Tästä on

kysymys!

Islam ja Israel

Islamilaisuuden taustaa

Islam, joka tarkoittaa "alistumista", on monoteistinen uskonto, joka on peräisin 620 luvulta.

Muslimit pitävät Koraanin ilmestyksessä saatuja tekstejä juutalaista ja kristillistä oppia ylempänä.

Islamin opin mukaan e.m. uskontojen epäonnistumisten vuoksi näistä kahdesta ryhmittymästä on tehtävä alamaisia islamille. Sen tähden monissa muslimivaltioissa ei ole uskonnonvapautta, eivätkä muslimeihin kuulumattomat saa olla vallassa yli muslimeiden. Islamin usko rakentuu viidelle tunnustukselliselle pilarille:

1. Shahada- joka tarkoittaa " ei ole olemassa muuta Jumalaa kuin Allah".

2. Salat- rituaalirukoukset viisi kertaa päivässä.

3. Zecot- almujen antaminen köyhille.

4. Swom- paasto Ramadan aikaan.

5. Pyhiinvaellusmatka Mekkaan

Myös Jihad, kutsu "pyhään sotaan" kuuluu islamin oppeihin.

Islam on enemmän kuin uskonto, se on uskonnollinen kulttuuri, joka perustuu maaomistukseen. Islam leviää maavalloitusten kautta. Tämä on olennainen asia yrittäessämme ymmärtää Lähi-Idän kriisejä.

Koraanin mukaan islamilaisten valloittama maa kuuluu ikuisesti islamille. Islamilaisuudessa ei ole sijaa maan luovutukselle. Mikäli sellaista kuitenkin tapahtuu, seurauksena on Allahin viha.

Islamilainen vastarintaliike toteaa lausumassaan että, "Palestiinan maa on islamilainen alue, pyhitetty tuleville sukupolville tuomiopäivään saakka".

Islam ja Israel

Lähes 900 vuoden ajan koko nykyinen Israel oli islamilaisten hallinnassa. Israelin valtion perustaminen 1948 oli isku islamille, koska maan ottivat haltuunsa juutalaiset, jotka heidän käsityksensä mukaan edustavat alempaa ja epäonnistunutta uskontoa. Siten Israelin olemassaolo on suuri uhka koko Koraanin uskottavuudelle. Ja jos Israel jatkaa voittokulkuaan ja pysyy kaikista vainoista huolimatta pystyssä, niin islamilaisuus joutuu uskottavuuskriisiin. Sen tähden muslimimaailman täytyy omistautua Israelin kokonaisvaltaiseen tuhoamiseen. Israelin koolla ei ole käytännöllisesti katsoen mitään merkitystä.

Muslimimaailmassa ei ajatella ja toimita läntisen poliittisen ajattelun mukaisesti. Heidän mukaansa " rauhanomaista ratkaisua" pidetään yhtenä tuhoamisyrityksenä. Siitä syystä Israelin ongelmaan ei löydy inhimillistä ratkaisua. Israelin olemassaolo on ollut yliluonnollinen asia siitä lähtien, kun Aabraham kutsuttiin olemaan välikappaleena Jumalan syntysuunnitelmissa maailman lunastukseksi. Myös israelilaisten paluu vanhaan kotimaahansa on yliluonnollinen asia. Se on Israelin ja Raamatun Jumalan teko.

Israelin ennalleenasettaminen ja suojeleminen on tapahtunut Raamatun ilmoitusten mukaisesti.

Kiitos Jumalalle siitä, että Hänen Sanansa on saanut täyttyä niin runsain mitoin tässä maassa. Tänä päivänä me tiedämme paremmin kuin koskaan, että sen työn minkä Jumala on aloittanut Israelissa, on Hän saattava päätökseen Messiaan saapuessa Öljymäelle.

Joelin kirjan 3:ssa luvussa on merkittävä kuvaus meidän päivistämme. Jumala haluaa meidän rukoilevan enemmän kuin koskaan. Islamin mahdilla on ollut kuristusote tällä alueella ja myös muualla maailmassa 1300 vuoden ajan. Yli miljardi ihmistä on sen hallinnan alla, mutta Israelin Jumala rakastaa heitä ja haluaa pelastaa heidät. Islamilainen maailma tulee avautumaan yhtenä Jumalan sanan uskomattomimpana voittona, mitä olemme koskaan nähneet historiassa!

Tämän konfliktin ratkaisee Israelin Jumala Hänen Pyhän Sanansa mukaisesti, ja Hän puolustaa voittoisasti Israelia loppuun saakka.

Ote vuoden 1997 lehtimajanjuhlilta

17

1018

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi

      asettaa eri uskontoja vastakkain tuossa asiassa. Eli pitäisi päästä yli monta sataa vuotta vanhoista sanoista ja rakentaa nykyistä maailmaa valistuksen, koulutuksen ja suvaitsevaisuuden innoittamana. Toki on niin että Israelin valtion perustaminen ei ollut ihan loppuun asti harkittua, omasta mielestäni. Mutta häviäjät aina menettävät jotain. Niin Suomikin menetti Karjalan alueen kaikkine kaivoksineen ja sai ihmiset asutettavikseen. Tällainen asuttaminen olisi myös Palestiinan alueella pitänyt olla mahdollista ilman yli viisikymmenvuotista jatkuvaa sotatilaa.Ja historiallisista ja raamatullisista oikeuksista voi vääntää kättä vaikka tuomiopäivään asti, sillä siitä on yhtä monta mieltä kuin on suuntaustakin ihmisten joukossa. Kuinkakohan meillä vaan ortodoksit ja luterilaiset ilman suurempia vahinkoja limittyivät sodan jälkeen rakkaassa Suomessamme. Paljonko täällä on menetetyn Karjalan asukkeja vainottu ja tapettu? Entä toisinpäin?

      • Toteutuu

        Israelin valtion historiaa 50 vuoden ajalta

        Valtio syntyy

        Toisen maailmansodan tuhkasta nousseena julistettiin Palestiinan maaperällä toukokuun 14. päivänä 1948 Israelin valtio syntyneeksi. Juutalaiset saivat takaisin Jumalan heille lupaaman maan ja brittiläinen mandaatti alueella päättyi. Vain 24 tuntia myöhemmin Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin asevoimat hyökkäsivät maahan pakottaen vastasyntyneen valtion puolustamaan oikeuksiaan isiltä perittyyn maahan. Sota kesti 15 kuukautta ja vaati Israelilta yli 6000 kuolonuhria - määrä oli noin yksi prosentti koko sen aikaisesta juutalaisväestöstä.

        Jerusalem oli jaettu kaupunki, joka kuului Israelille ja Jordanialle. Pian sodan jälkeen 120-jäseninen Knesset kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa ja valitsi maalle johtajat: Juutalaistoimiston johtajasta David Ben-Gurionista tuli pääministeri ja Maailman Siionistijärjestön johtajasta Chaim Weizmannista ensimmäinen presidentti. Vuoden kuluttua itsenäistymisestä Israel otti myös paikkansa Yhdistyneissä Kansakunnissa sen 59. jäsenmaana.

        Maa kasvaa ja rakentuu

        Vaikeasta alusta huolimatta maahan virtasi uusia juutalaisia, joista suurin osa oli kokenut toisen maailmansodan kaikkine kauhuineen. Vuoteen 1951 mennessä maahan oli muuttanut 687 000 asukasta.

        Maa kasvoi voimakkaasti. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana teollisuuden ja työväestön määrä kaksinkertaistui ja vienti laajeni huomattavasti. Maata raivattiin viljelyskäyttöön ja pian Israel muuttui lähes omavaraiseksi. Valtion viettäessä 10-vuotisjuhliaan väkiluku oli jo ylittänyt kahden miljoonan rajan.

        Kamppailu Siinaista

        Kaikkea kasvua varjostivat kuitenkin jatkuvat turvallisuusongelmat. Vuonna 1951 israelilaisilta kauppalaivoilta evättiin pääsy Suezin kanavalle. Egypti, Syyria ja Jordania kiristivät painostustaan Israelia vastaan, ja kahdeksan päivän aikana Egypti valloitti itselleen Gazan alueen ja lähes koko Siinain niemimaan. Vasta YK:n asettaessa turvallisuusjoukot Israelin ja Egyptin rajalle Egypti joutui perääntymään valloittamiltaan alueilta ja sallimaan vapaan kulun Eilatin lahdelta. Suezin kanavan aukaiseminen kiihdytti Aasian ja Itäafrikan kanssa käytävää kauppaa samoin kuin öljynvientiä Persianlahdelta.

        Lujittumisen vuodet 1958-1968

        Jerusalemiin rakennettiin monia valtiolle tärkeitä rakennuksia, mm. Knesset sai pysyvän kodin. Hadassan sairaala ja Heprealainen Yliopisto saivat uudet rakennukset. Juutalaisen kansan historiaa alettiin kerätä ja tallentaa Israelin Museoon.

        Vuonna 1960 natsijohtaja Adolf Eichmann tuotiin Israelin tuomioistuimen eteen vastaamaan tekemistään rikoksista juutalaista kansaa vastaan toisen maailmansodan aikana. Hänet tuomittiin kuolemaan. Tapaus on ainoa Israelin lain voimalla toteutettu kuolemantuomio maassa.

        Kuuden päivän sota ja Jerusalemin yhdistyminen 1967

        Toivo rauhallisemmasta toisesta vuosikymmenestä valui hiekkaan arabiterroristien hyökätessä Egyptin ja Jordanian rajojen ylitse ja Syyrian asevoimien pommittaessa Galilean maanviljelysalueita keväällä 1967. Israel sai yhtäkkiä huomata olevansa vihamielisten arabijoukkojen ympäröimänä kaikilla rintamilla. Israel ryhtyi nopeaan itsepuolustukseen tehden vastahyökkäyksen Egyptiin etelässä ja Jordaniaan idässä sekä Golanin kukkuloille Syyrian asevoimia vastaan pohjoisessa.

        Kuuden päivän sodan seurauksena tulitaukolinjat vedettiin uudelleen niin, että Juudea, Samaria, Gaza ja Siinain niemimaa sekä Golanin kukkulat tulivat Israelin valvonnan alaisuuteen. Jordania joutui luopumaan hallitsemastaan Itä-Jerusalemista ja Israel sai siten muinaisen pääkaupunkinsa takaisin.

        Egypti ja muut naapurimaat eivät tämänkään jälkeen halunneet tehdä rauhaa, vaan jatkoivat taisteluiskujaan Israelia vastaan. Arabivaltioiden huippukokouksessa Khartumissa he julistivat "ei rauhaa Israelin kanssa, ei neuvotteluja Israelin kanssa eikä Israelin valtion tunnustamista".

        Jom Kippur -sota

        Tilanne johtikin pian uuteen sotaan. Juutalaisen vuoden pyhimpänä päivänä, Suurena sovituspäivänä (Jom Kippur) vihollisjoukot hyökkäsivät maahan 1973. Kolme viikkoa kestäneissä taisteluissa Israel joutui jälleen puolustamaan olemassaoloaan.

        Sodista rauhaan

        Arabien lietsoma sotien kehä katkesi vihdoin Egyptin presidentti Anwar Sadatin tehdessä valtiovierailun Israeliin marraskuussa 1977. Camp Davidin sopimus sisälsi kehykset mahdolliselle rauhalle Lähi-idässä. Vuonna 1979 Israel ja Egypti solmivat rauhansopimuksen Washingtonissa ja tekivät näin lopun 30 vuotta kestäneestä sotatilasta maiden välillä. Sopimuksen mukaan Israel vetäytyi Siinailta.

        Uusia haasteita

        1980-luvun lopulle tultaessa Israel joutui uusien haasteiden eteen. Rautaesiripun murtuessa entisen Neuvostoliiton alueelta alkoi tulvia uusi juutalaissiirtolaisten virta. Kymmenessä vuodessa maahan on muuttanut yli 700 000 uutta asukasta. Näihin lukuihin sisältyy myös Etiopian juutalaisille järjestetty ilmasilta Operaatio Salomon, jolloin tuhansia juutalaisia tuotiin 36 tunnissa takaisin juurilleen.

        Muuttoaallon seurauksena maa on joutunut monien ongelmien eteen: uudet tulijat on täytynyt asuttaa, kouluttaa ja työllistää lyhyessä ajassa. Se on merkinnyt inhimillisesti katsoen lähes mahdottomia ponnisteluja pieneltä maalta.

        Kohti rauhaa

        Alkaen rauhansopimuksesta Egyptin kanssa Israel ja muut maat ovat ponnistelleet saadakseen rauhan aikaan koko Lähi-idässä.

        Israel ja PLO solmivat Washingtonissa vuonna 1993 sopimuksen Palestiinan itsehallinnosta, joka tulisi voimaan asteittain. Ensimmäisenä askeleena palestiinalaiset saivat Gazan ja Jerikon alueet itsehallintaansa. Muutamaa kuukautta myöhemmin Israelin viranomaiset vetäytyivät alueilta luovuttaen valvonnan palestiinalaisille. Kolmas askel laajensi palestiinalaisten valtaa sallien heidän muodostaa vaaleilla valitun neuvoston sisäisten asioiden hoitoa varten. Neljännen vaiheen neuvottelut alkoivat vuonna 1996, ja tämä vaihe sisältää kysymyksiä mm. Jerusalemin asemasta.

        Jordanian kuningas Hussein ja Israelin pääministeri Jitzhak Rabin solmivat keskinäisen rauhansopimuksen kesällä 1994. Se lopetti virallisesti 46 vuotta jatkuneet vihamielisyydet maiden välillä.

        Pääministeri Rabinin murha marraskuun 4. päivänä 1995 hiljensi hetkeksi Israelin ja koko maailman. Rabinin työtä jatkoi ulkoministerinä toiminut Shimon Perez ja myöhemmin vaaleilla valittu Benjamin Netanjahu.


    • Yakup
      • taistelee

        Kaikkein Korkeimman Jumalan suunnitelmia ja sen omaa kansaa Israelia vastaan?


      • Yakup
        taistelee kirjoitti:

        Kaikkein Korkeimman Jumalan suunnitelmia ja sen omaa kansaa Israelia vastaan?

        teidän ongelmanne..

        Islam on rauhan uskonta ja antaa mailman ihmiselle oikea tie että koko mailman ihmisille tulee rauhaa!


      • lopputulos
        Yakup kirjoitti:

        teidän ongelmanne..

        Islam on rauhan uskonta ja antaa mailman ihmiselle oikea tie että koko mailman ihmisille tulee rauhaa!

        JESAJA 2
        JERUSALEMIN TEMPPELINVUORI KOROTETAAN JA TULEE RAUHANVALTAKUNNAN KESKUKSEKSI.
        HERRAN TUOMIONPÄIVÄ NÖYRYYTTÄÄ IHMISYLPEYDEN JA MASENTAA KAIKEN IHMISMAHDIN
        http://www.credo.fi/raamattu/1933/Jes.2.html
        1. Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista.
        2. Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
        3. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".
        4. Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.
        5. Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme Herran valkeudessa.


    • Goljat

      Vähän lisävalaistusta:

      Palatkaamme muutamia vuosituhansia ajassa taaksepäin, niin löydämme Israelin vastustajan Goljatin. Raamattu kertoo hänestä tarkemmin 1. Sam. 17. luvussa. Tarkastelkaamme hieman tämän jättiläisen ja tämänpäivän Goljatin yhtäläisyyksiä.

      Goljat oli syntyjään filistealainen. Hän oli filistealaisten joukossa silloin, kun he kokosivat joukkonsa sotaan Israelia vastaan. Toiseksi: hän käytti kilvenkantajaa, joka antoi suojan mahdollisen taistelun alkaessa. Kolmanneksi: hän syytti Israelia sanomalla: "Miksi te lähditte sotaan ja asetuitte sotarintamaan?" Neljänneksi: hän piti huolen tiedottamisesta kertomalla kuka hän on: "Minä olen filistealainen." Viidenneksi: hän kiroili ja vannoi jumaliensakautta sekä oli syvästi uskonnollinen. Kuudenneksi: hän oli varustautunut tehokkaimmalla senaikaisella varustuksella. Hänestä sanotaan: "...filistealainen lähti tulemaan ja lähestyi Daavidia." Olisiko joku voinut tässä tilanteessa tosissaan sanoa ratkaisun löytyvän diplomaattisella tasolla?

      Israelilla jäi ainoaksi keinoksi tehdä sotilaallinen ratkaisu. Tuota suurta ylivoimaa vastaan käytiin taistelu Tammilaaksossa, ja Herra antoi voiton vaatimattoman paimenpojan avulla. Israel oli iskenyt ja sen voideltu kuningas oli voittanut.

      Mikä tämä Goljat on tänään? Lähtekäämme sen syntyperästä, filistealainen. Kreikkalainen historioitsija Herodotos (n. 484-424 eKr.) kutsuu Libanonin ja Siinain autiomaan välistä aluetta filistealaiseksi Syyriaksi (palaistine syria). Vaikka israelilaiset olivat lukumäärältään ylivoimaisia filistealaisiin verraten, tuli näistä kuitenkin heille vaarallisia vihollisia lupauksen maata valloitettaessa.

      Filistealainen ja palestiinalainen on sama. Ero johtuu vain eri kielien käytöstä. Palestiina ei tarkoita koko luvattua maata, vaan osaa siitä kutsuttiin sillä nimellä.

      Filistealaiset tulivat aikoinaan Kaftorista niin kuin Raamattu sanoo: "...sillä Herra on tuhoava filistealaiset, mitä on tähteenä Kaftorin saarelta tulleista" (Jer. 47:4). Nimitys filistealainen tarkoittaa maastamuuttajaa ja jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että filistealaiset kuuluivat Aigeian meren merikansaan. He olivat indoeurooppalaisia, joilla oli monta yhteistä piirrettä kreikkalaisten kanssa. Heistä on maininta Raamatussa jo niin varhaisilta aioilta kuin 1. Moos. 10:14. Kaftorina on pidetty mm. Kreetan saarta ja Vähän-Aasian etelärannikkoa. Siitä käy myös ilmi, että filistealaiset ovat muualta tulleita. Heillä ei ole ollut omistussuhdetta luvattuun maahan.

      Kuningas Saulin hallitessa filistealaiset tekivät hyökkäyksen israelilaisia vastaan, mutta Joonatanin sankarityön ansiosta heidät lyötiin. Myöhemmin käytiin vielä monta sotaa israelilaisten ja palestiinalaisten välillä.

      Filistea oli viiden kaupunkivaltion muodostama valtioliitto, johon kuuluivat Askelon, Asdod, Ekron, Gassa ja Gat. Filistea tuli alistetuksi Assyrian, Egyptin, Babylonian, Persian, Syyrian ja Rooman vallan alaisuuteen kuten muutkin maat näiden maailmanvaltojen aikana.

      Jerusalemin kukistuttua ja erityisesti Bar Kokhban kapinan (132-135) epäonnistuttua juutalaiset eivät enää pitkään aikaan tavoitelleet kansallista vapautta. Roomalaiset olivat saaneet maailman herruuden eikä liioin palestiinalaisilla ollut siihen mitään sanomista.

      Goljatista ei enää käytetä nimitystä, mikä sillä oli kuningas Saulin aikana, mutta toimintaperiaatteet ovat yhä samat. Päämääräksi on asetettu Israelin valtion täydellinen tuhoaminen. Löydämme tietysti tästä Goljatista eroavaisuuksiakin edeltäjäänsä nähden, mutta enemmän kuitenkin yhtäläisyyksiä. Karl Grimberg kirjoittaa Kansojen historiassa 2 s. 294: "Goljat on mitä mainioin kuva filistealaisten sotaisista ominaisuuksista. On näet tosiasia, että perintö, jonka tutkimus on voinut varmasti osoittaa filistealaisten muille kansoille jättäneen, on sotainen aseistus. " Silloin he olivat kunniallisempia, sillä he eivät käyttäneet palkkasotureita kuten nyt, mutta hyökkäys- ja valloitussota oli heidän elämänhalunsa luonnollinen ilmaus.

      Mitä kätkeytyy kirjaimien PLO taakse? Se on lyhennelmä sanoista: Palestine Liberation Organization, mikä tarkoittaa Palestiinan vapautusjärjestöä. Perustuskirjassaan se käyttää nimeä The Palestian National Covenant, joka on Palestiinan kansallinen liitto.

      Tämä Goljat ei tietenkään voimasuhteiltaan vastaa samaa kuin Goljat Daavidia vastaan. PLO on itsessään mitättömän pieni Israelin mahdin rinnalla. Nähdäksemme oikeat voimasuhteet meidän on luotava silmäys Goljatin ideologiaan, sen synnyttämään antisemitismiin ja mahtaviin liittolaisiin. Näitä liittolaisia löytyy kymmenmiljoonaisista kansoista ja näiden rinnalla Israel on yksinään kuin paimenpoika jättiläisen rinnalla. Ottaen tämän huomioon näemme, että Israelilla on voimakas vastustaja.

      Antakaamme Goljatin esitellä itsensä perustuskirjansa esittelyllä. Ehkä se antaa lukijalle jonkinlaista käsitystä Israelin tämän päivän voimakkaasta vihollisesta.



      Palestiinan kansallinen sopimuskirja

      Sopimuksen artiklat

      1. Palestiina on Palestiinan arabien kotimaa. Se on erottamaton osa arabien kotimaata, ja palestiinalaiset erottamaton osa arabikansaa.

      2. Palestiina on jakamaton alueellinen yksikkö niine rajoineen, jotka sillä oli brittiläisen mandaatin aikana.

      3. Palestiinan kansalla on laillinen oikeus kotimaahansa sekä oikeus päättää kohtalostaan maansa vapauttamisen jälkeen omien toiveittensa ja kokonaan oman tahtonsa mukaan.

      4. Palestiinalainen identiteetti on aito, oleellinen ja periytyvä ominaisuus; se siirtyy vanhemmilta lapsille. Sionistimiehitys ja Palestiinan arabikansan hajotus, mikä seurasi heitä suurten onnettomuuksien jälkeen, ei ole kadottanut heidän palestiinalaista identiteettiään eikä heidän palestiinalaisyhteisön jäsenyyttään, eikä ole mitätöinyt niitä.

      5. Palestiinalaiset ovat arabikansalaisia, jotka vuoteen 1947 asti pysyvästi asuivat Palesiinassa, riippumatta siitä, häädettiinkö heidät sitten vai jäivätkö he sinne. Jokainen sen jälkeen Palestiinassa tai sen ulkopuolella palestiinalaisesta isästä syntynyt on myös palestiinalainen.

      6. Juutalaiset, jotka olivat pysyvästi asuneet Palestiinassa sionistien maahantunkeutumisen alkuun asti, katsotaan palestiinalaisiksi.

      7. Palestiinalaisen yhteisön olemassaolo ja sen aineelliset, hengelliset ja historialliset yhtymäkohdat Palestiinaan ovat kiistämättömiä tosiasioita. On kansallinen velvollisuus kasvattaa palestiinalaisyksiköt arabivallankumouksen hengessä. Kaikki tiedotus- ja opetuskeinot tulee käyttää perehdyttämään palestiinalainen maahansa mahdollisimman syvällisesti sekä henkisesti että aineellisesti. Hänen täytyy olla valmis aseelliseen taisteluun sekä uhraamaan hyvinvointinsa ja elämänsä voittaakseen kotimaansa takaisin ja vapauttaakseen sen.

      8. Tämä historian kausi, jota Palestiinan kansa elää, on kansallisen kamppailun kausi Palestiinan vapauttamiseksi. Näin ollen Palestiinan kansallisten voimien keskinäiset ristiriidat ovat toisarvoisia ja ne pitäisi lopettaa perusristiriitojen vuoksi, jotka vallitsevat toisella puolen sionismin ja imperialismin ja toisella puolen Palestiinan arabikansan välillä. Tällä perusteella muodostavat palestiinalaisjoukot, riippumatta siitä, asuvatko he kansallisessa kotimaassa vai diasporassa, - sekä organisaatiot että yksiköt - yhden kansallisen rintaman, joka työskentelee Palestiinan takaisin voittamiseksi aseellisen taistelun avulla.

      9. Aseellinen taistelu on ainoa tapa vapauttaa Palestiina. Täten se on kokonaisvaltainen strategia eikä vain taktinen vaihe. Palestiinan arabit pitävät kiinni ehdottomasta päättäväisyydestä ja horjumattomasta lujuudesta jatkaa aseistettua taisteluaan ja työtään aseistetun kansanvallankumouksen hyväksi vapauttaakseen maansa ja palatakseen sinne. He vaativat myös oikeutta elää normaalia elämää Palestiinassa sekä oikeutta itsehallintoon ja loukkaamattomuuteen.

      10. Kommandotoiminta muodostaa palestiinalaisten vapaussodan ytimen. Tämä edellyttää sen porrastamista ja kokonaisvaltaisuutta ja kaikkien Palestiinan kansallisten ja kasvatuksellisten ponnistelujen liikkeellepanoa ja organisoimista ja niiden osallistumista aseistettuun Palestiinan vallankumoukseen. Se edellyttää myös kansallisen kamppailun yhdistämistä eri palestiinalaisjoukoissa ja myös Palestiinan kansan ja arabijoukkojen välillä, jotta varmistettaisiin vallankumouksen jatkuvuus, asteittaisuus ja voitto.

      11. Palestiinalaisilla on kolme mottoa: kansallinen yhtenäisyys, kansallinen liikekannallepano ja vapauttaminen.

      12. Palestiinan kansa uskoo arabien yhtenäisyyteen. Voidakseen omalta osaltaan edesauttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa heidän pitää kuitenkin kamppailunsa tässä vaiheessa suojella palestiinalaista identiteettiään sekä kehittää tuon identiteetin tiedostamista ja vastustaa kaikkia suunnitelmia, jotka voivat hajottaa tai heikentää sitä.

      13. Arabien yhtenäisyys ja Palestiinan vapautus ovat toisiaan täydentäviä tavoitteita, joista toisen saavuttaminen helpottaa toisen saavuttamista. Täten arabien yhtenäisyys johtaa Palestiinan vapauttamiseen ja Palestiinan vapauttaminen johtaa arabien yhtenäisyyteen. Toisen tavoitteen hyväksi tehty työ kulkee rinnakkain toisen eteen tehdyn työn kanssa.

      14. Arabikansan kohtalo ja arabien olemassaolo tosin sinänsä riippuu Palestiinan tapauksen kohtalosta. Keskinäisestä riippuvuudesta syntyy arabikansan pyrkimys ja kamppailu Palestiinan vapauttamiseksi. Palestiinan kansalla on kärkijoukkorooli tämän pyhän kansallisen tavoitteen toteuttamisessa.

      15. Arabien näkökulmasta Palestiinan vapauttaminen on kansallinen velvollisuus ja se pyrkii torjumaan sionisti - ja imperialistihyökkäykset arabikotimaahan ja tähtää sionismin poistamiseen Palestiinasta. Ehdoton vastuu tästä on arabeilla - kansoilla ja hallituksilla, Palestiinan arabikansan toimiessa kärkijoukkona. Siispä arabien tulee panna liikkeelle kaikki sotilaalliset, inhimilliset, moraaliset ja henkiset voimavaransa ottaakseen aktiivisesti osaa Palestiinan vapauttamiseen palestiinalaisten kanssa. Sen tulee varsinkin aseistetussa Palestiinan vallankumouksessa tarjota ja varustaa palestiinalaisille kaikki mahdollinen apu ja aineellinen ja inhimillinen tuki sekä pitää saatavilla kaikki keinot ja mahdollisuudet, joiden avulla palestiinalaiset voivat jatkaa pääosaansa aseellisessa vallankumouksessa, kunnes he vapauttavat kotimaansa.

      16. Palestiinan vapauttaminen hengellisestä näkökulmasta katsottuna antaa Pyhälle maalle turvallisen ja rauhallisen ilmapiirin, mikä vuorostaan suojelee maan uskonnollisia pyhäkköjä ja takaa jumalanpalveluksen vapauden ja pääsyn kaikkiin paikkoihin rotuun, väriin, kieleen tai uskontoon katsomatta. Siispä Palestiinan kansa toivoo koko maailman hengellisiltä voimilta tukea.

      17. Palestiinan vapauttaminen inhimillisestä näkökulmasta palauttaa palestiinalaiselle yksilölle hänen ihmisarvonsa, ylpeytensä ja vapautensa. Siispä Palestiinan arabikansa toivoo tukea kaikilta, jotka uskovat ihmisarvoon ja ihmisen vapauteen tässä maailmassa.

      18. Palestiinan vapauttaminen kansainvälisestä näkökulmasta on puolustustoimenpide, jonka itsepuolustuksen tarve tekee välttämättömäksi. Siispä Palestiinan kansa, joka haluaa ystävyyttä kansojen välille, toivoo kaikilta vapautta, oikeutta ja rauhaa rakastaviita valtioilta tukea voidakseen palauttaa lailliset oikeutensa Palestiinaan, rauhan ja turvallisuuden maahan, ja kansalle kansallisen itsehallinnon ja vapauden.

      19. Palestiinan jakaminen v. 1947 ja Israelin valtion perustaminen ovat täysin laittomia tekoja riippumatta ajan kulumisesta, koska ne olivat palestiinalaisten tahdon vastaisia ja heidän luonnollisten oikeuksiensa vastaisia eivätkä yhtenäisiä YK:n perustuskirjan periaatteiden kanssa, varsinkin itsemääräämisoikeus.

      20. Balfourin julistus, Palestiinan mandaatti ja kaikki, mitä niille on perustettu, mitätöidään. Vaatimukset, jotka on perustettu juutalaisten historiallisille tai uskonnollisille siteille Palestiinaan, ovat paikkansa pitämättömiä historian faktojen sekä valtionmuodostuksen käsityksen kanssa. Juutalaisuus uskontona ei ole riippumaton kansallisuus. Juutalaiset eivät myöskään muodosta yhtä kansakuntaa, jolla on oma identiteettinsä, vaan he ovat niiden valtioiden kansalaisia, joihin he kuuluvat.

      21. Arabipalestiinalaiset ilmaisten itsensä aseistetulla Palestiinan vallankumouksella vastustavat kaikkia ratkaisuja, jotka ovat Palestiinan täydellisen vapauttamisen korvikkeita sekä vastustavat kaikkia suunnitelmia, jotka tähtäävät palestiinalaisten ongelman hajottamiseen tai sen kansainvälistämiseen.

      22. Sionismi on poliittinen liike, joka organisaatiollisesti on yhteydessä kansainväliseen imperialismiin ja joka on vihamielinen kaikkea vapauttamistoimintaa ja kaikkia maailman edistyksellisiä liikkeitä kohtaan. Se on rasistinen ja fanaattinen luonteeltaan, aggressiivinen, ekspansionistinen ja kolonialistinen tavoitteiltaan ja fasistinen menettelytavoiltaan. Israel on sionistisen liikkeen työkalu, ja imperialismin maantieteellinen tukikohta strategisesti juuri arabien kotimaan keskellä, jossa se voi vastustaa arabikansan toiveita vapautuksesta, yhtenäisyydestä ja edistyksestä. Israel on jatkuva uhka rauhalle Lähi-idässä ja koko maailmassa. Koska Palestiinan vapauttaminen tuhoaa sionismin ja imperialismin läsnäolon ja edesauttaa rauhan syntymistä Lähi-idässä, Palestiinan kansa toivoo tukea kaikilta edistyksellisiltä ja rauhanomaisilta voimilta pyytäen kaikkia huolimatta niiden yhteyksistä tai uskomuksista tarjoamaan Palestiinan kansalle kaikkea apua ja tukea heidän oikeutetussa taistelussaan kotimaansa vapauttamiseksi.

      23. Turvallisuuden ja rauhan vaateet, kuten myös oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden vaateet edellyttävät, että kaikki valtiot pitävät sionismia laittomana liikkeenä, julistavat sen olemassaolon laittomaksi ja kieltävät sitä toimimasta voidakseen säilyttää ystävälliset suhteet kansojen välillä ja suojellakseen kansalaisten uskollisuutta kotimailleen.

      24. Palestiinan kansa uskoo oikeuteen, vapauteen, loukkaamattomuuteen, itsehallintoon, ihmisarvoon ja siihen, että kaikilla kansoilla on oikeus näihin asioihin.

      25. Tämän perustuskirjan tavoitteiden ja periaatteiden toteuttamiseksi PLO suorittaa osansa Palestiinan vapautuksessa organisaationsa perustuslain mukaisesti.

      26. PLO, Palestiinan vallankumouksellisten voimien edustaja, on vastuussa palestiinalaisesta arabikansanliikkeestä - sen taistellessa saadakseen takaisin kotimaansa, vapauttaakseen sen, palatakseen sinne ja hallitakseen sitä - kaikilla sotilaallisilla, poliittisilla ja taloudellisilla osa-alueilla sekä myös kaikessa, mitä Palestiinan tapaus vaatii arabien keskeisillä ja kansainvälisillä tasoilla.

      27. PLO on yhteistyössä kaikkien arabivaltioiden kanssa, kunkin kanssa sen mahdollisuuksien mukaan omaksuen puolueettoman politiikan niiden joukossa vapaussodan vaatimusten valossa; ja tällä perustalla se ei tule puuttumaan minkään arabivaltion sisäisiin asioihin.

      28. Palestiinan arabikansa pitää kiinni kansallisen vallankumouksensa aitoudesta ja riippumattomuudesta ja vastustaa kaikkia asioihin puuttumisen, holhouksen ja alistamisen muotoja.

      29. Palestiinan kansalla on alkuperäinen, aito ja laillinen oikeus vapauttaa ja jälleenrakentaa kotimaansa. Palestiinan kansa valitsee asenteensa kaikkia valtioita ja voimia kohtaan sen perusteella, miten nämä suhtautuvat Palestiinan kysymykseen ja missä määrin ne tarjoavat tukea Palestiinan vallankumoukselle Palestiinan kansan tavoitteiden täyttämiseksi.

      30. Sotilaat ja vapaustaisteluun aseistautuneet muodostavat sen kansanarmeijan ytimen, joka tulee olemaan Palestiinan arabien voittoja puolustava voima.

      31. Organisaatiolla on lippu, uskollisuusvala ja kansallislaulu Kaikesta tästä päätetään erityissäännön mukaisesti.

      32. Säännöt, jotka tunnetaan PLO:n perustuslakina, liitetään tähän perustuskirjaan. Niiden mukaan perustetaan organisaatio, sen elimet ja laitokset; niissä määritellään edellämainittujen oikeus - ja velvollisuusvaatimukset perustuskirjan alaisena.

      33. Tämä perustuskirja ei ole muutettavissa paitsi (äänestämällä PLO:n kansallisen kongressin 2/3 enemmistöllä erikoisistunnossa, joka on kokoonkutsuttu tätä tarkoitusta varten.



      Katsomme PLO:ta Israelin tiedotuskeskuksen silmin. Jälleen löydämme Goljatille ominaisia piirteitä, vaikkakaan ei sen syntymäajasta, vaan sen käyttäytymisestä ja tavoitteista.

      PLO on perustettu 1964 pidetyn arabihuippukokouksen päätöksellä välineeksi voiton saamiseen arabien sodassa Israelia vastaan. Siitä saakka se on ollut arabihallituksen rahoittama ja ylläpitämä. PLO palvelee katto-organisaationa kahdeksan terroristiryhmittymän hyväksi - kukin oman arabimaansa ja sen oman, erillään olevan ideologian mukaan. Kuitenkin kaikki ovat yhdistyneet sitoutuessaan PLO:n perustuskirjana tunnettuun Palestiinan kansalliseen liittoon. Asiakirja ilmoittaa, että Palestiina on jakamaton alueellinen yksikkö niine rajoineen, jotka sillä oli brittiläisen mandaatin aikana, ja ainoa keino sen vapauttamiseksi on aseellinen taistelu.

      Helmikuussa 1969 Jasser Arafat, PLO:n suurimman puolueen päällikkö, otti valvontaansa koko organisaation. Siitä lähtien PLO on suorittanut noin 8000 terroritekoa, useimmat niistä Israelin siviilikohteisiin. Näissä hyökkäyksissä on kuollut yli 650 israelilaista ja tuhansia on haavoittunut. Maailman terroristijärjestöjen joukossa PLO on ainoa, joka on ilmoittanut päämääräkseen itsenäisen valtion tuhoamisen. Sillä on toimistoja ja yhteyksiä kautta maailman ja se on myös kansainvälisen terrorismin keskus.

      PLO:n tavallisessa puhekielessä "Palestiinan vapautus" merkitsee Israelin tuhoamista. Tästä asiasta on todisteita mm. Jasser Arafatin haastattelussa, jonka hän antoi Caracasissa 11. helmikuuta 1980: "Rauha merkitsee meille Israelin tuhoa. Me olemme valmistamassa sotaa, joka on "kaikki - pois sota". Sotaa, joka on sukupolven viimeinen. Tammikuusta 1965 lähtien, kun Fatah syntyi, me olemme tulleet vaarallisemmiksi vihollisiksi Israelille kuin mitä sillä on koskaan ollut."

      PLO:n huomattavat voimavarat ja kasvava poliittinen asema tekivät sen taitavimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi terroristijärjestöksi maailmassa. Se ei palvellut ainoastaan jotakin terroristijärjestöä viime vuosikymmenen aikana kuin esikuvana muille mullistaville liikkeille, vaan siitä tuli keskeinen tekijä kansainvälisessä terroriverkostossa. Lukuisia aineksia kuului tähän verkostoon. Siihen kuului jäseniä äärivasemmistopuolueista kuten Punainen Prikaati ja Japanin Punainen Armeija aina oikeistosiiven uusfasisti- ja uusnatsijärjestöihin. Satoja ulkomaan kansalaisia löytyi PLO:n joukoista Israelin armeijan pidättäessä epäilyttäviä henkilöitä "Rauha Galileaan" operaation aikana.

      Vuosina 1980 ja 1981 toimittaja Barbara Newman ja kirjeenvaihtaja Geraldo Rivera USA:n televisio-ohjelmasta "ABC News" käyttivät kahdeksan kuukautta ohjelman tekemiseen PLO:sta. Useat terroristit puhuivat avoimesti koulutuksestaan Neuvostoliitossa ja halustaan tuhota Israel, vieläpä jos mahdollista tappaa jokainen juutalainen. Rivera haastatteli erästä terroristia, joka oli suunnitellut jääkaappipommin räjäytyksen Siionin aukiolla Jerusalemissa jossa 15 ohikulkijaa sai surmansa ja 87 haavoittui.

      Seuraavaksi osa Riveran ja terroristin keskustelua:

      - Niin, te tapoit te israelilaisia?
      - Kyllä, koska he ottivat minun maani.
      - Naisia ja lapsiakin?
      - Naisia ja lapsiakin, minä en välitä siitä.
      - Olivatko israelilaiset naiset ja lapset teidän vihollisianne?
      - Jokainen, joka asuu minun kodissani, on minun viholliseni.
      - Siksikö te tapatte heitä?
      - Kyllä.
      - Entä lapset?
      - Heitäkin. Nämä lapset tulevat sotilaiksi 15:n ikävuotensa jälkeen. Israel tekee heistä niitä. Onko oikein vai väärin.
      - Niin, oletteko ylpeitä siitä, että tapatte näitä ihmisiä?
      - Kyllä, aivan varmasti.
      - Onko teidän omatuntonne puhdas?
      - Kyllä, tämä on minun asiani.

      Huhtikuun seitsemännen päivän varhaisina tunteina vuonna 1980 useita pieniä israelilaisia lapsia, ikä noin kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen, oli nukkumassa Misgav Am kibbutsin lastenhuoneessa. Kibbutsi ei ole kaukana Israelin pohjoiselta rajalta. Viisi terroristia arabivapautuksen rintamasta tuli YK:n rauhanturvaajien valvoman alueen läpi ja otti lapset panttivangeiksi talossa. He vaativat, että heidän 50 syylliseksi tuomittua toveriaan olisi päästettävä vapaiksi Israelin vankiloista tai lapset tapettaisiin.

      Useita neuvotteluja oli yritetty käydä terroristien kanssa. Samaa yritti 35-vuotias kibbutsin sihteeri, Sami Shani, jonka terroristit ampuivat. He ampuivat myös 2 1/2-vuotiaan Eyal Gluskan. Juuri ennen terroristien asettaman määräajan loppumista Israelin sotilaat valtasivat rynnäköllä rakennuksen ja tappoivat terroristit. Lisäksi neljä lasta haavoittui tässä taistelussa. Oliko Israelin isku oikeutettu? Ainoa keino oli suorittaa aseellinen isku.

      PLO:n riveissä myös naiset voivat saavuttaa melko korkean aseman. Eräällä rouva Khalafilla on melko suuri vastuu hänen johtaessaan satatuhatpäistä Palestiinan naisten yleisliiton joukkoa. Hän on mukana monissa PLO:n terveysalan ja kasvatuksen ohjelmissa. Hän ohjaa PLO:n monen miljoonan punnan avustusohjelmia kuolleitten palestiinalaisten perheille sekä Israelin vangitsemien miesten perheille.

      Sekä rouva Khalaf että Fathi Arafat, joka on Jasserin veli ja Libanonin Punaisen Puolikuun (kansainvälisen Punaisen Ristin jäsenjärjestö) johtaja, valittavat länsimaalaista tietämättömyyttä PLO:n humanitäärisestä työstä. Lehtimiesten kertoessa heille, ettei heidän harjoittamallaan poliittisella propagandalla tule olemaan vastakaikua, he vain heilauttavat epämääräisesti kättään ja jättävät vastaamatta.

      Ihmeteltävää on "sukkuladiplomatia", jota PLO harjoittaa. Sen virallinen tiedonanto näyttää jo lyhyeltä ajalta varsin tiivistä yhteydenpitoa eri maiden hallituksiin ja johtajiin. Seuraavassa ovat päätapahtumat huhtikuun ensimmäisten kahden viikon ajalta 1981:

      Arafat osallistuu itsenäisyysjuhliin Bangladeshis-
      sa.Farouk Khaddoumi tapaa kardinaali Casrolin Vatikaanissa.
      Arafat ottaa vastaan protestanttisen kirkon valtuuskunnan.
      Ponnistelut lopettaa Persianlahden sota jatkuvat Teheranissa ja Bagdadissa.
      Arafat vierailee Jemenin Arabitasavallassa.
      Arafat tapaa saudien kuninkaan.
      Farouk Khaddoumi tapaa Tunisian presidentin. PLO vastaanottaa tiedotuksen Neuvostoliiton johtajilta.
      Farouk Khaddoumi vihkii Arabi-Maltan ystävyysseuran.
      Palestiinalainen kulttuuritapahtuma Turkissa. Bulgarian kommunistipuolueen avustus PLO:lle.

      Käsittämätöntä on esimerkiksi se, mitä yhteyttä PLO harjoittaa protestanttisen kirkon kanssa. Yrittääkö protestanttinen kirkko saada PLO:ta lopettamaan terroriteot vai onko PLO:n tarkoitus saada protestanttinen kirkko puolelleen? Jos tässä on kysymys jälkimmäisestä, niin seuraavaksi herää kysymys, milloin protestanttinen kirkko kääntää selkänsä Israelille. Siinä on yksi rukousaihe, ettei niin tapahtuisi. Ainakin PLO:n tärkeimmän perusryhmän FATAH:n varhaisin tukikohta oli Golanilla, nykyisen Merom Ha Golanin kibbutsin alueella. Sieltä se siirtyi kuuden päivän sodan jälkeen Jordaniaan tehdäkseen sieltä hyökkäyksiä Israeliin. Vuonna 1970 kuningas Hussein havaittuaan terroritekojen lisääntyneen Jordaniassa lähetti arabilegioonansa murskaamaan PLO:n. Se oli Musta syyskuu 1970 (Black September 1970). Husseinilla oli muitakin painavia syitä menettelyynsä. Hän koki PLO:n uhkaavan valtaansa eikä hän halunnut olla jakamassa sitä PLO:n kanssa. Tietysti Hussein pyrki myös varjelemaan maatansa joutumasta ulkopuolisten taistelutantereeksi ja Israelin vastaiskujen kohteeksi.

      Useita tuhansia kuoli tässä taistelussa ja loput karkotettiin maasta. Tämän jälkeen PLO:n uhka lankesi Libanonin ylle. Koska monille arabivaltioille näytti olevan vastenmielistä antaa turvapaikkaa PLO:lle, kirous tuli Libanonin osalle. Heikoimpana arabivaltiona se oli ikään kuin pakotettu sallimaan PLO:n sotilaallisen tukikohdan perustaminen maaperälleen. Israelin viereisen rajan tuntumasta sen oli helppo tehdä taas hyökkäyksiä Israeliin.

      Silloinen Libanonin presidentti Suleiman Franjieh kuvasi tilannetta seuraavasti: "He tulivat meille kuin vieraat. Me annoimme heille kaiken mahdollisen vieraanvaraisuuden... mutta lopulta he muuttuivat raivoisiksi susiksi ja yrittivät tappaa isäntiään tullakseen Libanonin herroiksi... Meidän vieraamme ovat sabotoineet Libanonin täytäntöönpanevan, lakiasäätävän ja oikeudellisen auktoriteetin niin kuin myös sen laillisen armeijan."

      YK:n yleisessä kokouksessa 14. lokakuuta 1976 suurlähettiläs Edouard Ghorra protestoi puheessaan, että PLO:n ryhmät olivat kasvaneet armeijoiden virratessa Libanoniin. He muuttivat yleistä lakia ja enimmät, jos eivät kaikkia, turvaleirinsä sotilaskohteiksi rikollisten paetessa Libanonin oikeudesta löytääkseen turvan ja suojelun näissä leireissä. Noista leireistä tuli todellisuudessa palkkasoturien koulutuskeskuksia, jotka muut arabivaltiot olivat rahoittaneet.

      Palestiinalaiset ainekset kuuluivat erilaisiin organisaatioihin. Heidän alaansa liittyivät libanonilaisten ja ulkomaalaisten kidnappaukset, vangitsemiset ja kuulustelut kiduttamalla. Toisia heistä on myös tapettu. He harjoittavat monenlaista rikollisuutta Libanonissa. He salakuljettavat tavaroita ja myyvät niitä kaduilla. He menevät niin pitkälle, että vaativat ihmisiltä "suojelurahaa".

      PLO:n miehitysvuosien aikana ihmiset Libanonissa ovat muuttuneet hiljaisiksi kostotoimia peläten. Erääseen kylään hyökänneet aseistetut terroristit olivat raahanneet ulos noin sata kyläläistä. Useimmat heistä oli teljetty ja lukittu kylän kirkkoon, jonne oli kantautunut ulkoa kuulunutta ammuntaa. Kaksi päivää myöhemmin kirkosta vapautetut ihmiset olivat löytäneet 65:n sukulaisensa ja tuttavansa ruumiit ulkoa makaamassa kuivuneessa verilammikossa. Isä Nasser sanoi tätä katsellessaan: "Rakastamamme, onneton Libanon on puhetaitoisia täynnä. Sen täytyy kertoa. Maailman täytyy saada tietää tämä."

      Kuka sitten varustaa PLO:ta? Arabimaailman työvälineenä PLO on pääasiallisesti koostunut eri arabivaltioiden poliittisesta, sotilaallisesta ja taloudellisesta tuesta. Viime vuosina huomattavat Libyan voimavarat, yhdistettyinä Saudi-Arabian rahoitukseen tekevät PLO:n kykeneväksi kokoamaan nykyaikaisia sotatarvikkeita. Arabimaailman ulkopuolelta tullut tuki on silti ensiarvoisen tärkeää. Sitä ovat antaneet Neuvostoliitto ja monet muut kommunistimaat.

      Vuodesta 1970 Neuvostoliitto alkoi solmia yhdyssiteitä PLO:hon varustamalla sitä aseistuksella, koulutuksella ja sen virallisella tunnustamisella. Israelin Libanoniin tekemän sotaretken aikana löytyi monia todisteita avustuksesta, jota PLO oli saanut Neuvostoliitolta ja sen satelliittivaltioilta. Todisteita löytyi myös erilaisista virkaanasettajaisista ja Neuvostoliiton antamista todistuksista.

      Avustajia on ollut toisellakin taholla. Eräs laivaustodistus, josta on valokopio, kertoo, kuinka USA on välittänyt ammuslastin myymällä sen Saudi-Arabian kautta PLO:lle. Tunnettua lienee, että PLO:n johtaja Jasser Arafat on usein tavannut mm. Neuvostoliiton presidenttiä, Iranin johtajaa Khomeinia sekä Libyan johtajaa Muammar Kaddafia. Edellisten lisäksi PLO:n rahoitus tapahtuu mm. huumekaupalla, kiristyksillä ja varkauksilla sekä myös länsimaisilla yrityssijoituksilla. Länsi-Saksan radio kertoi 29. 1. 1973 Kaddafin maksaneen Arafatille viiden miljoonan dollarin palkkion Munchenin verilöylyn järjestämisestä, jossa useita israelilaisia urheilijoita sai surmansa.

      Tällä jättiläisellä, PLO:lla, on myös ollut tutustumiskierros täällä Pohjolassa. Se on pitänyt tärkeänä saada toimisto Helsinkiin. On sanottu sen olevan vain tiedotustoimiston. Sitähän juuri Goljat haluaakin: julkisuutta informaation avulla. Jo kolmetuhatta vuotta sitten se piti tiedotustilaisuutta sanomalla: "Minä olen filistealainen".

      Kun ulkoministeri Väyrynen oli Lähi-idän matkalla 1986, hän luonnehti matkaa onnistuneeksi. Hän oli tyytyväinen, että PLO arvosti Suomen kantaa palestiinalaiskysymyksessä.

      Muutama vuosi sitten eräät maamme poliitikot yrittivät saada Jasser Arafatin vierailulle maahamme, mutta mukana oli eräs valveutunut henkilö, joka sai tämän estetyksi.

      Jos joku tunnustaa Israelin turvalliset rajat ja samalla vaatii sitä vetäytymään vuonna 1967 vallatuilta alueilta, niin hän on joutunut ristiriitaan todellisuuden ja utopian välillä. Olkoonkin tämä ihminen sitten kuinka arvovaltainen hyvänsä, niin hänen on turha potkia "tutkainta" vastaan. Suuria johtajia on joutunut syrjään siksi, että he ovat nousseet kapinoimaan Israelia vastaan ja menneet varustamaan sen vihollisia taistelussa.

      PLO:n edustaja Zehdi Labbib Terezi YK:ssa mainitsi Neuvostoliiton yhteyksistä järjestöönsä. Haastattelu tehtiin Amerikan TV PSB:n ohjelmassa 25. päivänä syyskuuta 1979.

      - Mr. Terezi, tässä filmissä olemme juuri nähneet useita palestiinalaisia kuvailemassa avustusta ja koulutusta, jota he ovat saaneet Neuvostoliitossa. Voitteko määritellä Neuvostoliiton avustusta? Voitteko kertoa minulle minkälaista tukea Neuvostoliitto antaa teidän järjestöllenne?
      - Niin, Neuvostoliitto ja määrätyt sosialistiset maat antavat meille täydellisen tuen - diplomaattisen, kasvatuksellisen, moraalisen - ja myös avaavat sotilaallisen akatemiansa vapaustaistelijoillemme.
      - Voitteko arvailla, kuinka moni teidän väestänne on käynyt läpi sotilaskoulutuksen Neuvostoliitossa?
      - Minä en todellakaan tiedä määriä, mutta sen tiedän, että kaikki saatavissa oleva apu on siellä.
      - Entä sotilaalliset laitteet, onko tätä tukea annettu suoraan PLO:lle?
      - Kyllä. Me olemme saaneet konekivääreitä ja räjähdysaineita.
      - Jotkut amerikkalaiset analyytikot esittävät, että paljon laitteita on kuljetettu Lähi-idän alueen valtioiden kautta, miten asia on?
      - Me saamme lähetyksemme suoraan PLO:lle.
      - Mennäksemme takaisin tähän filmiin, Harder, loikkari (filmissä) ja toiset, puhuvat melko vapaasti avustuksesta, jota ovat saaneet Neuvostoliitosta. Mitä te siihen sanotte?
      - Siinä ei ole mitään salaista. Tarkoitan poikiemme menoa Neuvostoliittoon. He menevät sosialistiseen maahan. He menevät kaikkialle koulutuksensa ja kasvatuksensa tähden. Siinä ei ole salattavaa... tämä on aivan avoimesti tehtyä.
      - Loikkari puhui Neuvostoliiton antamista säännöistä PLO:lle. Hän sanoi, että Jasser Arafat tapaa Neuvostoliiton suurlähettilään Libanonissa kerran viikossa ja että Palestiinan järjestö ottaa nyt määräyksiä Neuvostoliitolta. Mitä te siihen sanotte?
      - He tapaavat toisensa kerran viikossa. Minä ajattelen joskus, että hänen pitäisi tavata hänet kahdesti päivässä.

      Tulemme huomaamaan, miten Goljat on aina valmis syyttämään toista osapuolta. Saulin päivinä hän lähti itse sotarintamaan Israelia vastaan tehden israelilaisille kysymyksen: "Miksi te lähditte sotaan ja asetuitte sotarintamaan?"

      Milloin ja missä hyvänsä PLO hyökkää tai tekee terroriteon, se löytää aina syyn toisesta. Tämä "toinen" on melkein poikkeuksetta Israel. PLO on saanut propagandallaan aikaan, että kun Lähi-idän tapahtumista kerrotaan, niin niistä kerrotaan aina samalla tyylillä: "Israel iski jälleen." Harvoin saa kuulla tai nähdä, mitä toinen osapuoli teki. Otan tähän pari esimerkkiä: "Israel tuhosi Beirutin urheilustadionin." Miksi? Totuus oli se, että PLO oli koonnut stadionin yhteyteen ammus- ja räjähdevaraston. Israelin lähetettyä matkaan vain yhden ohjuksen stadionia kohti se räjähti ilmaan.

      Toinen esimerkki: "Israel ampui ohjuksen libanonilaisen koulun pihaan." Uutisissa kerrottiin tapahtumasta, mutta ei siitä, että PLO:n tukikohta oli kyseisen koulun pihalla. Sieltä oli ensin laukaistu ohjus Israelia kohti, ja Israel lähetti vastapostia sinne, mistä ohjus oli laukaistu. Syytös tuli Goljatilta Israelia vastaan.

      Vuosien varrelta on lukuisia tämäntyyppisiä tapauksia, joissa Goljat on ollut syyllinen, mutta se on puolestaan syyttänyt Israelia. Goljat on hyvin uskonnollinen. Allah on Goljatin jumala. Useat PLO:n johtajat osallistuvat päivittäisiin jumalanpalveluksiin. Heillä on rukoushelminauha, eivätkä he niitä häpeä. He käyvät "pyhää sotaa", jossa tuhansittain viattomia ihmisiä kuolee.

      Jo vuosia sitten tehdyssä haastattelussa Libyan johtaja Muammar Kaddafi kertoi tavoitteistaan avoimesti. Hän kertoi mm. laittaneensa libyalaisten palkkoihin ns. pyhän sodan veron, joka oli noin 8 %. Sillä oli tarkoitus hankkia sotamateriaalia niin paljon, että sionilaisvaltio pyyhkäistäisiin pois maailman kartalta. Kaddafi, kuten varmasti tiedämme, on PLO:n aktiivinen tukija öljymiljoonineen.

      Palestiinalaiset ovat myös kiinnostuneita Jerusalemin pyhistä paikoista ja koettavat olla hyökkäämättä niihin, koska uskovat vielä joskus olevansa niiden hallitsijoina. PLO:n sota Israelia vastaan ei ole yksin poliittista ja strategista, vaan myös uskonnollista, jossa ei kaihdeta keinoja. Myös Israelilla on oma Jumala ja uskonto, joka perustuu Tooraan. Kuitenkin vain Israelia syytetään siitä, että se aina taistelee, vaikka sen pitäisi olla Jumalan omaisuuskansa. Miksi Goljat on välttänyt maailman langettamat tuomiot, vaikka se käy omaa sotaansa uskonnollisuuden varjolla?

      Kun Goljat lähti taisteluun Israelia vastaan, niin kilvenkantaja kulki hänen edellään. PLO käyttää kilvenkantajaa taistellessaan Israelia vastaan. Kilvenkantajan tarkoituksena on antaa suoja vihollista vastaan. Siviiliväestön turviin pakeneminen on eräs PLO:n käyttämä suoja. Siviilit ovat monessa tapauksessa olleet tämän järjestön kilvenkantajia. PLO on voinut rauhassa piiloutua tiukan paikan tullen viattomien ihmisten suojaan ja siksi sitä vastaan tehtyjen iskujen yhteydessä kuolee niin paljon siviileitä.

      Välillä suoja on toisenlainen. Se voi olla vaikkapa YK. Tästäkin on olemassa todisteita. Mm. operaation "Rauha Galileaan" aikana Arafat poistui Tripolista Libanonista YK:n suojeluksessa. Arabivaltioiden jäädessä alakynteen taistelussa Israelia vastaan, kutsutaan YK paikalle, joka määrää heti tulitauon. YK ei voi estää Goljatia tekemästä hyökkäyksiä Israeliin, mutta sen antama suoja Goljatille on tervetullut Israelin operoidessa Goljatia vastaan.

      Tässä valossa ymmärtää paremmin Israelin toisinaan niin kylmäkiskoisen suhtautumisen YK:hon. YK on saanut paljon hyvää aikaan Lähi-idässä turvatessaan sen rauhaa, mutta toisinaan tulee puolueellisuuden tuntu tasa-arvon puuttuessa. Vaikka YK:n sijaintipaikan nimi "pahanneuvon vuori" johtuukin alkukristilliseltä ajalta, jolloin Kaifaan kutsuma kokous oli tällä paikalla, niin sen nimi Israelissa mielellään liitetään YK:n yhteyteen. Ei siitä niinkään puhuta kunnioittavasti, vaan mieluummin juuri pahanneuvon vuorena.

      Toukokuussa 1974 Arafat etsi suojaa Vatikaanista paavin viitan liepeistä, mutta se ei saanut. Myöhemmin maaliskuun 18. päivänä 1981 Vatikaani otti vastaan PLO:n poliittisen osaston päällikön Farouk Khaddoumin. Khaddoumi, jonka peitenimi on Abu Luft, on saanut ystävän tukea hovista Kreikan arkkipiispa Hilarion Capuccilta. Capucci oli ollut aseiden salakuljettaja ja jäänyt kiinni kuljettaessaan aseita terroriryhmille Länsirannalla 1974. Hänelle langetettiin 12 vuoden vankeustuomio hänen liiketoimistaan.

      Vuonna 1987 sama Farouk Khaddoumi liehittelee Suomen johtoa etsiessään tukea toimilleen. Khaddoumi sanoo arvostavansa Suomen Lähi-idän politiikkaa. Hänen puheestaan käy selville, että EEC:tä kaivataan Goljatin kilvenkantajaksi. Lehdistön haastattelussa hän sanoo: "EEC:llä olisi otollinen tilaisuus toimintansa aktivoimiseen ja uuteen kannanottoon Lähi-idän ongelmien ratkaisemiseksi. EEC:n edellinen varsinainen kannanotto, ns. Venetsian julistus, on jo muutaman vuoden ikäinen."

      Ulkoministeri Väyrynen toisti Suomen kannan, jonka mukaan se pitää PLO:ta palestiinalaisten merkittävimpänä edustajana. Suomi ei kuitenkaan voi tunnustaa PLO:ta diplomaattisesti, koska Suomi tunnustaa vain valtioita eikä järjestöjä. Kuitenkin samassa haastattelussa sanottiin Khaddoumin vierailun tarkoituksena olevan Palestiinan vapautusjärjestön Suomen suhteiden kehittämisen.

      Minne olemme menossa? Onko puolueettomasta Suomesta tulossa Goljatin kilvenkantaja? Pyrkiikö PLO saamaan vaikutusvaltaista asemaa maamme rajojen sisällä? Suomen vierailun aikana PLO:n edustajalla oli huoli UNIFILin joukkojen sijoittamisesta Libanonissa. Hän toivoi, että UNIFIL saisi valvottavakseen koko Etelä-Libanonin alueen, myös Israelin hallitseman ns. turvallisuusvyöhykkeen. Tämä vaikuttaisi Libanonin tilanteen kehittymisessä parempaan suuntaan ja lisäisi myös UNIFILin omaa turvallisuutta. Mistä kenkä taas puristaa? Onko kysymys luotettavasta kilvenkantajasta? Libanonin välinen raja tulisi Khaddoumin mielestä hoitaa niin, että siellä ei olisi israelilaisia. Libanoniin uudelleen soluttautuvat PLO:n terroristit haluaisivat YK:n suojan jälleen.

      On vaikeaa mennä arvailemaan asioita, mutta PLO:n liikkeistä päätellen tuntuu siltä, että se etsisi EEC:stä yhteistyökumppania itselleen. Mikä olisikaan parempi kilvenkantaja kuin juuri EEC? Jos PLO saisi sen käyttämään talouspakotteita Israelia vastaan, niin sillä voisi olla suurempi teho kuin OPEC:lla öljyboikotissa vuonna 1973.

      • yksi

        aivan PLOn perustuskirjan sanan puolella. Niin se on. Oleva tosiasia on että palestiinalaiset ajettiin monisatavuotisilta asuinpaikoiltaan vain lännen huonon omantunnon takia. Uskontoon perustuvaa oikeutta Istaelin valtion perustamiseen ei ollut, ja kuten PLOkin sanoo ne juutalaiset jotka asuivat vuonna 47 Palestiinan alueella olisivat saaneet siellä edelleen asua ja harjoittaa uskontoaan. Totuushan on ihan oikein ettei juutalaisuus ole yksi kansa vaan eräs uskonto kansojen joukossa, sen jälkeen kun vuonna 70 tapahtuneen Jerusalemin temppelin tuhon jälkeen juutalaiset menettivät sukuihin perustuvan järjestelmänsä ja hajaantuivat ympäri maita ja mantuja. Miksi tätä tosiasiaa ei voida edelleenkään hyväksyä???? Eihän lopunajan ennusmerkit ole muutoinkaan fyysisiksi tarkoitettuja. Vaan Hengessä tapahtuviksi tosiasioiksi. Tämä keinotekoinen valtio on aiheuttanut paljon enemmän tuhoa tullessaan kuin mitä siitä on ollut hyötyä. Samoin kävi maailmansotien jälkeen tehdyille muillekin eturistiriita-alueille. Ne jaettiin keinotekoisesti ja nyt niistä taas ollaan tapeltu. Esimerkkinä Kurdistan ja Jugoslavia.Miksi maailmassa on annettu näin paljon valtaa läntiselle liittoutumalle? Nämä samat maat ovat siirtomaapolitiikallaan alistaneet monia maita ja nyt ne toisilla keinoin pyrkivät edelleen hallitsemaan maailmaa. Tulossa on aivan ilmeisesti aika jolloin läntinen valta horjuu ja sen paikalle nousee jokin toinen valta, mikä valta se on? Kommunistinen Kiinako? Vai Persianlahden alueet Islamilaisine uskoineen?


      • itsesuojeluvaiston
        yksi kirjoitti:

        aivan PLOn perustuskirjan sanan puolella. Niin se on. Oleva tosiasia on että palestiinalaiset ajettiin monisatavuotisilta asuinpaikoiltaan vain lännen huonon omantunnon takia. Uskontoon perustuvaa oikeutta Istaelin valtion perustamiseen ei ollut, ja kuten PLOkin sanoo ne juutalaiset jotka asuivat vuonna 47 Palestiinan alueella olisivat saaneet siellä edelleen asua ja harjoittaa uskontoaan. Totuushan on ihan oikein ettei juutalaisuus ole yksi kansa vaan eräs uskonto kansojen joukossa, sen jälkeen kun vuonna 70 tapahtuneen Jerusalemin temppelin tuhon jälkeen juutalaiset menettivät sukuihin perustuvan järjestelmänsä ja hajaantuivat ympäri maita ja mantuja. Miksi tätä tosiasiaa ei voida edelleenkään hyväksyä???? Eihän lopunajan ennusmerkit ole muutoinkaan fyysisiksi tarkoitettuja. Vaan Hengessä tapahtuviksi tosiasioiksi. Tämä keinotekoinen valtio on aiheuttanut paljon enemmän tuhoa tullessaan kuin mitä siitä on ollut hyötyä. Samoin kävi maailmansotien jälkeen tehdyille muillekin eturistiriita-alueille. Ne jaettiin keinotekoisesti ja nyt niistä taas ollaan tapeltu. Esimerkkinä Kurdistan ja Jugoslavia.Miksi maailmassa on annettu näin paljon valtaa läntiselle liittoutumalle? Nämä samat maat ovat siirtomaapolitiikallaan alistaneet monia maita ja nyt ne toisilla keinoin pyrkivät edelleen hallitsemaan maailmaa. Tulossa on aivan ilmeisesti aika jolloin läntinen valta horjuu ja sen paikalle nousee jokin toinen valta, mikä valta se on? Kommunistinen Kiinako? Vai Persianlahden alueet Islamilaisine uskoineen?

        pelata!

        Viittaat kirjoituksessasi Hengessä tapahtuviin tosiasioihin, mutta siinä olet väärässä ne tapahtvat aivan konkreetisti ja fyysisesti kuten mm.:

        HESEKIEL 28
        20. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
        21. "Ihmislapsi, käännä kasvosi Siidonia kohti ja ennusta sitä vastaan
        22. ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Siidon, ja näytän kunniani sinun keskuudessasi. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä siinä panen toimeen tuomiot ja näytän siinä pyhyyteni.
        23. Minä lähetän sinne ruton ja verta sen kaduille, ja kaatuneita on viruva sen keskellä, kaatuneita miekkaan, joka käy sen kimppuun joka taholta. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
        24. Sitten ei Israelin heimolle enää ole pistävänä orjantappurana eikä vaivaavana ohdakkeena yksikään sen naapureista, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, Herra.
        25. Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille.
        26. He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa."


      • Aabraham
        yksi kirjoitti:

        aivan PLOn perustuskirjan sanan puolella. Niin se on. Oleva tosiasia on että palestiinalaiset ajettiin monisatavuotisilta asuinpaikoiltaan vain lännen huonon omantunnon takia. Uskontoon perustuvaa oikeutta Istaelin valtion perustamiseen ei ollut, ja kuten PLOkin sanoo ne juutalaiset jotka asuivat vuonna 47 Palestiinan alueella olisivat saaneet siellä edelleen asua ja harjoittaa uskontoaan. Totuushan on ihan oikein ettei juutalaisuus ole yksi kansa vaan eräs uskonto kansojen joukossa, sen jälkeen kun vuonna 70 tapahtuneen Jerusalemin temppelin tuhon jälkeen juutalaiset menettivät sukuihin perustuvan järjestelmänsä ja hajaantuivat ympäri maita ja mantuja. Miksi tätä tosiasiaa ei voida edelleenkään hyväksyä???? Eihän lopunajan ennusmerkit ole muutoinkaan fyysisiksi tarkoitettuja. Vaan Hengessä tapahtuviksi tosiasioiksi. Tämä keinotekoinen valtio on aiheuttanut paljon enemmän tuhoa tullessaan kuin mitä siitä on ollut hyötyä. Samoin kävi maailmansotien jälkeen tehdyille muillekin eturistiriita-alueille. Ne jaettiin keinotekoisesti ja nyt niistä taas ollaan tapeltu. Esimerkkinä Kurdistan ja Jugoslavia.Miksi maailmassa on annettu näin paljon valtaa läntiselle liittoutumalle? Nämä samat maat ovat siirtomaapolitiikallaan alistaneet monia maita ja nyt ne toisilla keinoin pyrkivät edelleen hallitsemaan maailmaa. Tulossa on aivan ilmeisesti aika jolloin läntinen valta horjuu ja sen paikalle nousee jokin toinen valta, mikä valta se on? Kommunistinen Kiinako? Vai Persianlahden alueet Islamilaisine uskoineen?

        mutta ei kommunistinen Kina.

        Kiinassa tapahtuu mielenkiintoista kehitystä:

        Marxilais-leninistisen teorian mukaan kommunistipuolueen piti käyttää työväen diktatuurin aikana valtiokoneistoa kapitalismin jäänteiden hävittämiseen ja kommunistisen yhteiskunnan luomiseen. Lopulta valtiokoneisto sitten kävisi tarpeettomaksi.

        Nyt Kiinassa puolue näyttää käyttävän työväen diktatuuria (tai sen kiinalaista muunnosta) sosialismin hävittämiseen ja kapitalistisen yhteiskunnan luomiseen. Saa nähdä, käykö puolue lopulta tarpeettomaksi.

        Näillä näkymillä Kiina on myös se, joka hyötyy eniten läntisen supervallan ja muslimimaailman välisestä vihanpidosta.

        Kiina tuottaa itse nykyään öljyä n. 3.3 miljoonaa barrelia päivässä (2001 arvio) ja sen omat öljyvarat ovat varsin rajalliset. Sen talouden kasvuvauhti on n. 8% ja se on enenevässä määrin riippuvainen tuontiöljystä. Toisin kuin Yhdysvallat, se ei voi taata öljynsaantiaan asevoimin. Siispä se on ollut hyvin hiljaa ja ilmeisesti pyrkinyt säilyttämään mahdollisimman korrektit suhteet kaikkiin Lähi-idän konfliktin osapuoliin. Koska sen työvoimakustannukset ovat kilpailijoihin nähden alhaiset, se myös kyennee tarvittaessa maksamaan nykyistä korkeamman hinnan öljystä ja silti säilyttämään kilpailukykynsä maailmanmarkkinoilla. Tähän taas esim. Yhdysvallat kykenee vain varsin rajoitetusti. Siten sen taloudelliselle kasvulle välttämätön öljynsaanti on verraten hyvin turvattu.

        Itse näkisin Kiinan nousulle maailman johtoon vain kaksi estettä: Yksi on vaikeudet sen suhteissa Japaniin ja toinen on toistaiseksi riittämätön koulutettu työvoima. Ensimmäinen este hävinnee pikkuhiljaa jo senkin vuoksi, että Kiina tarvitsee Japanin knowhowta ja Japani puolestaan Kiinan markkinoita. Toinen häviää myös ajan kanssa. Kun nämä esteet ovat poissa, Kiina valloittanee maailman jo pelkällä talouspotentiaalillaan.

        >>Tulossa on aivan ilmeisesti aika jolloin läntinen valta horjuu ja sen paikalle nousee jokin toinen valta, mikä valta se on? Kommunistinen Kiinako? Vai Persianlahden alueet Islamilaisine uskoineen? >>


      • Aabraham
        Aabraham kirjoitti:

        mutta ei kommunistinen Kina.

        Kiinassa tapahtuu mielenkiintoista kehitystä:

        Marxilais-leninistisen teorian mukaan kommunistipuolueen piti käyttää työväen diktatuurin aikana valtiokoneistoa kapitalismin jäänteiden hävittämiseen ja kommunistisen yhteiskunnan luomiseen. Lopulta valtiokoneisto sitten kävisi tarpeettomaksi.

        Nyt Kiinassa puolue näyttää käyttävän työväen diktatuuria (tai sen kiinalaista muunnosta) sosialismin hävittämiseen ja kapitalistisen yhteiskunnan luomiseen. Saa nähdä, käykö puolue lopulta tarpeettomaksi.

        Näillä näkymillä Kiina on myös se, joka hyötyy eniten läntisen supervallan ja muslimimaailman välisestä vihanpidosta.

        Kiina tuottaa itse nykyään öljyä n. 3.3 miljoonaa barrelia päivässä (2001 arvio) ja sen omat öljyvarat ovat varsin rajalliset. Sen talouden kasvuvauhti on n. 8% ja se on enenevässä määrin riippuvainen tuontiöljystä. Toisin kuin Yhdysvallat, se ei voi taata öljynsaantiaan asevoimin. Siispä se on ollut hyvin hiljaa ja ilmeisesti pyrkinyt säilyttämään mahdollisimman korrektit suhteet kaikkiin Lähi-idän konfliktin osapuoliin. Koska sen työvoimakustannukset ovat kilpailijoihin nähden alhaiset, se myös kyennee tarvittaessa maksamaan nykyistä korkeamman hinnan öljystä ja silti säilyttämään kilpailukykynsä maailmanmarkkinoilla. Tähän taas esim. Yhdysvallat kykenee vain varsin rajoitetusti. Siten sen taloudelliselle kasvulle välttämätön öljynsaanti on verraten hyvin turvattu.

        Itse näkisin Kiinan nousulle maailman johtoon vain kaksi estettä: Yksi on vaikeudet sen suhteissa Japaniin ja toinen on toistaiseksi riittämätön koulutettu työvoima. Ensimmäinen este hävinnee pikkuhiljaa jo senkin vuoksi, että Kiina tarvitsee Japanin knowhowta ja Japani puolestaan Kiinan markkinoita. Toinen häviää myös ajan kanssa. Kun nämä esteet ovat poissa, Kiina valloittanee maailman jo pelkällä talouspotentiaalillaan.

        >>Tulossa on aivan ilmeisesti aika jolloin läntinen valta horjuu ja sen paikalle nousee jokin toinen valta, mikä valta se on? Kommunistinen Kiinako? Vai Persianlahden alueet Islamilaisine uskoineen? >>

        Unohtui mainita eräs tärkeä seikka, joka on myös eduksi Kiinan nousulle:

        Kiinalla ei ole vanhoja siirtomaavaltarasitteita lähialueittensa ulkopuolella eikä huonoa mainetta maailmanpoliisina.


      • Hertta
        Aabraham kirjoitti:

        Unohtui mainita eräs tärkeä seikka, joka on myös eduksi Kiinan nousulle:

        Kiinalla ei ole vanhoja siirtomaavaltarasitteita lähialueittensa ulkopuolella eikä huonoa mainetta maailmanpoliisina.

        Kolmosen uutisissa (19.00) sanottiin juuri, että Kiina lisää puolustusmenojaan 12 prosentilla (jos kuulin oikein).


    • rukousta

      "Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät" 4. Moos. 13:28

      Kun kaksitoista vakoojaa palasivat tutkimasta Israelin maata, he toivat mukanaan korentoon ripustetun rypäletertun, ja muita hedelmiä, jotka he olivat ottaneet Rypälelaaksosta (Eshkolin laaksosta).

      Jotkut Raamatun tutkijat selittävät, että sanonta "maa, joka vuotaa maitoa ja mettä" kuvaa ympäristöä, joka sopii sekä karjan paimentamiseen että maanviljelyyn, kumpikin tuon ajan pääelinkeinoja. Maitoa saatiin kukkuloilla laiduntavista vuohista ja lampaista, hunajaa hedelmällisissä laaksoissa kasvavista taatelipalmuista. Toiset ovat sitä mieltä, että hunaja viittaa kukkien ja hedelmäpuiden runsauteen.

      Luvatun maan luonto oli Egyptissä ja Siinain erämaassa olleille israelilaisille ennennäkemätöntä ja uutta. Veden saanti oli täysin riippuvaista sateista. Oli siis järkevää olettaa, että Israelin maassa sateita sääteli jokin jumaluus, josta israelilaiset eivät olleet kuulleet Egyptissä tai erämaassa. Maassa asuneet kanaanilaiset osoittivat, että sateiden saamiseksi ajallaan on palveltava muita jumalia. Israelilaisille oli kuitenkin korostettu, että se maa, johon he olivat menossa, on maa josta Herra pitää huolen ja jota Herran silmät aina katsovat, vuoden alusta sen loppuun saakka (5. Moos. 11:12).

      Keväällä huhti-kesäkuussa öljypuut, viinirypäleet, granaattiomenat ja taatelit kukkivat ja viikunoiden hedelmät alkavat kehittyä. Samaan aikaan vehnä ja ohra tuleentuvat. Tänä vuodenaikana Israelin sää on myös hyvin vaihteleva. Paahtavat etelätuulet ja kylmät pohjoiset ja läntiset tuulet vuorottelevat. Etelätuulet tuovat kuivuutta ja kuumaa ja viime mainitut myrskyjä ja ukkossateita.

      Pohjoiset tuulet puhaltavat Israelissa pääsiäisen ja helluntain välisenä aikana ja tuovat sateita. Tämä tuuli on hyvä vehnälle viljan kypsymisen alkuvaiheessa, mutta sama tuuli voi vahingoittaa oliivisatoa, jos puiden nuput ovat ehtineet jo aueta. Oliivipuun kukat samoin kuin viinin ja taatelinkin kukat tarvitsevat useita kuivia ja kuumia päiviä eli etelätuulta. Ihanteellisissa oloissa nuo kukat aukeavat ja pölyttyvät. Mutta jos lämpöaalto on liian lyhyt eikä pölytystä ehdi tapahtua ennen kylmiä pohjoistuulia, tuuli voi pudottaa oliivin kukat ja sade huuhdella pois siitepölyn. Sama vaara uhkaa viinirypäleiden, granaattiomenien ja taatelien kukkia. Siksi tämä pohjoinen tuuli voi olla samanaikaisesti siunaus vehnälle ja kirous öljypuille, jos se tulee kukinnan jälkeen, mutta ennen pölyttymistä.

      Toisaalta pitkät etelätuulet ovat hyväksi öljypuille ja viinirypäleille, taateleille ja granaattiomenoille. Sama etelätuuli voi kuitenkin tuhota vehnä- ja ohrasadon, jos se tulee ennen kuin jyvät ovat kehittyneet, sillä jyvät kuivuvat ja sato tuhoutuu.

      Lisäksi rankat sateet vehnänkorjuun aikaan, pääsiäisen ja helluntai välillä, voivat uhata satoa. Kypsät tähkät kärsivät rankasta sateesta ja uhkana on myös lämmön ja kosteuden aiheuttama tähkäin mätäneminen. Siksi israelilaiset pyysivät Samuelia: "... rukoile, että pelastuisimme kuolemalta", siis katoa seuraavalta nälkäkuolemalta.

      Nyt Israel ei ole enää vedensaannin suhteen samalla tavoin riippuvainen Jumalasta, mutta se on edelleen riippuvainen hänestä tuulten ja sateiden ajoituksen suhteen. Nämä seitsemän maan hedelmää eivät myöskään ole enää ainoat ravinnonlähteet. Monet ympäri maailmaa myytävät hedelmät ja vihannekset on tuotettu Israelissa, koska nyt osataan teknologian avulla luoda parhaat kasvuedellytykset kasveille. Israelissa on nykyään hämmästyttävän monipuolinen hedelmä- ja vihannestarjonta ympäri vuoden.

      Israelin hauraan ekologian varjeleminen on erittäin tärkeää ja Israelissa kiinnitetäänkin asiaan paljon huomiota. Myös kristityille tämän maan luonnon säilyminen on tärkeää, sillä se auttaa meitä ymmärtämään Raamattua. Raamatussahan käytetään monissa kohdissa Israelin kasveja, puita ja eläimiä hengellisten totuuksia ja periaatteiden opettamiseen. Monet Raamatun opetukset perustuvat tiettyjen puiden, kuten mantelin, viikunan ja oliivipuun ainutlaatuisiin ominaisuuksiin.

      Tästä mantelipuu on erinomainen esimerkki. Kun profeetta Jeremialle näytettiin mantelipuun oksaa, Herra sanoi, että se kuvaa sitä kuinka hän valvoo sanaansa. Nykypäivän Israelissakin manteli on ensimmäinen kukkiva puu keväällä ja kuitenkin se tuottaa hedelmänsä viimeiseksi. Se kasvaa myöhäistalvesta myöhäissyksyyn. Tähän sisältyy rohkaiseva viesti Herralta; vaikka aika tuntuu pitkältä, Herra toteuttaa kaiken, minkä hän on sanassaan luvannut.

    • menora

      Suuressa synagogassa Jerusalemissa paljastettiin toukokuussa uusi 14 miljoonaa dollaria maksanut kultainen menora Menoran on lahjoittanut taitelija Moshe Prag. Se on viisi metriä korkea, yli kolme metriä leveä ja painaa neljä tonnia, sen tekemiseen kului kymmenen vuotta.

      Menora paljastettiin Jerusalem-päivänä, jolloin tuli kuluneeksi 32 vuotta Jerusalemin yhdistymisestä. Jerusalem yhdistettiin kuuden päivän sodassa v. 1967 oltuaan jaettuna arabi- ja juutalaisosiin vain 19 vuotta. Koskaan aiemmin koko kolmetuhatvuotisen historiansa aikana Jerusalem ei ollut jaettuna.

      Menora, seitsenhaarainen "kynttilänjalka", on tärkeä sekä juutalaisille että kristityille. 2. Mooseksen kirjan 25. luvussa kerrotaan kuinka Jumala antoi Moosekselle ohjeet menoran tekemiseen ja siitä miten se piti asettaa ilmestysmajaan muiden jumalanpalvelusesineiden joukkoon. Profeetta Sakarja näki menorasta profeetallisen näyn, joka kuvataan Sakarjan kirjan luvussa 4. Apostoli Johannes näki samanlaisen näyn seitsemästä lampunjalasta (Ilm. 1:10-20). Ne kuvaavat seitsemää seurakuntaa, joiden keskellä Jeesus seisoo.

      Raamatullisesti menora on erittäin sopiva vertauskuva Israelille ja se on kuvattuna myös maan virallisessa vaakunassa.

    • jatkuu

      Mitä Raamattu sanoo Israelin ennalleenasettamisesta

      Riemuvuosi, Jumalan mielisuosion aika

      3.Moos. 25:8-17 jakeissa löydämme selityksen riemuvuoden alkuperäisestä merkityksestä.

      Tutkiessamme Israelin historiallisia ajanjaksoja, on meidän vaikea ymmärtää riemuvuoden sisältöä ellemme ensin ymmärrä aikoja, jolloin Israel on ollut epäsuosiossa. Riemuvuosi merkitsee ajanjaksoa, jolloin Jumala haluaa tehdä hyvää maalle. Jeesus itse puhui Herran mielisuosion ajasta lainatessaan Jesajan 61. luvun tekstiä riemuvuodesta. Joten ymmärtääksemme riemuvuoden koko merkityksen, on olennaisen tärkeää ymmärtää jotain Israelin vaelluksesta ja erityisesti sen epäsuosion ajoista.

      Viime vuosisadalla joukko oppineita, tunnettuja miehiä alkoi ymmärtää Israelin ennalleenasettamisen merkityksen aivan ainutlaatuisella tavalla. Sellaiset henkilöt, kuten William Hechler, loordi Shaftesbury ja Groton Guinnes ymmärsivät, että vuosi 1897 tulisi olemaan erityisen merkittävä juutalaisille ja tulevan juutalaisvaltion uudelleensynnylle. Minusta on ollut kiehtovaa tutkia, miten he päätyivät tällaisiin johtopäätöksiin. Mitä sellaista he löysivät Raamatun lehdiltä, joka sai heidät vakuuttumaan, että vuodella 1897 olisi ratkaiseva merkitys Israelille, ja miten se kaikki liittyy riemuvuoteen?

      Jesaja 40:1 sanoo: "Lohduttakaa, lohduttakaa Minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä." Huomaa maininta "kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä." Yllä mainitut miehet lukivat Danielin kirjasta, että Israelin autioituminen kestäisi "ajan, kaksi aikaa ja puoli aikaa." On tietysti olemassa monia päteviä tulkintoja tästä raamatunkohdasta. Asia mainitaan Danielin 7:25 ja Daniel 12:7 jakeissa. Nämä miehet olivat valmiina sanomaan noin vuonna 1830 ja 1860, että Raamatun Danielin kirjan perusteella vuosi 1897 olisi hetki, jolloin Jumalan epäsuosion aika kansaansa kohtaan päättyisi. Siitä alkaisi riemuvuoden aika.

      He oivalsivat, että "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" on sama kuin 1260 Raamatun profeetallista vuotta. ( 3.5 vuotta x 360 päivää = 1260 päivää tai oikeammin vuotta). Gregoriaanisen kalenterin mukaan siitä tulee 1242 vuotta. Jesajan kirjan 40. luvun mukaan Israel on saanut maksaa kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä. Siten he kaksinkertaistivat vuosimäärän ja saivat 2484 vuotta. He alkoivat laskea vuodesta 586 e.Kr. jolloin Nebukadnessar lopullisesti tuhosi temppelin Danielin kirjan mukaan, ja päätyivät vuoteen 1897! He ymmärsivät että vuosi 1897 lopettaisi Israelin epäsuosion ajan ja siitä hetkestä eteenpäin Israelin historiaan tulisi riemujen aika.

      Ensimmäinen siionistikongressi pidettiin v. 1897, jolloin juutalaisvaltion mahdollisuus Palestiinassa otettiin esille ensimmäistä kertaa.

      Eikö olekin ihmeellistä, että vain 50 vuotta myöhemmin vuodesta 1897 juutalaisvaltion olemassaolo toteutui, riemuvuotena? Nyt olemme Jerusalemissa juhlineet toista 50 vuotiskautta. Mitä tulee tapahtumaan tänä vuonna? En tiedä, mutta sen tiedän, että kaikki Jumalan suunnitelmat Israelia kohtaan koituvat sille hyödyksi. Jotain uskomatonta tulee tapahtumaan. Kaikki tapahtumat tulevat edistämään Jumalan mielisuosion aikaa Israelille.

      Tutkitaan vielä Psalmia 102. Kuten oli Jumalan epäsuosion aika, jolloin Israel sai kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä, tulee aika, jolloin Jumala nousee antaakseen riemuvuodet kansalle. "Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut." Riemuvuosi merkitsee Raamatun mukaan, että Jumala ohjaa aikakautta, jolloin Hän ennalleenasettaa ja uudistaa kansan eikä sitä enää sorreta. Ajanjakso päättyy lopulta Israelin lunastamiseen. Koko riemuvuoden periaate ei tarkoita pelkästään aikaa, jota juhlitaan tiettynä päivämääränä. Sen seuraukset ulottuvat koko seuraavalle 50-vuotiskaudelle juhlasta juhlaan Jumalan suunnitelmien täydelliseen toteutumiseen saakka. Riemuvuoden siunaus lisääntyy huolimatta toisen maailmansodan tapahtumista. Saamme nähdä jatkuvan ihmeen, jossa Jumala jakaa siunauksiaan, mutta myös vie kansaansa vakaasti kohti sen lopullista riemuvuotta.

      Olemme nyt astuneet riemuvuoden aikakaudelle. Jumala on vienyt muinaisen kansansa takaisin mielisuosion aikaan. Hän on tuonut heidät takaisin, jotta Messias voisi palata maailmaan. Apostolien tekojen 3. luvun mukaan Taivas pitää Jeesuksen, kunnes Israel on täydellisesti palautunut ennalleen.

    • Karim

      >>>Muslimit pitävät Koraanin ilmestyksessä saatuja tekstejä juutalaista ja kristillistä oppia ylempänä.>Islamin opin mukaan e.m. uskontojen epäonnistumisten vuoksi näistä kahdesta ryhmittymästä on tehtävä alamaisia islamille. Sen tähden monissa muslimivaltioissa ei ole uskonnonvapautta, eivätkä muslimeihin kuulumattomat saa olla vallassa yli muslimeiden.>Islam on enemmän kuin uskonto, se on uskonnollinen kulttuuri, joka perustuu maaomistukseen. Islam leviää maavalloitusten kautta. Tämä on olennainen asia yrittäessämme ymmärtää Lähi-Idän kriisejä.

      Koraanin mukaan islamilaisten valloittama maa kuuluu ikuisesti islamille. Islamilaisuudessa ei ole sijaa maan luovutukselle. Mikäli sellaista kuitenkin tapahtuu, seurauksena on Allahin viha.>Siten Israelin olemassaolo on suuri uhka koko Koraanin uskottavuudelle.>Myös israelilaisten paluu vanhaan kotimaahansa on yliluonnollinen asia. Se on Israelin ja Raamatun Jumalan teko.

      • Karim

        ..eli kuinka moni tiesi että juutalaiset kokoontuivat Sveitsiin 1897 ja tekivät suunnitelman maailman hallitsemisesta sadassa vuodessa? Sata vuotta myöhemmin heidän kaikki tavoitteensa olivat toteutuneet (mm. Israel, maailman varakkaimman valtion hallitseminen ja suuren osan maailman varallisuudesta hallitseminen).


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      67
      3177
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1841
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1730
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1249
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      129
      1048
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      98
      988
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      944
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      926
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      865
    10. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      859
    Aihe