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

 Röde    kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu